Mainos

Saadaanhan me tupa täyteen Hippoksella?

  • 652 533
  • 3 337

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP




Hurrikaanisydämen avoin kirje

Hyvä kannattajayhteisö. Me, Hurrikaanisydän Ry, koemme nyt että asioista avoimesti keskusteleminen on paikallaan.

Jyväskylässä on kaksi isoa faniryhmää, toinen on virallinen kannattajayhdistys (Hurrikaanisydän) ja toinen siitä eroava erillinen epävirallinen ryhmä (Rumpuryhmä). Näiden kahden edellämainitun ryhmän välit eivät ole vuosien saatossa olleet mitkään mieltä ylentävät. Yhteistyötä epävirallisen ryhmän kanssa on vuosien aikana yritetty lukuisia kertoja. Aika-ajoin on siinä onnistuttu, kuitenkin jonkun tilanteen kärjistyessä tämä kaikki on unohtunut. Koemme, että vaikka yhteistyö ryhmien välillä päällisin puolin näyttää välillä toimivan, on pinnan alla kuohunta suurta. Olemme lähestyneet toista faniryhmää keskustellen, yrittäen luoda avointa keskusteluyhteyttä ja sitä kautta yhteistä kannatushenkeä, mutta keskustelu ei ole tuottanut tulosta. Päinvastoin. Tilanne on kärjistyny siihen että yhteistyölle ei anneta enää edes mahdollisuutta, tietämättämme edes miksi. Keskusteluyrityksen jälkeen peräämme on myös huudeltu sopimattomalla tavalla. Tämä kirje onkin meidän puoleltamme viimeinen keino saada yhteistyö jatkumaan ja toimimaan. Syvästi toivomme, että asioihin tulisi nyt vihdoin muutos ja pystyisimme yhdessä kasvattamaan Jyväskyläläistä jääkiekkofanituksen kulttuuria.

Haluaisimme luoda yhteisöllisen, avoimen, ystävällisen ja rennon kannattajayhteisön mikä mahdollistaisi kaikkien JYP-kannattajien tasapuolisen kohtelun ja läsnäolon. Me kaikki olemme hallilla yhteisen intohimon ja rakkaan joukkueen takia. Siksi haluaisimme tehdä avoimesti yhteistyötä, mutta yhteistyö ei tule toimimaan ilman että molemmat osapuolet antavat sille mahdollisuuden.

Toivoisimme vastaantuloa myös seuralta. Katsomorakenteen muutos tekisi hyvää, jos jo suunniteltu keskitetty seisomakatsomo tekisi vihdoin tuloaan. Nyt faniryhmät ovat jakautuneet omille puolilleen, minkä koemme hyvänä mm. istumakatsomojen tasapuolisen aktivoimisen kannalta. Ongelmana yhdistymisessä B-puolelle on myös se, että Hurrikaanisydämen identiteettiin kuuluu vahvasti keskieurooppalaistyyppinen lippujen heiluttaminen katsomossa pelin aikana ja tätä B-puolella ei nähdä hyvänä asiana. Jos seisomakatsomo olisi keskitetty, ei jakautumista näkisi varmasti kukaan tarpeellisena ja hallin tasapuolinen aktivoiminen sekä molempien ryhmien oman identiteetin tuominen ottelutapahtumaan onnistuisi hienosti. Seuran toimesta voisi tapahtua myös kannattajien aktivoimista enemmän ja faniyhteisöjen huomioimista. Tehdään Jyväskylästä yhdessä isosti yhteenkuuluva, sen rakkaimman, jääkiekon vuoksi.

Painotamme, että Hurrikaanisydämen katsomoon saa edelleen tulla kuka vain ja milloin vain. Kannattaminen ei vaadi jäsenyyttä, jäsenyys on täysin vapaaehtoista. Tule nauttimaan ottelutapahtumasta kanssamme, voi olla että innostut ihan eri tavalla! Lauluja ei tarvitse osata etukäteen, ne kyllä muistuu mieleen vähitellen. Tervetuloa!

Hurrikaanisydämen toimesta käsi on ojennettu, tarttuuko siihen kukaan?

Kiitos tästä avoimesta kirjeestä ja tilanteen avaamisesta ihan yleisesti.

Valitettavasti tilanne on siis ollut pitkälti juuri sellainen, mitä olen itsekin ulkopuolelta seuranneena ymmärtänyt. On todella ikävää, että HS joutuu taistelemaan tällaisen asian kanssa.

Mutta tämä avoin kirje oli todella tärkeä ja oikea ratkaisu. Tämän myötä tilanne aukeaa isommalle joukolle ihmisiä, joka toivottavasti johtaa hyviin asioihin. HS tekee sen mitä se pystyy. Jos oma näkökantani HS:ää kohtaan on välillä ollut koetuksella, niin tämä palautti uskoa HS:n toimintaan todella paljon.

Kiitos kaikesta mitä te JYPin ja sen kannattajien eteen teette. Arvostan HS:n toimintaa ihan äärettömän paljon ja toivon teille pelkkää hyvää. Toivottavasti tämä tilanne rumpuryhmän kanssa ratkeaa sillä tavoin, että asioihin saadaan edes vähän positiivista kehitystä.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Ketjun otsikkoon tämän iltaisen jälkeen vastaten: eeei välttämättä.
Mut siitä huolimatta on pettymys, jos ei saada uuteen halliin väh 10k kapasiteettia!
 
Suosikkijoukkue
JYP

Viittaus Pertti Perämäen kolumniin Keskisuomalaisessa 19.11.2021.

Emme tituleeraa yhdistystämme viralliseksi yhdistykseksi, vaan olemme virallinen yhdistys. Tiedot voi tarkistaa Patentti- ja rekisterihallituksesta yhdistyksen nimellä Hurrikaanisydän Ry. Jatkossa jos jollakulla on lausunnon tarvetta yhdistykseltä, toivomme että näissä tapauksissa lähestytään yhdistyksen yhteystietojen kautta. p. 046-5216701 tai sähköpostilla hurrikaanisydanry@gmail.com.



 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Emme tituleeraa yhdistystämme viralliseksi yhdistykseksi, vaan olemme virallinen yhdistys. Tiedot voi tarkistaa Patentti- ja rekisterihallituksesta yhdistyksen nimellä Hurrikaanisydän Ry.

Nyt on mennyt kyllä puurot ja vellit sekaisin. Ei PRHllä ole mitään tekemistä seuran faniryhmän virallistamisen kanssa. Yhdistyksen kanssa toki, mutta ei kai kukaan luule tuon jutun käsittelevän sitä, onko Hurrikaaniyhdistys virallisesti ry vai ei? Tuossahan puhutaan vain siitä onko se Jypin virallinen kannattajayhdistys vai ei? Ja seura tuossa sanoo ettei heillä ole virallista kannattajayhdistystä. Taho, joka ainoana sen voi tehdä.
 
Viimeksi muokattu:

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Eikai yksikään isompi kannattajayhdistys ole seuran masinoima eli johtama, sillä tämä estää seuran kannattamisen ja kritisoimisen tarpeen mukaan, jos sellainen tulee. Yleensä kannattajayhdistykset ovat itsenäisiä toimijoita.

Ja kuten eräs kaverina muualla sanoi:
Ei virallista kannattajayhdistystä seuran omistuksessa ole olemassakaan. Se on oma yhdistys. Sen takia määritelmä "JYPin virallinen kannattajayhdistys" on täysin validi.

Hurrikaanisydän ry on suora JYP fanclub ryn jatkaja ja virallinen kannattajayhdistys, tätä virallista mandaattia ei sanele seura. Kaikki kannattajat ovat kuitenkin yhtä arvokkaita olivat sitten virallisissa yhdityksissä, epävirallisissa ryhmissä tai vaikka eivät olisi missään mukana, jokainen silti yhtä arvokas. Lisättäköön kuitenkin, että esim. Liigan sivuilla kun valitsee JYPin ja sieltä kannattajat siellä näkyy juurikin virallinen kannattajayhdistys eli Hurrikaanisydän ja heidän yhteistietonsa.

Hurrikaanisydän on myös yhdistys kaikille JYP kannattajille, ja jäseninä on myös rumpuryhmäläisiä, kuka tahansa voi liittyä jos haluaa, tai olla liittymättä. Myös katsomoon voin tulla vaikka ei olisikaan jäsen. Tämä on vapaaehtoista, mutta kyseessä on kuitenkin virallinen kannattajayhdistys joka hoitaa organisoituneesti kannattajatoimintaa, fanimatkoja ja antaa jäsenilleen jäsenetuja. Virallistaminen tekee laki, seuroilla voi täten olla useita virallisia kannattajayhdistyksiä. Onhan ainakin ennen Saarijärven JYP-kannattajat olleet virallinen kannattajayhdistys, nykytilannetta itse en toki tiedä. Rumpuryhmältä mitään pois ottamatta kyseessä epävirallinen ryhmittymä, mutta kukaanhan ei estä heidän tätä ryhmää virallistamasta ja silloin kyseessä olisi kanssa virallinen kannattajayhdistys.

Porukalla tosiaan taitaa mennä puurot, vellit ja termit sekaisin. Virallisia kannattajayhdistyksiä voi olla useita ei se pitäisi olla kenenkään uusi tai yllättävä asia. Toiveissa olisi että toimijat tekisivät yhteistyötä vaikka lähestymistavat ja identiteetti olisikin erilainen. Niin ja lisättäköön, että isossa maailmassa usein seuroilla onkin useita niin virallisia kuin epävirallisia ryhmiä ja yhdistyksiä erinäisiin toimintatavoin, mutta silti he katsomossa pyrkivät yhdessä kannattamaan sitä tärkeintä eli omaa joukkuetta.
 
Viimeksi muokattu:

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@HOOLIGAN_

On hyvinkin mahdollista, että termit ja tarkoitus menee sekaisin. Lienee selvää, että Hurrikaanisydän ry on virallinen yhdistys, joka kannattaa JYPiä. Minulle asia on ainakin näyttäytynyt koko ajan näin.

En oikein edes ymmärrä miksi kannattajayhdistyksen pitäisi olla seuran erikseen virallistama ja en tarkoita tällä seuran omistuksessa olevaa. Se olisi ihan outo tilanne, että seura omistaisi kannattajansa tai kannattajia.

Minusta Hurrikaanisydän ry on virallinen kannattajayhdistys ilman, että seuran tarvitsee asiaa jotenkin erikseen virallistaa.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Miten mulle tulee koko ajan mieleen Monty Python elokuva Brianin elämä näistä kannattaja kuvioista ja naurattaa. Toisaalta, JYP on sekaisin kun seinäkello, niin miksei kannattajatkin. Ehkä tässä olisi viimein ainekset lyödä tuo trash elokuvien ykkönen lämäri, ehkä nimellä O'Brianin elämä? Ehkäpä khl:n tietäjät kippasi kullan ja mirhamin väärään Ottavaisen seimeen, eikä kannattajat enää tanssi ruusuilla, no ainakin kannattajat taistelee - keskenään.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Miten mulle tulee koko ajan mieleen Monty Python elokuva Brianin elämä näistä kannattaja kuvioista ja naurattaa. Toisaalta, JYP on sekaisin kun seinäkello, niin miksei kannattajatkin. Ehkä tässä olisi viimein ainekset lyödä tuo trash elokuvien ykkönen lämäri, ehkä nimellä O'Brianin elämä? Ehkäpä khl:n tietäjät kippasi kullan ja mirhamin väärään Ottavaisen seimeen, eikä kannattajat enää tanssi ruusuilla, no ainakin kannattajat taistelee - keskenään.
Toisaalta näin mutta nämä riidat on sinänsä hassut, että taustat on silloisen JYP Fanclub ryn perustamisesta tulleita, eli olleet kohta parikymmentä vuotta vaikka tekijät on vaihtuneet riidat tuntuu pysyvän. Naurettavaa ja lapsellista? Kyllä.

Tasapuolista kohtelua ja yhteistyötä nykyinen HS on ajanut, mutta sen ei ole ainakaan tähän asti tietylle tahoille maistunut. Toivottavasti asiat muuttuu ja yhtenäinen kannatus Jyväskylässä myös kiekon suhteen joskus olisi mahdollista.

Mutta joo olisi jo mukavaa jos vanhan jauhaminen unohdettaisiin, vaan keskityttäisiin yhdessä kannustamaan rakasta joukkuetta.
 
Viimeksi muokattu:

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Nyt olisi faneilla paikka näyttää seuralle, boikotomailla ja olla menemättä ensi keskiviikon koti otteluun. Lakana katsomoon miksi meidän pitäisi kun joukkuekaan ei yritä. tms
Tosin herättäisikö sekään kun viime kausi meni tyhjille katsomoille. tuttua hommaa olisi
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Nyt olisi faneilla paikka näyttää seuralle, boikotomailla ja olla menemättä ensi keskiviikon koti otteluun. Lakana katsomoon miksi meidän pitäisi kun joukkuekaan ei yritä. tms
Tosin herättäisikö sekään kun viime kausi meni tyhjille katsomoille. tuttua hommaa olisi
Kyllähän keskiviikkona pitää mennä katsomaan kun Immonen ja Tuppurainen johtavat joukkonsa voittoon.
 

Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Kohta hallille! Onko muita? On aikamoinen hype taas päällä sen jatkoaikavoiton jälkeen. Jännä tosiaan kun ei ole kovin kauaa siitä kun jatkoaikavoitto tuntui ihan paskalta mutta nyt sen on pitkän tappioputken jälkeen ihanaa. Toivotaan että tänään jatkuu hyvät otteet kaukalossa ja odotan kolmea pojoa.
 

Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Kohta hallille! Onko muita? On aikamoinen hype taas päällä sen jatkoaikavoiton jälkeen. Jännä tosiaan kun ei ole kovin kauaa siitä kun jatkoaikavoitto tuntui ihan paskalta mutta nyt sen on pitkän tappioputken jälkeen ihanaa. Toivotaan että tänään jatkuu hyvät otteet kaukalossa ja odotan kolmea pojoa.

Kannatti odottaa kolmea pojoa!
 

Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Pitkääääästä aikaa. Minkälainen tunnelma hallissa on nykyään? TV-kuvissa on aika tyhjän näköistä.

Lähipiirissä oli useampi inhottava koronatapaus ja muutenkin töissä ollut tosi kiirettä.

Ajatus olisi ostaa oman paikan kausari takaisin. Se on vapaana. Aika vähän kai on myyty uusia kausareita kalliille paikoille.

Mitä hallille kuuluu?

-Huikko
 

Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Pitkääääästä aikaa. Minkälainen tunnelma hallissa on nykyään? TV-kuvissa on aika tyhjän näköistä.

Lähipiirissä oli useampi inhottava koronatapaus ja muutenkin töissä ollut tosi kiirettä.

Ajatus olisi ostaa oman paikan kausari takaisin. Se on vapaana. Aika vähän kai on myyty uusia kausareita kalliille paikoille.

Mitä hallille kuuluu?

-Huikko

Tuntuu että yhtenäisempi tunnelma on joukkueen takana kuin mitä joskus aiemmin. Eilenkin hallissa oli se rapiat 2000 katsojaa mutta kannustus oli raivokasta.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Tuntuu että yhtenäisempi tunnelma on joukkueen takana kuin mitä joskus aiemmin. Eilenkin hallissa oli se rapiat 2000 katsojaa mutta kannustus oli raivokasta.
Ainakin tv-kuvissa kannustus kuului hyvin, vaikka väkeä oli vähän.

Mä tykkään tästä uudesta fanien ja pelaajien yhteisestä rituaalista, missä voitetun pelin jälkeen pelaajat menevät keskiympyrään katse yleisöön päin ja iso osa faneista kävelee kiinni pleikseihin ja rummuttaa niitä vasten. Toi on tosi hieno hetki, siinä fanit ja pelaajat kohtaa melkein silmästä silmään. Etenkin nyt kun tapa näyttää yleistyvän ja porukkaa on saatu kohta koko kaukalon matkalta pleksin ympärile.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pitkääääästä aikaa. Minkälainen tunnelma hallissa on nykyään? TV-kuvissa on aika tyhjän näköistä.

Lähipiirissä oli useampi inhottava koronatapaus ja muutenkin töissä ollut tosi kiirettä.

Ajatus olisi ostaa oman paikan kausari takaisin. Se on vapaana. Aika vähän kai on myyty uusia kausareita kalliille paikoille.

Mitä hallille kuuluu?

-Huikko
Mukaan vaan. Itselläkin muut projektit pitäneet nyt muutaman pelin poissa hallilta, mutta onhan se vaan eri asia sieltä katsella ja kannustaa. Olutkin maistuu paremmalta.

Ei ole tainnut kuin kerran mennä yli 3000 (onko edes sitä?), eli tilaa on ollut. Toisaalta on siellä siihen nähden ajoittain ihan ok tunnelmakin ollut. Nyt varsinkin, kun Jokke lienee palaamassa, niin ehdoton suositus on kyllä tulla jo pelkästään Joken otteita katsomaan.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Uutisen mukaan rajoituksia olisi tulossa Keski-Suomen alueelle ravintolatoimintaan (valtioneuvosto) ja tapahtumiin (AVI).

Jos pitäisi veikata, niin rajoitusten myötä JYP saattaa ottaa käyttöön koronapassin.

 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös