SaiPa kaudella 2014–2015

  • 785 353
  • 2 754

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Lukkoa vastaan ei sitten tullut kunnolla selkään kuten pelkäsin ja kyllähän SaiPa hienosti taisteli tänään, vaikka ei pisteitä saatukkaan. Tuomarit olivat aika paskoja eikä Lukkokaan ollut sellainen kuin odotin. Alku oli hieman tahmea kunnes saatiin jalat vähän liikkeelle eilisen jäljiltä ja ihan kelpo vieraspeli SaiPalta. Bernard oli myös hyvä ja vaikka tuo 2-1 maali lähtikin siitä Bernardin pomputtelusta liikkeelle niin olen tyytyväinen Bernardiin.

Ei oikein kakkos ketjun ulkopuolelta nyt saada apua tuloksen tekoon.

Hyvä taistelu ja tsemppiä jatkoon SaiPa.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En nyt tiedä syyttäisinkö Andya tuosta maalista, siinä irtokiekossa oli muistaakseni kuitenkin SaiPan pelaaja ekana, joten lopputulos olisi voinut olla sama vaikka Andy olisi ottanut kiekon hallitusti haltuun ja palauttanut peliin. JP Jalo nyt vaan tykkää aina välillä nakata paskaa jonkun pelaajan niskaan, joskus liioitellusti.

Pelillisesti viikko oli SaiPalta ihan OK, vaikka pistesaalis jäikin ikävän laihaksi. Toivottavasti Koho saadaan ensi viikolle mukaan, edessä on kovat pari viikkoa ennen taukoa ja ketjut olisi hyvä saada tasapainoon. Järvisen Masa taitaa kuitenkin lopultakin olla se vitossentteri...
 

Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Suht hyvä matsi ja minusta olisi ansaittu jatkoaika, mutta ei tällä kertaa. Tuomarit oli yllätys, yllätys paskoja, molemmin puolin. Tosin Lukko kotijoukkueena hieman enmmän hyötyi linjattomuudesta. Kaksi kertaa jätettiin Lukon pelaajan selvääkin selvempi rike viheltämättä, kun SaiPa pelasi 5-4 yv:tä. Niistä 5-3 yv:t, niin eiköhän ainakin toisessa ois helähtänyt. Sitten olikin helppo antaa lopussa helppo vitonen, kun peli on 3-1. Kuvastaa herrojen illan suoritusta.

Nyt on sitten neljästä viime pelistä 5/12p. Hieman nihkeää, sellainen 7-8 ois ollut otettavissa. 3p voittoa ei ole otettu neljään matsiin. Ensi viikolla pitää katkaista HPK:n lento, miun mielestä ei ole ihan noin hyvä joukkue kuitenkaan, mitä pistesaldo niillä tällä hetkellä on. Ja Ilves on kotona kaadettava, piste. Ens viikolta pitää ottaa min 5p, vähempi ei riitä.
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, treenijumi
Positiivista oli ehdottomasti Andy, kakkosketju, sekä Venäläinen.

Andyltä jälleen hyvä peli, ja tässä joutuu tosiaan kääntämään takkia. Olin häntä heittämässä ensimmäiseen Bolzanon junaan vielä joku aika sitten, mutta onneksi olin, saakeli, taas väärässä. Kakkosketju sai käytännössä kaikki vaaralliset paikat ja pitkät hyökkäykset Lukon päähän tänäänkin. Venäläinen oli alaketjuista ainut, joka selviää puhtain paperein; niin ansiokasta painimista ja hämmentämistä oli läpi pelin!

Negatiivista on tämä uinuva massa, johon kuuluu hyökkääjistä kaikki, paitsi kakkonen, Flinck ja Venäläinen. Miten voi olla noin saamatonta paskaa illasta toiseen? Atuselinmäinen tehoton kulmamyllykin kelpaisi koska vain mieluummin kuin tämä hiihtely mitä nyt nähdään joka helvetin pelissä. Nyt siellä pyörittää Venäläinen muutaman kerran pelissä kulmamyllyjä, Flinck taklaa muutaman kerran, ja siinä kaikki. Loput käy menettämässä kiekkoja, kokeilemassa pakkien polvisuojia ja highlightina ehkä kaksi kertaa pelissä vastustajan logoa maalivahdin sylissä. Missä on se raikas, liikkuva ja ajoittain jopa pelottava alaketjujen hyökkäyspeli, mitä on nähty aiempina kausina? Ihan varmasti noilla pelaajilla siihen pystyttäisiin, mutta mistä löytyy sytyttäjä/sytyke tähän on näköjään kysymys ilman vastausta.
 

ahal

Jäsen
Edellisiin voisi lisätä sen, että pakkiparit kannattaisi miettiä vielä uudelleen. Nyt siellä kirmaa yhdessä kaksi hyökkäysorientoitunutta yli(hasardi)pelaajaa eli Salcido ja Riikola. Jälkeen jäädessä sitten koukkua tai kampitusta vihulaiseen ja yleensä boksiin. Parhaat yv-jengit kurittavat armotta. Molemmat taisivat istua tänään kahdesti. Mitäpä jos vaihteeksi kokeiltaisiin esim. Salcido - Larsson, Ahonen - Löfquist, Backman/Maalahti - Riikola. Eli toinen aina varmistavampi toisen ryntäillessä. Lappalaisen paluu antaa myös muita vaihtoehtoja.

Pelaathan Ville K jo ensi viikolla, pelaathan...!?
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Salcido ja Larssonhan pelasivat aiemmin yhdessä, en sitten tiedä miksi tuo muutettiin. Tosin Latekin tuppaa olemaan välillä vähän hasardi omassa päässä, ei lähelläkään esim. Naganderin tasoa. Juuri tuohon ruutuun Salcin rinnalle toivoisin mahdollista vahvistusta.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Pyhäpäivän ratoksi taas vähän tilastointia. Laitoin SaiPan 14 Liigaottelun maalivahtien torjuntaprosentit järjestykseen Excelissä, ja lopputulos oli lievä yllätys. Andy jyrää tasaisen varmasti (oliko eilen tosiaan vain 16 torjuntaa?), kun taas Jussilla on tilastojen valossa viisi erinomaista suoritusta ja viisi heikompaa peliä. Toisaalta Jussin torjuntaprosenteilla ei ole ollut kovin suurta vaikutusta siihen miten otteluista on kertynyt SaiPalle pisteitä. Hyvilläkin torjuntaprosenteilla on tullut turpaan ja huonoilla voittoja

Koodi:
96,15 %	JM  SaiPa - Blues     4-1
96,00 %	JM  SaiPa - Tappara   1-2 VL
95,45 %	JM  KalPa - SaiPa     1-0
95,00 %	JM  SaiPa - Lukko     4-1
95,00 %	AB  SaiPa - Sport     6-2
94,74 %	AB  Pelicans - SaiPa  3-2 VL
92,86 %	JM  Tappara - SaiPa   2-3
92,00 %	AB  Sport - SaiPa     2-5
88,89 %	AB  Lukko - SaiPa     4-2
88,46 %	JM  Ässät - SaiPa     3-4 VL
88,00 %	JM  SaiPa - JyP       5-3
87,50 %	JM  SaiPa - Pelicans  4-3 VL
81,48 %	JM  SaiPa - Pelicans  0-5
78,26 %	JM  KalPa - SaiPa     5-2
(66,67 % JM SaiPa - Sport     6-2, peliaika 6.34)

Maalivahtipeli tuntusi olevan mallillaan. Andy on pelannut (varsinkin monien pelkoihin verrattuna) luotettavasti, ja Jussinkin tilastot ovat ihan asialliset kahta heikommin mennyttä peliä lukuunottamatta.

Ensi viikolla saadaan hyökkäyspeliin ryhtiä El Capitanon paluun myötä. Jos ei saada, harkitsen valituksen tekemistä Valviralle, niin paljon on Villen kuvaa käytetty seuraavan kotiottelun markkinoinnissa.
 
Samaa mieltä tuosta kakkosketjusta. Miksi tällainen tilanne on päässyt syntymään? Näin kapeasta onnistujien porukasta ei hyvä heilu vaan tilanne johtaa lumipalloilmiöön, vastuuta annetaan vain niille jotka onnistuvat jne. Pelaajamateriaalissa käsittääkseni on potentiaalia vaikka mihin. Jatkuva ketjujen muokkailu ja erittäin epätasainen peluutus saa aikaan sen, että kolmos-nelosketjun pelaajien itseluottamus valuu sukkaan. (tai joka äijä miettiin koska tippuu kokoonpanosta). Puhumattakaan alivoima/ ylivoimapelaamisesta, aina samat pelaajat pyörittämässä, tätäkin pitäisi laajentaa rohkeasti. Mitä ihmettä tämä nyt oikein on? Vielä on onneksi voittoja tullut, mutta kausi on pitkä ja sen vuoksi jokaisen panosta tarvitaan. Tällaisia tuli mieleen kun eilistä ja toissapäiväistä peliä katselin, kuten joku tuolla aiemmassa viestissä kysyi, mihin on kadonnut se raikkaus jokaisen ketjun pelaamisesta?
Tsemppiä !
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Samaa mieltä tuosta kakkosketjusta. Miksi tällainen tilanne on päässyt syntymään? Näin kapeasta onnistujien porukasta ei hyvä heilu vaan tilanne johtaa lumipalloilmiöön, vastuuta annetaan vain niille jotka onnistuvat jne. Pelaajamateriaalissa käsittääkseni on potentiaalia vaikka mihin. Jatkuva ketjujen muokkailu ja erittäin epätasainen peluutus saa aikaan sen, että kolmos-nelosketjun pelaajien itseluottamus valuu sukkaan. (tai joka äijä miettiin koska tippuu kokoonpanosta).

En kyllä allekirjoita tuota väitettä epätasaisesta peluutuksesta, peliaikatilastoja (http://liiga.fi/tilastot/2014-2015/...am=saipa&position=all&sort=Aika#stats-wrapper) katsomalla näkee että vastuu on jakautunut suht tasaisesti. Kärkiketjut yleensäkin pelaavat enemmän kuin 3.-4. ketjut, ja ketjukoostumusten sisällä oikeastaan vain Jokisen peliaika on hieman Spinaa ja Macia vähäisempi. Järvinenkin sai aika monessa ottelussa tilaisuuden lunastaa paikkansa ykkösen keskeltä ennen kuin joutui ansaitusti Flinckin syrjäyttämäksi. Kuulostaa ehkä vähän Bubismillta, mutta kakkosketju on joutunut ottamaan vastuun pisteiden tekemisestä koska muut ketjut eivät niitä tee. "Jatkuvan ketjujen muokkailun" sijaan mielestäni ketjuja on nimenomaan pidetty suht samassa muodossa aika pitkään, osin Kohon loukkaantumisen takia ja osin varmasti johtuen siitä että ketjujen on toivottu hitsautuvan yhteen. Esimerkiksi Leivo ei ole tällä kaudella saanut oikein mitään aikaan ja on vahvasti profiloitumassa kevään pelaajaksi, mutta aika sitkeästi häntä roikotetaan kokoonpanossa. Toivon mukaan Koho on nyt oikeasti palaamassa ensi viikolla, ehkä sitten saadaan aikaan isompia muutoksia myös alemmissa ketjuissa.
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllähän siellä on tosiaan mahdollisuuksia annettu pelaajille jopa hyvinkin sitkeästi, vaikka ei onnistumisia ole juurikaan tullut. On hyvä asia, että luotetaan ja annetaan kunnolla mahdollisuus. Mikäli Koho ei vielä keskiviikkona ole mukana niin rohkeasti Zboril kehiin, vaikka ei mikään ratkaisu olisikaan sillä mitä hävittävää siinä olisi? Ei kuitenkaan ole tuo ykkösketju toiminut toivotulla tavalla muutenkaan. Tavin peliin olen aika tyytyväinen, mutta jotakin olisi kokeiltava jotta saataisiin ykkösestäkin tehoja.

Rohkeasti siis Zborilia kehiin mikäli Koho on vielä keskiviikkona sivussa. Mitäänhän en mistään tiedä, mutta jotenkin vaan niin toivoisi näyttöpaikkaa Adamille. Peli Raumalla oli mielestäni SaiPalta hyvää, mutta ehkä muutama rohkea muutos voisi tuoda tulostakin ettei oltaisi niin yhden ketjun varassa ja tiedä vaikka sieltä joitakin uusia kemioitakin löydettäisiin. Itse odotin muunmuassa Pitkäsestä todella paljon ja uskon kyllä vieläkin vakaasti miehen esiinmarssiin! Antaisin jossain vaiheessa miehelle isompaa vastuuta mitä tähän asti (10.08) mikäli Mankinen ei ala VIELÄ heräillä.

Tavallaan tuntuu tyhmältä höpötellä tällaisia, koska uskoni on erittäin vahva tuohon Tavi-Koho-Mankinen ketjuun, joka oli aivan hemmetin kova viime keväänä.
 

ahal

Jäsen
Kyllähän nämä viime sainaukset, Kuronen, Järvinen ja Pitkänen, ovat olleet toistaiseksi lieviä pettymyksiä. Pitkänen kiiikareilla 12 matsin jälkeen, Kuronen 1+2 ja Järvinen 2+2. Pitkänen ei Vantaalla pelatessaan erottunut mitenkään muusta jengistä, Järvinen silloin tällöin väläytteli ja runnoi maalin edestä jokusen sisään. Kurosen tähtihetket osuivat viime kevääseen ja KK:hon, muuten on ollut hiljaista. Kaverit eivät ole ilmeisen kalliita, mutta pelkkä halpuuskaan ei ole riittävä hyve. Massimo aloitti hyvin kauden, mutta viime peleissä tahti on hiipunut. Saa nähdä, miten kauan äijät saavat yrittää. Toivotaan että onnistuisivat.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllä SaiPan kaltaisessa seurassa riittävät Pitkänen, Järvinen ja Kuronen alaketjuihin hyvinkin. Mutta nyt on ehkä liikaa ladattu odotuksia koska ykkösketju on jäässä. Tavin ja Mankisen peli kärsii koska Flinck tai Järvinen eivät yksinkertaisesti riitä.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Kyllä SaiPan kaltaisessa seurassa riittävät Pitkänen, Järvinen ja Kuronen alaketjuihin hyvinkin. Mutta nyt on ehkä liikaa ladattu odotuksia koska ykkösketju on jäässä. Tavin ja Mankisen peli kärsii koska Flinck tai Järvinen eivät yksinkertaisesti riitä.

Juuri näin itsekin näen asian. Nämä kaverit ovat varmasti hinnaltaan suhteellisen edullisia, koska pelaajabudjetti on rajallinen ja fyrkkaa ei muuten riittäisi ulkkarivahvistuksiin. Täytyy myös muistaa, että esim. Jesse Mankisen ja Ville Kohon kanssa tehtiin jatkosopimukset viime talvena, ja niissäkin palaa rahaa selvästi aiempia kausia enemmän.

Zboril olisi toki mukava nähdä kokeilemassa Liiga-vauhtia, mutta en laittaisi Adamin varaan liikaa odotuksia. Junnu-sarjoissa hyviä tehoja, mutta kolmessa divarimatsissa tehot 1+0=1. Hyvällä liikkeellä ja fyysisellä väännöllä voi Liigassakin jotain jälkeä syntyä, mutta eiköhän ensimmäinen pelipaikka löydy nelosketjusta.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuo Ässissä sivuraiteelle joutunut Smith olisi SaiPan näköinen kohottaja. Ei vaan just nyt tarvita laitahyökkääjää. Vapaita senttereitä ei liigan sisällä taida olla. Hätäähän tässä ei ole jos sairasloman jälkeen Koho on iskussa. Sitten olisi kaksi pisteisiin kykenevää kenttää. Ja on noissa alaketjuissakin potentiaalia. Leivo on parempi kuin miltä se on näyttänyt. Uskon parantavan otteitaan.
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aika heikosti taitaa senttereitä olla vapaana muutenkin ainakaan noita laadukkaimpia. Zalewskikin menee ilmeisesti Ilvekseen niin pietään me peukkuja, että Koho kuntoutuisi pian kuten on vähän vihjailtu.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
...pietään me peukkuja, että Koho kuntoutuisi pian kuten on vähän vihjailtu.

SaiPan Twitterin mukaan "Koho oli mukana eilen treeneissä, paluu tällä viikolla siis mahdollinen", joten eiköhän #8 ole pelikunnossa. Nyt olisi sitten viisi Liiga-ottelua jäljellä ennen kahden viikon syystaukoa. Tosin "loman" aikana pelataan kaksi CHL-ottelua, joten tuntuma ei pääse katoamaan..
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPan Twitterin mukaan "Koho oli mukana eilen treeneissä, paluu tällä viikolla siis mahdollinen", joten eiköhän #8 ole pelikunnossa. Nyt olisi sitten viisi Liiga-ottelua jäljellä ennen kahden viikon syystaukoa. Tosin "loman" aikana pelataan kaksi CHL-ottelua, joten tuntuma ei pääse katoamaan..

Hieno homma jos saataisiin Koho jo pian takaisin ja sen nyt ainakin tietää, että vaiva on sitten selätetty täysin kun mies palaa kehiin. Kapteenin kanssa ei varmasti mitään riskejä oteta näin alkukaudesta joten sitten vain pidetään peukkuja, että Koho, Tavi ja Mankinen palaavat mahdollisimman nopeasti viime kauden liitoonsa.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Olen nyt seurannut tuota SaiPan puolustuspelaamista ja ihmettelen suuresti, miksi koko viisikon puolustuspeliä ei saada toimimaan?
En kyllä enää aivan hirveästi ihmettele, siellähän kentälliset säntäilee aivan kuka mihinkin ja viimeisen silauksen antaa muutamat pakit pehmeydellään, merkkausvirheillään ja harhasyötöillään.
Ahonen-Larsson pari on aivan hasardi, Ahonen höseltää ympäri puolustusaluetta ja joskus ylimpänä hyökkääjänä, tuntuu että miehelle ei ole pelipaikan tärkein tehtävä edes tiedossa. Larsson on merkkausvirheissä mestari ja lisäksi jakelee harhasyöttöjä kuin karkkeja lapsille, lisänä vielä pehmeys kamppailutilanteissa, uutta miestä vain tilalle.
Salcido pelkää taklauksia ja on kaikinpuolin löysä, aivan niin kuin pelkäsinkin, lisäksi turhia jäähyjä tulee hitauden, vai onko laiskuuden, takia.

Ilmari Pitkäseltä minä odotin paljon, mutta harvoinkos meikäläinen on väärässä, donPunkero taipaleelle heti.
Matti Järvinen on vaipumassa entiseksi lupaukseksi, tänäänkin täysin hyödytön joukkueelle, alkaa joutaa donPunkeron mukaan.

Hankintalistalle heti vähintään yksi pakki ja kaksi hyökkääjää, silloin vielä taistellaan mitaleista.
 

Kari Tappio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Petmanien omat säännöt
Pärreä on vähän ikävä. Kyllä tuo puolustus vaatisi oman maalin eteen yhden ÄIJÄN. Vaikkei Savilahti mikään raketti ollut tai käsistään kaikkein samettisin niin tuon oman maalinedustan hän mallikkaasti hoiti. Tuomenoksa olisin todella kiitollinen, jos sellaisen puolustajan meille hommaisit. Kiekollista taitoa löytyy ihan riittävästi,

Hyökkäykseen en nyt välttämättä lähtisi tässä vaiheessa koskemaan, kun Koho palasi. Kakkosketju toimii erinomaisesti enkä näe syytä lähteä rikkomaan ykkösketjuakaan vielä, kunhan se Koho sinne keskelle saadaan ja nähdää miten lähtee kulkemaan.
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Hyökkäykseen en nyt välttämättä lähtisi tässä vaiheessa koskemaan, kun Koho palasi. Kakkosketju toimii erinomaisesti enkä näe syytä lähteä rikkomaan ykkösketjuakaan vielä, kunhan se Koho sinne keskelle saadaan ja nähdää miten lähtee kulkemaan.

Koho näytti kyllä todella varovaiselta tänään. Pelaaminen oli kuin olisi ollut puoli vuotta pois. En laskisi Kohon varaan välttämättä paljoa seuraavien pelien suhteen. Voin olla väärässäkin. Jos Koho joutuu uudelleen telakalle kuukauden sisällä, silloin viimeistään tarvitaan jo uusi sentteri.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös