Ruben Rafkin – puolustuksen turkulaisperäinen paalu

  • 88 307
  • 389

Expendable

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Tampa Bay Lightning
Jos meillä olisi Rubenin tilalla liigatason ykköspakki, niin pistesarake näyttäisi aivan toisenlaiselta ja samoin joukkueen pelikin.
Ruben kuvittelee olevansa joku Bobby Orr, muttei kyllä ole. Jatkuvasti tekee vääriä ratkaisuja kaukalossa. Ihmeellistä, ettei hänen peliään saa ollenkaan arvostella. Yhteenkään liigan top 6 joukkueeseen Ruben ei kahteen pelaavaan pakkipariin mahtuisi.
Ohhoh onko noin, eikö edes Ässiin?
 
rs2681

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi
En nyt heittäisi Rafkinia bussin alle. Tänään oli heikompi peli, mutta pelannut mielestäni todella vahvan kauden, yksi niistä harvoista joiden suoritustaso ei ole muuttunut joka toiseen otteluun. Vielä on kehitettävää, mutta kyllä nyt voidaan jo puhua laadukkaasta puolustajasta Liigaan, vaikka muutama ohipeli tulisikin.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Kyllä laadukas adjektiivi mielestäni edellyttäisihuomattavasti parempaa osumatarkkuutta. Ruben on laukonut TPS:stä eniten, mutta mitkä ovatkaan hänen pisteensä. Samoin lähes joka ottelussa Ruben ottaa viimeisten 5 minuutin aikana järjettömän jäähyn.
Pitää olla todella mustavalkoiset lasit silmillä, jos näkee ja on aiheellisesti sitä mieltä, että Ruben täyttää TPS:n ykköspakin viitan kunnialla.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Jos meillä olisi Rubenin tilalla liigatason ykköspakki, niin pistesarake näyttäisi aivan toisenlaiselta ja samoin joukkueen pelikin.
Ruben kuvittelee olevansa joku Bobby Orr, muttei kyllä ole. Jatkuvasti tekee vääriä ratkaisuja kaukalossa. Ihmeellistä, ettei hänen peliään saa ollenkaan arvostella. Yhteenkään liigan top 6 joukkueeseen Ruben ei kahteen pelaavaan pakkipariin mahtuisi.
6. Ässät Ykköspari Tuomas Salmela-Martin Lefebvre Kakkonen Rami Määttä-Aleksi Matinmikko

5. Kalpa Ykköspari Jesper Mattila-Colby Sissons Kakkonen Hugo Gallet-Filip Westerlund

4. Kärpät Ykköspari Miika Koivisto-Arttu Paaso Kakkonen Tommi Kivistö-Joel Olkkonen

Ei tuossa montaa ole johon lähtisin vaihtamaan.
 
Onko siis sinun mielipiteesi ainoa oikea vai saako olla toistakin mieltä?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Niin että Rafkinin takia hävitty pelejä ja oikeastaan joukkueen peli-ilmekkin on Rafkinin vika. Joskus voisi kannustaa ja olla positiivinen vai miten se eräs trolli täällä sanoi.
 
Expendable

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Tampa Bay Lightning
6. Ässät Ykköspari Tuomas Salmela-Martin Lefebvre Kakkonen Rami Määttä-Aleksi Matinmikko

5. Kalpa Ykköspari Jesper Mattila-Colby Sissons Kakkonen Hugo Gallet-Filip Westerlund

4. Kärpät Ykköspari Miika Koivisto-Arttu Paaso Kakkonen Tommi Kivistö-Joel Olkkonen

Ei tuossa montaa ole johon lähtisin vaihtamaan.
Rami "0 maalia" Määttä ensi kaudeksi isolla rahalla ykköspakiksi.
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi, Leevi Teissala, Lukas Wernblom
Tovi sitten veli @aurajoki oli sitä mieltä ettei Rafkin ole Liigatason pakki, nyt kuitenkin onkin kyse siitä ettei mahdu top6 kahteen ekaan pakkipariin.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Onko siis sinun mielipiteesi ainoa oikea vai saako olla toistakin mieltä?
No missä välissä mä noin olen väittänyt?

Kerro toki kenet sä tuosta ottaisit Rubenin tilalle?
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Tovi sitten veli @aurajoki oli sitä mieltä ettei Rafkin ole Liigatason pakki, nyt kuitenkin onkin kyse siitä ettei mahdu top6 kahteen ekaan pakkipariin.
Tarkennetaan sinulle nyt sen verran, että tarkoitin, ettei Ruben ole ykköspakin statuksen omaava Liigaan. Sillä statuksella hän nyt pelaa TPS:ssä.
 
YOLO 1922

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Penguins
Yhteenkään liigan top 6 joukkueeseen Ruben ei kahteen pelaavaan pakkipariin mahtuisi.

Onko Liigan TOP 6 joukkueilla ainoastaan kaksi pelaavaa pakkiparia? Melkosta settiä muutenkin taas tänään ollut tarjolla. Mut pakko antaa myös propseja, yleensä tällaista on tarjolla vain kun Tepsi pelaa paskasti ja häviää. Tänään olet pitänyt HC Negapettereitä pinnalla myös kun TPS pelasi hyvää jääkiekkoa ja voitti Liigan sarjakärjen.
 
Piku84

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Dallas Stars, Frölunda
Tarkennetaan sinulle nyt sen verran, että tarkoitin, ettei Ruben ole ykköspakin statuksen omaava Liigaan. Sillä statuksella hän nyt pelaa TPS:ssä.
Jonkun siellä on vastuu kannettava, kun ei meidän rosterista ykköskorin pakkeja löydy :D. Tämäkään ei ole Rafkinin vika.. Ruben ei kuulu ylivoimalle, mutta noin muuten mulle on ihan fine, että pelaa paljon. Antaa kaikkensa(jopa hampaansa) logolle ja vaikka ajoittain nuo kohellus jäähyt vituttaa, niin kyllä puolustajat valitettavasti myös jäähyjä ottaa.

Sen sijaan peruspakin ykköskoriin meiltä löytyy Arell, joka myös joutuu pelitavan velvoittamana kaikkien muiden puolustajien tapaan myös kiekolla pelaamaan. Myös Arell suoriutuu tästä puhtain paperein.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Onko Liigan TOP 6 joukkueilla ainoastaan kaksi pelaavaa pakkiparia? Melkosta settiä muutenkin taas tänään ollut tarjolla. Mut pakko antaa myös propseja, yleensä tällaista on tarjolla vain kun Tepsi pelaa paskasti ja häviää. Tänään olet pitänyt HC Negapettereitä pinnalla myös kun TPS pelasi hyvää jääkiekkoa ja voitti Liigan sarjakärjen.
Tosiasia lienee kuitenkin ennemmin se, ettei kumpikaan tämän iltainen joukkue ollut kovinkaan korkealla pelitasolla. Todella paljon harhasyöttöjä ja sekavuutta puolin ja toisin. Ei tällaisella pelillä ”kuuhun” mennä keväällä.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Jonkun siellä on vastuu kannettava, kun ei meidän rosterista ykköskorin pakkeja löydy :D. Tämäkään ei ole Rafkinin vika.. Ruben ei kuulu ylivoimalle, mutta noin muuten mulle on ihan fine, että pelaa paljon. Antaa kaikkensa(jopa hampaansa) logolle ja vaikka ajoittain nuo kohellus jäähyt vituttaa, niin kyllä puolustajat valitettavasti myös jäähyjä ottaa.

Sen sijaan peruspakin ykköskoriin meiltä löytyy Arell, joka myös joutuu pelitavan velvoittamana kaikkien muiden puolustajien tapaan myös kiekolla pelaamaan. Myös Arell suoriutuu tästä puhtain paperein.
En ole väittänytkään, että se olisi Rubenin vika, ettei rosterista löydy ykköspakkia. Mutta Rubenin kannattaisi pelata omilla vahvuuksillaan eikä yrittää olla jotain muuta mitä ei kuitenkaan ole.
 
Koirankoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos meillä olisi Rubenin tilalla liigatason ykköspakki, niin pistesarake näyttäisi aivan toisenlaiselta ja samoin joukkueen pelikin.
Ruben kuvittelee olevansa joku Bobby Orr, muttei kyllä ole. Jatkuvasti tekee vääriä ratkaisuja kaukalossa. Ihmeellistä, ettei hänen peliään saa ollenkaan arvostella. Yhteenkään liigan top 6 joukkueeseen Ruben ei kahteen pelaavaan pakkipariin mahtuisi.
Kunpa saataisiin Rafkinin tilalle oikea liigatason pakki, niin voisi hyvä heilua. Rafkin ei valitettavasti ole liigatasoa vaikka pelaakin TPS :ssä suuria minuutteja.
"Ei saa arvostella" No kyllä saa, vedät taas omat johtopäätökset kommenteista jota sinulle annetaan. Itse sanoit että Ruben ei ole liigatasoa. Tämä jos joku on paskapuhetta. Minäkin sanoin että Rubenilta todella paska peli tänään, mutta sun kärjistykset menee niin yli kun vaan voi mennä.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tosiasia lienee kuitenkin ennemmin se, ettei kumpikaan tämän iltainen joukkue ollut kovinkaan korkealla pelitasolla. Todella paljon harhasyöttöjä ja sekavuutta puolin ja toisin. Ei tällaisella pelillä ”kuuhun” mennä keväällä.

Ei kuuhun, mutta tällä hetkellä Tepsille on pisteet elintärkeitä. Ollaan raavittu kuitenkin top3 joukkueista 5 pistettä. Ei se nyt voi olla että jokainen niistä pelannut todella paskasti juuri Tepsiä vastaan
 
Wimrfin

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New Jersey Devils
Tuota tuota... minusta Rafkin ei ole niin huono kuin mitä aurajoki sanoo mutta ei niin hyvä kuin mitä valtaosa palstasta sanoo. Paljon tulee huolimattomia jäähyjä ja kiekonmenetyksiä mutta ennen kaikkea Rubenin sijoittuminen on oikeasti aika heikkoa, molemmissä kentän päädyissä. Rafkinilla on menossa kuitenkin jo neljäs kausi Liigaa. Pitäisi pikkuhiljaa alkaa näkymään kehitystä näissä asioissa että voitaisiin oikeasti puhua kärkipakista. Minun silmään Rafkin ei sitä ole. Liigatasoa kylläkin, helposti :D
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mä pidän Rafkinista paljon mutta hänen pelissään on muutamia juttuja jotka häiritsee. Ehkä isoin juttu on kiekon hautominen. Maltti on hyvä juttu tietyissä määrin mutta Rafkin viljelee sitä väärissä paikoissa. Monet varmasti pystyvät kuvittelemaan mielessään seuraavan tapahtumaketjun. Rafkinilla on paikka avata peliä, kääntyy kuitenkin takaisin omiin päin ja yrittää nyt karistaa kärkikarvaajaa luistellessaan täyttä vauhtia omaan päätyyn. Hyvin useasti nämä vielä päättyvät kiekonmenetykseen tai rännikiekkoon. Näistä pitäisi jotenkin päästä eroon. Voiko tätä jollain tasolla kutsua peliälyn puutteeksi? Vääriä ratkaisuja väärissä paikoissa. Vai onko sijoittumisesta vikaa? Toinen liittyy luisteluun. Siinä Rafkin on mennyt hyvin eteenpäin mutta kaarrokset tuottavat ongelmia. Rafkin ei pysty kääntymään kovin pienessä tilassa mikä korostuu juurikin tässä kun yrittää karistaa vastustajaa kannoiltaan. Useasti myös jalat lähtevät alta kaartaessa. Pieniä juttuja jotka saa varmasti hiottua kuntoon tulevaisuudessa jos niihin käyttää aikaa.

Mun mielestä Rafkin alkaa olemaan hyvä liigatason pakki mutta edelleen on epäselvää millaiseksi pakiksi hän on profiloitumassa. Edellytyksiä on hyvään kiekolliseen peliin mutta vaikea nähdä ykköskorin yv-pakkia. Omissa riittää kamppailupeli mutta varsinainen puolustaminen jättää toivomisenvaraa. En tiedä mitä ajatuksia Rubenilla itsellään on omasta pelistään mutta jos tavoitteena on olla kiekollinen ykköspakki niin asioiden pitää kehittyä paljon. Syöttäminen, syötön vastaanottaminen, pelinedistäminen kiekolla. Ja ihan yleisesti monipuolinen kiekonkäsittely/hallinta. Aika paljon Rubenilla kiekko polttaa lavassa. Näissä on paljon parantamisen varaa.

Mä olen Rafkinin nähnyt parhaimmillaan ehkäpä U20-kisoissa kun pääsi pelaamaan Topi Niemelän pakkiparina. Silloin kiekolla ei tarvinnut tehdä ihmeitä vaan pystyi keskittymään peruspelaamiseen.
 
Samaa mieltä, mutta toisaalta hän kykenee hyvin usein luomaan tilaa hyökkäämiselle maltillaan. Vielä pitäisi kehittyä havannoimaan, koska kiekon itsellään pitäminen on hyvä ratkaisu. Kehittynyt koko ajan kiekollisena, joten luulen näidenkin harvenevan.
 
pullaristo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS sekä muut yritteliäät ja joukkueet
Kyllähän mielestäni Herra Rafkin on juuri semmoinen pelaaja josta pitää pitää kiinni, ei tule koskaan dominoimaan liigaa, eikä koskaan luultavasti olemaan niin hyvä että pääsisi NHLään koittamaan. Antaa kumminkin aina parastaan eikä luovuta, välillä ratkaisut on mitä on mutta TPS sydäntä löytyy enemmän yksin kun monella muulla TPS kentällisellä yhteensä. Kehittyy kumminkin koko ajan puolustus ja hyökkäyssuuntaan.
 
Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Mä pidän Rafkinista paljon mutta hänen pelissään on muutamia juttuja jotka häiritsee. Ehkä isoin juttu on kiekon hautominen. Maltti on hyvä juttu tietyissä määrin mutta Rafkin viljelee sitä väärissä paikoissa. Monet varmasti pystyvät kuvittelemaan mielessään seuraavan tapahtumaketjun. Rafkinilla on paikka avata peliä, kääntyy kuitenkin takaisin omiin päin ja yrittää nyt karistaa kärkikarvaajaa luistellessaan täyttä vauhtia omaan päätyyn. Hyvin useasti nämä vielä päättyvät kiekonmenetykseen tai rännikiekkoon. Näistä pitäisi jotenkin päästä eroon. Voiko tätä jollain tasolla kutsua peliälyn puutteeksi? Vääriä ratkaisuja väärissä paikoissa. Vai onko sijoittumisesta vikaa? Toinen liittyy luisteluun. Siinä Rafkin on mennyt hyvin eteenpäin mutta kaarrokset tuottavat ongelmia. Rafkin ei pysty kääntymään kovin pienessä tilassa mikä korostuu juurikin tässä kun yrittää karistaa vastustajaa kannoiltaan. Useasti myös jalat lähtevät alta kaartaessa. Pieniä juttuja jotka saa varmasti hiottua kuntoon tulevaisuudessa jos niihin käyttää aikaa.

Mun mielestä Rafkin alkaa olemaan hyvä liigatason pakki mutta edelleen on epäselvää millaiseksi pakiksi hän on profiloitumassa. Edellytyksiä on hyvään kiekolliseen peliin mutta vaikea nähdä ykköskorin yv-pakkia. Omissa riittää kamppailupeli mutta varsinainen puolustaminen jättää toivomisenvaraa. En tiedä mitä ajatuksia Rubenilla itsellään on omasta pelistään mutta jos tavoitteena on olla kiekollinen ykköspakki niin asioiden pitää kehittyä paljon. Syöttäminen, syötön vastaanottaminen, pelinedistäminen kiekolla. Ja ihan yleisesti monipuolinen kiekonkäsittely/hallinta. Aika paljon Rubenilla kiekko polttaa lavassa. Näissä on paljon parantamisen varaa.

Mä olen Rafkinin nähnyt parhaimmillaan ehkäpä U20-kisoissa kun pääsi pelaamaan Topi Niemelän pakkiparina. Silloin kiekolla ei tarvinnut tehdä ihmeitä vaan pystyi keskittymään peruspelaamiseen.
Huomannut hänessä samoja asioita. Lisään tähän, että tykkään hänen fyysisyydestä. Vaikuttaa oikeasti vahvalta kaverilta. Mutta aivan joskus hänellä pettää tunneäly pelin tiimellyksessä ja antaa sen viimeisen iskun tai poikkarin jonka dumari sitten näkee. Samoin näitä muitakin ehkä liiallisella tunteella pelatuilla tilanteita sattuu hänelle mutta uskon että se on puoli jota hän pystyy kehittämään. Hän on kuitenkin todella usein se jolla ei jää työnteosta ja juuri tunteella pelaamisesta vajaaksi pelissä joita tämän kauden pelaajissa on kyllä ollut välillä pelissä iso rivi.

Mutta juuri tuo omaan päähän kääntyminen joskus jo todella ylhäältä on johtanut kiekon menetykseen omissa. Kyllähän muutkin pakit palauttaa tosi usein eli on Miettisen pelikirjaa vaihtaa kiekolla. Se ei ole huono asia etenkään jos joukkue on huono aloituksissa. Mutta. Tuntuu että vastustaja on tuon bongannut Rafkinista ja antaa kovan paineen juuri hänelle. Hän kyllä pärjää silloin jos on päässyt maalin taakse, ja on jo kasvot kohti kenttää. Pääsee kyllä riittävästi irti jos vastustaja kiertää maalin taakse ja yrittää kiekon riistoa. Hän on myös tarpeeksi jässikkä pitääkseen kiekon. Mutta tilanteissa joissa joutuu esim omassa kulmassa kääntymään ja yrittää päästä kiekolla karvauksen alta on hän kaatuillut tai meinannut kaatua. Minulla on jopa käynyt mielessä auttaisiko häntä terän teroituksen säteen tai profiilin muutos. Olisi asia josta hän voisi jutella niin huollon kuin valmennuksen kanssa.

Kaiken kaikkiaan mun sydän lämpenee rafkinille. Hänellä on todella musta valkoinen ♥ ja hän antaa pelille kaikkensa. Hän osaa myös sytyttää niin kansaa kuin omaa joukkuettaan isännän otteilla. Kun hänelle saadaan lisää kilsoja ja minuutteja alle on hänestä marioitumassa todella eliittiluokan liigapakki. Mihin asti hänellä oikeasti riittää niin sitä en tiedä. Aina kuitenkin toivon näille pelaajille hyvää jotka tekevät uransa eteen töitä.
 
LUHGUNITED

Jäsen
Suosikkijoukkue
Konkkakypsän kriisiseuran munattomat kendojanarit
Rubenin harmiksi Tepsillä ei ole tarpeeksi laadukkaita puolustajia. Olisi ihan ok pakki kolmospariin/seiskapakiksi, mutta nyt on joutunut pakon edestä liian suureen rooliin.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Rafkin on tuo minulle mieleen isäkissa Erosen monella tapaa. Sellainen melko pienikokoinen peruspakki, joka ihan näppärästi liikkuu, mutta ei siltikään mikään parhaiden vuosien Petu Nummelin liikkeeltään. Laatta pysyy lavassa ja aika ajoin syöttö menee osoitteeseen, mutta tämä varmuus on horjutettavissa kovalla prässillä. Fyysisyys ei mikään ehdoton vahvuus, mutta kyllä välillä lujaa runtataankin. Kaikki ainekset sellaiseksi perustepsiläiseksi vakiopakiksi ja ehkä muutamiksi kausiksi Euroopan kakkostason sarjoihin, mutta tuskin Rafkin mitään suurta eurooppalaisella mittarilla urakaarta rakentaa. Näitäkin me tarvitsemme. Kaikki eivät voi olla mitään Lee Sweatteja.

Paljon tuntuu tulevan paskaa niskaan jo senkin takia, että mittariin tullee todennäköisesti paljon pelejä Tepsissä ja arvostelu on tiukempaa, mutta sitten olisi hyvä muistaa ne hyvätkin otteet. Kyllä täällä kaikenlaista Pukkaa ja Seppästä on käynyt vauhtia hakemassa, joten Rafkinille kuitenkin myös respectiä.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Rubenilla välillä vie se tunne enemmän kuin järki ja hautoo kiekkoa välillä ja tekee näitä ihme peruutuksia ja muita. Positiivista taas on, että on liigassa syöttövarmuudessa ihan liigan parhaimmistoa ja sama myös hyökkäyksen avaamisissa. Hän ei ole nopein, mutta erittäin vahva luistelija ja fyysinen muutenkin.

Se mikä itselläni unohtuu paikoitellen on se, että Rafkin on vasta 21-vuotias ja liigapelejä hänellä on jo ~160 ja ilman loukkeja tämän kauden jälkeen jo melkein 200 ja pudotuspelejäkin kunnioitettavat 31. Pelaajapolkujen vertailuja en lähtökohtaisesti tykkää vertailla, mutta täältä on lähtenyt useampi puolustaja muualle siinä 23-24 vuoden iässä ja sen jälkeen ollaankin itketty perään, että miten se nyt noin hyvin pelaa.

Näen Rafkinista tulevan solidi yleispuolustaja tähän liigaan joka pystyisi kaudesta toiseen tekemään sen ~15pistettä ja antaisi siinä samalla kaikkensa joukkueelle eikä tunnu fuskaavan yhdessäkään pelissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös