Mainos

SaiPa kaudella 2018–2019

  • 575 068
  • 2 455

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Tuonne kolmosketjurooliin edullisia kavereita miettiessä tuli mieleen kaksi nimeä:

Toni Kallela - Toni Kallela - Eliteprospects.com
Oli junnuna huippulupaus, mutta aikuisiällä ei oikein onnistunut liigapaikan ottaminen. Viimeisellä liigakaudellaan Ässissä teki 17 pistettä. Kallelalla oli ilmeisesti nuorempana vähän asenneongelmia kuten Tanuksella. Tanus teki itsestään urheilijan Mestiksessä ja Kallela vaikuttaa tehneen saman Tanskan liigassa. Tällä kaudella hän voitti koko Tanskan Liigan pistepörssin ja jatkoi loistavia otteita vielä pudotuspeleissä voittamalla myös siellä sekä piste- että maalipörssin. Kallelal on vasta 25-vuotias, joten hän voisi olla hyvä haku tässä vaiheessa.

Michal Kristof - Michal Kristof - Eliteprospects.com
24-vuotias slovakkisentteri pelasi Sportin organisaatiossa 2011-2015, mutta ei saanut liigajoukkueessa kunnon näytönpaikkaa. 2015-16 hän pelasi Hokissa Mestistä ja teki jo 40 pistettä kaudessa ennen kuin lähti Slovakian Liigaan. Vaikuttaa siellä kehittyneen entisestään, sillä Kristof sijoittui pistepörssissä kakkoseksi ja hänellä oli tällä kaudella koko sarjan kovin pisteitä per peli -keskiarvo. Sarja tosin on niin heikko, että kärkiketjurooliin häntä en kaavailisi, mutta toisi kiekollista taitoa kolmosketjuun ja ehkä kakkosylivoimaan. Kristof nousi myös Slovakian maajoukkueeseen ja pelasi olympialaisissakin.

Molemmat pelaajat olisivat:
- Todennäköisesti kohtalaisen edullisia
- Pelanneet Suomessa
- Nuoria ja kehityskelpoisia
 

Schimanski

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Toni Kallela - Toni Kallela - Eliteprospects.com
Oli junnuna huippulupaus, mutta aikuisiällä ei oikein onnistunut liigapaikan ottaminen. Viimeisellä liigakaudellaan Ässissä teki 17 pistettä. Kallelalla oli ilmeisesti nuorempana vähän asenneongelmia kuten Tanuksella. Tanus teki itsestään urheilijan Mestiksessä ja Kallela vaikuttaa tehneen saman Tanskan liigassa. Tällä kaudella hän voitti koko Tanskan Liigan pistepörssin ja jatkoi loistavia otteita vielä pudotuspeleissä voittamalla myös siellä sekä piste- että maalipörssin. Kallelal on vasta 25-vuotias, joten hän voisi olla hyvä haku tässä vaiheessa.
Skriko tuonut vähän rotia organisaatioon.
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Olen ymmärtänyt että nykyään maksetaan enää kolmen edellisen kauden ajalta. Ainakin näin uutisoitiin 2014 kesällä tässä Pakarisen siirron yhteydessä.
Niin siis ennen oli kolmen kauden ajalta ja muuttui tuohon neljän kauden ajalta muistaakseni 2015 tai 2016. eli 25%*4
 

Ralph

Jäsen
Niin siis ennen oli kolmen kauden ajalta ja muuttui tuohon neljän kauden ajalta muistaakseni 2015 tai 2016. eli 25%*4
Onko tähän jotain lähdettä? Siis muuta kuin, että "jossain luki" tai "Ilveksen keskustelupalsta", ellei Ilveksen palstalta löydy linkki muualle.
 

Ralph

Jäsen
Noin 8:30 mainitsee Kapanen, että se muuttui kolmesta neljään kauteen.
Kiitos pekoni! Paljon tuosta on puhuttu, mutta koskaan en ole nähnyt mitään lähdettä asialle, vaikka itsekin olen tuosta maininnut.
 

17Kovalchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa & kahvakiekko
Vuosia palstaa jopa huolestuttavan paljon seurattuani ajattelin lähteä itsekin keskusteluun mukaan. Yritin puskea tämän viestin ilmoille nyt ennen kun noita jatkosopimuksia julkaistaan että saisi tämän perinteisen “vahvan aloituksen” suoritettua ;) Tässä nyt ensi alkuun maalivahtien ja puolustuksen tilannetta.

Listasin pelaajat joiden ensi kauden kuvioita ei ole vielä virallisesti julkistettu.


#27 & #53 – Markkasen kuviot kentän puolella on nyt nähty, mutta muuten tilanne taitaa olla vielä vähän auki. Ilmeisesti ainakaan maalivahtivalmennuksessa meillä ei mitään suoranaista ongelmaa ole, kun Tuohimaa pelasi unelmakauden ja Westerholmkin on tässä mediamyllytyksessä päässyt Valtosen kädenjälkeä kehumaan. Toimiston puolelle siis johtanee Jussin tie.

Nashvillen mies taas ei rehellisyyden nimissä ole vielä lähelläkään edes AHL-tasoa, joten sinänsä nuo “ehkä pelaan jopa SaiPassa” kommentit vähän kummastuttavat. Onko sitten ECHL yksi vaihtoehto ja voiko mies toisaalta enää edes hypätä lammikon toisella puolella mihinkään junnusarjoihin mukaan? Pitäisin SaiPaa kuitenkin ykkösvaihtoehtona kehitykselle vielä tässä vaiheessa ja toivon mukaan Westerholm näkee itse asian samoin.


#5 – Koposesta olen aina jollain kieroutuneella tavalla pitänyt, käsiä kuitenkin jonkun verran löytyy eikä muistaakseni ole laitaväännöissäkään ihan lapanen, vaikkei nyt tietysti erityisen vahvakaan. Olisin nähnyt miestä mielelläni myös playoffeissa Maarnelan paikalla, mutta ei näköjään ole pelannut Ketterässäkään jatkopelejä kuin kaksi kappaletta että eipä ole tainnut olla ihan kunnossakaan. Rohkenen epäillä ettei olisi muuten kokoonpanosta tippunut. Jotenkin tarvetta Koposelle tuossa kokoonpanossa on vain vaikea nähdä ja vaikka mahtuisi ensi kaudella teoriassa vielä yli-ikäisenä A-nuoriinkin niin se skenaario tuntuisi vielä absurdimmalta. Eiköhän mies itsekin ole tähyilemässä Mestis-sopimusta ensi kaudelle joten joudun sanomaan OUT.

#6 – Maarnela oli tilastojen valossa (+/- 0) yllättävänkin varma oman pään luuta tämän kauden edustuksen visiiteillään mutta omat silmäni pitivät miehen peliä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kyllä erittäin ihokarvoja nostattavana. Playoffeissa tosiaan Denisovin kanssa selviytyi jotenkuten ja oli toki Virkkusta valovuosia edellä mutta tähän kohtaan silti selkeä OUT.

#7 – Vaakanainen oli alkukaudesta aika hukassa välillä pitkiäkin jaksoja ja suuret peliajat tuntuivat tosiaan olevan sopimukseen ei-niin-pienellä kirjoitettu lisä. Loppukaudesta ja playoffeissa alkoi mielestäni päästä todella kovaan iskuun ja vaikka ajatus taalakaukaloista tuntuikin vielä joulun alla hyvin kaukaiselta niin nyt sitä voisi sanoa jo pikku peikoksi joka ihan oikeasti voi realisoitua. Kyllä Urkki voi AHL-paikan hyvällä treenikesällä lunastaa. Toivottavasti ei mene treeni ihan niin putkeen. “Ja tähän hymiö”… Mahdollisuuksien mukaan siis IN.

#22 – Puolustuksen jatkuvuudesta tai sen mahdollisesta puutteesta täällä on paljon puhuttu. Vatvoinkin kauan aikaa ketä näistä muutamasta vähän “isomman statuksen” pakeista roikottaisin vielä mukana ettei mene ihan uusiksi koko pakka kun se kuitenkin nytkin jo toi kohtuu hyvää tulosta, vajaamiehisenäkin. Carsonin taso laski kauden edetessä mutta hän oli kuitenkin edelleen keskiverto-SaiPapakkia parempi. Ei ehkä ihan hintansa arvoinen mutta mielestäni mies on kuitenkin Saimaan rannoilla pidettävä, etenkin kun noita rightin puolen pelaajia ei ole liiaksi asti. Ja ei, en ole laittamassa miestä kätisyytensä takia ylivoimalle, sattuu vain helpottamaan avauspelaamista melkoisesti ihan tasakentällisinkin. Carson on näin ollen edelleen IN.

#26 – Kojon pelaamisen tasosta ei rehellisesti sanoen ole kovin selkeää muistijälkeä jäänyt kun mies tipahti joukosta pois niin aikaisessa vaiheessa. Kuitenkin sen verran mitä muistan niin esitti aivan hyvää peruspeliä ja kuten myös Sneckin kohdalla kävi, uskon että pelisysteemiin sisään päästyään ei olisi ainakaan yhtään huonommin keväällä esiintynyt. Tuo sitä kaivattua kokoa maalinedustalle ja kovuuttakin toivottavasti ensi kaudella enemmän. Meillä tuntuu olevan näitä raamikkaita nallekarhuja vuodesta toiseen joille toivotaan lisää äijämäisyyttä, valitettavasti usein tuloksetta. Näkisin että Kojolla on ”upsidea”/potentiaalia kuitenkin sen verran tarjoaisin jatkoa ja sanoisin tähän myös IN.

#44 – Samat nallekarhuvertaukset käynevät myös Sneckiin, samoin kehityspotentiaali jota toivoisin että lähdetään vielä uudestaan mittaamaan. Ihan vaan sillä perusteella että Sneck nosti tasoaan kun pelit kovenivat ja muodostaa kyllä Kojon kanssa riittävän rujon näköisen parivaljakon vastustajia säikyttelemään, kunhan eivät sitä yhtä aikaa kentällä tee. Vaikea uskoa että jos uusia projekteja haettaisiin samoihin saappaisiin niin tulos olisi juurikaan parempaa. Molemmat ovat ensi vuonna parempia kuin nyt, jota ei voi kaikista listan nimistä välttämättä sanoa. Siksi pelataan tähän kohteeseen myös IN.

#55 – Lappalaisen KalPa-sopimusta voitaneen pitää varmana ja se lienee myös Lasselle mieluisin vaihtoehto tähän kohtaan, vaikkei välttämättä suurta harppausta eteenpäin urallaan tuolla päätöksellä saakaan. Vaihtuvuutta joukkueeseen kuitenkin myös tarvitaan jos halutaan eteenpäin ja kyllä tähän rooliin olisi nyt saatava kovempaa kaveria tilalle, koodinimellä ”rightin ykköspyssy”. Eli Lappalainen vaikka kova kaveri onkin, niin ei lähtiessään suurta surua aiheuta edellämainitusta syystä. OUT kuten jo tiedettiin.

#56 – Taipaluksen suurin anti taisi taas tällä kaudella olla pukukopin puolella, varakapteenina ja ihan yleisesti hyvänä tyyppinä. Edusti kuitenkin joukkueessa sitä kokeneempaa kaartia vaikkei sitä aina ihan heti peliesityksiä katsoessa uskoisikaan. Tykkään miehestä kovasti ja jos osuisi laukauksillaan edes joskus maalipuiden väliin, olisi myös saman tien paljon viihdyttävämpi pelaaja yleisölle. Juuri sitä hän todellakin muutama vuosi sitten oli. Valitettavasti tätä alamäkeä on nyt kuitenkin katsottu jo sen verran pitkään että rooli ensi kaudella olisi täysi mysteeri eikä mielestäni riskin arvoinen joten Taipalus on tällä päivämäärällä OUT.

#77 – Unelmoida aina saa ja Badvlad toden totta niissä unissa usein pyörikin, mutta ei taida miehen kalju loistaa enää Kisapuiston valoissa ensi kaudella. En ainakaan itse huomannut minkäännäköistä laskusuhdannetta miehen otteissa, vaikka näitä puheita välillä täällä pyörikin. Kuten sanottua, ammattimies sanan varsinaisessa merkityksessä ja oli Hamiltonin kanssa ehdottomasti iso osa uskottavuuden palauttamista, vaikkei se mitalina tälläkään kertaa näkynyt. Näitä hankintoja nyt vaan pitää tehdä jos halutaan pitää kansa tyytyväisenä ja buumi päällä. Muuten satavarmasti IN, mutta rahan puutteessa valitettavasti OUT.

#88 – Kuten Taipaluskin, Savilahti on persoonansa ja kokemuksensa vuoksi vaikea päätettävä. Tällaisia kulttipelaajia harvoin näkee, joiden suoritustaso on mitä on, mutta heille haluaisi viimeiseen asti antaa synninpäästön ja vielä sen yhden vuoden jatkon. Kuitenkin tässä tapauksessa aika on valitettavasti ajanut Savilahdesta ohitse enkä mitenkään näe että miehen palkkapussia olisi järkevää roikottaa mukana kun samaan hintaan saa hyvin todennäköisesti lähes molemmat Kojon ja Sneckin. Rightin kätisyys toki olisi plussa jos Pärre sillä pystyisi edes jotain tekemään. Ajatella että neljä vuotta sitten nuo kädet olivat valinta Game 1:een JYPiä vastaan kun Spinalle kaivattiin lopun ylivoimalle tarjoilijaa. Tuosta syötöstä ja muista uroteoista huolimatta haikea OUT.


Maalivahtikaksikko ja puolustus muodostuisivat näin ollen ensi kaudelle seuraavasti:

Tuohimaa / Westerholm

Maalahti – XXX
“Vaakanainen” – “Carson”
“Sneck” – XXX
“Kojo”
+ XXX, Torikka

Jatkoa myöhemmin, elleivät jatkosopimukset ehdi ensin. Tätä tosin epäilen...
 

17Kovalchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa & kahvakiekko
Jatketaas nyt näitä analyysejä saman tien. Hyökkääjiä ei ole onneksi listalla sen enempää kuin pakkejakaan. Kertoo tietysti siitäkin osastosta jotain.


#10 – Hamilton oli pomminvarma hankinta, tai pikemminkin osoittautui sellaiseksi. Alussa varmasti muutamat kulmakarvat nousivat kun tämä ”Messiaan paluu” tapahtui. Myönnettäköön, itse olen enemmän viihdyttävämpien pelaajien perään ja siksi en syttynyt Raustakaan lähellekään samoin kuin kaveristaan McIntyrestä. Hamilton menee vähän tuohon samaan kategoriaan ja siksi en jää miestä suuremmin kaipaamaan. En näe käyttöä tulevalla kaudella koska kuten Lappalainenkin, on nyt siinä roolissa johon on saatava vielä pätevämpää miestä tilalle. Ei todellakaan floppi mutta silti OUT.

#12 – Ströbässä näen jotain tsekkiläistyylistä ja sytyn miehen otteista usein enemmän kuin olisi tarpeen. Oli playoffeissa kovassa iskussa ja ketju Kohon ja Kaksosen kanssa toimi yllättävänkin hyvin kolmikon verkkaisuudesta huolimatta. Täällä on heitelty väitteitä että kyseinen ketju tulisi pitää kasassa kun toimi niin hyvin, mutta veikkaampa että tuo kaksikko pystyy suoriutumaan ilman Strömbergin panostakin varsin hyvin. Jälleen kerran, roolia ei vain yksinkertaisesti ole ja eteenpäin on pyrittävä joten kaikkia ei voi pitää. Tästä syystä OUT.

(#15) – Maia väläytteli ensimmäisissä otteluissaan kuin Jääskeläinen aikanaan, mutta ”hyytyi” sitten tavallisten kuolevaisten tasolle. Tämä tietysti johtuu ketjukavereistakin. Mielestäni silti ehdottomasti option käyttämisen arvoinen tapaus enkä koe etteikö Maia pystyisi pelaamaan ensi kaudella vakituisesti Liigaa Mestiksen sijaan. Rightin kätisyys on Afrikan tähteen verrattavissa oleva harvinaisuus ja otteet olivat mielestäni hyvinkin miehekkäitä jos verrataan viime vuosien junioritulokkaisiin. Jopa kiekollisesti vahvoja etten sanoisi. Ilman muuta IN.

