Ei auta. Nimimerkillä kokemusta on. Aikoinaan olin kuin olinkin Jokeri-fani, elämä oli mallillaan, tulevaisuus oli valoisa ja jääkiekon seuraaminen hienoa. Otakar Janeckyn syötöt napsahteli Petri Variksen lapaan. Ströbä pommitti viivalta ja Sulander nollaili turkulaiset. Mestaruuksia tuli, kauden jälkeen pelaajia aina lähti mutta uusia myös tuli tilalle. Oli rikas omistaja joka teki mitä tykkäsi, muita vitutti.
Sitten vuonna saipanousiliigaan iski hirvittävä mielisairaus. Huomasin yhtäkkiä kannustavani SaiPaa, noita sympaattisia keltapaitoja jostain Neuvostoliiton raunioilta. Joel Salosen maajoukkuevisiitti lämmitti, Jeff Bes oli kaukaloiden kovin jätkä ja Jonas Hemming piti pakkeja pilkkanaan. Jokerit jäi kuin märkä design-rätti, SaiPan iloisen keltainen, joskin räsyinen tilkkutäkki tuli tilalle. Sairaus eteni nopeasti terminaalivaiheeseen, joka kulminoitui McTavishin paidan ostamiseen. Postimyynnistä toki, sen verran oli vielä toivoa.. mutta sekin vähä kuoli nopeasti. McTavishin paidan jälkeen ostin SaiPa-lipun. Sitten menin varusteineni Jokereiden hienoon Ufon näköiseen halliin, jossa itkin katkeria kyyneleitä kun SaiPa hävisi 9-4. Entisestä suosikkijoukkueestani oli yhtäkkiä tullut "Vitun rahahomot ja Hjallis lahjo tuomarit".
Elämästä tuli tukkoista. Jääkiekon seuraamisesta tuli ahdistavaa. Playoffiin pääsy ei enää ollutkaan itsestäänselvyys. Heti kun oli johonkin pelaajaan tykästynyt, se myytiin muualle. Tilalle tulleet ukot oli järjestään neverheardeja junnuja ja ulkomaalaisia tai vanhoja jyriä tyyliin Timo Saarikoski ja Pekka Tirkkonen. Jäähallina toimi navetta.
Sairaskertomuksessani on toki muutamia valonpilkahduksiakin, niistä kirkkaimpana on "Vitun rahahomojen" kukistaminen playoffeissa silloin kun McTavish vielä pelasi, ja sitä kautta pääsy aina myyttiseen pronssiotteluun asti. Jossa toki hävittiin. Mutta silti. Siellä me oltiin! Ihan oikeasti!
Nykyään onkin ollut tuskaisempaa, mutta vaikka kuinka toivon, en usko että löydän koskaan parannuskeinoa tähän sairauteen. Tieni jääkiekon seuraajana on keltainen ja se on täynnä kuoppia, mestis-karsintoja ja muiden jämä-pelaajia. Playoffit tuntuvat yhä saavuttamattomammalta. Valmiita pelaajia saadaan kerran kolmessa vuodessa, valmiiksi pelaajiksi keltanutussa kasvaneet raakileet ja jämämiehet häviävät toinen toisensa jälkeen kirkkaampiin valoihin. Huoh.
Toivottavasti silloin tällöin sattuisi niitä valoisampiakin jaksoja, se auttaisi jaksamaan pidemmät pimeät jaksot. Jos vaikka säälipleijareihin päästäisiin ensi kaudella?