SaiPa-JYP 12.9 Kisapuisto

  • 13 402
  • 138

Viper

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kiitos SaiPa!

Vähän myöhässä olen tätä kirjoittamassa, kun seuraava pelikin jo hengittää niskaan. Vaan parempi myöhään, kuin ei milloinkaan, etenkin eilisen esityksen jälkeen.

"Hieman" perhoset vatsanpohjaa kutitellen astelin eilen hallille. Alla oli voitto KooKoosta, mutta peli ei silti oikein herättänyt luottamusta liiga-avausta silmällä pitäen.
Vaan heti ensimmäisestä vaihdosta lähtien alkoi iloinen mieli vallata tilaa jännitykseltä. Keltamustat pelasivat erittäin viihdyttävää ja hyvää peliä. Ykköskenttä onnistui pyörittämään näyttävästi ja kiekko saatiin nopeilla avauksilla ja hyökkäyksiin lähdoillä kerta toisensa jälkeen Jypin kenttäpäätyyn.

Illan ensimmäisestä maalista vastasi koko uuden SaiPan ilmentymä, Pasi Nielikäinen. Pasi oli juuri se piristysruiske, mitä SaiPa on pitkään kaivannut. Taklauksia tuli joka vaihdossa ja vaikka kaikki eivät osuneetkaan, niin vauhtia riitti ja tilanteet pelattiin loppuun. Lisäksi Pasin kiekonkäsittely ja pelisilmä ovat niin hyviä, että pisteitä tulee tälle kentälle kauden mittaan varmasti hyvinkin mukavasti.
Blues-apu Hirvonen oli jo KooKoo-ottelussa yksi SaiPan parhaita ja jatkoi eilen samalla linjalla. Tämän kentän sentteri Qvist pelasi myös hyvän pelin.

SaiPalta oikeastaan kaikki kentät olivat hyvällä pelipäällä, eikä mikään kenttä ollut aina vaikeuksissa. Erinomaisen illasta teki se, että uudet hankinnat onnistuivat kaikki. Vaikka maali jäi parilta tekemättä, niin joko tuli syöttöjä tai muuten vakuutti pelillään.

Myllys joutui niin vähän töihin, että hänestä on vaikea sanoa yhtään mitään. Otti kuitenkin pari tärkeää koppia ja torjuntaa. Tottakai olisi mukavampaa jos Jyp ei niitä kolmea olisi saanut tehtyä, mutta en silti Jamoa syyttäisi maaleista.

Ainut silmiinpistävä virhe oli Matti Hanan rohkea nousu ja kiekonmenetys, joka johti Jypin maaliin. Vaan pitäähän pelaajilla olla itseluottamusta ja virheistähän oppii paremmin kuin mistään. Varmasti toista kertaa ei Matille samaa virhettä käy.

Nielikäinen, Immonen, Schal, Hirvonen, Kerman, Uusikartano, Lehtonen, Weckström, Yli-Torkko. Siinä nimet jotka kokonaisuudessaan erinomaisesta joukkueesta jäivät päälimmäisenä mieleen.

Tätä lisää ja SaiPa taistelee tiensä vielä pitkälle! Kiitos SaiPa!
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Viestin lähetti Ted Raikas
No todellakin PIENI oli se etu! Ajatellaanpa vaikka että sellainen pelaaja kuin Machulda loukkaantui tuon huonon jään takia, joten en näe että se jää palveli SaiPaakaan kovin hyvin.

Mielestäni tuo koko lauselma on vailla mitään todellisuudenpohjaa ja merkitystä.

Tarkoitin lähinnä joukkueen kokemusta... Minkäs sille voi että Machuldalle sattui huono säkä. Luistin ajautui railoon ja nivuset sanoi poks. Mutta etu joukkueelle kuitenkin kun on ollut aikaisempaa kokemusta tuosta Lappeenrannan ladon jäästä.

Todellisuuspohjaa siis todellakin löytyy.
 

Hammer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Black & Gold: SAINTS
Viestin lähetti Kemulator
Tremblay hakeutui muutaman kerran hyvään tekopaikkaan ja laukaus oli aina lähtiessään vaarallinen. Heikompi esitys kuin PC:ltä, mutta silti jätti kaksi ketjullista ukkoja vielä suoritustasossa taakseen. Ei "ihan jäässä" tai "todella kädetön" hänkään.

Tremblayn laukausko vaarallinen? Olemme ilmeisesti olleet ihan eri pelissä. Ok, yhden ihan hyvän kudin mies sai aikaan, mutta sekin suuntautui suoraan kohti Myllystä. Entäs sitten tämä puolittainen läpiajo, jossa mies ei laukonut olleenkaan, vaan kuljetti kiekon suoraan "Jamon" syliin?. Tämän jälkeen miehellä oli paikka josta ei juuri voi erehtyä, mutta mies vetikin karkeasti ohi maalin. Mielestäni kädetön kaveri, sillä ei Tremblaylla kiekko tahtonut pysyä matkassa sitten millään.

PC puolestaan oli kankea kuin mikä. Hirvittävä määrä harhasyöttöjä ja kiekonmenetyksiä. Silti parempi esitys kuin Tremblayltä, mutta paljon jää hänellekin parannettavaa. Vahvistuksiksi molemmat kanukit vaikuttivat todella keskinkertaisilta. Tremblaysta tulee näin ensi näkemältä mieleen muuan Ivo Jan.
 

Kemulator

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Viestin lähetti Leiska3
Tremblayn laukausko vaarallinen? Olemme ilmeisesti olleet ihan eri pelissä. Ok, yhden ihan hyvän kudin mies sai aikaan, mutta sekin suuntautui suoraan kohti Myllystä. Entäs sitten tämä puolittainen läpiajo, jossa mies ei laukonut olleenkaan, vaan kuljetti kiekon suoraan "Jamon" syliin?. Tämän jälkeen miehellä oli paikka josta ei juuri voi erehtyä, mutta mies vetikin karkeasti ohi maalin. Mielestäni kädetön kaveri, sillä ei Tremblaylla kiekko tahtonut pysyä matkassa sitten millään.

Tremblayn laukaus on vaarallinen, se on pienikokoisen kaverin ampumaksi luja ja ennen kaikkea lähtee nopeasti ja ennalta-arvaamattomasti, mitä ei JYP:ssä ole juurikaan viime kausina nähty. Yksittäisten tilanteiden mokaamisesta ei juurikaan voida kovinkaan syvällisiä johtopäätöksiä vetää, kyseessä kuitenkin oli Tremblayn ensimmäinen ammattilaisottelu missään sarjassa. Jotain rajaa siihen kritiikkiinkin.

Mitä sitten "kädettömyyteen" tulee, niin kädet eivät todellakaan ole Tremblayn suurin heikkous, vaan pikemminkin pieni koko. Alexin kiekonmenetykset johtuvatkin useimmiten siitä, että hänet pelataan fysiikalla kiekosta irti. Kaipaisi nopeajalkaista vääntäjää rinnalleen, Hauhtosesta ei siihen rooliin näytä olevan.

Ulkomaalaisvahvistusten kohdalla pitää aina muistaa ottaa huomioon myös se, että sopeutumiseen kuluu oma aikansa. Palataan asiaan 10-20 ottelun kuluttua, ei yhden tai kahden.
 

Kapo 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ainoa hyvä puoli tosta reissusta oli, että nyt osaan tosiaakin arvostaa tuota Hippoksen betonibunkkeriakin.
Se oli toinen peli viimeisen 25 vuoden aikana kun lappeen Rantaan lähti fanibussi Jyväskylästä ja toinen kerta kun olin paikan päällä katsomassa kun SaimaanPelle hakkas paskat pihalle Jypistä. Kisapuisto on muuten ainoa S/M-liiga halli missä en ole nähnyt Jypin vierasvoittoa.
J.K. Kisapuisto on muuten aivan KARSEA lato/navetta jne...
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Viestin lähetti Kapo00
Se oli toinen peli viimeisen 25 vuoden aikana kun lappeen Rantaan lähti fanibussi Jyväskylästä. Kisapuisto on muuten ainoa S/M-liiga halli missä en ole nähnyt Jypin vierasvoittoa.

Ei hätää, joulukuussa uudestaan ja sillä kertaa haetaan se voittokin sieltä... tai ainakin yritetään.
 

Kapo 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Gogito ergo sum!

Tarkemmin kun rupesin ajattelemaan, niin en ole nähnyt Jypin voittopeliä tuolla Äijänsuollakaan, mutta siellä on tullu käytyä jo 11 kertaa!
J.K. Sentään kolme tasapeliä on sielläkin tullu nähtyä (Arkistotarkistus!)
 
Viimeksi muokattu:

pest

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Pakkipari
Tarkoitin lähinnä joukkueen kokemusta... Minkäs sille voi että Machuldalle sattui huono säkä. Luistin ajautui railoon ja nivuset sanoi poks. Mutta etu joukkueelle kuitenkin kun on ollut aikaisempaa kokemusta tuosta Lappeenrannan ladon jäästä.

Todellisuuspohjaa siis todellakin löytyy.

Jääkoneiden rikkoutumisen takia (ke aamuna) edes SaiPa ei päässyt jäälle treenaamaan ke-to (ainakin tämmöinen kuva minule jäi lehtijutusta). Perjantaina myös Jyp on saanut saman mahdollisuuden testata Kisapuiston jään kuntoa kuin Saipa.

Korjaa, jos olen väärässä, sinullahan sitä todellisuuspohjaa on...
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Viestin lähetti pest
Jääkoneiden rikkoutumisen takia (ke aamuna) edes SaiPa ei päässyt jäälle treenaamaan ke-to (ainakin tämmöinen kuva minule jäi lehtijutusta). Perjantaina myös Jyp on saanut saman mahdollisuuden testata Kisapuiston jään kuntoa kuin Saipa.

Korjaa, jos olen väärässä, sinullahan sitä todellisuuspohjaa on...

Tänne tullut tieto kertoi että SaiPa ei päässyt keskiviikkona keskiviivan kohdalle luistelamaan, ainoastaan siniviivan ja laidan väliin. Torstaina tilanne olisi ollut "normaali" eli samanlainen mitä perjantaina. JYP pääsi siis testaamaan jäätä vain hieman ennen pelin alkua olevissa lämmittelyssä. SaiPa pääsi vielä aamujäille. Syy tähän olisi ollut yhden kompressorin hajoaminen. Näin siis minulle kerrottiin perjantai aamuna.
 

Mammutti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Blackhawks,Cam Neely, Timo Peltomaa
Laitetaan nyt myöhässä omatkin kommentit..

On muuten ihme ettei jäästä alkanut lohkeilla suurempia palasia kolmannen erän aikana. Mahtoi olla isoilla miehillä esim. Immonen, Hana tekemistä luistinten kanssa pehmeällä jäällä.

Nielikäinen oli suuri yllätys, mies jopa onnistui kiekollisenakin muutaman kerran. Taklauksista pitää todeta muutaman olleen aika lähellä ryntäystä, ja että muutamia meni komeasti ohi. Osumat oli tosin komeita.
Pisti silmään tämmöinen pikkujuttu:
Muutaman kerran kun Pasi tuli vauhdilla keskialueelta, kiekkoon mennyt Jyppi-pakki alkoi varoa kontaktia eikä mennyt laidan lähelle. Vaikka Pasi vähän jarrutteli vauhtia ennenkuin täräytti kylkeen, oli liikkuva massa melkoinen ja loukkaantumisen mahdollisuus aika suuri. Miksi pelaaja varoo oman loukkaantumisen riskillä taklausta jonka tietää tulevan eikä ota sitä kunnolla laidan vieressä vastaan?
Onneksi pelaajat eivät kaatuneet kertaakaan kohti laitaa..

Onnistumisia Saipalle tuli hyvällä rintamalla, vaikka muutamat olivat melkoisella tuurilla varustettuja. Hyvää oli maalin edestä tehtyjen maalien määrä. Näitä tarvitaan.
Saipa oli koko kentän alueella hyvin aggressiivinen, taklauksia oli paljon ja useilta pelaajilta. Tyyli jonka soisi jatkuvan. Samoin keskialueen ylitys meni suoraviivaisesti eteenpäin syötellen, ei poikkikentän hakien ellei selvää paikkaa ollut. Jypin heikko peli avusti jonkun verran tätä.

Puolustusta ei kovin paljoa koeteltu, mitä nyt yhdessä kovassa pyörityksessä heti Machuldan loukkaantumisen jälkeen. Ekan erän vastaiskuissa näkyi Saipan puolustajien vähän liiankin innokas ylösnouseminen ja pienoinen hitaus. Minkä ei pitäisi yllättää ketään. Samoin sijoittuminen oli vähän hukassa. Odotetaan seuraavia pelejä ennenkuin tehdään suurempia arvioita.

Alivoimapeli oli hyvää. Hyökkäysparit tulivat kolmos-neloskentistä, hyvää roolitusta. Turha väsyttää tehomiehiä, kun on Hirvonen, Koho, Kauppinen ja Yli-Torkko heittää alivoimaan. Liike hyvää ja omassa päässä aggressiivinen tyyli vei useasti kiekon vastustajalta. Tätäkin koetellaan varmaan torstaina kovemmin.

Pursiainen pelasi todella paljon minun silmääni, eikä ollut kovinkaan pahasti ulkona. Mitä nyt pariin kertaan "juoksi" hyökkääjän perässä maalin lähellä.
Lehtoselta peruspeliä, ei ihmeitä muttei pahoja virheitäkään. Liike pehmeällä jäällä tosi kankeaa.
Kunnossa kestäessään Hirvonen nousee suurempaan rooliin kuin Skyttä olisi noussut samassa paikassa. Hirveä työmoraali, ja varmaankin joukkueen nopein luistelija. Vastaiskuista lisää maaleja ja katsomolla on uusi suosikki.
Immonen taklasi, karvasi, puolusti hyvin vaikka taklaus hyökkäyssiniviivalla Machuldan laidan puolella johtikin vastaiskuun ja maaliin omassa päässä. Tehty maali tuli vahingossa, mutta kaikki lasketaan. Juuri sellainen aloitus kuin miehelle toivoi. Tervetuloa takaisin.

Pyydän anteeksi niiltä katsojilta jotka sattuivat istumaan lähelläni (erityisesti asiantuntevalta kiekko"mummolta", joka tuskin lukee tätä, mutta..) kovaäänistä kommenttiani Sachl loistavan syötön jälkeen, joka johti Hirvosen maaliin.
"V*ttu toi jätkä on hyvä" kuvaa Sachlin peliä. Ensin vähän näkymättömämpää työtä ja Machuldan ikävän loukkaantumisen jälkeen Petr nousi tekemään peliä hienosti. Vähän näytti kaartelevalta meno, mutta olipa mies aina siellä missä piti. Vielä kun muut oppivat odottamaan vähän yllättäviäkin syöttöjä, mies on vielä vaarallisempi.
Ja meidän mainostettu pelastaja maalilla hermoili alussa pahasti ja sen jälkeen ei paljoa koeteltukaan. Jäi aika vaisu kuva. Parantamista on.. ehkä sitten torstaina..

Lopussa Saipa piti hyvin viisikon kasassa, kun alettiin ohjaamaan peliä keskialueella. Pasikin kesti hyvin kärkikarvaajana lähellä muita, eikä karannut taklailuihin. Tosin Jyp ei enää paljoa yrittänytkään hyökätä.

Torstaina jatkuu ja testi lienee kovempi (kaikella kunnioituksella Jypiä kohtaan, mutta niin surkeaa peli oli) HIFK:n tullessa käväisemään latoon. Toivottavasti Machulda pelaa..
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Viestin lähetti Kemulator
Kaipaisi nopeajalkaista vääntäjää rinnalleen, Hauhtosesta ei siihen rooliin näytä olevan.

Kyllä meillä ainakin sellaista materiaalia pitäisi olla, Uhlbäckiä ehdotin jo jossain ketjussa Tremblayn rinnalle. Uskoisin että toimii paremmin, kun uninen varakapteenimme vaihdettaisiin virkeämpään pelaajaan.
 

Keynet

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Mammutti
Nielikäinen oli suuri yllätys, mies jopa onnistui kiekollisenakin muutaman kerran. Taklauksista pitää todeta muutaman olleen aika lähellä ryntäystä, ja että muutamia meni komeasti ohi. Osumat oli tosin komeita.
Pisti silmään tämmöinen pikkujuttu:
Muutaman kerran kun Pasi tuli vauhdilla keskialueelta, kiekkoon mennyt Jyppi-pakki alkoi varoa kontaktia eikä mennyt laidan lähelle.


Kommentoinpa minäkin jotain Pasista ja pitkälti Mammutin kanssa samoja havaintoja.
Pasilla oli etenkin ekä erässä käsittämätön intensiteetti päällä. Tuollaisella vauhdilla ennemmin tai myöhemmin jotain sattuu ja pahasti. Ainakin yhden ryntäysjäähyn olisi voinut hällen puhaltaa.

Onneksi meno hieman tasaantui toiseen ja kolmanteen erään.
Meno noissa kahdessakin oli toki sellaista mitä ei Kisapuistossa ole keltapaidalta nähty vuosiin, jos koskaan.
Ja kun aina äijän kädettömyydestä jauhetaan, niin ei tuo minusta pahalta näyttänyt. Muutaman kerran kiekko pysyi nätisti mukana kulmassa pyöriessä ja maalihan oli kuin oppikirjasta. Suoraan syötöstä napakka veto. Kaunista.
Ja taatusti tuolla sykkeellä varustettu kaveri vetää muunkin jengin mukaan tsemppaamaan.
Tuosta naapurin varomisesta oli hyvä esimerkki 1? erässä, kun Jypin Hauhtonen lähti nousemaaan kiekon kanssa. Pari metriä ennen omaa sinistä Janne huomasi Pasin lähestyvän, kovaa. Eipä tarvinnut Pasin edes taklata, kun Hauhtosella valahti ilmiselvästi savet housuun ja kiekko hukkui samantien. Ja Hauhtonekaan ei ihan niitä pienimpiä äijiä ole.
Lisää vaan tälläistä Pasilta, niin kyl mie ainaski tykkään!
 

Aksu

Jäsen
Muutama päivä pelin jälkeen en ala enää vääntämään kattavampaa raporttia. Kaikki tarpeellinen on sanottu, mutta... Nielikäinen oli positiivisin yllätys. Maalinedustapelaaminen todella hyvää ja pari varoittavaa taklaustakin tuli. Hyvällä asenteella alusta loppuun eikä kiekkokaan karkaillut.

Kokonaisuutena Saipassa yllätti fyysinen ilme. Enpä ole aikoihin nähnyt yhtä hanakasti taklaavaa Saipaa ja se lämmitti mieltä paljon. Toivottavasti linja jatkuu. Todelliset mittarit on vasta tulossa. Jyp tipahti eka erän jälkeen niin pahasti, ettei heistäkään mitään kunnon kuvaa saanut.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Jos jotakuta kiinnostaa niin ottelun maalit yhtä lukuunottamatta löytyvät nyt SaiPan www-sivuilta otteluraportin yhteydestä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös