Rottailut, sukellukset, sikailut jne. kaudella 2012-2013

  • 72 810
  • 259

Pengu

Jäsen
Jaaha, täällä puidaan läpi tilannetta. Itse kerroin jo mielipiteeni tuonne otteluseurantaan tästä case Cookesta. Laitetaan nyt vielä jotain.

Mielestäni vahinko Cookelta eikä varmasti ollut tahallinen teko. Kyllä painaa suuremmalle osalle porukalle tuo nimi jonka takia heidän mielestään teko on tahallinen, ei näin. Matt on kuitenkin parantanut tapojaan ja tästä esimerkkinä viime kausi. Katsokaa tuo uudestaan ja jättäkää tuo nimi pois.

Toivottavasti Karlsson toipuu pian ja toipuminen etenee hyvällä vauhdilla.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Matt on kuitenkin parantanut tapojaan ja tästä esimerkkinä viime kausi.

Ainoana esimerkkinä. Vaikka hieno juttu onkin olla kauden verran kuin normaali NHL-pelaaja, ei se tarkoita, että tavat olisivat lopullisesti muuttuneet. Cooke oli kuitenkin niin ison suurennuslasin alla viime kaudella, että muuta vaihtoehtoa ei oikein ollut.
 

dieter

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJ Devils
Tottakai se nimi vaikuttaa mikä selässä on. Jos kaveri on sikaillut ennenkin, niin ymmärrettävästi asiaa pitää tutkia siltäkin kannalta. Ja jostain parkumisesta on mielestäni Pens-fanienkaan asiatonta vittuilla, varsinkin kun kaikki tietää millainen poru olisi tullut, jos viilletyn selässä olisi lukenut vaikka Cindy. Vahinko tai ei, antaa kurinpitoherrojen päättää.
 

Weikkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, RoPS, Devils, 49ers, LFC
Tottakai se nimi vaikuttaa mikä selässä on. Jos kaveri on sikaillut ennenkin, niin ymmärrettävästi asiaa pitää tutkia siltäkin kannalta. Ja jostain parkumisesta on mielestäni Pens-fanienkaan asiatonta vittuilla, varsinkin kun kaikki tietää millainen poru olisi tullut, jos viilletyn selässä olisi lukenut vaikka Cindy. Vahinko tai ei, antaa kurinpitoherrojen päättää.

Nimi vaikuttaa vasta siinä vaiheessa, kun teko on tuomittu tahalliseksi. Siihen asti tapausta pyritään tulkitsemaan nimistä välittämättä.
 

Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Tälläistä pointtia minä en ymmärrä alkuunkaan. Pitäisikö viivamiehen vastata teostaan jos hän laukoo blokkaavaa hyökkääjää päähän joka saa kallon murtuman? Vahinkoja molemmat.

Hienoa että näkökulmat vaihtelevat. Silläkin riskillä että olen ainoa, niin näen vahingoissa melko paljonkin eroja. Tärkeimpänä sen, että toisen voidaan 100%:sti todeta olleen vahinko ja toisen ei. Toisessa pelaaja itse tekee uhrautuvan ratkaisun joka johtaa loukkaantumiseen, toisessa ei. Tämä Cookenkin tilanne on todennäköisesti vahinko, mutta pelaajista ainoastaan yksi voi totuuden 100% varmuudella tietää, kaikki muut joutuvat arvailemaan.

Saattaa myös olla, että olen väkivallan ystävä tai näen mielellään kun Mattiin sattuu. Joka tapauksessa en pidä mitenkään vääränä, että joukkueessa kiehuu kun yksi entinen rotta (nykyinen pyhimys) päättää joukkueen tärkeimmän pelaajan kauden. Jos nyt vaikka esim. Carcillo katkaisisi Sidenyn akilleen samalla tavalla, niin olisi yhtälailla koodiston mukaista käydä siltäkin kysymässä josko vastaa puhelimeen.
 

Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tottakai se nimi vaikuttaa mikä selässä on. Jos kaveri on sikaillut ennenkin, niin ymmärrettävästi asiaa pitää tutkia siltäkin kannalta. Ja jostain parkumisesta on mielestäni Pens-fanienkaan asiatonta vittuilla, varsinkin kun kaikki tietää millainen poru olisi tullut, jos viilletyn selässä olisi lukenut vaikka Cindy. Vahinko tai ei, antaa kurinpitoherrojen päättää.

Bob McKenzie nimenomaan sanoi että liigan linja on se, että teon tahallisuus ym. asiat tuomitaan nimeen katsomatta. Vasta rangaistusta jaettaessa pelaajan historia vaikuttaa.
Ja tuo viimeisin kommentti on ihan älytön, mitä sillä on tekemistä oli "Cindy" tai Karlsson koska Cookeahan tässä ollaan viemässä roviolle riippumatta siitä kuka kohde oli.
Ja pakkohan se silti on tähä vielä puolustautua että eiköhän Penguins fanit ole saaneet oman osansa supertähtensä pahoista loukkaantumisista.
 

tuffgong

Jäsen
Tottakai nimi ja nimet vaikuttaa nyt ja aina, se ei tuu koskaan muuttumaan, silloin kun puhutaan ihmisten ja etenkin fanien reaktioista. Ja niinhän se vähän pitääkin olla, jos näin ei olisi, olisi tunne fanittamisesta kadonnut. Jos nimet vaikuttaa silloin kun kurinpitäjät tekee päätöksiään, niin silloin mennään metsään.

Ps. Päivänselvä vahinko.
 

Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pakko nyt sen verran vielä osallistua, että itse en aivan usko viiltelyn kohteen olevan täysin merkityksetön seikka heille, jotka Cookea ovat mielestäsi tässä roviolle viemässä.

Jaa, no minä olen saanut tästä keskustelusta lähinnä sen kuvan että vain kiistellään onko teko tahallinen vai ei. Teon tahallisuuden määrittämiseen kun ei mielestäni tarvita nimiä pelipaitojen selästä; ei teon kohteen eikä itse tekijän.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Matt on kuitenkin parantanut tapojaan ja tästä esimerkkinä viime kausi.

Niin, Cooke tietää että seuraavasta sikailusta / törkeästä huolimattomuudesta tulee erittäin pitkä pelikielto ja alkaa olla vaihtelun vuoksi oma ura vaarassa. Näin ollen hän osaa sen verran laskelmoida että kontrolloi siksi tekemisiään paremmin. Ei siksi, että välittäisi yhtään enempää kuin aiemminkaan mistään muusta kuin omasta tulevaisuudestaan pelaajana.

Eli ei tuo uusiksi laskelmoitu pelityyli tee Cookesta mitään Jeesusta, eikä edes muuta miksikään sitä, että hän on moraaliton paskiainen joka viis veisaa muiden pelaajien terveydestä. Jos tulee tilaisuus pelata vaarallisesti mutta niin että pääsee kuin koira veräjästä, hän varmasti myös sen käyttää, koska silloin tuota uhkaa omalle edulle ei ole. Cooken tekemisiä kaukalossa on realistisempaa arvioida tästä näkökulmasta kuin siitä että hän on nykyään "siisti pelaaja".

Tämä siis selvennyksenä suhtautumisesta Cookeen siistitystä pelistä huolimatta, ei niinkään liittyen tähän tapaukseen jota on aika vaikea tahallisena pitää. Enkä minäkään sentään usko että Cooke olisi tuota tehnyt jos saisi valita, mutta toisaalta voi olla että jonkun pelaajan, joka välittää jostain, luistin olisi voinut suuntautua toisinkin. En siis sano, että Cooke olisi tehnyt tuon tahallaan, mutta joku muu olisi samassa tilanteessa saattanut ihan aktiivisesti varoa luistintaan kun ei kerran tiedä missä se menee suhteessa vastustajaan.
 

Cornelius

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hienoa että näkökulmat vaihtelevat. Silläkin riskillä että olen ainoa, niin näen vahingoissa melko paljonkin eroja. Tärkeimpänä sen, että toisen voidaan 100%:sti todeta olleen vahinko ja toisen ei. Toisessa pelaaja itse tekee uhrautuvan ratkaisun joka johtaa loukkaantumiseen, toisessa ei. Tämä Cookenkin tilanne on todennäköisesti vahinko, mutta pelaajista ainoastaan yksi voi totuuden 100% varmuudella tietää, kaikki muut joutuvat arvailemaan.

Saattaa myös olla, että olen väkivallan ystävä tai näen mielellään kun Mattiin sattuu. Joka tapauksessa en pidä mitenkään vääränä, että joukkueessa kiehuu kun yksi entinen rotta (nykyinen pyhimys) päättää joukkueen tärkeimmän pelaajan kauden. Jos nyt vaikka esim. Carcillo katkaisisi Sidenyn akilleen samalla tavalla, niin olisi yhtälailla koodiston mukaista käydä siltäkin kysymässä josko vastaa puhelimeen.

Siis tottakai tilanteet ovat erilaisia. Vähän ehkä tyhmänkin karrikoidun esimerkin otin vastakohdaksi. Kontaktitilanteissa vahingossa satuttamisetkin ovat erilaisia, toisista on suotavaa käydä muistuttamassa ja toisista ei mielestäni ole tarpeellista. Tämä menee tuohon jälkimmäiseen, joista on mielestäni typerää käydä kovistelemassa. Ei täällä nyt enää missään antiikin ajoilla eletä, joissa Hammurabin lakia tarvitsisi soveltaa jääkiekkoon jokaisessa tilanteessa.
 

CptCannon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, AC Oulu
Vaikka Penguins onkin vastenmielinen organisaatio ja Cooke oksettava pelaaja niin eihän tuota nyt tahalliseksi voi nähdä edes Karlsson-boksereihin pukeutuneet Ottawa-fanit.

T: Flyers-fani
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Noiden hidastuksien perusteella näyttää, että kontaki ei kovinkaan voimakas ollut. Minun mielestä selvä sukellus. Sen takia olisi Kaletankin rangaistuksen voinut jättää viheltämättä.

Olisi mukava nähdä se sääntö, joka mahdollistaa tämmöisen toiminnan. Jos (ja kun) kyseessä on vain kirjoittajan omat harhaiset toiveet, niin mistä kaikista rikkeistä sinusta voisi jättää rankaisematta, jos uhri sattuu filmaamaan?
 

pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Olisi mukava nähdä se sääntö, joka mahdollistaa tämmöisen toiminnan. Jos (ja kun) kyseessä on vain kirjoittajan omat harhaiset toiveet, niin mistä kaikista rikkeistä sinusta voisi jättää rankaisematta, jos uhri sattuu filmaamaan?

Melko harhainen kyllä olen, siinä olet oikeassa. En omista suosikkijoukkuetta missään sarjassa, en siis katso vaikkapa Karlssonia kulli pystyssä Jokeri-lasien takaa. Nyt YRITÄN selittää, jos vahingossa sattuisit pointtini ymmärtämään, niin veikkaan että et siltikään suostu sitä tekemään. Tarkoitin siis sitä, että koska kontakti näytti todella heikolta, ja pelaaja siihen tuskin kaatui, niin ei olisi tarvinnut rangaistustakaan viheltää. Tai sitten olisi pitänyt antaa myös sukeltajalle. Tai ei kummallekaan. Silloin se olisi mennyt oikein. Antaa korkeasta jäähy, samoin kuin sukeltamisesta. Tai sitten tuomari olisi voinut lukea tilanteen niin ettei kumpikaan ansaitse jäähyä. Et tainnut haluta ymmärtää?

Olen palstaa lukenut jo pitkään, ja tiesin että tämä ei todellakaan ole "korkeatasoinen keskustelupalsta", vaan lähinnä täynnä inttäjiä, vänkääjiä, pilkun-nussijoita, epäolennaisuuksiin ja kirjoitusvirheisiin tarttujia ym, mutta nyt kun itse rekisteröidyin, totuus vasta aukesi: Täällähän joutuu joka saatanan viestistä rueta vänkäämään jonkun kanssa. Miksi te pahoitatte niin helposti mielenne jonkun toisen mielipiteestä? Eihän täällä kukaan voi julistaa absoluuttisena totuutena omaa mielipidettään. Anteeksi puolen viestin OT.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Tarkoitin siis sitä, että koska kontakti näytti todella heikolta, ja pelaaja siihen tuskin kaatui, niin ei olisi tarvinnut rangaistustakaan viheltää. Tai sitten olisi pitänyt antaa myös sukeltajalle. Tai ei kummallekaan. Silloin se olisi mennyt oikein. Antaa korkeasta jäähy, samoin kuin sukeltamisesta. Tai sitten tuomari olisi voinut lukea tilanteen niin ettei kumpikaan ansaitse jäähyä. Et tainnut haluta ymmärtää?

Korkea maila ja sukeltaminen ovat kaksi eri rikettä. Tuomarin mielestä (oli siis myös oikeassa) tilanteessa oli korkea maila EI sukellusta. Ja tuollaisesta korkeasta mailastahan tulee aina antaa jäähy, sukelsi kohde tai ei.

Olen palstaa lukenut jo pitkään, ja tiesin että tämä ei todellakaan ole "korkeatasoinen keskustelupalsta", vaan lähinnä täynnä inttäjiä, vänkääjiä, pilkun-nussijoita, epäolennaisuuksiin ja kirjoitusvirheisiin tarttujia ym, mutta nyt kun itse rekisteröidyin, totuus vasta aukesi: Täällähän joutuu joka saatanan viestistä rueta vänkäämään jonkun kanssa. Miksi te pahoitatte niin helposti mielenne jonkun toisen mielipiteestä? Eihän täällä kukaan voi julistaa absoluuttisena totuutena omaa mielipidettään. Anteeksi puolen viestin OT.

Johtuisikohan se sitten kirjoitustyylistäsi tai viestien sisällöstä. Suurin osa palstan kirjoittajista ei joudu vänkäämään asioista. Minkä takia edes halusit rekisteröityä jonnekin, mikä ei ole "korkeatasoinen keskustelupalsta"?
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Ensimmäisessä videossa ruotsin poika yli dramatisoi tilannetta ja toisessa puree karma perseeseen. Mielestäni Cooke ei tehnyt tuota tahallaan vaan kyseessä oli puhdas vahinko. Todella huonoa onnea mukana ja toivottavasti Karlsson parantuu nopeasti pelikuntoon.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Videolta ei pysty sanomaan varmasti, oliko Cooken teko tahallinen. Cooke tallaa tilanteessa vasemmalla jalallaan sen ollessa ilmassa. Yrittikö tallata sen takaisin jäähän vai Karlssonin jalkaan? Mitä enemmän videoita katsoo, sitä määrätietoisemmalta tallaus näyttää. Minusta teko näyttää enemmän tahalliselta kuin vahingolta. Nimi on ehdottomasti otettava huomioon arviossa.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Melko harhainen kyllä olen, siinä olet oikeassa. En omista suosikkijoukkuetta missään sarjassa, en siis katso vaikkapa Karlssonia kulli pystyssä Jokeri-lasien takaa. Nyt YRITÄN selittää, jos vahingossa sattuisit pointtini ymmärtämään, niin veikkaan että et siltikään suostu sitä tekemään. Tarkoitin siis sitä, että koska kontakti näytti todella heikolta, ja pelaaja siihen tuskin kaatui, niin ei olisi tarvinnut rangaistustakaan viheltää.

Noniin, eli mitään oikeata sääntöä ei ollutkaan olemassa, jolla korkeamaila voidaan jättää viheltämättä, jos tuomarin mielestä kohde kaatuu siinä liian helposti? Voisitko nyt vastata myös tuohon, että mitkä kaikki rikkeet voidaan jättää viheltämättä filmauksen takia? Minulla on aivan yhden tekevää mitkä kaksi pelaajaa tuossa tilanteessa olivat, kunhan nyt otin esille, että tuo sinun väittämäsi on täysin absurdi.

Miksi te pahoitatte niin helposti mielenne jonkun toisen mielipiteestä? Eihän täällä kukaan voi julistaa absoluuttisena totuutena omaa mielipidettään.

Ei se ole mikään mielipide, vaan tahdoit tuomareiden toimivan vastoin sääntöjä. Ja kuten jo ylempänä sanotaan, niin eiköhän se vika löydy ihan sieltä omasta päästä, jos jatkuvasti täällä joutuu jonkinlaisiin kahnauksiin. Olen itse rekisteröitynyt tänne yli 11-vuotta sitten ja minulla riittää omat sormet laskemaan erinäiset suuremmat väittelyt. Kannattaa muuttaa omaa tyyliään vähemmän hyökkääväksi, niin ehkä ei tarvitse jatkuvasti selitellä omia puheitaan.
 

ipaz

Jäsen
NHL ei ota Cooke/Karlsson tapausta käsittelyyn. Eikä pidäkään, tapaus on videolta katsottuna paljon enemmän pelitilanteessa tullut vahinko, kuin tahallinen vahingoittamisyritys jotta siitä voitaisiin rangaista. Toki monia ärsyttää se kun Norris-voittaja loukkaantuu tunnetun "ihmissaastan" luistimesta. Mutta entä sitten? Niin vaan voi käydä lajissa jossa pelataan luistimet jalassa. Kysykää vaikka Richard Zednikiltä. Oliko se tilanne kenenkään vika? Ei, pelitilanteissa sattuu ja tapahtuu, piste.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Kyllä tuo näyttää vähän tahalliseltakin, ainakin siinä mielessä että Cooke käyttää hyväkseen tuon hankalaan tilanteeseen ajautumisensa. Sitä en sitten tiedä, että mitä yritti jalallaan tehdä, mutta ei tuo pieni polkaisuliike ihan luonnolliselta näytä.

Samaa mieltä minäkin olen. Kyllä tuossa liikkeessä on minusta lievää tahallisuuttakin havaittavissa. En oikein usko, että ihan vahingossa moinen pieni potkuliike tapahtuisi. Tuskin kuitenkaan tarkoitus oli saada tällaista vahinkoa aikaan mutta eipä tuo kovinkaan hyvältä Cooken meriiteissä näytä ja varmasti historiaa kaivellaan nyt esille - kenties enemmän kuin tarpeeksi.

vlad.

edit: Näemmä sanktioita ei tulekaan. Tavallaan ihan hyvä asia vaikka itse olin pientä tahallisuutta potkussa näkevinäni. En valita päätöksestä.
 
Koittaakaahan itse toistaa Cooken temppu tahallisesti vastaavasta asennosta, mistä Matt sen tuossa "tekee". Pitäkää myös katseenne pois kohteesta (kuten Cookella on tilanteessa). Suht hankala on vauhdista ja kontaktin jälkeen osua noin tarkasti kantapäähän ollenkaan katsomatta kohteeseen. Pidän käsittämättömänä, että tämän voi joku oikeasti tulkita tahalliseksi - varsinkin jos on joskus kokeillut jääkiekkoa ihan oikeilla luistimilla, eikä perusta kommenttiaan ruudulta, xboxilta tai salibandy-kentiltä opittuun tietoon.

Moni ei onnistu noissa Cooken sikailuissa vaikka yrittäisivät sitä ihan tosissaan. Siinä mielessä olet siis ihan oikeassa, etteivät tuollaiset temput monelta onnistu.

Eipä silti, uskon ja toivon, että tämä viimeisin episodi oli puhdas vahinko. Vaikka samapa tuo, liiga menetti yhden kirkkaimmista tähdistään luultavasti ainakin loppukaudeksi ja sitä ei mikään tuo takaisin. Todella iso sääli.
 

rip-off

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Steelers
Moni ei onnistu noissa Cooken sikailuissa vaikka yrittäisivät sitä ihan tosissaan. Siinä mielessä olet siis ihan oikeassa, etteivät tuollaiset temput monelta onnistu.

Vaikka viestisi olikin taas palstalta tuttua "nokkalaa haastoa", tässä osuudessa, jossa viittaat tapahtumiin aiemmilla kausilla, olet oikeassa ja olen asiasta kanssasi samaa mieltä.

Valitettavasti emme vai nyt keskustele niistä tapahtumista, vaan tapahtumasta, jossa monien mielestä Cooke pystyy katsomatta potkun kohteeseen, iskemään jalkansa tahallisesti millin tarkasti suojaamattomaan ja herkkään kohtaan jääkiekkoilijan kehossa.

Jos katsotte pois päin ruudustanne, pystyttekö millin tarkasti osoittamaan sormella juuri TÄTÄ kohtaa viestissäni? Tehkää sama testi liikkeessä ja törmättyänne esteeseen. Osuitteko edes ruutuun? ...sitähän minäkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös