Rugby

  • 74 475
  • 501
Niin on ohi nämäkin höntsyt.

Perjantaina Argentiinalta fantastinen esitys Ranskaa vastaan. Ei jäänyt kenellekään epäselväksi, että Argentiina kuuluu aivan maailman terävimpään kärkeen.

Lauantain finaali olikin tiukkaa vääntöä kuten odottaa sopikin. Englanti antoi liikaa penaltyja ja hävisi ottelun niihin. Toki voidaan spekuloida sillä, koskiko Cueton varpaankärjet siihen viivaan vai ei.. Oli kyllä todella paha sanoa mikä oli totuus, kumpikin päätös olisi jakanut mielipiteet. Mutta kaikkiaan paras joukkue voitti. Kattellaan neljän vuoden päästä uudestaan.

Sellainen mielenkiintoinen pointti, että Suomen maajoukkue matkustaa ensi viikonloppuna Sloveniaan pelaamaan. Alkukesästä Slovenia voitti täällä pelatun ottelun, muistaakseni 6-22, mutta Suomi hallitsi ensimmäistä puoliaikaa lähes mielinmäärin.
 
Kotimainen rugbykausi on pyörähtänyt käyntiin. Tämän kauden suurin muutos on sarjan pelisysteemissä: sarja on jaettu etelä- ja pohjoislohkoon, ja alkusarjan perusteella määräytyvät playoff-parit. Pohjoisessa pelattiin viikko sitten ensimmäinen turnaus, jossa järjestykseksi muodostui Jyväskylä, Oulu, Vaasa, Rovaniemi. Etelälohkossa ensimmäisenä pelattiin viikko sitten Helsingin paikalliskamppailu, jonka Warriors vei selkeästi 68-12. Eilen etelän kolmas joukkue, puolustava mestari Tampere, aloitti kautensa Helsinki RUFC:ia vastaan voittaen vieraissa 0-41 - vaikka peräti kymmenen vakiokokoonpanon jannua oli poissa.

Warriors on ehkä suurin suosikki tähän kauteen lähtiessä, koska joukkueen ulkomaalaisosasto on vahvistunut merkittävästi; kovia pelimiehiä tuli neljä uutta. Etenkin W:n backlinja on todella vahva. Tampere on toinen suosikki, ja haastanee Warriorsin puolestaan erittäin vahvoilla forwardeilla. Eli asetelma on perinteinen taitava ja nopea vastaan kova ja vahva.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Velipojan kautta olen hiukan perehtynyt lajiin, vaikka kovin paljon en rugbyn päälle ymmärräkään. Viime kesänä pelattiin Jyväskylässä maaottelu Suomi-Israel, jonka kävin katsomassa. Loppukesästä, tai milloin ne pudotuspelit alkaakaan, pitää kömpiä Helsinkiin, jos JRC sattuu etelän joukkueiden vastustajaksi.

Pidän pelin luonteesta, vaikka siis kovin syvällä en lajissa ole. Kova meno ja taklaukset kuitenkin pitävät mielenkiinnon yllä, ja syvemmälle pääsee enemmän seuraamalla. Harmi vain, kun tv:stä ei näe lajia juuri ollenkaan.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Mikä on tämän kauden ohjelma maaotteluiden suhteen? Niitä olen käynyt katsomassa, miksi ei liigaakin toki voisi.
 
Mikä on tämän kauden ohjelma maaotteluiden suhteen? Niitä olen käynyt katsomassa, miksi ei liigaakin toki voisi.
No nyt oli touko-kesäkuun vaihteessa kolme peliä, seuraavat sitten vasta kauden jälkeen syssyllä. Ja taitaapi ne höntsyt olla vieraspelejä. Edit: Ei olekaan, vaan kotipelejä.

Rugbyliiton sivuilta löytynee ainakin sitten lähempänä. Sieltä myös nähtävissä SM-sarjan ja Suomen Cupin (=1.div) otteluohjelmat. Siellä on myös linkit joukkueiden kotisivuille, joissa yleensä muutakin tarinaa. Ainakin Tampereella on hyvät sivut, joskin vielä vähän keskeneräiset; www.tampererugbyclub.fi
 
Viimeksi muokattu:
Mikä on tämän kauden ohjelma maaotteluiden suhteen? Niitä olen käynyt katsomassa, miksi ei liigaakin toki voisi.
En tiedä onko liiton sivuille tullut, enkä jaksa katsoa, mutta maajoukkueella on kotipelit Luxemburgia ja Kreikkaa vastaan lokakuussa - olisko ollut 4. ja 11. päivä.

SM-sarjassa runkosarja päättyi ja playoffit alkavat seuraavin parein:
Hki Warriors - Rovaniemi
Tampere Rugby Club - Vaasa
Oulu - Hki RUFC
Ja Jyväskylä meni pohjoislohkon voittajana suoraan välieriin.

Kaikki pudotuspelit pelataan kaksiosaisina, joista jälkimmäinen pelataan paremmin sijoittuneen kotona, eli noissa pareissa ensin mainitun.

Todennäköiset välieräparit:
Jyväskylä - Tampere
Hki W - Oulu/Hki RUFC (erittäin tiukka pari, voi käydä kuinka vaan)

Finaali tullee olemaan Hki W - TRC.

Ottelupäivät löytyvät yo. viestin nettiosoitteesta, jonka nyt korjasin oikeaksi.
 
Viimeksi muokattu:

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Järjestääkö TRC tai joku muu taho tapahtumia joissa tätä hienoa lajia pääsisi kokeilemaan? Ja nyt puhutaan siis Tampereen alueesta.
 
Järjestääkö TRC tai joku muu taho tapahtumia joissa tätä hienoa lajia pääsisi kokeilemaan? Ja nyt puhutaan siis Tampereen alueesta.
No ei varsinaisesti. Mutta on kuitenkin ympärivuotinen try-out, eli reeneihin saa tulla mukaan koska vaan. Sehän siinä tietysti on vähän haasteena, että mitään varsinaista "alkeiskurssia" ei oo, mutta yleensä pyritään irrottaan joku käymään läpi ekalla kerralla ihan perusteita, kertoon ja opastaan. Sit vaan muiden mukaan, tekemällähän sen parhaiten oppii. Peliaikaa pyritään sit tarjoon kakkosjoukkueen mukana, tai jos homma luonnistuukin mallikkaasti, niin edustuksen mukaankin pääsee. Pari uutta kaveria on saanu SM-sarjapelitkin tililleen vaikka ovat olleet mukana vasta kolmisen viikkoa.
Erittäin karkeana yleistyksenä voi sanoa, että kiekkoilutaustasta on hyötyä (kontakti, pelikäsitys) ja yleensäkin palloilutaustasta (silmä-käsi = saa pallon kiinni, pelikäsitys jne).

Jos on kiinnostusta lähteä mukaan, niin laita valmentajille spostia tai soittele, tiedot tässä, tai laita mulle yv.
Ja tässä tietoa reeneistä.
Ja vielä yleistä rugbysta kivasti kuvien kanssa.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Finaali tullee olemaan Hki W - TRC.
Siltä näyttäisi tällä hetkellä. Veljeni oli lievästi masentunut huonosta pelistä tamperelaisia vastaan, vaikka toki ottelutulos oli selkeä. Kolme tryta oli kuulemma lahjoja. Ehkä ensi lauantaina on kovempi koitos Jykylässä.
 
Siltä näyttäisi tällä hetkellä. Veljeni oli lievästi masentunut huonosta pelistä tamperelaisia vastaan, vaikka toki ottelutulos oli selkeä. Kolme tryta oli kuulemma lahjoja. Ehkä ensi lauantaina on kovempi koitos Jykylässä.
Oli kyllä pirun tiukka peli, mut jotenki ponneton - ainakin Tampereen osalta. Jkl:lle täytyy antaa kyllä täydet pisteet hyvästä puolustuspelistä, taklauspeli etenkin oli pääasiassa tosi hyvää. Hyökkäyssuuntaan ei JRC:llä vaan sit oikein ollut aseita. Tokan jakson alussa oli hyvä vaihe, mut eivät vaan pisteille asti päässeet. Toisaalta, siinä Tamperekin puolusti hyvin.
Mut varmasti on hyvä peli Jyväskylässä ens la!

Ja Warriors menee näköjään vapaalipuilla finaaliin asti..
 
Ja niin toteutui odotettu finaali Hki Warriors-Tampere. Tampere haki vajaamiehisenäkin 9-43 voiton Jyväskylästä, vaikka kuuleman mukaan repesi vasta ottelun lopussa. Kuuleman ja näkemän perusteella kuitenkin Jyväskylältä erittäin hyvä esitys.
Hesalaisten keskinäisessä piste-ero taisi olla luokkaa 17-50.

Finaalit alkavat siis 20.9. ja ensimmäinen peli on liiton ohjelman mukaan Helsingissä. Toinen ja ratkaiseva peli on sitten Tampereella 27.9.
Suomen Rugbyliiton ollessa kyseessä, ovat kuitenkin kaikki muutokset mahdollisia ja jopa todennäköisiä.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Myllypurossa. En tiedä millä kentällä. "Normaalit" pelit on pelattu siinä isolla nurtsialueella, mutta toivottavasti finaali on siinä varsinaisella stadionilla, missä maaottelutkin on pelattu.

Ainakin muutama vuosi sitten ko. stadionilla pelattiin finaalit, kun paikan päälle päädyin pällistelemään.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
YLE:ltä löytyi tällainen pätkä rugbysta. Rugbyssa on Suomessa vielä sellainen hyvä meininki päällä, kun laji on pieni, mutta miehet isoja. Hyvä osoitus löytyy touhuilusta löytyy kuuden minuutin jälkeen ja aivan videon lopusta. Hyvä, etteivät leikanneet pois niitä.
 

lexicon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, THFC
Tänään alkaa jälleen perinteinen Six Nations -turnaus jossa pelaavat siis Irlanti, Skotlanti, Wales, Englanti, Ranska ja Italia. Televisiosta tuskin pystyy seuraamaan, mutta varmasti korkealaatuisia striimejä löytyy netistä. Jäänyt viime vuosina lajin seuraaminen suhteellisen vähäiseksi mutta ajattelin tässä seuraavan parin viikon aikana yrittää ainakin pari matsia katsoa. Heti tänään on luvassa hyvä matsi Millenium Stadiumilta, Cardiffista: Wales vs. Englanti alkaen klo 21.45. Itse symppaan aina Skotlantia rugbyssa, niin myös tässä turnauksessa.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Onkohan kellään tiedossa, näkyykö RWC 2011 Eurosportilta tai ESPN Americalta? Yritin hakea jonkinlaista tietoa, mutta ilmeisesti ei osunut hakusanat kohdalleen tai muuten vain kävin vajaalla, kun en infoa löytänyt. Sen verran kuitenkin sain selville, että Canal+ näyttää muutamissa maissa.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Onkohan kellään tiedossa, näkyykö RWC 2011 Eurosportilta tai ESPN Americalta? Yritin hakea jonkinlaista tietoa, mutta ilmeisesti ei osunut hakusanat kohdalleen tai muuten vain kävin vajaalla, kun en infoa löytänyt. Sen verran kuitenkin sain selville, että Canal+ näyttää muutamissa maissa.

Tuollainen löytyi pikaisella hakemisella:

List of television broadcasters of the tournament

Taitaa mennä streamihommiksi jos matsit vain tulevat jokseenkin järkevään aikaan. Mukava tuota on katsella vaikken lajista tajua kyllä hölkäsen pöläystä.
 
Onkohan kellään tiedossa, näkyykö RWC 2011 Eurosportilta tai ESPN Americalta? Yritin hakea jonkinlaista tietoa, mutta ilmeisesti ei osunut hakusanat kohdalleen tai muuten vain kävin vajaalla, kun en infoa löytänyt. Sen verran kuitenkin sain selville, että Canal+ näyttää muutamissa maissa.

Viasat Sport näyttäisi esittävän:

Telkku.com

Linkki Telkun ohjelmatietoihin Viasatin kanavista 11.9.
 

Fakap

Jäsen
RWC avattiin aamulla kun All Blacks voitti Tongan selvästi 41-10. Moni odotti kuitenkin selkeämpääkin voittoa, tämä taisi olla pieninumeroisin voitto All Blacksiltä ikinä Tongaa vastaan. Etenkin hyökkäyspäässä Uudella-Seelannilla löytyy vielä ehdottomasti parannettavaa. Rugbyn ohella myös viinankäytöstään ja panotouhuistaan tunnettu Sonny Bill Williams oli yllättävänkin hyvä pitkähkön pelitauon jälkeen. Ilman Williamsin hienoja tarjoiluja ottelu olisi voinut olla tiukempikin. Muita All Blacksin hahmoja, jotka pistivät jopa tällaisen amatöörin silmään, olivat Richard Kahui, Jerome Kaino ja Israel Dagg.

Tonga pelasi kyllä ihailtavalla kovuudella, ja joka jannu antoi kaikkensa, kuten joukkueen tyyliin kuuluu, mutta taso ei ymmärrettävästi vain riittänyt. Tonga veti kyllä loistavan taisteluvoiton kentän molemmissa päädyissä. Vaikea sanoa oliko ne enemmän Tongan hyvyyttä vai All Blacksin heikkoutta, mutta helvetin kunnioitettavia nuo suoritukset Tongalta kuitenkin olivat.

Huomisen puolella jatketaan taas. Skotlanti-Romania kello 04.00, Fidji-Namibia 06.30, Ranska-Japani 09.00 ja ehkä se tasokkain ottelu Argentiina-Englanti 11.30. Mielenkiintoista nähdä jatkaako pienempi rugby-maa Argentiina nousuaan. Viime kisoissa olivat kolmansia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös