SaiPa kaudella 2015–2016

  • 575 305
  • 2 477

ahal

Jäsen
Nyt ei oikein mee jakeluun tämä uuden joukkueen rakennus...? Pituuden ja painonko mukaan näille hemmoille maksetaan? Sopimuksen alla on 11 hyökkääjää, joista 6 on korkeintaan 177 cm pitkiä... Ainoa iso roikale on Massi. Maalin eteen ei taida olla jatkossakaan tungosta. Kaksi ketjua saadaan kasaan pelkästään mikkihiiriosastosta.

Lappalaisen jatko ei hirveästi yllättänyt, Tirkkosen kotiseuturakkaus näkyy tässäkin. Toivottavasti Lasse miehistyy kesän aikana niin, että alkaa täyttää pikkuhiljaa liigapelurin luistimia. Mäkisen tapausta miettiessäni mieleen hiipi ajatus, että jospa JYP haluaa poikansa takaisin? Hyvät pelit sputnikeissa eivät ole jääneet huomiotta, ja kun hurrikaaniporukka hajoaa aika lailla, tilausta uusille kyvyille löytyy. En ihmettelisi, jos palaa Jyskälään.

SaiPan kotisivujen pelaajaluettelosta puuttuu muuten Joona Jääskeläinen.

Edittiä sen verran, että pian alkaa parikymmentä sopimusta olla koossa ja kevään eka harkkajakso pääsee vauhtiin. Muutamaa sopparia (DMI, Soosi, Larsson...) mielenrauhan vuoksi vielä odottelisin ennen kesää. Kärkiäijiä (1-3 tms.) tippunee vielä kesähelteiden aikaan.
 
Viimeksi muokattu:

Droppen12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, persoonat
Ihmettelen kyllä tätä Lappalaisen dumaamista. On varmasti pelannut viime kaudella paskasti ne pelit mitkä pelasi, sitä en kiistä. Näin yhden pelin missä pelasi isot minuutit ja se sujui hyvin, taisi joku pistekin tulla plakkariin. Muita pelejä en edes kommentoi kun minuutit oli niin pienet ettei niissä nähnyt Lappalaisen otteista mitään. Olen nähnyt miehen pelejä niin KalPan A-junnuissa, kuin Mestiksessä SaPKossa ja KooKoossa. Jos pelaaja on tottunut vuosia pelaamaan +20min pelissä ja yhtä äkkiä pitää pelata 7. puolustajan hajavaihtoja joka kerta eri parissa, ei se vaan kaikille sovi. Joku saattaa sopeutua sellaiseen hyvin mutta toisen tyyliselle pelaajalle se on täyttä myrkkyä. Tottakai tässä tullaan siihen, että siellä on kiekollisesti todella kovia kavereita edellä mm. Löfqvist ja kumppanit, mutta tuo asia täytyy ymmärtää, että Lassen rooli oli täysin väärä ja olen kuullut miehen itsensä todenneen asian, ettei pääse minkaanlaiseen rytmiin seiskapakin roolissa, kun mikään ratkaisu ei tule selkäytimestä vaihtuvan pakkiparin ja pienen jääajan takia. Ne jotka on miehen uraa enemmän seurannut tietää kyllä että hänellä on liigatasolle todella hyvä laukaus ja syöttötaito. Välillä täytyy katsoa asioiden taakse.

Järveläinen voi olla hyväkin vahvistus SaiPaan. Oli todellisessa Arvosen koirankopissa, koska tykkää pitää kiekkoa ja tehdä erilaisia ratkaisuja kuin perustallaajat. Tämä johtaa välillä virheisiin joka ei Arvosen ajatusmaailmaan sopinut. Voisin kuvitella että Järveläinen sopii todella hyvin juuri Tirkkosen tyylisen valmentajan alaisuuteen. Hyvä liike ja todella hyvä laukaus, jolla teki varsinkin HPK:n junioreissa ylivoimalla tuhoisaa jälkeä. Mielenkiinnolla odotan hänen otteitaan ensi kaudella.
 
3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Tottahan sie turiset voihan tuo olla liian aikaista sanoa tai haukkua jannu ihan pystyyn. Eipä tuo Taipaluksenkaan ensimmäinen kausi SaiPassa tuon ihmeellisempi ollut kuin Lappalaisenkaan. Tuskin seura ihan huvikseen optiota käytti vaan näkee potentiaali mahdollisuuden.

Itse hieman väkevämpää pelaamista odotin hyvän kokoiselta puolustajalta,.Onhan tuossa pointteja kuitenkin jotka puoltavat option käyttämistä.

Kassellaan kuinka toinen kausi mieheltä pärähtää käyntiin.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kyllä kieltämättä vähän itsekin ihmettelin Lappalaisen jatkoa. Tuli kuitenkin mieleen että voisiko tässä olla sitäkin taustalla, että kun talous on tiukalla niin sinne on vähän pakostakin ottaa ikään kuin täytemiehiä ja joillakin ukoilla vain täyttää paikat, kun jokaista unelmaroolin pelaajaa ei ole mahdollisuutta hankkia ja jostain pitää antaa siimaa. Lappalainen kuitenkin pelaa verrattain halvalla.
 
Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Ihmettelen kyllä tätä Lappalaisen dumaamista. On varmasti pelannut viime kaudella paskasti ne pelit mitkä pelasi, sitä en kiistä. Näin yhden pelin missä pelasi isot minuutit ja se sujui hyvin, taisi joku pistekin tulla plakkariin. Muita pelejä en edes kommentoi kun minuutit oli niin pienet ettei niissä nähnyt Lappalaisen otteista mitään. Olen nähnyt miehen pelejä niin KalPan A-junnuissa, kuin Mestiksessä SaPKossa ja KooKoossa. Jos pelaaja on tottunut vuosia pelaamaan +20min pelissä ja yhtä äkkiä pitää pelata 7. puolustajan hajavaihtoja joka kerta eri parissa, ei se vaan kaikille sovi. Joku saattaa sopeutua sellaiseen hyvin mutta toisen tyyliselle pelaajalle se on täyttä myrkkyä. Tottakai tässä tullaan siihen, että siellä on kiekollisesti todella kovia kavereita edellä mm. Löfqvist ja kumppanit, mutta tuo asia täytyy ymmärtää, että Lassen rooli oli täysin väärä ja olen kuullut miehen itsensä todenneen asian, ettei pääse minkaanlaiseen rytmiin seiskapakin roolissa, kun mikään ratkaisu ei tule selkäytimestä vaihtuvan pakkiparin ja pienen jääajan takia. Ne jotka on miehen uraa enemmän seurannut tietää kyllä että hänellä on liigatasolle todella hyvä laukaus ja syöttötaito. Välillä täytyy katsoa asioiden taakse.

Jos Lappalaisen kerran täytyisi pelata 20min per peli, niin SaiPa ei ole silloin Lappalaiselle oikea joukkue. Miksi tätä turhaketta täytyy roikottaa mukana, kun on kerran paremmat pelaajat laittaa tälle Lappalaisen ihannepaikalle 1. tai 2. pariin? Jos ei pärjää pienellä peliajalla, niin ei ole syytä antaa lisää peliaikaa. Parempi laittaa yksi pelaaja sopeutumaan urheilun lainalaisuuksiin, kuin toisinpäin.

Lappalaisen ratkaisut olivat kuluneella kaudella oikeastaan kaikilla osa-alueilla tasaisen epämääräisiä. Toisin kuin verrokillaan Taipaluksella, Lappalaisella ei noussut mitään erityisosaamista tai -piirrettä esiin. Silmiinpistävää oli se, että hän oli täysin kyvytön kiekon kanssa omasta siniviivasta eteenpäin. Ei käytä kokoaan hyväksi juuri lainkaan.

Revin perseeni, mikäli Lappalainen vie esimerkiksi Mäkisen peliajat ensi kaudella.
 
huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No ei ainakaan päivää parantanut tämä uutinen. Järveläinen nyt kuitenkin on SaiPan näköinen pelaaja, vaikka henkilökohtaisesti en hankinnasta tykkää. On kuitenkin kohtuulliset mahdollisuudet pelityylinsä ansiosta breikata, mutta Lappalaisesta osaa sanoa jo ihan hyvältä otannalta, että turha kaveri. Millä tavalla Lappalainen pystyy auttamaan SaiPaa? Tarpeeks Mestis-tason porukkaa, niin saadaan kilpailua pelipaikoista?

Ihmettelen kyllä tätä Lappalaisen dumaamista. On varmasti pelannut viime kaudella paskasti ne pelit mitkä pelasi, sitä en kiistä. Näin yhden pelin missä pelasi isot minuutit ja se sujui hyvin, taisi joku pistekin tulla plakkariin. Muita pelejä en edes kommentoi kun minuutit oli niin pienet ettei niissä nähnyt Lappalaisen otteista mitään. Olen nähnyt miehen pelejä niin KalPan A-junnuissa, kuin Mestiksessä SaPKossa ja KooKoossa. Jos pelaaja on tottunut vuosia pelaamaan +20min pelissä ja yhtä äkkiä pitää pelata 7. puolustajan hajavaihtoja joka kerta eri parissa, ei se vaan kaikille sovi.
Nimenomaan. Ei sovi se 7. puolustajan paikka, niin miksi se jatko nyt lyötiin? Ei todellakaan ole ansainnut 20 min. peliaikaa. Jos taas ei tule ansaitsemaan sitä aikaa, kun pelaa huonosti ne vähäiset minuutit, niin umpikujassa ollaan. Mahdollisuuksia on annettu jo kohtuullisen paljon.

Vähän negatiivista on kyllä omat mietteet olleet, mutta minkäs mahtaa. Kyllähän sitä sopimuksista haluaisi iloita, mutta nyt joutuu aika moni pelaajaa osoittamaan, että olen ollut väärässä herran suhteen. Myönnän kyllä sitten ilomielin näin käyneen.
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Järveläinen sai kerhossa sauman hyökkäävissä ketjuissa, mutta tulos oli heikko. Taitoa on, mutta ei sitä pienenä kaverina saa puristettua isojen äijien keskellä esille. Hyökkäyspeli meni kerhossa kulmiin, jossa hävisi kaksinkamppailut. YV-vastuuta tuli pelinpyörittäjänä, mutta laihoin tuloksin. Lisäksi kun puolustuspeli ei kiinnosta yhtään eikä voima riitä pitämään miehiä, niin aika tyhjä sukka jäi koko miehestä kerholle käteen. Hyvä jos teille herättää positiivia fiboja, niin meillekin kun päästiin eroon, win-win...
 
rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sanotaan näin että kummallakin uudella sopimuspelaajalla on todella paljon todistettavaa. Mutta ei dumata, kaverit on palkattu pelaamaan.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Järveläinen voi olla hyväkin vahvistus SaiPaan. Oli todellisessa Arvosen koirankopissa, koska tykkää pitää kiekkoa ja tehdä erilaisia ratkaisuja kuin perustallaajat. Tämä johtaa välillä virheisiin joka ei Arvosen ajatusmaailmaan sopinut. Voisin kuvitella että Järveläinen sopii todella hyvin juuri Tirkkosen tyylisen valmentajan alaisuuteen. Hyvä liike ja todella hyvä laukaus, jolla teki varsinkin HPK:n junioreissa ylivoimalla tuhoisaa jälkeä. Mielenkiinnolla odotan hänen otteitaan ensi kaudella.

Miesta kokeiltiin jokaisessa ketjussa ja sai peliaikaa ylivoimalla molemmissa koostumuksissa. Jarvelainen ei saanut mitaan aikaiseksi ja sai enemman peliaikaa kuin ansaitsi. Tahan viela kun lisataan lahes 100 % havityt kaksinkamppailut ja usein selkasuorana omissa puolustaminen, mitka johti USEISIIN maaleihin omiin. Vai ei Arvosen ajatusmaailman maailmaan virheet sovi? Ei siella tapahtunut mitaan muuta kuin virheita kevatkaudella ja kaikki sai peliaikaa. Ihan rehellisesti Jarvelainen oli viime kaudella yksi Liigan surkeimmista pelaajista puolustamaan ja kun joku Vuoti tuli junnuista, niin pelasi kirkkaasti paremmin kuin Jarvelainen. Jarvelaisella on taitoa ja hyva laukaus, mutta en ole nahnyt pilkahdustakaan siita, etta sita olisi niin paljon jotta kompensoisi kokoa ja puuttellista omaan paahan pelaamista. Sympaattinen kaveri ja toivon etta silti loisi lapi, mutta viime kauden naytoilla pari kentallista A-junnuja ajoi ohi.

Ps. Poski muuten soi ihan kivasti ja on kova arsyttaan.
 
Okei. Kerho-pelaajien suunnalta kuulunut että Pantse ei todellakaan tykännyt Järveläisestä, jolle ehkä tästä rakentui pieni kiukku valmentajaa kohtaan, ilmeisesti siis tuo puolustuskyvyttömyys isoimpana syynä. Uskon kuitenkin että maisemanvaihdos voi tehdä hyvää Järveläisen hyökkäyspään pelaamiselle, koska kaikki varmasti tietää jotka ovat junioreissa ja Mestiksessä miestä nähneet, että hyökkäyspotentiaalia löytyy. Toivottavasti Tirkkonen saa puolustuspelaamiseenkin asennetta.

Ja on tosiaan kova soittamaan suutaan vastustajille ja saa kyllä raivonpartaalle, kun tuollainen 165cm kaveri alkaa päätään aukomaan. Olen pelannut herraa vastaan ja tämä tuli huomattua :D
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Uskon kuitenkin että maisemanvaihdos voi tehdä hyvää Järveläisen hyökkäyspään pelaamiselle, koska kaikki varmasti tietää jotka ovat junioreissa ja Mestiksessä miestä nähneet, että hyökkäyspotentiaalia löytyy.

Itsella on edelleen lapsenusko, etta Jarvelaisella on enemman potentiaalia kuin Rautiaisella, pelkastaan laukaus on monta pykalaa verta parempi. Miehen otteisiin vain turhauduin ihan taysin viime kaudella, kun mies pitaa aivan liikaa kiekkoa, kun jokainen vastustajan pelaaja saa sen todella helposti pois. Sita omanpaan pelia kun seurasi, niin ei ihme, etta Pantse on tulistunut. Erittain janna nahda miten edes sopii Tirkkosen pelikirjaan, mutta edelleenkin toivon parasta.
 
Kawasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tulevalle kaudelle SaiPalla ei ole sitten CHL painamassa jaloissa, joka on omalla tavallaan samaan aikaan hyvä että huono asia.

Sitten näistä tämänpäiväisistä sainauksista Järveläiselle annan mahdollisuuden, jos vaikka saataisiin Piitulainen 2.0 muovattua. Sitten tämän Lassen jatkolle en näe muuta syytä kuin leveyspelaaja ja loukkaantumisten paikkaaja ja no tota oishan sinne voinut kyllä saada samalla hinnalla vaikka vähän enemmän potentiaaliakin.

Sitten niitä oikeita pelaajia odottelemaan :)
 
Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mä oikeasti kuvittelin, että Lappalainen olisi onnistunut jo tällä kaudella. Petyin paljon. Mutta ehkäpä ensi kausi on läpimurto. Sehän on oikeastaan ihan selvää :)
 
ahal

Jäsen
Arkistoja selatessa osui silmään E-Saimaan artikkeli viime huhtikuulta, 22.4 päivätty. Siinä kerrottiin Kurosen sainauksesta. Jutussa oli lueteltu myös muut sopimuspelaajat, jotka eivät hirveän korkeita odotuksia vielä aiheuttaneet. No syksyllä kaikki oli kuitenkin toisin. Pakko luottaa, että nytkin käy niin.
 
Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
No, viime vuonna tähän aikaan meillä oli kuitenkin ykkösketju. Järveläisellä voi hommaa aloitella, mutta kova duuni tulee olemaan Tuomenoksalla iskukykyisen joukkueen rakentamisessa. Esimerkiksi Mankinen oli hintaansa nähden parhaimmillaan aivan huippuyksilö SaiPaan.

Mutta luotto ei horju.
 
Ferris

Jäsen
Tätä kun katsoo, niin ei sieltä taida tulla kuin yksi uusi pakki ensi kaudeksi. Toivottavasti se on edes isokokoinen. Pexi se vaan pitää päänsä eikä vaihda joukkuetta, eiku puolustusta. Sehän pelasikin viime kaudella niin helvetin hyvin, että dominoitiin omaapäätä esimerkillisesti.

Eliteprospects.com - Anton Blomqvist

Siinä se on, Pärre 2.0 -projektipelaaja tulevalle kaudelle. Kaveri tuo sitten mukanaan Camillo MIettisen kärkiketjuihin.
 
avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Järveläinen on kyllä niin mikkihiiri, että ehkä se pörrää tulevan kauden niin suurilla minuuteilla, että kaikki vastustajat vain yksinkertaisesti eivät enää tiedä edes kotikentällään, ketä peluuttaa ja ketä vastaan.

SItten heräsin. No, kai se saa jonkin näyttöpaikan. Tulevan kauden jengin todellisia pelaajia odotellessa.
 
aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Hyvä että käyttivät Lappalaisen option. Minusta kaveri pelasi hyvän jakson juuri ennen kuin Vainonen tuli joukkueeseen ja tiputti Lappalaisen katsomoon. Kehityskelpoinen nuori pelaaja edelleen. Ei se Taipaluksenkaan ensimmäinen SaiPa-kausi esimerkiksi luvannut yhtikäs mitään, seuraavalla peli näytti jo täysin erilaiselta.

Järveläinen... noh, mahtuu ainakin kokoonpanoon. Flinckin taskuun esim. Mistäs näitä tietää, jos jalka, ajatus ja kädet liikkuu rivakasti niin pärjäähän sitä varmst kaukalossa tuollakin varrella.
 
Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Ei se Taipaluksenkaan ensimmäinen SaiPa-kausi esimerkiksi luvannut yhtikäs mitään, seuraavalla peli näytti jo täysin erilaiselta.

Pakko olla hieman veli aHabin kanssa eri mieltä tästä. Minusta Taipalus tuli tosi miehekkäästi sisään ja pelasi vahvuuksilaan. Vaikkei hyökkäyssuuntaan tehoja älyttömästi tullutkaan, kirsikaksi kakkuna toimivan runkosarjan päälle oli vikassa vieraspelissä Lukkoa vastaan läpiajosta suoritettu viileä rystyveivi.
Tehotilastokin plussalla, vertaa Pullin Jere -19 muistaakseni.

Myös Jatkoaika antoi Larsille neljä sputnikia viidestä.

Lappalainen ei nyt ihan antanut yhtä positiivista kuvaa. Kiekolliset ratkaisut tällä tasolla tosi hätäisiä ja omassa päässäkin kierrettiin kuin keilaa pari kertaa. Toivotaan yllätystä.
 
aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Pakko olla hieman veli aHabin kanssa eri mieltä tästä. Minusta Taipalus tuli tosi miehekkäästi sisään ja pelasi vahvuuksilaan. Vaikkei hyökkäyssuuntaan tehoja älyttömästi tullutkaan, kirsikaksi kakkuna toimivan runkosarjan päälle oli vikassa vieraspelissä Lukkoa vastaan läpiajosta suoritettu viileä rystyveivi.
Tehotilastokin plussalla, vertaa Pullin Jere -19 muistaakseni.

Mielenkiintoista. Minulla on jäänyt jostain syystä todella vahva fiilis siitä, että toisen kauden Taipalus oli ihan eri planeetalta mitä se ensimmäisellä kaudella nähty kaveri. Olisiko ollut sitten, että ensimmäisellä kaudella kaverin pelissä ei ollut fyysisyydestä rahtuakaan ja toisella Late taklaili minkä ehti...?

Voinhan toki olla täysin väärässäkin. Äärimmäisen harvinaista, mutta ei ehkä täysin mahdotonta.
 
rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei se Taipaluksenkaan ensimmäinen SaiPa-kausi esimerkiksi luvannut yhtikäs mitään, seuraavalla peli näytti jo täysin erilaiselta.

No tästä olen täydellisen eri mieltä. Taipalus oli jo ensimmäisellä kaudellaan hyvä, toisella jo huippupakki. Taipaluskaan ei ensimmäisellä sesongilla käynyt kentällä vain selviytymässä, vaan siinä oli pelaamisen meininkiä. Uskon Lappalaisen kykyihin mutta ei hänen kauttaan voi verrata Taipaluksen 2012-2013 kauteen.
 
Barney

Jäsen
Taipalushan oli jo ensimmäisen kautensa loppupuolella ihan joukkueen parhaita puolustajia kokonaisvaltaisesti, joten sen takia viime kauden otteet eivät tulleet mitenkään puskista. Mielestäni on loukkaus verrata Laurin ensimmäistä kautta Lappalaisen esityksiin, koska niillä on eroa kuin yöllä ja päivällä. Lappalainen onnistui olemaan jopa syksyn Ahosta huonompi puolustaja, mikä oli oikeasti aikamoinen saavutus. Toivottavasti olen väärässä, mutta itse en ainakaan odota Lasselta yhtään mitään ensi kaudelta.
 
zeik9

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei hitto meidän jengillehän nauraa puoli Suomea, jos tänne nyt jotain Järveläisiä oikeasti raahataan. Ihan kun meidän jengi ei olisi ollut tarpeeksi Mikkihiirimäinen, niin haetaan vielä astetta pienempiä ja heiveröisempiä pelaajia.

Hieman hämmästyttää Järveläisen (tai kenen tahansa muun) dumaaminen pelkkien fyysisten mittojen perusteella. Ei tää lätkä oo enää hetkeen ollut peli jossa senteillä ja kiloilla tehdään tulosta. SaiPa oli tällä kaudella hävettävän kesy mutta ei se pelaajien koosta ollut kiinni vaan asenteesta, kuten aina. Pakistossa oli kyllä ihan riittävästi fyysistä kokoa (Larsson, Salcido, Lappalainen, Vainonen, Ahonen, Riikola) mutta ei halua tai kykyä käyttää sitä.

Teemu Rautiainen onkin jo mainittu esimerkkinä Järveläisen kokoisesta pelaajasta, joka tällä kaudella kantoi pitkään Ilveksen kultakypärää. Tapparan kakkonen oli useamman pelin ajan muodossa Haapala (173 cm) - Järvinen (174 cm) - Jormakka (174 cm) ja joukkue on finaaleissa. Pistetään meidän Järvinen keskelle ja Järveläinen ja Zboril laidoille niin saadaan hauska majakka ja perävaunut kentällinen, jolla pituuskeskiarvo ylittää Tapparan kakkosen vastaavan!

Uskon, että saadaan Järveläisestä Tavia vastaava kärkikenttien pistenikkari.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös