SaiPa etsii uusia pelaajia kevääksi

  • 28 856
  • 319

Wolves

Jäsen
Viestin lähetti ICE
Toriparlamentin puheita, luulen mä. Vai keneltä olet kuullut? Lisäselvityksiä olisi mukava kuulla.

Tuo viimeinen väite on kuitenkin potaskaa. Kyllä Saarelankin palkka lasketaan pelaajabudjettiin. Ei Lukon viimekautinen joukkue muuten olisi maksanut niinkään paljoa mitä maksoi. Saarelan 647557 mk lohkaisi Lukon viime vuoden pelaajabudjetista isoimman siivun.

No torilla en ole viihtynyt sitten viime kesän, joten torilta en tuota kuullut.

Lähteitäni en paljasta, mutta kuten aiemmin sanoin kyseessä on puhtaasti kuulopuhetta.

Ja ICE kyseessä on siis Saarelan Tämän kauden palkka.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Viestin lähetti Ted Raikas
Älä kuitenkaan yleistä! Hämäläisen tapauksessa en ainakaan itse pahoitellut juuri yhtään että lähti.

En missään nimessä tarkoittanut kitinälläni kaikkia tänne kirjoittavia. Muistan vain, että jotkut olivat valmiita kippaamaan Hämäläisen lähdön takiakin likasangon Kaarnan niskaan.


Viestin lähetti Ted Raikas
Kermanin kaltaisia kavereita tarvitaan lisää.

Totta! Viime keväänä järjestetty monen pelaajan tryout oli Kaarnalta loistava idea. Siinä ehdittiin testata monta pelaajaa ja sitä kautta valituksi tulleet (=Tuominen ja Kerman) ovat lunastaneet paikkansa hyvin.

Toivottavasti samaa perinnettä jatketaan myös tänä vuonna.
 

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Ted Raikas
Tosin olen yhä sitä mieltä että SaiPa on SM-liigan seuroista yksi passiivisempia, missä on sitten omat hyvät ja huonot puolensa. Useimmiten huonoja, näin fanina ajatellen.

Henkilökohtaisesti pidän tuota "passiivisuutta" tällä hetkellä pelkästään hyvänä ratkaisuna. Mielestäni sijat 7-8 eivät ole sen arvoisia että niitä kannattaisi lähteä riskillä hakemaan, varsinkin kun ne ovat mahdollisia ilman riskiäkin. Valitetteva totuus nimittäin on että tuossa "jäähallissa" tällä budjetilla ja näillä yleisömäärillä ei pysty rakentamaan joukkuetta, joka suurella todennäköisyydellä taistelisi play offien kakkoskierroksen paikasta.

En kuitenkaan usko että ikuiseksi kahdeksas sija on meidän mestaruus joukkueeksi meidän ei tarvitsee alistua. SaiPallahan on olemassa takataskussaan yksi käyttämätön valttikortti. Nimittäin osakeanti. Liiga SaiPahan omistaa kaikki osakkeensa itse. Tuo osakeanti voisi tulla ajankohtaiseksi esimerkiksi siinä vaiheessa kun "Areena" on laitettu asianmukaiseen kuntoon.

Kärsivällisyyttä veljet ja sisaret. Meillä on asiat loppupelissä aika hyvin.

ps. tuo osakeanti tai sen ajankohta EI PERUSTU mihinkään tietoon, vaan lähinnä kyseessä on arvio.
 
Viimeksi muokattu:

Mammutti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Blackhawks,Cam Neely, Timo Peltomaa
Ihan näin sivuheittona:

Kukahan Saipassa tekee pelaajien scouttausta?

Alemmalta tasolta on viime vuosien aikana haalittu muutamia hyökkääjiä ja vain Kerman on selkeästi liiga-tason pelaaja.

Kun katsoo joitain "pieniä" seuroja, ainakin Jyp ja Lukko ovat asiaa aika hyvin hoitaneet. HPK on tässä aivan oma lukunsa. Kerho löytää vuosi toisensa jälkeen lupaavia kykyjä Mestiksestä. Pienen Saipan luulisi käyttävän edes jonkunverran resursseja tähän hommaan. Vaikkei Mestiksen kokonaistaso aivan huima olekaan, "ruohikosta löytynee timantteja" aina silloin tällöin.

Otin asian esiin osittain siksi ettei Saipan tämän hetken edustusjoukkueen nuorisokaartista taida löytyä potentiaalia nousta selkeiksi ykkös/kakkoskentän ratkaisupelaajiksi. Niin hyvin kuin Koho ja Yli-Torkko esiintyvätkin. Tosin aikaahan molemmilla on vielä vuosia.

Joku joka asiasta tietää, voinee vastata..?
 

Hannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joukkueen peliesitykset ja sarjamenestys korreloivat suoraan yleisömääriin. Vaikka yhä ihmettelenkin alkukauden kotiotteluiden yleisömääriä. SaiPa keikkui pitkään sarjan kärkipäässä, mutta extraväkeä ei halliin eksynyt. Ilmeisesti edelliskauden jättämät traumat olivat monilla pahat, ja luottamusta SaiPaa kohtaan ei löytynyt, ei vaikka joukkue menestyi.

Halli on surkea. Ilman sen ehostamista tämän päivän tasalle budjetin kasvattaminen on mahdotonta. Sen me tiedämme kaikki. Mistään ei löydy sellaisia yrityksiä, jotka olisivat valmiit lyömään aina vaan isompia nippuja sponsorieuroja pöytään ilman, että ”kaupassa” saatava vastine paranee tai kasvaa. Toivotaan, että kaupunginjohtajan uudelleen pöydälle nostama halliasia saa tällä kertaa uutta tuulta taakseen. Kun tuote on kunnossa sitä on helppo markkinoida ja se koetaan kiinnostavaksi. Näinhän se menee sekä yleisön että seuran ja sponsorien taholta katsottuna

Ja tämä Kaarnan toiminnan/toimimattomuuden mollaaminen on minun nähdäkseni seurausta vain ja ainoastaan tästä tiedottamisen vähyydestä. Tai sitten jos tiedotetaan, niin se on tyyliin ”hyökkääjää etsiskellään”. Sen kyllä ymmärrän, ettei aina voi heittää ilmoille mitään nimiä, mutta jonkinlaista parempaa ja aktiivisempaa tiedottamista kyllä toivoisi. Nämä mirasanen tekemät Kaarna-haastattelut, joita aina silloin tällöin tänne Jatkoaikaan saadaan, ovat olleet erinomaisen hyviä epätietoisuuden poistajia. Niitä vain toivoisi saavan enemmän. Urheiluseuroista SaiPa liikuttaa selvästi suurimpia yleisömassoja Kaakkois-Suomessa, siksi SaiPasta ollaan myös eniten kiinnostuneita. Usein sanotaan että tieto lisää tuskaa, mutta tässä tapauksessa taitaa olla niin, että epätietoisuus lisää tuskaa.

Nyt kun mitään viime hetken hankintoja ei tehty, täytyy vain toivoa, että jokainen pelaaja kokee tämän seurajohdon antamana henkilökohtaisena luottamuslauseena, ja haluaa näyttää sekä johdolle että yleisölle tämän olleen oikea päätös.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Viestin lähetti Birkku
SaiPallahan on olemassa takataskussaan yksi käyttämätön valttikortti. Nimittäin osakeanti. Liiga SaiPahan omistaa kaikki osakkeensa itse. Tuo osakeanti voisi tulla ajankohtaiseksi esimerkiksi siinä vaiheessa kun "Areena" on laitettu asianmukaiseen kuntoon.

Olen tuosta osakeannista jutellut muutaman kerran Kaarnan kanssa. SaiPa ei missään nimessä halua käyttää antia ja siitä saatavia rahoja siten, että niillä annetaan joukkueelle piristysruiske vain yhdeksi tai kahdeksi kaudeksi. Raha halutaan käyttää kohteeseen, josta on iloa pidemmäksi aikaa.

Luultavimmin anti tehdään siinä vaiheessa, kun kaupunki lopulta näyttää vihreää valoa uudelle jäähallille. SaiPa joutunee kuitenkin maksamaan osan hallin kustannuksista itse ja siksi osakeanti-valttikortti pidetään takataskussa tuota odottamassa.

Mistä saataisiin Lappeenrantaan valtuusto, joka tuon hallin meille antaisi?
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Viestin lähetti Mammutti

Kun katsoo joitain "pieniä" seuroja, ainakin Jyp ja Lukko ovat asiaa aika hyvin hoitaneet. HPK on tässä aivan oma lukunsa.

Ei SaiPan scouttaus ainakaan huonompaa ole kuin Lukon ja Jypin.
Lukon alkukauden vahvistukset, Cipolla, Ulmer ja Hancock eivät mitään Maculdan ja Vaicin veroisia superstaroja ole, vaikka Lehkonen heidät kävikin scouttaamassa joukkueeseen.

Vaikka JYP:ssä nyt onkin hyvät ulkomaalaiset, mutta joukkue tunnetaan myös legendaarisen huonoista pelaajista. Tuoreessa muistissa on sellaiset taiturit kuin Robert Nordberg, Stefan Örnskog, Dave McIntyre, Jamie Mattie, Nik Zupanzic, Ivo Jan, Chris MacKenzie, Radoslav Kropac, Carl Steen, David Ytfeld, Viteszlav Skuta, Dean Grillo, Håkan Åhlund, Peter Nylander, Josef Voskar, Zdenek Sedlak. Listasta taitaa vielä puuttua muutama nimi, sen verran vilkasta tuo liikenne Hippoksella on ollut.

Ainakin nuo nimet tulee mieleen JYP:n viiden viime vuoden epäonnistuneina vahvistuksina. Chlubna, Perrin, Ton, Sjögren, Larsson, Berndtson, Wortman ja Burakowsky ovat olleet kovia vahvistuksia, mutta niinhän se menee, että kun haulikolla ampuu, niin aina joku hauli osuu. Haulikolla ampumiselta tuo JYP:n vahvistuspolitiikka on välillä tuntunut.

JYP:n tämän kauden vahvistuksista Nikolov ei ole mielestäni ihmeitä esittänyt, joskin täyttänyt oman tonttinsa. Perrinin hankinnassa taas riskiä ei ollut, koska kaverin taidot olivat tiedossa. Siinä mielessä siinäkään ei scouttausta tarvittu. Chlubnankaan kohdalla ei pisteitä voi antaa scouttauksesta. Kesä- heinäkuun vaihteessa 2001 SaiPan toimistolla pyöriteltiin nimeä Chlubna, mutta hänen hintalappuaan nosti muutama pelattu maajoukkuepeli. SaiPa katsoi, että kaveri on hintaansa nähden liian iso riski, koska ei ole tshekkiliigassa esittänyt huipputehoja. Pari viikkoa myöhemmin JYP pelasi harjoitusotteluita Tshekissä ja Chlubna tuli siellä joukkueen mukaan antamaan näyttöjä. Seurajohto huomasi Chlubnan pelimieheksi ja antoi hänelle sopparin. Tässäkään suhteessa siis pisteitä ei voida antaa JYP:n scouttaukselle, vaan Chlubnan agentille, joka aktiivisesti tarjosi pelaajaa eri suuntiin.

Chlubnan tapaus ei ole ainoa, vaan kyllähän SaiPalla tarjotaan jatkuvasti pelaajia agenttien toimesta. Tj:n homma onkin siksi jatkuvaa neuvottelua. SaiPa on pyrkinyt ottamaan vahvistukset mahdollisimman pienellä riskillä ja yleensä tämä onkin ollut hyvä ratkaisu. Esimerkkejäkin löytyy. SaiPalta pakit takavuosina saanut Aleksei Lojkin löysi itselleen joukkueen Pelicansista, mutta oli niin pihalla, että sai pian kenkää. Agentin muutama vuosi sitten kovasti kehuma ja SaiPalle kauppaama NHL-veteraani Dave Archibald ei kelvannut SaiPalle. Hyvä niin, sillä kaverin ura meni seuraavallakin kaudella jyrkästi alaspäin.

Jos kriittisiä ollaan, niin toki silloin tällöin sattuu Chlubnan tapaisia virhearviointeja. Yksi ikävimmistä on Brett Lievers, jota SaiPa ei huolinut, mutta Pelicans huoli hieman myöhemmin.

Onneksi löytyy käänteisiäkin esimerkkejä. Aikanaan JYP-johto mietti ottaakko joukkuetta vahvistamaan Dead Grillon vai erään toisen tuntemattoman kanukin. Seurajohto päätyi Grilloon ja toinen kanukki jäi vaille joukkuetta. Tilanteeseen reagoi ensiksi SaiPa, joka antoi hyökkääjälle sopimuksen. Hyökkääjän nimi oli Dale McTavish.
 

Mammutti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Blackhawks,Cam Neely, Timo Peltomaa
Hei Mirasane, taisinkin puhua Suomessa tapahtuvasta scouttauksesta enkä maininnut sanallakaan ulkomailla tapahtuvaa. :) anteeksi jos oli epäselvä.

Jypin hakuammunnat ulkomailla ovat jo legendaarisia. Joitain tosi hienoja hankintoja..:)

En yrittänyt syyttää ketään, kysyin vain onko asia millä mallilla ja kuka hommaa hoitaa. Mielestäni hyvin hoidettu nuorten pelaajien scouttaus on pienen seuran kannalta tärkeä asia.

Ja yhtään ketään provosoimatta, Saipan onnistuneet ulkomaalaishankinnat jättävät varjoonsa viime vuosien epäonnistuneetkin yritykset.
Pelaajat Machulda, Vaic, Duba, McTavish, Richter olisivat seuran kuin seuran listoilla kovia löytöjä.
Kunnia kenelle se kuuluu. On se sitten tj Kaarna tai joku muu..
 

Vaicci#63

Jäsen
Viestin lähetti mirasane
Tässä vaiheessa voidaan kyllä sanoa, että Cipruss oli virhehankinta. Ehkä kaverin tehot ovat hyvässä suhteessa hänen edulliseen hintaansa nähden, mutta ulkomaalaiskiintiöstä paikan vievältä pelaajalta odottaisi parempia suorituksia. Vaikka kyseessä onkin pettymys, niin en nyt puhuisi kovinkaan suuresta sellaisesta, sillä eihän Ciprukselta ihmeitä tainnut kukaan odottaakaan.


Cipruss on virhehankinta ja tuskin nostaa tasoaan. Eki sujahtaa aina piiloon ovelasti kun taklauksia pyydetään. Virhe on ja virheenä pysyy. Ja Mirasane, on totta, että Ekiltä ei paljoa odotettu mutta miksi hänet tänne hankittiin(ei liity tekstiisi)?? Ulkomaalaiselta odotetaan aina paljon, oli kyseessä kuka vaan. Jos ei onnaa niin pois vaan. Vaikka olisi kuinka edullinen.

Fandul on tosiaan harvinaisen samanlainen kuin Eki.
 

theref

Jäsen
No niin, ettei tästä kaikesta ulkomaan scouttauksen onnistumisesta kasata liikaa paineita SaiPan toimiston suuntaan, niin lisätään vähän kommenttia.

SaiPa ei voi ottaa kunnia Machuldan ja Richterin scouttauksesta. SaiPaan oli tuossa pari kautta sitten tulossa eräs tsekkilaituri eräästä toisesta liigaseurasta. Kaiken piti olla jo sovittuna, mutta siirto peruuntui. Myöhemmin kaudella samainen pelimies sitten siirtyi toiseen liigaseuraan, koska oli omassa joukkueessaan juuttunut 3-ketjuun.

Alussa siirron perunut liigajoukkue antoi omat tietonsa SaiPan käyttöön "korvauksena" siirron peruuntumisesta ja näiden tietojen perusteella Machulda ja Richter SaiPaan tulivat.

Onhan näitä kaikenlaisia sattumia. Loppujen lopuksi agentit tarjoilevat pelaajiaan aika moniin joukkueisiin. Agenteilla on kovasti paljon yhteyksiä seuroihin ja faksit paukkuvatkin ahkeraan. Joku ottaa pelaajan itselleen, jotakuta ei kiinnosta tai rahat loppuvat kesken tai sitten muut asiat ratkaisevat.

Ulkomaalaispelaajien hankkiminen on aika villiä puuhaa ja "kunnia" jakaantuu monille tahoille!
 

Hude

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Itsekin olisin mielelläni nähnyt joukkueessa vielä vahvistuksia tälle kaudelle, mutta toisaalta olen tyytyväinen myös nykyiseen tilanteeseen.

Itse olen pitänyt SaiPan skouttausta vähintään keskitasoisena jo vuosia. Tämä mielikuva syntyi 90-luvun puolivälissä ja sen jälkeen, kun mielenkiinnolla seurasin erään silloisen liigajoukkueen pelaajapolitiikkaa. Ennen kautta joukkueeseen taidettiin ottaa suurinpiirtein kaikki ulkomaalaiset ketä sinne halusi tulla ja he pelailivat sitten milloin missäkin ketjussa. Myöhemmin kaudella kansa vaati vahvistusta joukkueeseen, joten vaihdettiin pari tusinaulkomaalaista esim. Ruotsin alasarjoista löytyneisiin "vahvistuksiin". Niin ja rahaa poltettiin vielä valmentajiinkin, pahimmillaan joukkueessa taisi olla kolmas valmentaja menossa kevään ratkaisupeleissä. Näin onnistuttiin karkottamaan omat juniorit muualle, joukkue konkurssiin ja Suomi-sarjaan. Tätä touhua katsellessa ei voinut kun ihailla esim. SaiPan tapaa hoitaa asioita.

Itse uskon että vahvistuksia yritettiin hankkia loppuun asti, mutta olisiko joukkuetta tässä tilanteessa auttanut vahvistus, joka pelaa täällä puhtaasti rahan takia? Ehkä hetkellisesti, mutta itse uskoisin että pitemmän päälle ei tarpeeksi. SaiPa olisi tarvinnut joukkueen sytyttäjää, joka haluaa menestyä nimenomaan SaiPassa. Koska tällaisia pelaajia ei ollut tarjolla, mielestäni oli oikea ratkaisu säästää rahat esim. tuleviin sopimusneuvotteluihin nykyisten runkomiesten kanssa.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPa ei voi ottaa kunnia Machuldan ja Richterin scouttauksesta. SaiPaan oli tuossa pari kautta sitten tulossa eräs tsekkilaituri eräästä toisesta liigaseurasta. Kaiken piti olla jo sovittuna, mutta siirto peruuntui. Myöhemmin kaudella samainen pelimies sitten siirtyi toiseen liigaseuraan, koska oli omassa joukkueessaan juuttunut 3-ketjuun. Alussa siirron perunut liigajoukkue antoi omat tietonsa SaiPan käyttöön "korvauksena" siirron peruuntumisesta ja näiden tietojen perusteella Machulda ja Richter SaiPaan tulivat.
Jaahas vai on HPK:ta kiittäminen Machuldan ja Richterin hankinnasta. Siellä näyttää sitten olevan tuo tsekinmaan scouttaus todella hyvissä kantimissa. Vlasak, Simisek, Tenkrat, Rosa, Martinek, Vujtek, Kucharcik, Sicak, Balaztik ja kun Machulda sekä Richter vielä kuuluisivat siis samaan listaan. Huimaa työskentelyä. Kaarnan ehdottomaksi huippuvärväykseksi nostaisin Määttäsen Pasin. Toivottavasti Bruun osoittautuisi seuraavaksi huippuvärväykseksi.

Olisikohan SaiPa saanut ulkomailta jotain ennen siirtoajan päättymistä, jos joku muu olisi valmiiksi pelaajan scoutannut.. ;)
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Jubomir
Vujtek, Kucharcik,

Noista pelaajista sen verran että eikös kumpainenkin pelannut SM-liigaa Ässien rivissä ennenkuin pelasivat peliäkään HPK:ssa? Ainakin Kucharcik taisi siirtyä ritaripaitohin Ässistä...?
 

theref

Jäsen
"Jaahas vai on HPK:ta kiittäminen Machuldan ja Richterin hankinnasta. Siellä näyttää sitten olevan tuo tsekinmaan scouttaus todella hyvissä kantimissa. Vlasak, Simisek, Tenkrat, Rosa, Martinek, Vujtek, Kucharcik, Sicak, Balaztik ja kun Machulda sekä Richter vielä kuuluisivat siis samaan listaan."

Niin, lisättäköön tähän sen verran, että nuo nimet ja heidän scouttauksensa löytyivät kyllä HPK:n papereista, mutta HPK ei heitä syystä tai toisesta ottanut tai saanut.

Eli kyllä herroista Ilille pisteitä kuitenkin heruu ihan mukavasti!

Vujtek pelasi Ässissä aikanaan, pelasi huipulla senkin jälkeen, Kucharcik tuli Ässistä jne. Eli heitä en laske Kerhon scouttauksiksi.

Löytö on esimerkiksi sellainen pelaaja, joka ei ole pelannut maajoukkueessa tai muuten noussut uransa huipulle.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Viestin lähetti Mammutti
Hei Mirasane, taisinkin puhua Suomessa tapahtuvasta scouttauksesta enkä maininnut sanallakaan ulkomailla tapahtuvaa. :) anteeksi jos oli epäselvä.

Ahaa, en tajunnut ensilukemalla. :)

Kieltämättä SaiPa on kotimaisten alasarjojen scouttauksessa jäänyt mm. Jypin, Lukon ja HPK:n varjoon. Viime kauden training camp oli piristävä muutos tähän. Toivottavasti se ei jäänyt yksittäistapaukseksi, vaan jatkoa seuraa tänä vuonna.

Viestin lähetti Mammutti

En yrittänyt syyttää ketään, kysyin vain onko asia millä mallilla ja kuka hommaa hoitaa. Mielestäni hyvin hoidettu nuorten pelaajien scouttaus on pienen seuran kannalta tärkeä asia.

Älä huoli, ainakaan minä en tulkinnut kirjoitustasi provoksi tai syyttämiseksi, vaikka sen tulkitsinkin tarkoittavan myös ulkomaalaispelaajia. :)
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vujtek pelasi Ässissä aikanaan, pelasi huipulla senkin jälkeen, Kucharcik tuli Ässistä jne. Eli heitä en laske Kerhon scouttauksiksi. Löytö on esimerkiksi sellainen pelaaja, joka ei ole pelannut maajoukkueessa tai muuten noussut uransa huipulle.
Juu, no kysymys on lähinnä siitä, miten kukin tuon scouttauksen ymmärtää. Minä tarkoitin sillä lähinnä kykyä löytää omiin tarpeisiin sopivia pelaajia, jotka täyttävät odotusarvon. Ja hyvässä scouttauksessä hinta ja laatu ovat balanssissa. Vujtekin kyvyt nyt olivat varmasti kaikkien tiedossa, mutta esimerkiksi Kucharcik taisi pelata Ässissä varsin keskinkertaisen kauden, mutta on nyt HPK:ssa liigan eliittiä.
Hyvään scouttaukseen lasken myös sen, että ei harhauduta hankkimaan pahassa laskusuunnassa olevia pelaajia, vaikka olisi esimerkiksi maaotteluja mitenkä. Eli yksinkertaisuudessaan löydetään sen hetkisiin kykyihin nähden aliarvostettuja pelaajia.
Epäselvästi sanottu, mutta olkoon..
 

Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Se tulossa ollut tsekkihän oli Tenkrat.Olisi ollut aika mielenkiintoista nähdä Tenkrat SaiPa-paidassa.Miksei HPK sitten ottanut Vallua jos kerran tiesivät minkälainen huippu Vallu on?Kyllä kai nyt tuollaisen palaajan joka joukkue haluaa.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Bauer
Miksei HPK sitten ottanut Vallua jos kerran tiesivät minkälainen huippu Vallu on?Kyllä kai nyt tuollaisen palaajan joka joukkue haluaa.

Toki haluaa, mutta useasti käy niin että jostain pelaajasta olettaa jotain, mutta totuus on ihan toista. Sekä hyvässä että pahassa. Machulda oli aika tuntematon nimi kun tuli SaiPaan. Ei lainkaan maaotteluita ja ura tsekissä ja Slavia Prahan paidassa oli laskussa, ainakin pisteiden valossa. Enkä usko että Machulda tsekinliigassa koskaan oli ihan terävintä huippua muutenkaan.
Alussa, tänne tullessaankin harva tuskin tiesi miestä entuudestaan nimeltä ja osasi kuvitella kyseessä olevan yksi taitavimpia pelaajia mitä SaiPassa on koskaan pelannut. Muistaakseni Kallioniemikin jossain tunnusti aluksi tuumineen että: "mikähän pujottelija tuokin on?" (en muista sanasta sanaan, mutta tuohon tapaan).

Machulda on siis sarjassamme: Tuntemattomuudesta tähteyteen. Juuri sellainen pelaaja, mitä SaiPan kaltaisten pikkujoukkuiden tulee osata löytää, kun rahaa maajoukkuetasoisiin pelaajiin ei ole.
 

avt84

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Viestin lähetti Ted Raikas
Machulda on siis sarjassamme: Tuntemattomuudesta tähteyteen. Juuri sellainen pelaaja, mitä SaiPan kaltaisten pikkujoukkuiden tulee osata löytää, kun rahaa maajoukkuetasoisiin pelaajiin ei ole.

SaiPa on onnistunut todella hyvin hankinnoissaan ainakin tälle kaudelle. KalPassa viime kaudella tuhoisaa jälkeä vastustajan maalilla tehnyt Kalle Kerman hommattiin täksi kaudeksi SaiPaan, eikä Lappeenrantalaisyleisö ole varmasti katunut. Vilkaisu tulokkaiden pistepörssiin kertoo varmasti paljon Kermanista. Kerman on tuskin vielä mikään kovapalkattu pelaaja, joten hinta/laatusuhde on SaiPan kannalta todella hyvä.

Toivon hartaasti että SaiPa ottaisi Kuopiolaiset lahjakkuudet joukkueeseensa mieluummin kuin esimerkiksi Jokerit, jossa olisi tarjolla vilttimiehen paikka tai kenties A-juniorit jos on oikein nuori. KalPasta lähtee tämänkin kauden jälkeen varmasti moni pelaaja liigaan, ja toivon että lupaavin KalPalainen, Marko Ahosilta, ostettaisiin SaiPaan, jossa olisi mahdollisuus näyttää taitonsa jota Makelta löytyy.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös