Täällä menee useammallakin ne kuuluisat puurot ja vellit sekaisin, joten tehdäänpä vähän selkoa sovellettavista normeista.
Viestin lähetti Designer
Pistetäänpä vertailukohdaksi tapaus, jossa ihminen jäi suojatiellä auton alle ja kuoli. Autoa ajanut henkilö sai vähän alle neljänsadan euron sakot. Näiden kahden tuomion keskenään vertaileminen saa syntymään erilaisia ajatuksia oikeuslaitostamme kohtaan.
HS:n jutussa kyse on vahingonkorvauksista ei rikosoikeudellisista (esim. pahoinpitely) sanktioista eli yllä mainituista sakoista.
Vahingonkorvausta on tapauksessa tuomittu, koska oikeus katsoi, että mies oli menetellyt LIIAN VAROMATTOMASTI eli tuottamuksellaan aiheuttanut vahinkoa.
Tätä tuottamuksen olemassaoloa tai sen puuttumista koskevaan arviointiin otetaan huomioon onko noudatettu lainsäädäntöä, erilaisia puolivirallisia ohjeita ja normeja, alalla noudatettava käytäntöä, sovittuja sääntöjä tai jollei ole mitään ohjetta ole niin tapausta arvioidaan realisin argumentein.
Tämä tapauksessa tuottamuksen olemassaolo on osittain arvostelukysymys, koska ei ole lainsäädäntöä eikä muuta virallisnormistoa, joka asettaisi huolellisuusvelvoitteelle suuntaa. Ainoastaan peliporukan kesken sovitut säännöt ovat olleet suuntaamassa tuomioistuimen harkintaa.
Kun voidaan nähdä, että sovittuja sääntöjä on rikottu, oikeus on tuominnut miehen VAHINGONKORVAUSvelvolliseksi. Korvausvelvollisuuden määrän lähtökohtana on täyden korvauksen periaate.
Eli mies on velvoitettu korvaamaan vahingonkorvauslain nojalla sairaanhoitokustannukset, kivun ja säryn, pysyvän vian ja haitan sekä tulojen myöhentymisen. (Vahl 5:2)
Näistä eri seikoista ainoastaan sairaanhoitokulut ovat kuluja, jotka voidaan objektiivisesti laskea. Muiden vahinkoluokkien (kipu ja särky, pysyvä vika ja haitta, tulojen vähentyminen) osalta käytännöksi on tullut noudattaa liikennevahinkolautakunnan normistoa vahinkojen korvaamiseksi. Tämä siksi, että saavutetaan jonkinlainen yhtenäisyys korvauksille, joita ei voida laskea. Sanottakoon että e.m. normisto on aikanaan luotu vain liikennevahinkoja varten, mutta sittemmin korkein oikeus on todennut sen olevan ohjeena myös muita korvauksia laskettaessa.
Lisäksi miehen korvattavaksi ovat tulleet riita-asioiden oikeudenkäymissääntöjen perusteella hävinneenä osapuolena myös naisen oikeudenkäyntikulut. (n.6.300€)
Korkein oikeus on itse aiemmin käsitellyt osittain vastaavan tapauksen, joka on varmasti myös vaikuttanut tuomioon.
"Kauppaoppilaitoksen oppilaat olivat liikuntatunnilla sisätiloissa yhteisen päätöksensä perusteella pelanneet lentopallolla jalkapalloa. Pallo oli vapaapotkutilanteessa osunut erään oppilaan silmään, joka oli vammautunut.
Pallon potkaissut oppilas... velvoitettiin suorittamaan loukkaantuneelle oppilaalle korvausta kivusta ja särystä, koska potku oli ollut pelin
luonteeseen ja olosuhteisiin nähden liian voimakas. KKO 1994:1
Niin itse tapauksesta. Tuomiostahan voidaan olla montaa mieltä, mutta sille löytyy kuitenkin perustelut. Melko varmanahan voidaan pitää myös tapauksen käsittelyn jatkumista hovioikeudessa. Fakta on, että kyseisiä vahinkoja tapahtuu jatkuvasti sähly- ja muissa peleissä, joissa useimmiten ei ajatellakaan mitään korvauksia.
Kyse on siitä, että osallistuessaan sählypeliin henkilön pitää varautua loukkaantumiseen mahdollisuuteen. Vaikka on sovittu noudatettavista säännöistä, loukkaantumiset ovat mahdollisia. Tapauksessa naisen ranne on murtunut. Sinänsä rannemurtumaa voidaan pitää lievänä vammana ja onkin vain sattumaa, että ranne murtunut niin, että siihen on jäänyt pysyvä vamma.
Mielestäni sählypelin luonteen huomioiden, on jokainen osallistuja hyväksynyt sen, että lieviä vahinkoja sattuu ja jokainen vastaa näistä itse.