Nyt on takaisinmaksun aika!
Nöyryyttävä rankkaritappio Raksilassa ei ole unohtunut. Kärpät porskuttaa juuri nyt aika komeassa voittoputkessa ja eilinen peli Lukkoa vastaan oli kokonaisuutenakin todella vakuuttava. Kotijoukkue sen sijaan on pelannut ailahtelevammin.
Kärppäkannattajia on tulossa Lappeenrantaan ihan mukavia määriä. Etelä-Suomen Kärppäfanit ry. järjestää ensimmäisen oikean fanimatkansa ja mukana on tiettävästi rapiat 30 äänekästä kannattajaa. Myös Oulusta on ainakin muutama autokunta tulossa katsastamaan uusittua Kisapuistoa ja Lappeenrannan yöelämää. Tässä joukossa olen itsekin.
Itse tulen jälleen seuraamaan tarkasti Nylanderin esityksiä. Hän tuntuu parantavan koko ajan, vaikkei vielä aivan huippukunnossa olekaan. Tarkkailkaapa muuten Nylykyn tekemisiä pelin ulkopuolella, hän pitää jatkuvasti taktiikkapalaveria ketjukavereidensa kanssa ja ohjaa peliä. Vaikuttaa todelliselta joukkuepelaajalta kuten Jalonenkin on muutamaan otteeseen todennut.
Onko tietoa joko Ujcik tekee paluun kaukaloihin tässä ottelussa? Jos mies on pelikunnossa, sijoittaisin hänet joko Nylanderin kenttään Somervuoren paikalle silläkin uhalla että siinä tulee rikottua suht hyvin toiminut ketju. Tuo kentällinen tarvitsee vieläkin lisää suoraviivaisuutta ja vääntövoimaa, ja sitä Ujcik toisi. Toinen mahdollisuus olisi peluuttaa Ujcikia kakkosketjussa esimerkiksi koostumuksessa Pesonen-Saarenheimo-Ujcik. Palsola joutaa neloseen tai jopa vilttiin tuosta. Liekö nivuset vaivanneet vai mikä, mutta tuntuu ettei Sakke saa yhtään syöttöä omille muuten kuin ylivoimalla.
Kärppien maaliin Rinne, hän olisi peliaikansa ansainnut.