#21 – Neloskentästä puuttui jalkoja aina kun Virkkunen ei siellä pelannut. Kaksinkamppailuissa kuitenkin valitettavan heikko vaikkakin peloton ja sinnikäs. SaiPan näköinen pelaaja mutta ei ole ottanut riittäviä kehitysaskeleita että jatko olisi tässä kohtaa sementoitu. Itse koen että tämä kortti on nyt katsottu ja vaihdan sen mielelläni nuorempiin ja kädellisempiin/kookkaampiin vaihtoehtoihin joita meillä on tarjolla jo omasta takaa. Tätä nuorten esiinmarssia odotellessa sanon OUT.

#24 – Piironen täytti edelliskaudella paikkansa kevään mahalaskussa kohtalaisesti, mutta ei edes silloin pystynyt vakuuttamaan allekirjoittanutta vaan katosi massaan. Vain yhdeksän ottelua tällä kaudella kertovat ettei mennyt kausi ollut todellakaan ihanteellinen kehityksen kannalta. Mahtuisi niin ikään vielä yli-ikäisenä A-nuoriin mutta mikä on miehen itsensä motivaatio? Edustuksesta silti joka tapauksessa OUT.

#25 – Mönkäreen kausi meni pahasti penkin alle eikä mies pystynyt edes hätyyttelemään vakituista paikkaa auringossa vaikka muutamaan otteeseen pääsikin kokeilemaan. Ei ole esittänyt kahden kauden aikana juuri mitään, mikä on ehdottomasti pettymys vaikkeivat odotukset HIFKstä tullessa suuria olleetkaan. Selkeä OUT myös tähän.

#31 – Likola oli terävä pelaamissaan otteluissa ja osoitti myös maalivainua yhden kihauksen verran. Projektipelaajana ehdottomasti käyttökelpoinen ja pystyy varmasti Maian kanssa paikkaamaan loukkaantumisia ylemmissä ketjuissa. Mikäli jatkoa jo on niin hienoa, jos taas kyseessä oli pelkkä laina niin tiedustelisin kyllä kiinnostavatko Lehterän opit jatkossakin. Uskon että Likolalla olisi myös itsellään kiinnostusta jatkaa. IN ja parin vuoden pahvi saman tien.

#41 – Jälleen kerran tykästyin kun Kisapuistossa nähtiin jotain uutta: Radke oli kiehtova näky SaiPanutussa ja pelasi mielestäni mukiinmenevän ensimmäisen kauden. Toi viihdearvoa otteluihin ja pystyi haastamaan 1v1-tilanteissa menettämättä kiekkoa tai jäämättä kiilatuksi laitaan joka kerta. Miehen laukaus oli valitettavan kehno ja jäähyherkkyys sai välillä raivon partaalle mutta se paljon puhuttu potentiaali on edelleen valtava. Pois päästäminen todennäköisesti kaduttaisi jälkeenpäin ja uskon edelleen että pystyy ottamaan ensi kaudella paljon suurempaa roolia joten Radke on myös IN.

(#64) – Goodwin toi hyvää liikettä kaukaloon ja tehoili myös kiitettävästi joten on hyvä lisä 2-3. ketjuihin. Hyvin monipuolinen pelaaja toki joten pystyy hoitamaan lähes roolin kuin roolin jos tarve iskee. Toivoisin kuitenkin että mies pääsisi pelaamaan vakituisesti laidassa koska ei yksinkertaisesti pärjää aloituksissa ja pystyy auttamaan puolustussuuntaan kyllä myös laiturin tontilta. Olisi myös jalalla siellä varmasti omimmillaan ja näin ollen IN.

#68 – Salminen tuntui taantuvan omalle tasolleen jokaisen suonenvedon jälkeen eikä lopulta pystynyt ottamaan sitä seuraavaa steppiä pelaamisessaan. Käytti kokoaan ajoittain, mutta kuitenkin aivan liian vähän että se olisi antanut anteeksi huonoa liikettä. 51% aloitustehokkuus tuli ainakin itselleni hieman yllätyksenä kun tarkistin. Tuolla osastolla siis hoiti hommansa kiitettävästi. Sama mantra kuitenkin tähänkin, ylöspäin on tähdättävä ja Salmisen nimeä ei tällöin voi papereista löytyä muuten kuin kirjaimin OUT.

#70 – Sjöholm pelasi A-nuorissa ehjän kauden asiallisin tehoin, tosin yli-ikäisenä. Täytti paikkansa myös nelosketjun pörrääjänä edustuksessa mutta kuuluu hänkin SaiPa-juniorien pygmi-osastoon ja jää näin ollen auttamatta kakkoseksi kulmaväännöissä. Seuraavaksi hakemaan vauhtia Mestiksestä joten hän on myös OUT.


Näillä mietteillä ensi kauden hyökkäysosasto näyttäisi tältä. Mielestäni iskukykyisin porukka vuosiin ja varsin realistinenkin. Yksi rightin laituri mukaan ja paikkansa täyttävä 2. ketjun sentteri odottelemaan Löfmanin reissua päivystykseen.

Oksanen – Kunyk – XXX
Nättinen – Löfman – Tanus
(Goodwin) – XXX – Nikko
Kaksonen – Koho – “Radke”
+ (Maia), “Likola”, Koski
 

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Tervetuloa Ilyalle ja mahtavan loistavaa analysointia! Kyllä tuossa pää nyökytteli kaiken matkaa, samaa mieltä oikeastaan kaikesta. Hyviä ja järkeenkäypiä perusteluita. Harmittaa kun itse ei osaa jäsennellä noin selkeästi ja ytimekkäästi.

Tuolla tavalla, jos saisi nuo kriittiset selvät vahvistukset, olisi ensi kaudella todella hyvät mahdollisuudet.
 

HUMPPAJUGEND

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uus-Lavolan Peli-Pojat
#24 – Piironen täytti edelliskaudella paikkansa kevään mahalaskussa kohtalaisesti, mutta ei edes silloin pystynyt vakuuttamaan allekirjoittanutta vaan katosi massaan. Vain yhdeksän ottelua tällä kaudella kertovat ettei mennyt kausi ollut todellakaan ihanteellinen kehityksen kannalta. Mahtuisi niin ikään vielä yli-ikäisenä A-nuoriin mutta mikä on miehen itsensä motivaatio? Edustuksesta silti joka tapauksessa OUT.
Juu, Piirosen voi laskea näistä kuvioista ulos. Keskittyy jatkossa opintoihinsa, eli Liiga-ammattilaisuus ei ole ajankohtainen.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Maialla, Likolalla ja Radkella on kyllä potentiaalia nousta kärkipelaajiksi tulevaisuudessa. Näin ollen Maian optio pitäisi ehdottomasti käyttää ja muutenkin näille kavereille pitäisi saada tehtyä rohkeasti pitkät sopimukset.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
@17Kovalchuk Miellyttävää luettavaa ja hyvää analyysiä. Ei voi hirveästi olla erimieltä asioista. Goodwinin jatkolle antaisin itse suoraan peukkua, monipuolinen, hoiti roolin kuin roolin vähintään kohtalaisesti ja on nopea, näppärä, ensikaudella pisteet tuplaantuu?
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hyvää analyysiä tosiaan ja samoilla linjoilla pitkälti mennään, yhdestä kohtaa eriävä mielipide, minun hyökkäyksessä löytyy paikka Hamiltonille.

Oksanen A - Kunyk - XXX
Nikko – Nättinen – Tanus

Oksanen E- Löfman/GoodwinHamilton
Kaksonen – Koho – Radke

+ XXX(1-2kpl), Maia, Likola, Koski (Muutama näistä Ketterä-yhteistyössä)[/QUOTE]
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Santeri Virtanen alkanut seuraamaan SaiPaa twitterissä. Junnumaajoukkueissa kelpo tehoja. Saku Salmiseksi Saku Salmisen paikalle?
Linkki eliteprospects.
Tilastoskouttauksella vaikea nähdä vielä Liiga-valmiina miehenä. Mutta lupaavat junnut toki on aina hyvä lisä jengissä. Tulevan kauden jälkeen moni kärkihyökkääjä varmasti lähtee isompiin ympyröihin ja takaa pitää tulla taas uusia kavereita.
En tiedä , miten ohkaisella pohjalla tuo SaiPa-kytkös on, mutta onhan tuo ikäluokan maajoukkueissa ollut heti terävimmän kärjen takana tilastojen valossa. Olisi mahdollinen U20-pelaaja ensi kauden kisoihin. SaiPa, Ketterä-kytköksineen voisi olla hyvä paikka pelaajallekin. Liigavalmiuskaan ei välttämättä ole kaukana. Toteutuessaan olisi mielenkiintoinen haku.
 

Mr.Wonderful

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja saksalainen jalkapallo
Kiitos loistavasta analysoinnista @17Kovalchuk ja tervetuluoa tänne Jatkoaikaan!
Aivan kuin omasta kynästä kirjoituksesi, ei voi kuin nyökytellä siis. Goodwinin tosiaankin näkisin itsekin mieluiten laidassa sillä pääsisi siellä käyttämään tuota nopeuttaan parhaiten. Keskustaan pitää omasta mielestä hankkia ensi kaudeksi Top-2 sentteri, sillä Löfmanin pelikunnon varaan ei voi paljoa laskea. Sentteristöön pitää uskaltaa panostaa, se kun on viisikon pelin kannalta tärkein yksittäinen pelipaikka.
Tuohon ykkösen laitaan taas haluaisin nähdä enemmän jalkoja ja käsiä seuraavalla kaudella. Sellanen pelaaja kuka pystyisi pitämään kiekkoa ja voisi omalla liikkeellään tehdä tilaa muille. Tämä loisi meille alati vaarallisen ykköskentän, mikä on tälläisten pienten seurojen elinehto.
 

Schimanski

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sellanen pelaaja kuka pystyisi pitämään kiekkoa ja voisi omalla liikkeellään tehdä tilaa muille. Tämä loisi meille alati vaarallisen ykköskentän, mikä on
Kyllä, Trotterhan oli ehkä paras peliä tekevä laituri SaiPassa pitkään aikaan, toinen samanlainen kelpaisi niin Nättinen jää vielä toiseen kenttään. Topi pelasi kyllä viimeiset pelit sentterinä hyvin.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kiitos loistavasta analysoinnista @17Kovalchuk ja tervetuluoa tänne Jatkoaikaan!
Aivan kuin omasta kynästä kirjoituksesi, ei voi kuin nyökytellä siis. Goodwinin tosiaankin näkisin itsekin mieluiten laidassa sillä pääsisi siellä käyttämään tuota nopeuttaan parhaiten. Keskustaan pitää omasta mielestä hankkia ensi kaudeksi Top-2 sentteri, sillä Löfmanin pelikunnon varaan ei voi paljoa laskea. Sentteristöön pitää uskaltaa panostaa, se kun on viisikon pelin kannalta tärkein yksittäinen pelipaikka.
Tuohon ykkösen laitaan taas haluaisin nähdä enemmän jalkoja ja käsiä seuraavalla kaudella. Sellanen pelaaja kuka pystyisi pitämään kiekkoa ja voisi omalla liikkeellään tehdä tilaa muille. Tämä loisi meille alati vaarallisen ykköskentän, mikä on tälläisten pienten seurojen elinehto.
Peter Tiivola olisi tuohon kakkossentterin paikalle kyllä loistava vaihtoehto jos Löfmanin vaivat jatkuvat. Mutta oliko nyt kuitenkin niin että Tiivola on menossa Ässiin? Joko tuo Tiivolan siirto Ässiin on vahvistettu?
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mutta oliko nyt kuitenkin niin että Tiivola on menossa Ässiin? Joko tuo Tiivolan siirto Ässiin on vahvistettu?

Ei ole vielä, vahvasti vain huhutaan. Itse olisin tyytyväinen jos skippaisikin Ässät ja tulisi SaiPaan.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hamilton kyllä mahtuu mun suunnitelmiin. Tuttu mies enkä näe mitään riskiä. Tuskin älyttömän kalliskaan. Jos Hamilton vaihdetaan arpaan niin sen arvan pitää olla lähtökohtaisesti melko lupaava.
 

startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Nyt lähdetään kuitenkin The Juhlakaudelle, kasvot on pesty ja Saimaalta puhaltaa raikas tuuli.

Lehterä on näytöt antanut, riskiä ei ole. Juhlajoukkueen pohja pitää olla kivikovaa graniittia. Päälle rakennellaan rahalla ja Tuomenoksan hyvällä vainulla pakka joka sekoittaa liigan. Taitoa ja kovuutta hankkimalla päästään mitalipeleille, bensa ei lopu kun treenataan hyvin alle, ja pidetään vankemmat tulotarkastukset. Lasiset jätkät kiertoon, SaiPa ei kaipaa nössöjä.

Edellisen kauden kavereilla kaikilla taisi olla hampaat ehjänä? Kun katsoo nyt vielä pelaavien joukkueiden pelureita, on kiekkoa syöty ja vastustajan mailaa tullut naamariin. Pimpelipompelia saa ja pitää olla, mutta lisää kovuutta kaipaan, pelkillä tehopörriäisillä ei mitaleille mennä.

Lisää väriä SaiPaan toisi myös joku aidosti hesalainen pelaaja, Lappeenrannassa ja maakunnissa on kuitenkin paljon esim Hifkin kannattajia. Strömbergin pitäminen ei ole siihen ainut ratkaisu.
 

Ferris

Jäsen
Alla huippukausi! Leijonien superlupaus suuntaa seuraavaksi NHL:ään: ”Kaikki tavoitteet Pohjois-Amerikassa” | Leijonat

Moni suomalaislupaus on siirtynyt tänäkin keväänä Liigan pelien päätyttyä rapakon taakse hakemaan tuntumaa paikalliseen pelityyliin. Vaakanainen kertoo, ettei hän pohtinut heti Bostoniin lähtöä.

– Oli aika selvää, että olen vielä tämän kauden kokonaan Suomessa. Lähden syksyllä sinne – katsellaan sitten, missä pelaan ensi kauden, Vaakanainen vastaa.

Ei taida auttaa laskea kauheasti Vaakanaisen varaan pakkiosastolla. Jos tulee, niin aikaisintaan Bostonin harkkaleirin jälkeen eli jo Liigakauden alettua.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Mutta kyllä näkisin että sekä Goodwin että Nättinen, osin myös Löfman, voivat tuoda vahvuuksiaan esiin laidassa paremmin kuin keskellä.
Edellisen kerran SaiPassa pelatessaan Löfman oli yleismies, joka pelasi menestyksekkäästi niin nelosketjun laidalla kuin ykkösen keskelläkin. Jos Löfmanin polven(?) kestävyyden suhteen on epäilyksiä syksyllä, niin ehkä Anssi tosiaan voisi siirtyä laitahyökkääjäksi. Laitahyökkääjän vaihtaminen olisi pelisysteemien kannalta pienempi juttu.

Anssin tulevien kausien pelikuntoa en lähde tämän enempää arvailemaan. Sopimusta on SaiPassa kahden kauden verran jäljellä, ja mistään peliuran päättäväästä loukkaantumisesta ei kaiketi ole kyse. Ongelmia on Löfmanilla ollut, mutta niin vain Anssin kanssa samaa 1987 ikäluokkaa edustava Sami Sandellkin sai itsensä asialliseen pelikuntoon kahden vaikean kauden jälkeen.
 

Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Eiköhän kohta saada joitain sopparien jatkoja ja kenties joku uudenkin pelaajan julkistus. Strömberg ei ilmeisesti ole jatkamassa/jatkoa ei tarjota. Itellä vähän sellainen 50-50 fiilis Strömbergin jatkon kannalta...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös