Säästetään energiaa ja ympäristöä energiansäästölampuilla

  • 7 109
  • 68

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
http://yle.fi/uutiset/tiede_ja_tekn...nsaastolamput_luvattoman_huonoja_1350741.html

"Saksalaisia puhuttavat energiansäästölamput. Arvovaltaisen kuluttajalehden lampputestin tulos oli masentava: lamput eivät kestäneet luvattua käyttöikää, ne säteilivät ympäristöönsä yllättävän paljon, sisälsivät elohopeaa, ja kaiken huipuksi valaisivat vielä usein huonosti."

Aamulehti puolestaan on pitänyt jo jonkin aikaa ikkunassa ESL-kisaa ja toistaiseksi kovin moni ei ole pystynyt saavuttamaan luvattuja työtunteja.

Lainsäätäjille ei taannoisessa TV-dokumentissa näyttänyt olevan kovin hyvin selvillä myöskään se että asunto on lämpötaloudeltaan suljettu systeemi jossa yhden lämmöntuottajan kutistaminen tai hävittäminen aiheuttaa muiden lämmöntuottajien osuuden kasvun aivan vastaavilla määrillä. Niinpä talvisaikaan se energia mikä aiemmin syntyi hehkulamppujen hukkalämpönä pitää nyt tuottaa joko lisäämällä sähköpattereihin volumea tai polttamalla enemmän öljyä. Vain lämpöpumpputalouksissa voidaan puhua aidosta säästämisessä tämän lakimuutoksen johdosta.

Kun piti suunnitella hevonen niin komitea sai aikaiseksi kamelin. Nyt me saimme myrkyllisen ongelmajätekasan, säteilylähteen, joka viekin yllättävän paljon sähköä, jonka lämpöenergia pitää korvata muilla lähteillä ja joka ei edes valaise kovin hyvin! EU on isänmaamme.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
- hei, miksi täällä on näin pimeetä? Sytytä lamppu!
- ostin energiansäästölampun ja olen sen kyllä jo kytkenyt päälle
- no mutta miksi täällä sitten on edelleen näin pimeetä?
- kyllä se kohta syttyy ...
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Tottahan tuo on, etteivät nuo energiansäästölamput ratkaise ihan niin montaa ongelmaa kuin luvataan ja tuovat niitä ongelmia tukun lisää.

Olen kuitenkin ollut jo pitkään "säästö"lamppujen käyttäjä. Hinta niissä alkaa olla kohdallaan ja vaikkei kesto ehkä ole sitä mitä hehkutetaan, on se kuitenkin moninkertainen tavallisiin hehkulamppuihin verrattuna.

Lisäksi kestävät ilmeisesti paremmin ns. ongelmapaikoissa. Parhaana esimerkkinä entisen kämpän keittiö, jonka valaisimessa tavalliset hehkulamput kestivät jostain syystä vain n. kuukauden, kesti säästölamppu viisi vuotta.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse olen aika lailla samoilla linjoilla, kuin Yläpesä. Tuo energian säästyminen on tuon hukkalämmön korvaamisen vuoksi pelkkä myytti, eikä energiansäästölamppu tuon ongelmajätenäkökulman vuoksi ole edes niin vihreä vaihtoehto, kuin annettiin ymmärtää.

Käytän kuitenkin kaikesta huolimatta nykyään itse pelkästään näitä paholaisia. Syynä tähän on se, että perinteiset hehkulamput paloivat niin tiuhaan tahtiin kotonani. En tiedä, tuleeko 50-luvun kerrostalossa joitain hämäriä jännitepiikkejä, vai mistä tuo johtui. Joka tapauksessa hehkulamput paukahtelivat paljon useammin, kuin aiemmissa asunnoissani. Energiasäästölamput kestävät ongelmitta.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Ulkovalothan kannattaa ensimmäiseksi korvata energiasäästölampuilla. Ja kesällähän taasen turha lämpö sisätiloissa on vain haitaksi.

Erehdyin vaatekaappiin laittamaan enegiasäästölampun ja eihän siellä enää näe yhtään mitään. Kaikki ledilamput ym. ovat myöskin olleet hyvinkin hämäriä. Talvella muutenkin pimeää niin olisihan se mukavaa, että sisällä olisi edes valoisaa.
 

Raatelurakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Liverpool, Jokerit.
Tämä energiasäästölamppukusetus on vain taas kerran osoitus siitä että Vihreät eivät oikeasti tiedä hevonvittuakaan oikeasta ympäristönsuojelusta. Tai siitä/siihen tarvittavista toimenpiteistä.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Ulkovalothan kannattaa ensimmäiseksi korvata energiasäästölampuilla. Ja kesällähän taasen turha lämpö sisätiloissa on vain haitaksi.

Erehdyin vaatekaappiin laittamaan enegiasäästölampun ja eihän siellä enää näe yhtään mitään. Kaikki ledilamput ym. ovat myöskin olleet hyvinkin hämäriä. Talvella muutenkin pimeää niin olisihan se mukavaa, että sisällä olisi edes valoisaa.

Paitsi että kaikki energiansäästölamput eivät taas sitten tykkääkään pakkasesta yhtään ja tuloksena on todellinen energiansäästölamppu - ei valoa, ei energiankulutusta.

Koko energiansäästölamppuhössötys on vain hyvä esimerkki siitä, kun poliitikot päästetään päättämään asioista, jotka vaativat astetta kompleksisempaa tarkastelua ja ehdottomasti vaatisivat paikallisia poikkeussäädöksiä ihan jo sen takia että vuotuinen lämmitystarve vaikkapa Italiassa on aivan eri kuin Kilpisjärvellä, nyt Helsingistä puhumattakaan.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ulkovalothan kannattaa ensimmäiseksi korvata energiasäästölampuilla. Ja kesällähän taasen turha lämpö sisätiloissa on vain haitaksi.

Kesällä ei juuri poltella valoja joten ainakaan niistä sitä lisälämpöä ei juuri kerry. Ulkovaloiksi kannattaa ESL:n sijaan säästellä joko hehkulamppuja kaappi pullolleen tai sitten hankkia noita uusimpia LED-valoja, joiden lumenit riittävät jo varsin hyvin. Kotiin kannettuna 600 lumenin lampulla hintaa joku 11e. Pienenä haittana on vielä kelmeä värisävy (6000K), joka muistuttaa eniten täysikuun valoa. Syttyy täyteen loistoon kovallakin pakkasella välittömästi ja virrankulutus jotain 7-8W. Isohkon koon vuoksi istuu parhaiten sellaisiin valoihin joissa on valoa hajottava kupu päällä. ESL hyytyy totaalisesti pakkasella ja pihan liikekytkimelllisessä lampussa siitä ei ole mitään hyötyä. Siinä ajassa kun ESL ehtii syttymään kunnolla niin ohikulkijakin on ehtinyt jo kahvit keittää.
 

Viljuri

Jäsen
Koko energiansäästölamppuhössötys on vain hyvä esimerkki siitä, kun poliitikot päästetään päättämään asioista, jotka vaativat astetta kompleksisempaa tarkastelua ja ehdottomasti vaatisivat paikallisia poikkeussäädöksiä ihan jo sen takia että vuotuinen lämmitystarve vaikkapa Italiassa on aivan eri kuin Kilpisjärvellä, nyt Helsingistä puhumattakaan.

Ei tässä mielestäni pelkästään poliitikkoja voi syyttää, vaikka he näennäistä vastuuta kantavatkin.

Kuten kaikessa tämän alan intoilussa, asiaa on lobattu suurella rahalla ja tiedotusvälineiden lähes kaikella voimalla. Soraäänet ovat olleet vähissä ja kaikki ympäristöön liittyvä on ihqua.

Aina löytyy tahoja, jotka katsovat omaavansa paremman oikeuden veronmaksajien ja kuluttajien vähiin resursseihin. Mutta siltä osin kuin aktivistitoimittajien ja asianosaisten lobbaus/propaganda on nielty ja sulatettu sellaisenaan, niin lukijat/kansalaiset saavat syyttää vain itseään.

Jos ei ole kriittisyyttä, niin ei ole kriittisyyttä. Oma vika.
 
Viimeksi muokattu:

ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Vastustan ajatusta, että joku tuote on saanut yleisnimekseen tyhmää enemmistöä houkuttelevan ´energiansäästön´. Miksei yhtälailla ´ongelmajätelamppu´tai muuten vaan ´huono lamppu´.? Ja vaikka olisi hyväkin, niin nimi on väärä.

Itse käytän halpalamppuja / lämmöntuottolamppuja niin kauan kuin niitä vain saa.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Varjo varjo, ei poliitikot, vaan viherpoliitikot. Nuo eriskummalliset olennot jotka kaikessa toiminnassaan tarkastelevat ainoastaan primääripiirin tapahtumia. Ne on helppo ymmärtää kun se on plus sekä miinus, sitten lopuksi katsotaan missä on isoin plusjäämä. Tämän maailmankatsontatavan myötä energiansäästölamput pelastavat maailman, ydinvoimala on hirmuisen väkivaltainen ja räjähdysaltis pommi ja hybridiautot on vautsivau vähänx siistii.

Viherpoliitikko ei ole tietysti leimana mitenkään puoluesidonnainen, vaikkakin täyspäiset Vihreän puolueen edustajat ovat joko taruolentoja tai jääneet mölykerhon alle, desibelivuoren alle painuksiin.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Jossain prisma dokumentissa tai vastaavassa oli juttua kuinka koko sähköverkko menee vituralleen näiden halpojen energiasäästölamppujen takia. Ne otti virtaa verkosta jotenkin niin hämärästi että koko verkon hyötusuhde tippui tjsp. ja oli siinä jotain muutakin hauskaa. Näissä kalliimmissa lampuissa oli sitten joku piiri joka mahdollisti tasaisemman virransyötön tai jotain sinnepäin. Eli kaikenkaikkiaan ei välttämättä hirveän egolokisia ainakaan nämä halvimmat lamput.
 

Krupieeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Joo meillä ainakin mökillä osui pari ulkovaloihin energiansäästölamput, jotka nipin napin lähtevät päälle tuommoisessa nolla kelissä. Tuskinpa reilulla pakkasella edes lähtisivät. Noita on jokunen tullut ostettua, etenkin olohuoneen nurkassa joka ilta päällä useampia tunteja olevassa jalkalampussa on ihan hyvä energiansäästölamppu. Ei ole oston jälkeen kertaakaan tarvinnut vaihtaa.

Halogeeneihin ei ilmeisesti ole ilmeisesti muita kuin led-valoja järkevinä korvikkeina? Jonkun isohkon mokkulan näin, jossa oli loisteputken tapainen sisällä, mutta ihan semmoisen perinteisen GU-10 -kantaisen lampun korvike on sitten led-valo. Yksi tuli ostettua Clas Ohlossonilta (maksoi lähes 20€!) ja toimii ihan kivasti, kun samassa kiskossa on neljä tavallista lamppua. En tiedä mikä valoteho olisi, jos kaikki viisi lamppua olisivat noita ledejä. Osram oli onnistunut "keksimään" tavallisen halogeenilampun, joka vastaa 35 wattista valovoimaltaan, mutta sen teho on 28W. Se maksoi monin kertaisesti tavalliseen 35 W:seen verrattuna. Tiedä sitten mikä järki siinäkin on. Kyllä nuo lamppuvalmistajatkin tässä taitaa nyt vetää joka välistä, eikä se kai mikään ihme olekaan, kun kysyntää on. Kun viime viikolla halogeenin ostin, niin tyydyin tavalliseen 20 wattiseen. Oli selkeästi halvempi kuin tuo 28 wattinen ja kun käyttö on epäsuoraa kattovalaisua varten, niin 20 W riittää valoteholtaankin tuohon ihan hyvin.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Jossain prisma dokumentissa tai vastaavassa oli juttua...

Katselin saman dokumentin, ja siinä todettiin, että energiansäästölamppu toimii yhtä kauan kuin hehkulamppu, se ei valaise kunnolla ja sitä on lähes mahdoton kierrättää. Ohjelmassa toimittajan täytyi mennä suurehkon kaupungin kaatopaikalle saakka kierrättämään lamppu. Voi meitä.

Vaan kaipa noiden laatu paranee pikku hiljaa, mutta itkeäkö vai nauraa -osastolla tässä mielestäni mennään.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Katselin saman dokumentin, ja siinä todettiin, että energiansäästölamppu toimii yhtä kauan kuin hehkulamppu, se ei valaise kunnolla ja sitä on lähes mahdoton kierrättää. Ohjelmassa toimittajan täytyi mennä suurehkon kaupungin kaatopaikalle saakka kierrättämään lamppu. Voi meitä.

Niinhän se on kun energiasäästölamppu on ongelmajätettä ja jollei kauppoihin tule vastaanottopisteitä tälle ongelmajätteelle niin ostajat ovat lirissä. Tästä ongelmajätteestä eroonpääseminen on täysin heidän vastuulla ja jokainen arvaa mitä siitä seuraa. Kyllä, suurin osa "kierrättää" lamput sekajätteeseen.

Harva myöskään tykkää tuuletella asuntoaan noin ½-tuntia, jos tämä energiasäästölämppu sattuukin "räjähtämään".

Järjetön idea kaikkiaan mutta väkisin lobattu läpi ja tässä on tulos.

vlad.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
En ota kantaa suuntaan tai toiseen, mutta en voi valittaa IKEAn ESL:stä. Ne ovat toimineet hyvin ja ovat kirkkaita. Täyteen valoon pääseminen kestää toki sen 15-45 sekuntia, mutta ei tuo nyt minun maailmaani ehdi pimentää. Ulos asensin kyseisiä lamppuja myös ja toimivat ihan normaalisti noissa taannoisissa 30 asteen pakkasissakin. Itse en siis ole löytänyt juurikaan moitittavaa. Olen toki lukenut, että hehkulamppu tuottaa saman verran lämpöä, mitä ESL:llä säästää, mutta onkohan tästä nyt varmuutta? Meinaan, että aiemmin käyttämieni hehkulamppujen lämmöntuottoa olisi voinut verrat Kärpäsen tuotokseen saharassa, mutta jos tutkijat ovat toista mieltä, niin eipä ole kompetenssia vastaankaan väittää. Ulkona säästöä kai pitäisi tulla.. No enpä ole asiantuntija näissä. Poltellaan nyt IKEOita kunnes palavat loppuun ja katellaan sitten, missä mennään.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Talvella tuo pointti energiansäästöstä (tai sen puutteesta) pitää varmasti hyvin paikkansa mutta kesällä ei taida olla näin, kyllähän niitä valoja tarvitaan silloinkin mutta ei ylimääräistä lämmitystä.

Heinäkuun lämpiminä mutta pimeinä iltoina ESL:llä on pointtinsa.

LEDit ovat tulevaisuutta ja on aika kumma että jostain syystä ei nähdä samaa intoa niiden lobbauksessa.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Jaa, että ongelmajäte. Ihan hyvä tietää tässä vaiheessa. No, ostelen niitä jokusen varmasti vielä, koska selvästi pidempään ovat kestäneet kuin peruslamput.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Eikös siinäkin mene energiaa hukkaan kun vaikkapa eteisessä yrittää etsiä kenkiä himmeässä - tosin kirkastuvassa - esl:n valossa? Hehkulamppua voi käyttää päällä parin sekunnin ajan ja näkymä on heti taattu, mutta esl:ää pitää polttaa puoli minuuttia, ennen kuin näkee tarpeeksi hyvin. Kumpi on ns energiatehokkaampaa?
 

Cougar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit Red Wings
Eikös siinäkin mene energiaa hukkaan kun vaikkapa eteisessä yrittää etsiä kenkiä himmeässä - tosin kirkastuvassa - esl:n valossa? Hehkulamppua voi käyttää päällä parin sekunnin ajan ja näkymä on heti taattu, mutta esl:ää pitää polttaa puoli minuuttia, ennen kuin näkee tarpeeksi hyvin. Kumpi on ns energiatehokkaampaa?
ESL. Sama asia kuin näissä energiaa säästävissä pesukoneissa, jotka pesevät 2 tuntia. Hyödyllisyysaspekti on sitten kokonaan toinen asia.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
30 vuotta sähköalalla työtä tehtyäni ensimmäinen reaktioni oli säälinsekainen naurunremahdus, kun aikoinaan tuli tietoa hehkulamppujen korvaamisesta ESL:illa. Se kun tuli mieleen ekana että ESL on loistelamppu, joka sisältää elohopeaa ja on siten ongelmajätettä. Vaan missä se mainitaan ja missä on ohjeistettu että käytetyt ESL:t pitää toimittaa samaan paikkaan kuin paristot?

Kuubassa joku aika sitten valtio vaihdatti kansalla periaatteessa kaikissa isoimmissa kaupungeissa kaikki hehkulamput ESL:ksi ja sähkönkulutus putosi n. 25%. Tämä kuitenkin tehtiin siksi, että Kuubassa ei tahdo oikein sähkö riittää kun firman talous on retuperällä eikä Chavezkaan joka paikkaan repeä. Ekologialla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä.

Kierrekantaisia ESL:ja ei voi himmentää. Tiedoksi. Lisäksi ainakin Helsingissä on sairaaloihin kielletty asentamasta kierrekantaisia ESL:ja, koska ne saattavat vaikuttaa herkkiin mittaus- ja tutkimuslaitteisiin. Ja vaikuttavatkin.

Suo siellä, vetelä täällä ja sen siitä saa kun kaiken maailman viherpipertäjiä kuunnellaan liikaa.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitähän vaihtoehtoja annetaan pienikantaisille kynttilämallisille lampuille? Mistään ei tunnu löytyvän esim perintökattokruunuun sopivia tai sellaisia, joihin sopii kynttilämallisen lampun varjostin... eikä toki löydy niitä vanhojakaan :(
Meneekö kämpän valaisimet uusiksi?
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Mitähän vaihtoehtoja annetaan pienikantaisille kynttilämallisille lampuille? Mistään ei tunnu löytyvän esim perintökattokruunuun sopivia tai sellaisia, joihin sopii kynttilämallisen lampun varjostin... eikä toki löydy niitä vanhojakaan :(
Meneekö kämpän valaisimet uusiksi?

Ostin juuri pari viikkoa sitten liesituulettimen valoksi tuollaisen kynttilämallisen ja pienikantaisen ESL:n. Osramin tuotantoa ja ihan paikallisesta City-Marketista.

Ikeastakin näyttää löytyvän. Sitä en tiedä sopiiko näihin varjostin. Oma lamppuni on aivan saman näköinen kuin tuo Ikean lamppukin. Näiden halogeenien luulisi ainakin toimivan myös varjostimen kanssa.

EDIT: Nuo halogeenit toimivat myös himmentimen kanssa, ESL:t ei.
 
Viimeksi muokattu:

scholl

Jäsen
Ostin juuri pari viikkoa sitten liesituulettimen valoksi

Varsinaisia liesituulettimen lamppuja taitaa myydä vain Stockmann. Joskus olen kiroillut, kun saanut kiertää vaikka kuinka monta liikettä, jotka myyvät ei-oota ennenkuin tajusin Stockmannin lamppuosaston. Siellä niitä on.

Energiansäästölampuissa ei tosiaan ole suurimmassa osassa vuotta mitään järkeä muuta kuin ulkona. Kesällä on toki muutama kk, jolloin olisi ilmastoinnille tarvetta, mutta silloin on Suomessa niin valoisaa, että valot ovat päällä aika vähän per päivä. Ainakin kotitalouksissa. Koko lobbauksen syy on se, että lämpimissä maissa illatkin ovat pimeitä ja ilmastointilaitteet käyttävät jo ilman valaistustakin valtavasti energiaa.
 

scholl

Jäsen
ESL. Sama asia kuin näissä energiaa säästävissä pesukoneissa, jotka pesevät 2 tuntia. Hyödyllisyysaspekti on sitten kokonaan toinen asia.

Mitä väliä sillä on kauanko se kone pesee? Ainakin itselläni näytössä näkyy jäljelläoleva minuuttimäärä ja sitten kuuluu naks, kun pesu on loppuun suoritettu ja kone on avannut luukun. Ei siellä tarvitse päivystää vieressä koko sitä pesuaikaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös