SaiPa-HPK 1.12 Hockey Night-ottelu

  • 6 197
  • 67

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyseessä siis tällä kaudella toinen SaiPan TV-matsi. Edellinenhän nyhjättiin JyP:n kanssa tasan sinänsä varsin viihdyttävässä kamppailussa. SaiPan kannattajia varmasti kiehtoo tässä ottelussa se että lähetys tulee kotoisesta Lappeenrannasta, jossa muutamaa viime peliä lukuunottamatta ei on pelit sujuneet mallikkaasti. Nyt olisikin koko kansan nähden aika nostaa taas kotihurmos päälle ja kaataa ritaripaidat!

SaiPalle on Mika Skyttää lukuunottamatta paras kokoonpano kasassa. Teemu Somppi sai pikakomennuksen takaisin Kouvolasta ja pelannee 2-3 kentässä.

HPK on ollut usein paha vastus SaiPalle niin Hämeenlinnassa kuin vieraillessaan Lappeenrannassakin. SaiPan puolustus saa olla tarkkana, sillä HPK on liigassa yksi kovimpia verkonheiluttelijoita. Samanlaiset avointen ovien päivät kuin JyP:iä ja Jokereita vastaan oli, ei saa olla HPK:ta vastassa missään tapauksessa.
Maalivahtipelikin on kliseisesti sanottuna jälleen tärkeässä osassa. Jää nähtäväksi peluutetaanko voittoisasti viimeisimmissä vierasotteluissa torjunutta Juha Kuokkasta maalilla, vai palaako Tomas Duba kenties veräjänvartijaksi?
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Saako Saipa saiputtaa*?

Niin, sunnuntaina maamme jääkiekkopiirien sekä Sm-liigan kuningaspultti; HPK, pakkaa mailansa ja mielellään myös muutkin pelivermeensä erään V-kirjaimella alkavan bussiyhtiön siniseen paholaisen ja suuntaa kohti Lappeenrantaa.

Syy moiseen matkustamiseen on se, että Lappeenrannassa on suorastaan teininännimäiseen tyyliin tyrkyllä kaksi rusinannassikkamaista liigapistettä. Kyllä.

Viime vuosina nämä ko. vierailut ovat olleet pääasiassa perin tuottoisia liigamme Kauno Saariolle, HPK:lle. Menneellä kaudella HPK antoi Saipalle saiputtaa* sekä kotona, että vieraissa.

Maratoonitaulukko kertoo kuitenkin jotain käsittämätöntä. Joukkueet ovat pelaneet vastaavia pelejä Lappeenrannassa siten, että molemmat ovat voittaneet 15 kertaa ja kolmesti (3) on pelattu tasan.

Tämä on ehkä kuvaavaa myös sunnuntaiselle pelille, siis tasaisuus. Molemmat joukkueet keikkuvat liigan kärjessä, ainoastaan muuan tzzadilainen ryöstökalastus-seura keikkuu ko. joukkueiden edellä.

Itse uskoisin pelistä tulevan tiukka, tätä ei suinkaan helpota se, että Kerholla yleensä telkkapeleissä tuloksentekoongelmia, eli toiseksi on jääty harmittavan usein.
En malta kuitenkaan olla sanomatta, että viimeksi Kerhon tv-ottelussa Helsingin JOKERIT SAIVAT TURPAANSA ANSAITUSTI 2-1.

Tästä on siis hyvä jatkaa putkea.

Joukkueiden rosterit näyttävät suht terveiltä. Kerholla kaikki ukot lienevät mukana ja Saipaltakin puuttuu tiettävästi vain Mika Skyttä. Sitä en sitten tiedä, onko Skytän poissaolo hyvä vai paha asia Saipalle?

Itse näkisin näin, että peli päättyy Saipalaisia vuolaana kymenä sylettäviin 3-5 lukemiin. Sillä niinhän se on, että paska putoaa rattailta kun lujaa ajetaan.


*sukkasaippua

Täältä tähän
 
Viimeksi muokattu:

Tomppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Saako Saipa saiputtaa*?

Viestin lähetti ervatsalo
En malta kuitenkaan olla sanomatta, että viimeksi Kerhon tv-ottelussa Helsingin JOKERIT SAIVAT TURPAANSA ANSAITUSTI 2-1.

Eiköhän tuon jälkeen kuitenkin pelattu Oulussakin yksi tv-ottelu, jossa Kerhonkin sallittiin olla mukana.

Toivottavasti Toivonen pelaa maalissa. Olisi mukavaa nähdä hänen torjuntatyötään enemmänkin kuin vain aniharvoin TV:n urheilukoosteissa. Todennäköisempää taitaa kuitenkin olla Puurulan, ilmeisesti kuitenkin yhä ykkösvahtimme, peluuttaminen kahden levätyn pelin jälkeen.

Tulosveikkaus: Kerho hakee pisteet numeroin 1-3.
 

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Kahden vierasvoiton jälkeen pitäisi kyllä olla luottavaisempi mieli mitä nyt on ajatellen sunnuntain vääntöä. Niukka maalin voitto haettiin nyt jo neljän ottelun tappioputkessa liukuneelta TPS:lta, ja Lahdessa SaiPan peli oli erittäin huonoa lopputuloksesta huolimatta.

Maalipaikkoja ei ole varaa tuhlata Kerhoa vastaan. Ja sen puolustuksen on oltava hereillä alusta loppuun.

Jos saavat nipistettyä pisteen huippuvireiseltä Kerholta niin olen tyytyväinen.
 

Aksu

Jäsen
Olen huolestunut lähinnä siitä, että Saipan liike on raporttien perusteella heikentynyt jonkun verran "liitovaiheesta". HPK taasen liikkuu erittäin hyvin eli pisteet matkaavat Hämeenlinnaan mikäli putki ei kulje.

Toivottavasti kaksi kotitappiota täytti kiintiön vähäksi aikaa ja palaamme normaaliin päiväjärjestykseen elikäs toivorikkaasti veikkaan pisteiden jäävän Lappeenrantaan. Suosikkina pidän kuitenkin kerhoa.
 

Pioneer

Jäsen
Kovin on skitsofreeninen olo huomista matsia odotellessa. Toisaalta olo on pirun luottavainen, kun viikolla SaiPa hoiti kaksi erittäin pahaa vierasmatsia kunnialla, mutta toisaalta muistissa on kaksi edellistä kotimatsia, joissa joukkue pelasi erittäin huonosti. Luotto valmentajiin ja joukkueeseen on hienon alkukauden jälkeen ehdottomasti kova, mutta pieniä säröjä siihen on nämä ailahtelevat otteet jo synnyttäneet.

HPK on loisteliaassa iskussa ja minun muistaakseni Hämeenlinnalaiset ovat olleet erittäin vaikea vastus SaiPalle. Nykyisin ne vielä luistelevatkin niin maan pirun paljon, jotta missio pisteiden pitämiseksi Kisapuistossa hankaloituu entisestään.

Uskon kuitenkin HPK:n olevan lyötävissä niillä samoilla aseilla, joilla se SaiPaa tulee kaatamaan. Itseluottamusta ukoille yhden loistavan alkukauden verran matkaan huomenna, plus jalat hyrräämään, niin voitto on lähellä.

Piste huomisesta ottelusta olisi jo hyvä suoritus, kun taas voitto vuorostaan erinomainen. Ykköstoive huomiselle olisi se, että SaiPa kykenisi pelaamaan hyvää ja yritteliästä jääkiekkoa alusta loppuun asti. Tulosta tulee siinä sivussa, jos on tullakseen.

Mielenkiinnolla odotan SaiPan huomisen ketjuja. Nouseeko Teemu Somppi ykkösketjuun? Pidetäänkö parivaljakot Machulda-Tirkkonen, Vaic-Cipruss, sekä Uusikartano-Kerman edelleen kasassa? Lisää mietteitä ketjuista huomenna niiden selvittyä.
 

Kuznetsov

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olisikohan tänään mahdollista nähdä sekin ihme, että Jan Pardavy johdattaisi HPK:n hienoon vierasvoittoon Lappeenrannassa? Mies dominoisi kiekkoa ja iskisi vielä muutaman tehopisteenkin ja nappaisi tähdet palkintoraadilta. Mieheltä, joka tienaa saman kuin Machulda(jopa enemmän?) ymmärtääkseni voi vaatia tällaista?

Mitta alkaa olla täynnä. Tulos tai ulos!
 

jm

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kaksi viimeistä kotipeliä on siis hävitty, olisi siis aika voittaa kotonakin. HPK on paha mutta jos SaiPa saa liikkeen päälle ja maalivahti onnistuu, niin kaikki mahdollisuudet HPK:n kaatamiseen ovat.

Veikkaan että SaiPa voittaa 5-3 (0-0,3-3,2-0).
 

ZD

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
HPK tänään (sm-liiga.fi)

33
Hannu Toivonen, Maalivahti AK

34
Joni Puurula, Maalivahti


1. kenttä

36
Marko Tuulola, Vasen puolustaja AK

12
Aki Heino, Oikea puolustaja AK

20
Antti Miettinen, Vasen laitahyökkääjä AK

22
Tommi Santala, Keskushyökkääjä AK

8
Eero Somervuori, Oikea laitahyökkääjä AK


2. kenttä

14
Tuomas Eskelinen, Vasen puolustaja

38
Teemu Aalto, Oikea puolustaja

26
Janne Laakkonen, Vasen laitahyökkääjä

23
Tomas Kucharcik, Keskushyökkääjä

89
Jan Pardavy, Oikea laitahyökkääjä


3. kenttä

3
Vladimir Sicak, Vasen puolustaja

4
Tuomas Immonen, Oikea puolustaja

11
Erkki Rajamäki, Vasen laitahyökkääjä

21
Max Kenig, Keskushyökkääjä

9
Jyrki Louhi, Oikea laitahyökkääjä


4. kenttä

43
Tuukka Mäkelä, Oikea puolustaja

16
Olli Sillanpää, Hyökkääjä

72
Tero Lehterä, Vasen laitahyökkääjä

41
Juhamatti Yli-Junnila, Keskushyökkääjä

26
Janne Laakkonen, Oikea laitahyökkääjä



Toivonen jatkaa siis maalissa! Hyvä niin.
 

jm

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPa tänään...

1. (aloittava)
Machulda-Tirkkonen-Somppi
Kokko-Tikkanen
2.
Riihijärvi-Cipruss-Vaic
Tuominen-Hulkkonen
3.
Virtanen-Kauppinen-Koho
Pursiainen-Hana
4.
Kerman-Uusikartano-Yli-Torkko
Bombic-Weckström

Kuokkanen (aloittava)
Duba
 

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Käväisin tuolla tilastojen puolella keräilemässä erinäisiä numeroita, joita voisi tähän ripotella; en tarkoita, että näistä voidaan suoraan tehdä mitään johtopäätöksiä, mutta on silti hauska todeta, että monien asioiden suhteen Kerho ja Saipa ovat samoissa lukemissa. Erojakin löytyy toki:

* Molemmat ovat voittaneet 9 kotiottelua.
* Kerho on pelannut kotona 2 tasapeliä, Saipa 1.
* Molemmat ovat hävinneet 2 kotiottelua.
* Vierasotteluissa Kerho on pelannut 5 tasapeliä, Saipa 6.
* Vierasotteluvoittoja molemmilla 3.
* Vierasotteluhäviöitä molemmilla 4.
* Ylivoimatehokkuus Kerholla 14,69, Saipalla 16,90.
* Alivoimatehokkuus Kerholla 87,01, Saipalla 80,45.
* 25 parhaan pistepörssilitanian joukossa on 5 Kerhon pelaajaa, Saipalta 3. Huom! Listan toisena Machulda, viidentenä Somervuori.
* Pisteitä/ottelu Kerholla 1, Saipalla 0,92.
* Saipan Duban torjuntaprosentti 92,14 ja Kuokkasen 90,23.
* Kerhon Toivosen torjuntaprosentti 91,33, Puurulan 89,48.

No joo, siinäpä nyt tuollaista lueskeltavaa. Vaan nyt katse iltapäivän peliin:

* Kerhon maaliin laittaisin Toivosen, joka on saanut mahdollisuuden näyttää taitojaan - ja hyvin on toistaiseksi kulkenut. Hän on peittävä ja nopearaajainen mies, ja tällä hetkellä vahvemmassa vedossa kuin Puurula.
* Machuldaa on syytä 'pelätä', sillä hän on ekspertti yksinäisissä läpiajoissa, joiden lopputuloksena kiekko napsahtaa vasempaan ylänurkkaan hyvin herkästi. Toivosen (JOS hän on maalissa) on siis oltava tarkkana yläkulmien kanssa, sillä joku on analysoinut, että se puoli ei ole Toivosella sitä parasta Toivosta. Noo, katsellaan, katsellaan. Joka tapauksessa Machuldan suhteen on oltava tiukkana. Hän on pystyvä mies, ja hänen läpiajotaitoa ja nopeuttaan niissä saipalaiset käyttävät hyväkseen.
* Kerholla varsinaisia yksittäisiä läpiajajia ei ole, maalit tehdään tiimityönä. Ykköskenttä on tänään hyvässä vireessä ja saa aikaiseksi täysosumia. Myös Laakkonen ja Aalto saavat maalipisteet.
* Jäähyt ovat tänään vähissä. Peli ei siis mene 'sohlaamiseksi', vaan kentällä nähdään paljon viisi-viisi -peliä. Se takaa paremmat mahdollisuudet saada käsitys joukkueiden kokonaistilanteesta. Jos erikoistilanteita tulee, pitäisi kai tehoprosenttien valossa toivoa Kerholle alivoimatilanteita, jotta pojat saisivat näyttää kuinka maaleja tehdään neljällä ta kolmella viittä vastaan. Heh...

Lopputulos on tänään 2-5 Kerholle, jos Toivonen on maalissa. Jos Puurula vartioi; silloin lopputulos 3-4 Kerholle tai tasapeli.

Pari tuntia pelin alkuun.......
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jännä juttu että Somppi on ainakin alkuun saanut niinkin paljon vastuuta että hänet heitetään suoraan ykköseen. Olisin odottanut että paikka löytyy kakkosesta tai kenties kolmosesta. Noh, eiköhän nuo ketjut saata elää, mutta toivotaan Sompille onnistumisia. Viimekaudella kun Somppi istutettiin Machuldan paikalle ykköseen, syntyi heti ekassa ottelussa maali. Toivottavasti nyt jatketaan siitä mihin jäätiin. Tällä kertaa tosin Vallukin on mukana.

Vaikea ottelu tulee ja veikkaan että paljon maaleja, mikä kyllä televisioyleisöllekin olisi mannaa.
 

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Toivonen siis on Kerhon maalissa. Kirjoitin niin ahkeraan ja pitkään omia sepustuksiani, että sillä aikaa asiaan oli ehinyt tullut vahvistus. Hyvä näin.
 

Pioneer

Jäsen
Edellisessä viestissäni kyselin mahtaako Skriko pitää tutut parivaljakot kasassa ja kyllähän näin on käynyt. Mielenkiintoisin veto ehdottomasti on Sompin sijoittaminen ykköseen, joka on Somppia yhtään aliarvioimatta melkoinen riskiveto Skrikolta. Ykkösen tulisi olla jokaisella joukkueella erittäin pureva vitja ja SaiPasta olisi löytynyt turvallisempiakin vaihtoehtoja ykkösen laitaan, kuin Somppi. Toisaalta Sompin onnistuessa vain taivas on rajana, sen verran taitavasta hyökkäyksien päättäjästä on kyse.

Vaicin lähdettyä ykkösketjusta, nousi Machulda jälleen sen ketjun pelintekijäksi ja uskon Vallun todella nauttivan tästä tilanteesta. Vaic oli ykkösessä aivan liian dominoiva nimenomaan pelinrakentamisessa ja nyt kaikki se aika, jonka Vaic kiekon kanssa käytti, menee melkein yksinomaan Vladimirille.

Kakkosketju ei ollut pitkään aikaan löytänyt minkäännäköistä tolkkua peliinsä, joten Vaicin tasoisen pelintekijän istuttaminen tähän ketjuun oli ehdottomasti järkiveto Skrikolta. Aigars on näyttänyt lieviä heräämisen merkkejä Vaicin rinnalla pelatessaan ja se on tärkeä asia SaiPan tulevaisuuden kannalta. Tänään toiseen laitaan on istutettu kokoa ja vääntövoimaa Riihijärven muodossa. Riihijärven kaltainen vääntäjä olisi kenties myös ykkösessä, josta nyt uupuu Skytän verran voimaa. Nähtäväksi jää, miten tämä kakkonen toimii ja pelaako Riihijärvi koko ottelun tällä paikalla?

Uusikartano-Kerman kaksikko on 'hylätty' numeroiden valossa nelosketjuun, mutta näkisin tämän parivaljakon olevan Yli-Torkolla höystettynä SaiPan kolmosketju illan ottelussa. Hyvä puolustava sentteri yhdistettynä kahteen raakileeseen laituriin, jotka molemmat kyllä ovat SaiPan eliittiä luisteluvoimassa. Tämän ketjun takana puolustaa mielestäni SaiPan epätasapainoisin pakkipari Bombicin ja Weckströmin muodossa. Siinä missä Bomb kykenee pitämään puolustuspäässä jöötä, jää Weckström joka tilanteessa auttamatta vastustajien jalkoihin. Tosin Kenin puolustukseksi täytyy todeta miehen kehittyneen jonkin verran tämän kauden aikana, aivan täydellinen hazardipakki ei ole kyseessä, mutta varsin lähelle.

Viimeinen SaiPan ketju on raskasta jarrumieskalustoa: Virtanen-Kauppinen-Koho Hana-Pursiainen. Tämän ketjun luulisi kykenevän pitämään HPK:n ketjut, SMS:ää lukuunottamatta, varsin hyvin kurissa. Koho ja Kauppinen ovat SaiPan mittapuulla hyviä luistelijoita ja kykenevät paikkaamaan varsin kankeita puolustajia tällä osastolla. Hyökkäyspäässä ketjun avut ovat varsin olemattomat. Odotan erityisesti Kauppisen siirtyvän ketjuhierarkkiassa ylemmäs, kun SaiPa jossain vaiheessa kuitenkin siirtyy kolmeen ketjuun. Kenties Sompin tilalle ykköseen, taikka Riihijärven tilalle Vaicin ja Ciprussin rinnalle. Jää nähtäväksi.

Kaikenkaikkiaan ketjut näyttävät tasapainoisilta. Ykkösestä puuttuu toki se vääntäjä, mutta todennäköisesti nuo ukot pystyvät korvaamaan voimanpuutteen taidollaan. Kuitenkin nämä ketjut ovat uusia enkä pysty odottamaan järin laadukkaita hyökkäyspään sommitelmia yhdeltäkään, joten toivomuslistalla olisi timantinkova tahtotaso, jolla SaiPa ottelun itselleen hoitaisi. Muuten kyyti Hämeenlinnalaisten myllyssä on erittäin kylmää.
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Kokoonpanojen suhteen näyttää hyvältä; Janne Laakkonenkin on onnistuttu kloonaamaan siten, että hänet on kahteen kertaan mainittu. Onnistuisikohan myös Tuulolan kloonaaminen, niin ei tarvitsisi niitä puolustajakuvioita miettiä sen enempää.

Mutta niin, Tero Lehterä on nostettu takaisin pelaavaan kokoonpanoon, mikä on mielestäni hyvä asia. Vielä kun saisi sen Kuusiston pois sieltä surffailemasta, niin mikäpä tässä olisi peliä katsellessa (oletan, että se Laakkosen toinen ruumillistuma on Kuusisto). En kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä Jalonen siinä miehessä näkee. Siis vielä tällä kaudella.

Itse pelissä uskon käyvän niin, että HPK ampuu Sputnikin alas jo kauan ennen kuin se on ehtinyt maata kiertävälle radalle. Lappeen rantalaiset kokevat dejavu-ilmiön edellisestä kotipelistäään HPK:n nöyryyttäessä kotijoukkuetta äimistyttävän oikeuttavin 1-6 -lukemin. Maalintekijöistä paljastan sen verran, että SaiPan ainokaisen tekee läpiajon päätteeksi Machulda, Aki Heinon syötöstä. Jan Pardavy sen sijaan löytää Vladimir Vujtekin saappaat ullakolta Zdenek Nedvedin pontikkapannun sekä vaimonsa korkokenkien alta ja astuu niihin ihan vain kokeeksi. Tuloksena kolme maalia ja yksi syöttöpiste.
 

ifota

Jäsen
Viestin lähetti Master God
Mutta niin, Tero Lehterä on nostettu takaisin pelaavaan kokoonpanoon, mikä on mielestäni hyvä asia. Vielä kun saisi sen Kuusiston pois sieltä surffailemasta, niin mikäpä tässä olisi peliä katsellessa (oletan, että se Laakkosen toinen ruumillistuma on Kuusisto). En kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä Jalonen siinä miehessä näkee. Siis vielä tällä kaudella.

Meitä on siis kaksi, jotka haluavat Lehterän kokoonpanoon. Lertsi tekee mukavasti haalarihommia ja ansaitsee paikkansa kokoonpanossa. Nähtäisiinköhän tänään valtakunnallisessa tv-lähetyksessä öljylannetta? Toivon mukaan ei, toisaalta joskus se sieltä tulee ja luultavasti silloin kun nöyryytys on suurin mahdollinen.
Kuusistosta olen tismalleen samaa mieltä, Sillanpää olisi paljon parempi samaan hommaan. Kuusisto KVantaalle!


Jan Pardavy sen sijaan löytää Vladimir Vujtekin saappaat ullakolta Zdenek Nedvedin pontikkapannun sekä vaimonsa korkokenkien alta ja astuu niihin ihan vain kokeeksi. Tuloksena kolme maalia ja yksi syöttöpiste.

Ei voi muuta sanoa kuin, että onhan melkomoista scifiä. Mä oon Iggen linjoilla, nyt sitä tulosta tai ulos!

Pelistä voidaan saada ihan hyvääkin kiekkoviihdettä. Machulda kun saadaan pidettyä edes jotenkin aisoissa niin pinnat matkaavat Saarion Kaunolle (Erva, kuka helvetti se muuten on?) numeroin 1(koska Toivonen on maalissa)-3(Somervuori,Max HC ja Laakkonen).
 

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Viestin lähetti Master God

Mutta niin, Tero Lehterä on nostettu takaisin pelaavaan kokoonpanoon, mikä on mielestäni hyvä asia. Vielä kun saisi sen Kuusiston pois sieltä surffailemasta, niin mikäpä tässä olisi peliä katsellessa (oletan, että se Laakkosen toinen ruumillistuma on Kuusisto). En kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä Jalonen siinä miehessä näkee. Siis vielä tällä kaudella.

Kyllähän Kuusisto ja Ylli pelaisivat pari peliä ihan mukavasti. Blues peli oli mielestäni parasta Kuusistoa mitä on nähty. Ilman muuta Lehterä villtiin ja Kuusisto pelaamaan. Lehterästä ei enää ikinä tule mitään jos on koskaan mitään ollut, mutta Kuusistosta vielä liiga peluri tulee. Joten ei muuta kuin pelaamaan. Lehterä kun kunnostautuu ainoastaan alivoimalla. Aloituksetkin on viime aikoina ollut vähän niin ja näin.
Olisi kuitenkin suotavaa jos kaikki neljä ketjua pystyisivät ratkaisuihin jota nelonen ei tee Tertsin avulla. Valitettavasti Lehterä on ollut Pardavyn ja Printzin kanssa luokattomia hankintoja. Jos vaan esim. Ville Immonen on saatavilla niin ei kun tänne vaan ja Lehterä ihan mihin vaan kunhan on sadan kilometrin päässä.
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Elämme vaikeita aikoja.Yleistän nykytyyliin itsestäni kaikkiin muihin.

Ässät pelaa hyvää ja vauhdikasta kiekkoa.Hifki,Penan maalintekokone,voitti Lukon.Silti loistavasta kiekosta huolimatta molemmat jäävät paitsi kevään pleijaripeleistä.Ässissä luullaan että tolppien määrä on hyvän pelin mittari.Niinpä tolppia on nyt kolme kertaa enemmän kuin maaleja per ottelu.Ylärimat on laskettu tavanomaiseen tapaan tolpiksi,horisontaalinen tolppa siis.Sama se missä suunnassa tolppa on.Hifkin puolustuspeli on kohtalaista divaritasoa.Tuloksena kymmenes sija runkosarjan loppusaldossa.

Ainoa toivoni taas tälläkin kaudella on HPK.Eiköhän napata tuo hyvinkin tarjolla oleva hopeasija runkosarjassa.Siitä on helppo lähteä jatkoon joka on seuraava:

HPK-TPS 4-2 voitoissa
HPK-Blues samoin
Jokerit-HPK ??

Edellytän näkeväni TV-pelissä voiton Kerholta.Sama se miten se tulee kunhan tulee.Voi tulla loppujen lopuksi aika helpollakin.2-5.
 

Tilatiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Metaani CH
Viestin lähetti Ted Raikas
Jännä juttu että Somppi on ainakin alkuun saanut niinkin paljon vastuuta että hänet heitetään suoraan ykköseen.

Viime kauden HPK-SaiPa -pelissä tämä Somppi oli mielestäni joukkueensa näkyvin peluri. En ollut kaverista ennen kuullut ja lisäksi yleensäkään eivät vierasjoukkueen nimet jää mieleení, joten pelimies lienee kyseessä.

Oho, Heino lupasi tv-kameroiden edessä koko Suomen kiekkokansalle puolustaa.
 

Shane

Jäsen
Viestin lähetti Tilatiili
Oho, Heino lupasi tv-kameroiden edessä koko Suomen kiekkokansalle puolustaa.

Eipä taida paljon katetta olla tuolla lupauksella. 18 minuuttia pelattu, ja pelissä tehty jo seitsemän maalia.
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Karmeaa koheltamista!

Jos joku pitää tällaisesta koheltamisesta, jota SaiPa ja Kerho ensimmäisessä erässä esittivät, niin siitä sitten vaan. Seitsemän maalia ja karmeita henkilökohtaisia virheitä molemmin puolin. Valmentajat lienevät harmaantuneet reilusti erän aikana. Tällaisella pelillä saatetaan kosiskella lajista ymmärtämättömiä katselijoita, mutta mitään isompaa ei tällaisella touhulla koskaan voiteta.
 

c'elysee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Re: Karmeaa koheltamista!

Viestin lähetti Oloneuvos
Jos joku pitää tällaisesta koheltamisesta, jota SaiPa ja Kerho ensimmäisessä erässä esittivät, niin siitä sitten vaan. Seitsemän maalia ja karmeita henkilökohtaisia virheitä molemmin puolin. Valmentajat lienevät harmaantuneet reilusti erän aikana.
Juuri näin. Itse melkeinpä repisin pelihousuni tuossa vaiheessa jomman kumman joukkueen kannattajana. Ei päätä eikä häntää puolustuspelissä kummallakaan joukkueella.
 

omasch

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Detroit Red Wings
Ensimmäinen erä oli taas hyvä esimerkki siitä kuinka SaiPan menestys lepää yksistään maalivahdin ja Machuldan varassa. *hymiö*

Kuokkasella umpisurkea alku ja Machulda hyvin merkattu. Onneksi on vielä kaksi erää pelaamatta.
 

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Lalli™
Ensimmäinen erä oli taas hyvä esimerkki siitä kuinka SaiPan menestys lepää yksistään maalivahdin ja Machuldan varassa. *hymiö*

Kuokkasella umpisurkea alku ja Machulda hyvin merkattu. Onneksi on vielä kaksi erää pelaamatta.

Jälkiviisastelijana voi todeta, että ehkä Duban olisi pitänyt aloittaa tänään, jolloin peli olisi saanut toisenlaisen luonteen, JOS maaleja ei olisi heti alkuun ropissut tuossa mittakaavassa. Onhan selvää, että tuollainen tilanne sekottaa kokonaisuuden.

Kerho teki jälleen 'kerhot', ja päästi vastustajan tiukkaan peesiin, vaikka johtoasema oli jo melkoinen. "Aki Heino syöttää Machuldalle" -tapahtuma on jo pariin otteeseen nähty. Voi siitä vielä maalikin syntyä Saipalle. Aalto jaksaa luottaa lämärivoimaan, mutta muuta kivaa ei jäällä taaskaan keksi; paitsi halailua...

Tänään maalivahdit ovat kovilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös