Mainos

Saadaanhan me tupa täyteen Hippoksella?

  • 652 644
  • 3 338

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuohon KooKoo-matsiin oli veikkauksen jakamia ilmaislippuja, McDonald's -tarjouksia ja hiihtoloma, joten sinällään ei 4000 ollut suuri yllätys. Toki loman takia monet kausikorttilaiset eivät varmasti paikalle päässeet, mikä näkyi kyllä tyhjissä istumapaikoissa. Kyllä nää viimeset pelit silti kiinnostaa, toivottavasti puolivälierät keräis enemmän katsojia kun sen 3200 viime kauden parissa pelissä... Posia siitä, että alle 3000 katsojaa ei ole yhdessäkään runkosarjamatsissa ollut tällä kaudella!! (Alin taitaa olla 3015)

Tää kertoo hyvin että selkeästi edistystä on tapahtunut edellisiin vuosiin jos käytännössä semmoisestakin matsissa jossa yleensä voisi olla alle 3000 katsojaa niin saadaan halli melkein loppuunmyydyksi. Arkimatsi keskiviikkona 2 päivää ennen kärkimatsia ja kautensa luovuttanutta vastaan ei aina se houkuttelevin vaihtoehto. Tuntuu että isoin edistys on ollut siinä että tarjousmatsit ja erikoiskampaniat tälläkaudella osattu ajoittaa juuri oikeaan aikaan ja yleensä näillä ei edes hirveästi ole omaa katetta laskettu kun ne on ollut todella maltillisia, kaverikomboja ja perhekomboja lähes täydellä hinnalla.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lähtee heti ostoon, kuten viime keväänäkin. Loistava diili katsojalle, ei tarvitse käydä kuin vajaa 10 kotipeliä katsomassa niin kausari maksaa jo itsensä takaisin. Vaikken pääsisi kuin muutamaan kotipeliin, ostaisin silti tuohon hintaan ihan jo seuran kannatuksen ja tukemisen kannalta.

Joo ei tuo paha ole, tietenkin seurakin osittain laskee noissa saavansa rahat takaisin oheismyynissä, että pelkästään tukemisen takia ei aina välttämättä kannata ostaa jos ei sitten tule käytyä. Vaikka ei välttämättä älyttömyyksiä noilla rahaa tule niin ehkä uusia kausikorttiasiakkaita ja näkisin jos ottelutapahtumaa nykyisessä hallissa haluaa parantaa niin se on oikeastaan yksi ainut tapa saada täysi seisomokatsomo pitämään ääntä halliin.

Hyvältä myös kuulostaa että ollaan lähdetty esimerkiksi Kirrittärien kanssa tekemään yhteistyötä, seurojen yhteistyö voi antaa lopulta paljonkin vaikka tietenkin muut lajit on aika alkutekijöissään Jyväskylässä niin kyllähän tuolla varmasti saadaan näkyvyyttä puolin ja toisin kasvateltua ja tehdä yhteistyötä eri projekteissa ja mainonnasta. Itselle tässä tullut mieleen jopa että nyt kun monella muulla seuralla ollut eri kampanioita kausikorteissa olisikohan kenties jatkossa mahdolllista saada "koko jyväskylän palloilun" yhteinen kausikortti jossain kohti, Ehkä tässä onkin se jonkinlainen yhteistyö mitä jatkossa pystyisi tekemään. Nykytekniikka myös mahdollistaisi reilun tulojaon jos vaikka yhteistä mobiilisovellusta hyödyntäisi. Tuon JYPin lisäksi esim. JJK on 59e kortti kampania menossa ja tuohon jos saisi vaikka pesäpalloa ja salibändyä liitettyä jollain kohtuuhinnalla ja alasarjojen joukkueita niin teoriassa jollain 300e pystyisi menemään kauden aikana lajia kun lajia katsomaan.
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Mielenkiintoinen juttu jatkoajan verkkolehdessä liigan katsojamääristä ja kaikkein mukavin kohta oli se että JYP nosti kaikista eniten keskiarvoaan edelliskaudesta. Aivan mielettömän hieno asia koko keskisuomalaiselle jääkiekolle kun kyllä jyppi edelleen ihmisiä kiinnostaa.
 
Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vaikka Immosen, Hytösen jne hommaamista jotkut purnasikin. Niin kyllähän se tuossa yleisömäärässä nähdään, että kyllä ne nuo nimet vaan Jyväskylässä vetää yleisöä. Kausi kuitenkin meni aikalailla samoin kuin edelliset(CHL:ää lukuunottamatta), niin en oikein muuta selitystä tuolle kasvaneelle yleisömäärälle löydä.

JYP oli tälle kaudelle budjetoinut 3550 katsojan yleisökeskiarvon eli siihen nähdenkin tuli 202 katsojaa plussaa, jos 20€ keskiarvohinnalla laskee niin reilu 120k yli budjetoidun tuli lipputuloja.
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Vaikka Immosen, Hytösen jne hommaamista jotkut purnasikin. Niin kyllähän se tuossa yleisömäärässä nähdään, että kyllä ne nuo nimet vaan Jyväskylässä vetää yleisöä. Kausi kuitenkin meni aikalailla samoin kuin edelliset(CHL:ää lukuunottamatta), niin en oikein muuta selitystä tuolle kasvaneelle yleisömäärälle löydä.

JYP oli tälle kaudelle budjetoinut 3550 katsojan yleisökeskiarvon eli siihen nähdenkin tuli 202 katsojaa plussaa, jos 20€ keskiarvohinnalla laskee niin reilu 120k yli budjetoidun tuli lipputuloja.

No itsekin olin kriittinen ennen kauden alkua mutta avasin silmäni ja tajusin että kyllä ikonit kentällä ovat ne juttu mikä myös tuo lisää mielenkiintoa. Muutoinkin pelit ovat menneet pääsääntöisesti hyvin ja siihen vielä CHL -menestys niin on jyväskyläläiselle kiekkokatsojalle tarjottu makeaa mahan täydeltä.

Omakohtainen paikalle pääsy on hankaloitunut koska asun kaukana Jyväskylästä mutta silti olen tällä kaudella käynyt useammassa pelissä kuin viidellä edelliskaudella. Jatkukoon tämä positiivinen kehitys yleisömäärissä myös pudotuspeleissä, veikkaan täysiä tupia kun saatiin vielä HIFK vastaan.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vaikka Immosen, Hytösen jne hommaamista jotkut purnasikin. Niin kyllähän se tuossa yleisömäärässä nähdään, että kyllä ne nuo nimet vaan Jyväskylässä vetää yleisöä. Kausi kuitenkin meni aikalailla samoin kuin edelliset(CHL:ää lukuunottamatta), niin en oikein muuta selitystä tuolle kasvaneelle yleisömäärälle löydä.

JYP oli tälle kaudelle budjetoinut 3550 katsojan yleisökeskiarvon eli siihen nähdenkin tuli 202 katsojaa plussaa, jos 20€ keskiarvohinnalla laskee niin reilu 120k yli budjetoidun tuli lipputuloja.

Osan taitaa selittää isompi määrä seisomakausikortteja alekampanian takia, mutta onhan kasvua selkeästi myös istumaan ja varsinkin lippujen hinnoissa. Onhan tuossa myös esimerkiksi mainontaa selkeästi parannettu edelliskausiin nähden, kohdistettu yksittäisiin otteluihin ja mainostettu esim. perhe tai kaverikomboja. Perheissä onkin varmaan yksi isoimpia nousumääriä katsojamäärissä. Varmasti omansa on myös tehnyt mainonta esim. Hit mix radiokanavalla jossa varmasti hieman eri kohderyhmää hallille saatu kun pelkästään Cityn kautta. Somessa on myös "mainostettu" kotimatseja ihan eritavalla kun viimekaudella jolloin ei välttämättä edes jaksettu mainita että kotimatsi on tulossa. Maskotti on ollut onnistunut ja paljon pieniä asioita joissa menty eteenpäin. Varmasti ne nimekkäät pelaajat on se tärkein seikka mutta paljon oikeita asioita tuon lisäksi. Varmaan kasvua yleisömäärissä voisi olla enemmänkin mutta hallin kapasiteetti on alkanut nyt tulla vastaan, parempi mittari taitaakin olla että toteutunut lippujen hinta joka tainnut mennä ylöspäin viimekausista.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Näyttäisi mennneen reilun kahden ekan tunnin aikana suhteellisen hyvin lippuja kaupaksi ja ihan realistia taitaa olla täysi halli ((kuten toki pitäisikin olla pudotuspeleissä), viimekauden HPK sarjan ekaan ottelun katsojamäärään pitäisi kuitenkin ihan kiva parannus tulla kun nyt jo enemmän mennyt kaupaksi lippuja.
 
Kapo 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämän päivän peliin oli äkkipäissään laskettuna vielä 236 istumapaikkaa jäljellä. Ja lauantain peli on istumapaikkojen suhteen jo käytännössä loppuunmyyty eli 5 paikkaa jäljellä.
 
Eduuz21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Winnipeg Jets
Tämän päivän peliin oli äkkipäissään laskettuna vielä 236 istumapaikkaa jäljellä. Ja lauantain peli on istumapaikkojen suhteen jo käytännössä loppuunmyyty eli 5 paikkaa jäljellä.
Tälle illalle myydään varmaan vielä joitakin lippuja. Seisomakatsomojen veikkaisin olevan melko täynnä.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tälle illalle myydään varmaan vielä joitakin lippuja. Seisomakatsomojen veikkaisin olevan melko täynnä.

Nyt näyttäisi olevan ehkä joku 100 lippua enää istumaan reilut 40 minuuttia ennen matsia, varmaan aika lähelle 4000 tai yli päästään. Ihan hyvä lukelma alkuun vaikka täynnä ei olisikaan kun melkein kaikki muut joukkueet kontannut ekan matsin yleisömäärissä ja jos verrataan vaikka viimekauden HPK sarjaan jossa avausmatsissa taisi olla joku 3300 katsojaa. Harmittaa hieman ettei itse päässyt, mutta ehkä seuraaviin. Lauantain matsi saattaakin mennä jo huomisen aikaan loppuunmyydyksi kun enää 2 paikkaa istumaan vapaana.
 
batman83

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ensimmäinen iso virhe toimistolta pitkään aikaan.

Miksi jakaa kaikille semmoinen fanituote ,joka pitää kädet varattuna?

Hallissa, osittain pelistäkin johtuen, onneton tunnelma. Kukaan ei saa edes taputettua, kun heilutaan lippu kädessä.

Puustinenkin kuittasi vähän haastattelussa vaisun yleisön perään ja ihmetteli latteaa tunnetta kaukalossa ja yleisössä .
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Voi olla, mutta oli tuo silti sata kertaa parempi ratkaisu kuin läpsyttimet. Tulehan siitä ääntä, mutta se ei ole tunnelmaa vaan melua. Onneksi meidän toimisto ei ole sentään IPK tasolle mennyt, eli jaetaan ämpäreitä joita pelissä hakataan.
 
Fironic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Ducks, Kraken
Itsekin ajattelin noiden lippujen olevan hyvä idea. Käytäntö osoitti, että ei ollutkaan. Hylkäsin oman lippuni penkin alle jo sisääntulobiisin aikana, kun ei pystynyt tuottamaan riittävästi meteliä lippu kädessä.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Sellainen jatko edelliseen, ettei kai sitä lippua kokoajan tarvitsekaan kädessä pitää ja heiluttaa.. ilmeisesti nykyajan kiekkoyleisö ei tosiaan tiedä miten katsomossa ollaan ja kannustetaan ja se on todella surullinen asia. @Fironic ilmeisesti näytti esimerkkiä, peukkuja sinne.
 
Eduuz21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Winnipeg Jets
Ensimmäinen iso virhe toimistolta pitkään aikaan.

Miksi jakaa kaikille semmoinen fanituote ,joka pitää kädet varattuna?

Hallissa, osittain pelistäkin johtuen, onneton tunnelma. Kukaan ei saa edes taputettua, kun heilutaan lippu kädessä.

Puustinenkin kuittasi vähän haastattelussa vaisun yleisön perään ja ihmetteli latteaa tunnetta kaukalossa ja yleisössä .

Juuri näin. Lisäksi tuo oli erittäin hankala seisomakatsomossa ja ennen peliä mietinkin, että mitähän siitä mahtaa tulla...

Jos jotain yleisölle täytyy jakaa, niin jakakaa vaikka samanväriset paidat, kuten vaikka KalPa tekee tänä keväänä. Kyseinen perinne alun perin NHL-pudotuspeleissä esim. Winnipeg Jetsin käytössä.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ensimmäinen iso virhe toimistolta pitkään aikaan.

Miksi jakaa kaikille semmoinen fanituote ,joka pitää kädet varattuna?

Hallissa, osittain pelistäkin johtuen, onneton tunnelma. Kukaan ei saa edes taputettua, kun heilutaan lippu kädessä.

Puustinenkin kuittasi vähän haastattelussa vaisun yleisön perään ja ihmetteli latteaa tunnetta kaukalossa ja yleisössä .

Lippujen jakaminen on varmaan ihan hyvä idea muttei välttämättä ennen peliä, pelin jälkeen kyllä olisi kelvannut vaikka samanlaiset liput mitä takseissa on näkynyt kiinitettyinä. Saisi vaikka autoon tai seinälle. Paidat olisi varmaan hyvä kunhan Tyniä ei päästetä suunittelemaan :D
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Mun mielestä yks parhaista playoffs krääsästä on ollut kevään 2012 valkoiset t-paidat. Ne tuovat parhaiten väriä katsomoon, eivät vie tilaa tai rajoita kannustamista. Lisäksi vielä paitaan on helppo lätkiä läjä sponsorien logoja, eli kuitataan kulut tällä. Näitä kaipailisin seuraaviin pudotuspeleihin.

Myös vanhan liiton Valtra-pahvikypärät olivat hienoja, mutta kevät 2010 ja niissä teksti "finaalit 2010“-teksti vähän raiskasi niiden maineen.

Aurinkolasit oli viime vuonna kivat, mutta ei ne kauheasti väriä tuo halliin. Fanituotteena nyt ihan jees.
 
Taksari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KPC.
Tosiaan Valleniuksen kiitos-sähköpostissa kausikorttilaisille oli kohta:

"Puolivälieräpettymyksen ja CHL-mestaruuden lisäksi kaudesta jäi paljon hyvää mieleen. LähiTapiola täyttyi kauden aikana hienosti, katsojakeskiarvomme nousi eniten koko Liigassa, 11 kertaa pelasimme yli neljälle tuhannelle katsojalle ja saimme satoja uusia seisomakausikorttilaisia (näyttää muuten siltä, että ensi kaudella saamme vieläkin enemmän!). Tunnelma kotiotteluissamme oli aika-ajoin jopa hurmoksellinen, mieleeni jäi parhaiten toinen kotiottelu HIFK-sarjassa sekä Ocelari Trineciä vastaan pelattu kotiottelu."

Boldattu (joka siis oma boldaus) kohta lämmittää mieltä kovasti. Nää 99 € kausari-kampanjat on kyllä hyvä tapa saada porukkaa sitoutettua JYPiin.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019

No joo. Kärjistettynä puolet Jatkiksen JYP-osiostakin ollut et "kausarin ostan kun Virtanen on pois maisemista".

Ei tuo nyt paha hinta oo. N. 10 peliä kun jaksaa elo-syyskuu - maaliskuu - välillä vilkuilla niin maksaa itsensä takaisin. Ei oo kuluerä eikä mikään.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hyvä jos noita 99e kortteja on mennyt, aika vähän loppupeleissä on esim. mainostettu noita mitä pystyisi parhaimillaan. Varmaan noita 129e korttejakin vielä kannattaa rummuttaa kun tässäkohti kautta ei paljon muutakaan tapahdu sillä moni mielee vielä senkin halvaksi vaikka samanlainen imu kun 99e luvulle ei ole vaikka hinta ei paljon korkeampi.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Kysymys liittyen CHL-pelihin. Nukuinko jo onneni ohi, kun en löydä mistään sitä molempien otteluiden yhteislippua hintaan 20e? Pelkästään yksittäispaikkoja löytyy hintaan 12e/kpl.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Kysymys liittyen CHL-pelihin. Nukuinko jo onneni ohi, kun en löydä mistään sitä molempien otteluiden yhteislippua hintaan 20e? Pelkästään yksittäispaikkoja löytyy hintaan 12e/kpl.
Eikös tuo yhteispaketti ollut HARJOITUSpeleihin HPKta ja KalPaa vastaan, vai oliko näihin CHL-peleihinkin pakettia?
 
tjj67

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Liverpool
Eikös tuo yhteispaketti ollut HARJOITUSpeleihin HPKta ja KalPaa vastaan, vai oliko näihin CHL-peleihinkin pakettia?

Noihin HPK ja Kalpa otteluihin oli yhteislippu 15e!
Chl liput taitaa olla 12e kpl?
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Noihin HPK ja Kalpa otteluihin oli yhteislippu 15e!
Chl liput taitaa olla 12e kpl?
Seison siis korjattuna, itsellä mennyt ohi CHL-paketti, mutta hyvä kun sellainenkin on
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös