Runkosarjan viimeiset kahdeksan ottelua – säälit vai suora pleijaripaikka?

  • 43 721
  • 230

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Mutta siis yleisesti kun miettii niin tuo kutospaikka voi olla kyllä jopa säälejäkin karvaampi paikka. Ei nyt muuten, mutta Jukka the Iron Forest on sellainen tyyppi että keksii kikkakirjastaan sellaiset painiotteet käyttöön pudotuspeleihin että Tappara menee varmasti välieriin. Siitä eteenpäin voi tehdä tiukkaa, mutta kun ottaa huomioon liigan tuomarilinjan pudotuspeleissä niin Rautakorven joukkue ei vaan hyydy puolivälieriin.

Varmasti totta on se, että Tappara on inhottava vastus playoffseissa. Mutta toisaalta, niin todennäköisesti tulee olemaan HIFK:kin. Minä itse en kyllä lähtisi taktikoimaan säälipaikkaa, koska sieltä on kuitenkin tulossa vastaan joku nykyisestä kärkikolmikosta (TPS:n ja Tapparan keskinäiset sijoitukset eivät vielä ole 100-varmoja) eikä luvassa ole ennakolta kovin helppoja pelejä. Siinä mielessä nelos- ja vitospaikat olisivat varmasti parempia, jos sinne asti vaan pääsee, vaikka ihan turha on lähteä aliarvioimaan esimerkiksi tämän kauden Pelicansin tai Lukon playoffs-potentiaalia.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Joka kierros pelataan isoista panoksista, mutta kyllä huominen kierros on jälleen kerran todella tärkeä meille ajatellen suoraa playoff-paikkaa sekä mahdollista kotietua. Huomenna olisi kotona pakko ottaa tyylipuhdas voitto Ilveksestä kun HPK pelaa kotonaan KooKoota vastaan ja tuskin kompuroivat tuossa matsissa ja puolestaan Lukko Porissa Ässiä vastaan ja sama homma tuskin pistemenetyksiä noille luvassa. Pelsut matkustavat Jyväskylään JYP:in vieraaksi levänneenä tänään pelannutta kotijoukkuetta vastaan joten hyvin todennäköisenä näen, että kaikki ns. päävihut napsivat huomenna pojoja. Ilves on kolme pinnaa meitä perässä joten jälleen tämmöinen ns. kuuden pisteen peli tiedossa.

E: Hieman pohdintaa mahdollisista ensimmäisen kierroksen vastustajista niin en kyllä haluaisi kohdata HPK:ta jos siellä Larmi on vain kunnossa kun playoffit alkavat. Hämeenlinnassa on hyvä juttu menossa ja HPK pelaa todella hyvää aktiivista lätkää Pennasen johdolla joka tuntuu uppoavan HIFK:hon kuin kuuma veitsi voihin. Tuolla budjetilla melko hieno suoritus kasata noinkin hyvä joukkue. Pelicans ja Lukko ovat myös kyllä varsin vaikeita vastustajia kuten ollaan nähty, toisaalta Virran playoff recordi ei vakuuta kuin yhdeltä kaudelta niin tämän johdosta ehkä mieluummin Lukko kuin Pelsut. Mutta Ilves ja SaiPa näistä mainituista mieluiten mikäli päädytään neljänneksi tai viidenneksi. Jos kuudennelle sijalle päädytään niin pakko se on sanoa, että ottaisin mieluummin jopa Tapparan kuin TPS:n silloin vastaan. Tietenkin altavastaajana tuohon lähdettäisiin tulisi kumpi tahansa noista vastaan, mutta allekirjoittanutta Tappara ei ole siinä määrin vakuuttanut tällä kaudella kuin aiempina vuosina ja TPS vaikuttaa kyllä todella kovalta, toki Tapparakin sitä on ja ei se yllättäisi jos siellä tutut joukkueet finaalissa taas tahkoaisivat, mutta siitä huolimatta mieluummin Tapparaa vastaan kuin TPS:ää.
 
Viimeksi muokattu:

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Varmasti totta on se, että Tappara on inhottava vastus playoffseissa. Mutta toisaalta, niin todennäköisesti tulee olemaan HIFK:kin. Minä itse en kyllä lähtisi taktikoimaan säälipaikkaa, koska sieltä on kuitenkin tulossa vastaan joku nykyisestä kärkikolmikosta (TPS:n ja Tapparan keskinäiset sijoitukset eivät vielä ole 100-varmoja) eikä luvassa ole ennakolta kovin helppoja pelejä. Siinä mielessä nelos- ja vitospaikat olisivat varmasti parempia, jos sinne asti vaan pääsee, vaikka ihan turha on lähteä aliarvioimaan esimerkiksi tämän kauden Pelicansin tai Lukon playoffs-potentiaalia.

Hämärä mielikuva siitä, että Jalosen ensimmäisellä kaudella IFK:ssa puhuttiin taktikoinnista Tepsiä vastaan eikä siinä käynyt hyvin. Oliko peräti vielä niin, että lisämausteena oli Hirson mahdollinen pistepörssin voitto, vai meneekö mulla kaudet sekaisin? Anyway, taktikointi tuntuu todella pelottavalta vaihtoehdolta.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Hämärä mielikuva siitä, että Jalosen ensimmäisellä kaudella IFK:ssa puhuttiin taktikoinnista Tepsiä vastaan eikä siinä käynyt hyvin. Oliko peräti vielä niin, että lisämausteena oli Hirson mahdollinen pistepörssin voitto, vai meneekö mulla kaudet sekaisin? Anyway, taktikointi tuntuu todella pelottavalta vaihtoehdolta.

Ainahan taktikoinnista puhutaan, mutta kuinka paljon sitä oikeasti tapahtuu. Sattumaa tiukan taistelun jälkeen tai ei:

Euro 2004: Sweden v Denmark – they said it would not end 2-2 … but it did (The Guardian)
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ei mitään taktikointeja, vaan tavoite kotiedussa ehdottomasti. Loppuohjelma edelleen melko vaativa, muuten olisin tuosta jopa aika luottavainen. Viides sija menee myös, muuten kohdataan pudotuspeleissä luultavasti pelkästään 3 kärjen porukoita, jotka ovat runkkarissa erottuneet selvästi. Nuokin kyllä kaadettavissa, ainoastaan Kärpät sellainen, että pitää kaiken mennä nappiin jos meinataan kaataa(neljästi).
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taktikointia ja vastustajan miettimistä tärkeämpää tällaiselle puolikriisijengille kuin tämän kauden HIFK on aikaansaada se flow-tila, mikä syntyy onnistumisista, voittamisesta ja oman pelisysteemin toiminnasta.

Se päälle ja sitten ihan sama ketä vastaan pelataan, jos mestaruus on seuran ainoa tavoite.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Täysi pistepotti tältä viikonlopulta kelpaa, mutta samoin Pelicans nappasi rökälevoiton JYP:istä ja Lukko johtaa Ässiä sekä HPK tasoissa KooKoon kanssa joten ei taida apuja tulla muualta nyt.

Ensi viikolla taas todella tärkeitä matseja, keskiviikkona kohdataan todella hyvässä vireessä oleva Pelicans ja sitten perjantaina HPK. Sitten kolmas peli neljään päivään ja Turkuun levännyttä kotijoukkuetta vastaan. 6/9 pistettä pitäisi ainakin pystyä raapimaan, mutta noista otteluista ei kyllä mikään tule olemaan helppo.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Harmittavasti hieno voitto ei kuronut umpeen Pelicansin eikä Tapparan etumatkaa laisinkaan. Edelleen 7p eroa Tapparaan (yhdellä matsilla vähemmän pelattuna, eli optimistisesti tasoituspelin jälkeen 4p perässä) ja tasapisteissä kaanien kanssa (ja heillä neljä suoraa voittoa enemmän).

HPK on ensimmäisenä tippumassa kilpailusta 3. sijasta, heidän pelinsä on kahden erän jälkeen tasan ja jos tuon häviävät KooKoolle alkaa piste-ero olemaan jo niin iso että kilpailevat enää maksimissaan neljännestä sijasta. Myös Lukolla on vaikeuksia Ässiä vastaan ja samoin 3-3 kahden erän jälkeen, mutta ei häviölläkään ole vielä lopullisesti tippumassa kelkasta.

HIFK:lla elää vielä unelma 3. sijasta, mutta Tapparan 3p voiton myötä alkaa toki se 4. sija näyttämään yhä todennäköisemmältä. Nelossija riittänee CHL:ään muttei luultavimmin SM-finaaliin (koska välierissä todennäköisin vastus on Kärpät, eikä TPS/Tappara).

Pelicansia vastaan keskiviikkona pakkovoitto.
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Niin vähän pelejä jäljellä, että 4. sija on hyvä tavoite, kolmanteen pitäisi sitten jo Tapparan vähän pupeltaa, joskin keskinäinen siellä vielä on, mutta sekin vieraissa.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
HPK ja Lukko menettivät kummatkin vähintään pisteen joutuessaan matseissaan jatkoajalle.

Katseen tulisi kuitenkin näin stadionin loppusuoralle tullessamme kohdistua edellä oleviin Pelikaaneihin ja Tapparaan, eikä jo joukkiosta hieman jälkeenjääviin Kerhoon ja Lukkoon.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Noiden pelit on tällä hetkellä oikeastaan ihan yhtä tärkeitä kun meidän, jos/kun miettii keskinäisiä pinnoja.

Mahtavaa että Ässät voitti (VL) ja KooKoo selvis sinne kans tänään :)
 
Viimeksi muokattu:

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Lukon 0-3 johto suli neljässä minuutissa ottelun puolivälissä ja vaikka vielä menivät johtoon tulivat Ässät myös loppuhetkillä 3-4 tilanteesta tasoihin. Kiihkeä paikalliskamppailu joka on aina oma maailmansa, mutta ei Lukko osoita lainkaan merkkejä keväällä menestyvästä joukkueesta, kun vielä rankkareilla hävisivät. Tämä maratonjuoksija kompastelee loppusuoralla eikä enää saavuttane edellä olevaa joukkiota.

Kerholla taas oli vaikea ja raskas peli KooKoota vastaan, jossa mm. kaksi heidän maaliansa hylättiin ja ilmeisesti jonkin verran sikailuakin. Otto Paajanen toi vastoinkäymisistä huolimatta toisen pisteen, mutta kyllä tämäkin jouksija on jäämässä joukkiosta jälkeen, vaikka sinnikkyyttä osoittaa.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Olisi mielenkiintoista tietää kuinka moni toivoo TPS:n ja kuinka moni HPK:n voittoa, etenkin niiden osalta jotka miettivät sitä pragmaattisesti pelkkään sarjataulukkoon - eikä omiin mieltymyksiin ja näihin joukkueisiin liittyviin mielikuviin - perustuen.

Keittiöpsykologi analysoi keissin tietenkin näin:
Jos toivoo TPS:n voittoa on pessimisti, joka ei voi kuvitellakaan nousua jopa toiselle sijalle ja pelkää HPK:n vielä saavuttavan IFK:n.
Jos toivoo HPK:n voittoa on vuorostaan optimisti, joka ei välitä jo ohitetuista vaan katsoo ylöspäin ja uskoo mahdollisuuksiin mennä vielä Tapparan tai/ja TPS:n ohi.

Minusta on hemmetin kutkuttavaa, että IFK:lla on vielä pelit Pelicansia, TPS:ää ja Tapparaa vastaan. Juuri ne oikeat vastustajat, jotka voittamalla voi kammeta itsensä juuri heidän ohi. Siihen nähden tuo HPK-peli on nyt hieman merkityksetön ja tylsä, se olisi pitänyt pelata joskus 1-2 viikkoa sitten kun vielä taisteltiin samoista sijoista.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Olisi mielenkiintoista tietää kuinka moni toivoo TPS:n ja kuinka moni HPK:n voittoa, etenkin niiden osalta jotka miettivät sitä pragmaattisesti pelkkään sarjataulukkoon - eikä omiin mieltymyksiin ja näihin joukkueisiin liittyviin mielikuviin - perustuen.

Mitä tässä siis tarkalleen ottaen kysytään. Ei ole mitään mahdollisuutta voittaa viidessä pelissä kolme kertaa enemmän kuin TPS, mutta samaan aikaan voidaan vielä pudota sääleihin.

Tässä taas sujuvasti unohdetaan se, että piste-ero ei olisi mahdoton, jos ne muut ei pelaisi tahoillaan. Mutta, kun ne pelaa.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Mitä tässä siis tarkalleen ottaen kysytään. Ei ole mitään mahdollisuutta voittaa viidessä pelissä kolme kertaa enemmän kuin TPS, mutta samaan aikaan voidaan vielä pudota sääleihin.

Tässä taas sujuvasti unohdetaan se, että piste-ero ei olisi mahdoton, jos ne muut ei pelaisi tahoillaan. Mutta, kun ne pelaa.

Mitään en ole "unohtanut".

Nothing is impossible.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä tässä siis tarkalleen ottaen kysytään. Ei ole mitään mahdollisuutta voittaa viidessä pelissä kolme kertaa enemmän kuin TPS, mutta samaan aikaan voidaan vielä pudota sääleihin.
Tokihan siinä on keskinäinen peli, joten Tepsin pitäisi pupeltaa "vain" kaksi peliä nollilla, jos HIFK voittaisi kaikki loput matsinsa, mutta kyllähän käytännössä on realismia se, että Tappara ja TPS jakaa sijat 2-3 ja HIFK voi parhaimmillaan kammeta kiinni runkosarjan kotietuun. Tai pudota sääleihin, mutta itse kyllä uskon vahvasti siihen, että kiinnitys suoraan play-off -paikkaan pitää loppuun asti.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Ajattelin IFK:n saalistavan 19 pistettä viimeisestä 8 matsista. Tähän mennessä ollaan pisteen edellä jopa tuota "yltiöoptimistista" ennustusta. Tämän illan ja huomisten pelien jälkeen toivottavasti useammalla muullakin alkaa jo tuo realismiksi verhoiltu epäusko kääntymään varovaiseen optimismiin, että "entä jos kuitenkin".. Tämä tietenkin vaatii, että pelit menevät toiveiden mukaan. Mutta meneväthän ne!

Ilman uskoa ja toivoa ei ole mitään. Pelkkä rakkaus ei nyt riitä.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tokihan siinä on keskinäinen peli, joten Tepsin pitäisi pupeltaa "vain" kaksi peliä nollilla, jos HIFK voittaisi kaikki loput matsinsa, mutta kyllähän käytännössä on realismia se, että Tappara ja TPS jakaa sijat 2-3 ja HIFK voi parhaimmillaan kammeta kiinni runkosarjan kotietuun.
Tällä hetkellä näen, että ainakin Tappara on otettavissa kiinni ja jos HPK ottaa tänään kolmen pisteen voiton, samoin TPS. Tällöin IFK olisi oman "rästiottelunsa" voittamalla 5 pistettä TPS:stä ja 4 pistettä Tapparasta ja kun kumpaankin vastaan on vielä peli jäljellä, paljon ei edes apuja muilta tarvitsisi.

Toki nyt päähuomio siinä, että huomenna tulisi kolmen pisteen voitto Hockey-Reippaasta ja ote nelossijaan.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ifk:lla on ollut paha tapa että voitetaan liigan kärkiseura puhtaasti ja seuraavaksi hävitään jollekin Saipalle. Siksi on vaikea ajatella mitä on tulossa. Tärkeintä että saadaan oma peli paremmaksi peli peliltä. Se voi lopulta riittää ihan mihin vain.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Itselleni aikalailla sama, kunhan ei jouduta Sääleihin ja JYPpiä vastaan. Tuo kahden voiton systeemi on niin arpapeliä ja sellaisessa en haluaisi kohdata Dufvan kaltaista kokenutta pleijarikettua.

Puolivälierissä saadaan kuitenkin mahdollisuus näyttää ja kaikki on itsestään kiinni. Seitsemän pelin sarjassa kyllä kerkiää jo katsomaan kumpi on parempi.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Se mitä tuossa töiden lomassa sivusilmällä HPK-TPS matsia vilkaisin, niin eipä tuo TPSn menokaan nyt ihan vakuuta.

Toki HPKlla oli varmasti enemmän nälkää pelissä.

Mutta noin yleisesti katsoen Kärpät on oikeastaan ainoa jengi, joka tässä sarjassa on suvereeni. Muut on aika tasaisia.

Pelicans on mun silmään melkein pahin vastustaja jäljellä olevista ja Hakametsässä nyt on aina vaikea pelata porkkanoita vastaan, mutta ei sieltäkään voiton kairaaminen mitenkään mahdotonta ole.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Se mitä tuossa töiden lomassa sivusilmällä HPK-TPS matsia vilkaisin, niin eipä tuo TPSn menokaan nyt ihan vakuuta.

Toki HPKlla oli varmasti enemmän nälkää pelissä.

Mutta noin yleisesti katsoen Kärpät on oikeastaan ainoa jengi, joka tässä sarjassa on suvereeni. Muut on aika tasaisia.

Pelicans on mun silmään melkein pahin vastustaja jäljellä olevista ja Hakametsässä nyt on aina vaikea pelata porkkanoita vastaan, mutta ei sieltäkään voiton kairaaminen mitenkään mahdotonta ole.

Ens lauantain TPS-peli on (kiitos hienon sarjaohjelman) IFK:lle 3:s peli 4:ään päivään, ja lisäksi TPS:llä ei peliä perjantaina, joten vaikeaa saattaa olla. Toki se on onneksi kotipeli, mutta silti nostaisin sen haastavimmaksi lopuista otteluista.

Mutta ihan sama, mitään ei pidä säästellä nyt, vaan täysillä vaan noi aiemmat. Sääleistä aloittaminen on sellanen laukaus omaan reiteen, että sitä en halua nähdä. Eli kovalla pistekeskiarvolla pitää IFK:n vaan pystyä jatkamaan...
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joukkuehan on parantanut peliään kuin sika juoksuaan nyt kun pelaajat ovat terveitä ja ne viimeisetkin hankinnat tulivat. En juurikaan yllättyisi vaikka tässä vedettäisiin vielä kunnon voittoputki ja jengi nousisi jopa sijalle 3. Mutta en myöskään yllättyisi jos nyt mentäisiin seuraavaan matsiin rotsi auki handelin kautta ja perseiltäisiin oikein kunnolla. Tuo on muuten juurikin se, mihin aikoinaan HIFK:ssa viehätyin, koskaan ei tiennyt mitä tuleman pitää. Joko pelattiin aivan viimeisen päälle huippumatsi, tai sitten otettiin pataan 6-0 ja jengi istui 150 min jäähyllä. Siksi viime syksy olikin niin ankea, jengi oli tasaisen harmaata virkamiesmassaa, ja vieläpä huonoa semmoista.

Mielenkiintoinen loppu runkosarjasta kuitenkin vielä tällä hetkellä tulossa.
 

kypärä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ens lauantain TPS-peli on (kiitos hienon sarjaohjelman) IFK:lle 3:s peli 4:ään päivään, ja lisäksi TPS:llä ei peliä perjantaina, joten vaikeaa saattaa olla. Toki se on onneksi kotipeli, mutta silti nostaisin sen haastavimmaksi lopuista otteluista.

HIFK on pelaa tällä kaudella tepsukoita vastaan kolme peliä neljästä niin, että HIFK:lla peli alla ja Tepsillä lepo. Lauantaina näistä se kolmas. Joskus aiemmin tsekkailin näitä tarkemminkin ja kiinnitti huomiota, että esimerkiksi HIFK:lla on kauden aikana kahdeksan tuplapeliä, joissa vastustaja pääsee HIFK:n toiseen otteluun levänneenä, Vastaavasti HIFK pääsee levänneenä vain kolme kertaa tuplaajaa vastaan. Esimerkiksi Kärpillä tilasto oli täsmälleen päinvastainen 3-8. Jokainen voi omalla tahollaan puntaroida, millaista merkitystä näillä on. Positiivista on se, että HIFK on ainakin joutunut jo runkosarjan aikana kokemaan vähäisen palautusajan pelejä, joka on hyvä pudotuspelejä ajatellen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös