Mahtiankka
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Porin Ässät, Anaheim Ducks, Luleå HF
Kuten varmaan kaikki ovat noteeranneet, ruokien hinnat alkavat olla paikoin melkoisen kovalla tasolla. Pahinta tuskin on edes nähty, joten ajattelin tällaiselle ketjulle olevan tarvetta. Ilokseni voin myöntää, että nautin suuresti kokkaamisesta ja vielä enemmän syömisestä. Häpeäkseni taas voin myöntää, että turhan paljon menee ruokaa roskiin, osin huonojen suunnitelmien vuoksi. Ja olen myös hieman liiankin kulinaristi, minkä myötä tulee käytyä kaupassa ostamassa juuri sitä, mitä sillä hetkellä mieli tekee. Välittämättä hinnasta, tai siitä, että jääkaapissa on vielä edellisen päivän ruokaa.
Tämän ketjun syvin ajatus on se, että tänne voi joko listata omia luotettavia ja maistuvia budjettiruokia tai vaikkapa kysyä vinkkejä, mitä jääkaapissa olevista ylijääneistä tai kenties vanhenevista (jopa vanhentuneista, jos uskallus riittää) aineksista voisi pienellä vaivalla värkkäillä. Voi myös vinkata ruoka-aineksia, mitkä on juuri tässä sesongissa hyviä ja edullisia. Tai sitä, miten tuoda uutta lisätwistiä siihen kaksi päivää vanhaan makaronilaatikkoon. Ruokaketjuja täällä on jo ennestään, mutta tämän haluan eritellä niistä juuri tuolla ajatuksella, että nyt haetaan edullisia, osin mielikuvituksellisiakin ruokia ja samalla ehkäistään hävikkiä.
Itsellä on kunnianhimoisena tavoitteena karsia reilusti roskiin menevää ruokaa ja haastan kaikki muutkin tekemään niin. Toivottavasti tämä ketju tulee tarjoamaan runsaasti hyviä vinkkejä jokaiseen makuun!