En nyt ota kantaa itse Wilson vs. Rangers tapahtumaan, mutta sen seurauksena tulleeseen median ajojahtiin Wilsonia kohtaan. Tai no Wilson on ollut jo useamman kauden median silmätikkuna, joten ei se Rangers pelistä alkanut, mutta nousi jälleen pintaan. Jos kuvitellaan, että nyt tapahtuisikin niin, että Wilsonille sanottaisiin kiitos ja näkemiin NHL:stä kuten monet on vähintään rivien välistä toivonut. Muuttuisiko isossa kuvassa mikään ja olisiko NHL-turvallisempi paikka pelaajille? No tähän kysymykseen saamme aikanaan vastauksen kun näemme koska Wilson seuraavan kerran kilahtaa ja millä tavalla.
Tällä hetkellä kuitenkin pitkän aikavälin trendi on se, että ns agitaattorikulttuuri nähdäkseni elää ja voi hyvin. Vaikkei siinä mitään hyvää olisikaan, nähdäkseni agitaattorien profiili vain on muuttunut. Edes Wilsonin bannaaminen NHL:sta ei isossa kuvassa näkyisi mitenkään. Se mikä on muuttunut noin kymmenessä vuodessa on se, että kuka tahansa voi rottailla ja ketä tahansa kohtaan. Väitän että Wilson pelaa kuten pelaa, ei pelkästään sen takia että on jotenkin heikkohermoinen ja lyhyt pinnainen. Vaan sen takia että on kentällä yksi isoimmista ja vahvimmista. Jos Wilsonia ei olisi, niin aina löytyy seuraava pelaaja joka haluaa olla kentän isoin, vahvin ja ilkein.
Ehkä jotta pointin ymmärtäisi, pitäisi tuntea vähän viime vuosikymmeniä ja sitä miten varsinainen rottakulttuuri on syntynyt NHL:ään. Nyt ei puhuta gooneista ja enforcereista, vaan juuri näistä rotista. Aikanaan, puhutaan nyt vaikka 1980 - 2000-luvusta, niin goonit oli helppo kategorioida. Joukkueen tappelijat, jotka pelasivat keskimäärin alle 5 minuuttia pelissä. Otettiin kentälle tappelemaan erinäisistä syistä, mutta lähinnä vastustajan tappelijaa vastaan, jos hankit joukkueellesi alivoiman olit yleensä epäonnistunut roolissasi. Tuohon aikaan nähdäkseni varsinaisia rottia oli kaukalossa hyvin harvakseltaan, lähinnä tulee mieleen C. Lemieux, Barnaby, Samuelsson, Tucker, Tikkanen... + muutamia kiikun kaakun tapauksia, jotka lähinnä paikallisvastustajan riveissä näyttivät rotilta.
Rotta eli amerikkalaisittain agitaattori on pelaaja joka pyrki pelaamaan likaisesti, mutta sääntöjen puitteissa. Helpoin tapa hankkia joukkueelle hyötyä oli hankkia vastustajalle jäähy, eli pyrkiä vastustajan ihon alle. Ja helpoin tapa siihen oli tottakai se, että valittiin kohteeksi vastustajan parhaat pelaajat, jolloin sai varmasti vastustajan huomion.
Siinä missä -90-luvulla joka joukkueessa oli enforceri, niin 2000-luvulla alkoi agitaattoreiden aikakausi ja joka joukkue hankki sellaisen. Cooke, Avery, Ruutu, Downie, Burrows, Ott, Tootoo, Carcillo... Näitä sitten hankittiin joka joukkueeseen ja treidailtiin keskenään ja niitä oli kaikilla.
Sitten hyppy nykyhetkeen:
Enforcerit ovat hävinneet NHL:stä. Myös nähdäkseni puhtaat rotat ovat hävinneet, mutta nähdäkseni ei rottailu. Siinä missä joukkueen tappelut ja rottailut hoiti yleensä tietty pelaaja, niin nyt sen roolin voi hoitaa kuka tahansa.
Edellä mainittujen pelaajatyyppien katoamiseen on monta syyntä, ennenkaikkea pelin vaatimuksen taso, urheilullisuus ja palkkakatto. Aikaisemmin kun nelosketjun ukkoja laitettiin hoitamaan likaiset työt, niin nyt nelosketjun ukot ovat enemmissä määrin tulokassopimuksella pelaavia nuoria ja taitavia pelaajia.
Nyt monessa joukkueessa joukkueen 1-2 ketjun pelaaja voi olla taitava, nopea, sekä vielä vahva ja isokokoinen. Jos vastustajan vastaavan roolin pelaaja on hitusen taitavampi ja hitusen nopeampi, mutta ei niin vahva ja ilkeä, niin varmasti monella pelaajalla on kiusaus vähän hakea sääntöjen rajamailta etua ja pyrkiä vaikuttamaan psyykkeeseen. Jos tänään pitäisi listata vihatuimpia pelaajia, niin varmasti sieltä löytyisi nimiä kuten Marchand, Wilson, Tkachuk, Kadri, Kassian, Perry, E. Kane, Benn... Jopa Crosbya, Gezlafia, Doughtya ja Landeskogia.
Onko rottailu ja sikailu vähentynyt kaukalossa tänä päivänä? Mielestäni kyllä ja ei. Nykyään sikailuista ei vastaa enään joukkueen tietyt pelaajat, mutta sen sijaan kyseenalaisia rottailuita ja taklauksia tulee nykyäänkin. Nykyään vain oikeastaan lähes kenen vaan toimesta. Aikaisemmin nähdäkseni jopa stereotypialtaan olevat taitopelaajat eivät oikeastaan edes taklanneet. Nyt hyvältä pelaajalta vaaditaan laajemmin kaikkia osa-alueita, myös fyysistä peliä minkä seurauksena yleensä ne ylilyönnit tapahtuvat.
Tottakai nykyään perustellaan, että nopeus kaukalossa on kasvanut ja sen takia tulee paljon iskuja päähän yms. En kiellä sitä, mutta samalla pitää sanoa että jos Brad Marchandin tai Corey Perryn tasoinen pelaaja siirrettäisiin -90 luvulle niin hänelle sanottaisiin jo joukkuekavereiden kesken, että "keskity sinä maalintekoon ja anna muiden hoitaa taklaaminen, repiminen, ärsyttäminen jne..."
Jos Tom Wilson häviäisi NHL:stä niin väitän, että syntyisi vain seuraava joka on muita vahvempi, vihatumpi ja ilkeämpi. Jos Wilson häviäisi rangaistuksen seurauksena NHL:stä, niin todennäköisesti tämä seuraava ei tekisi samanlaisia temppuja, mutta varmasti keksisi uuden tavan käyttää fyysisyyttään hyväksi millä saa vastustajat varpailleen.
Sanoin jo aiemmin tässä ketjussa, mutta toistan vielä: tappelut eivät ole ikinä estäneet sikailuja kaukalossa. Ei ikinä. Niiden jälkeen on vaan tapeltu ennen enemmän kuin nykyään. Tämä tällainen pelaajien "self policing" ei toimi. Ei ole ikinä toiminut.
Chris Nilan* sanoi dokumentissaan mielestäni mielenkiintoisesti hänen aikakautensa tappelukulttuurista, mitä yleisesti ei ole otettu esille. Tunnetusi tappelijat olivat monesti joukkueensa tykätyimpiä henkilöitä kopissa ja heitä kuunneltiin jos heillä oli asiaa. Nilan kertoi, että jos tuli erä tai ottelu missä hän ei yksinkertaisesti jaksanut tai halunnut tapella, niin hän sanoi siitä joukkueelleen. Tämä puolestaan oli kaikille signaali, että nyt ei ole varaa ylilyönteihin, koska Nilan myös tiedosti että hänen ainut rooli oli olla joukkueessa se jolle vastattiin jos joku teki ylilyöntejä. Kuulemma pelkästään jo se, että jos joukkueen tappelija pyysi omalta joukkueeltaan että pidetään peli siistinä, niin se pysyi siistinä. Eli vastoin yleistä käsitystä niin tappelijat eivät varsinaisesti rauhoittaneet vastustajan joukkuetta, mutta sen sijaan oman joukkueen tekemiseen heillä oli valtaa.
Tässä pitää tietää myös se, että Nilanin aikaan organisaatiossa oli kymmenkunta tappelijaa ja vain yhdelle-kahdelle oli paikka kokoonpanossa, niin tuollaista pyyntöä ei voinut joka ilta esittää koska muuten olisi menettänyt paikkansa kokoonpanossa.
*Mielestäni kyseessä oli Chris Nilan, en ole 100 varma koska siitä kun olen dokumentin katsonut on aikaa.