Kyllähän Tappara sössi tämän ihan itse. Vaikka kuinka vituttaa ja tekee mieli sitä 2-1-maalia jossitella. Niin silti: etenkin kolmannessa erässä oma hyvä vaihde pilattiin parilla täydellisellä nukahtamisella puolustuksessa. Siihen ei tuomareilla ollut osaa eikä arpaa. Bremberg oli myös jäätävän hyvä.
Mielenkiintoinen vertailukohta löytyi, kun vaihtoi matsin jälkeen Urho-totalin puolelle ja katsoi Kärpät-Blues-matsin jatkoerät. Tietenkin ne olivat jatkoeriä joissa peli on yleensä varovaista. Mutta aivan silmiinpistävä oli ero molempien joukkueiden puolustustyöskentelyssä Tappara-Jokerit-otteluihin verrattuna. Sen paremmin Bluesilla kuin Kärpilläkään ei ollut puhettakaan siitä hitaudesta ja paniikista kiekon kanssa omassa päädyssä, mitä sekä Jokerit että Tappara ovat esittäneet. (Vastaavasti on sitten tietysti niin ettei kummankaan hyökkäyspeli ole yhtä vaarallista tai luovaa kuin Jokereilla tai Tapparalla, mutta painetta pakeille kyllä tuli).
Maalirikas sarja alleviivaa sitä, että molemmat joukkueet on rakennettu sillä tavalla väärin (tai jotain on muuten tehty sillä tavalla väärin), että puolustus, tarkemmin sanoen pakkien toiminta omassa päässä, on pelin ylivoimaisesti heikoin osa-alue.