Roster Watch 2004-2005

  • 393 522
  • 2 567
Tila
Viestiketju on suljettu.

Metro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Törmänen ja muuta huttua

Vai Törmästä ollaan huhuilemassa takaisin Narri-nuttuun ensi kaudeksi? Kaikesta jokeritaustastaan huolimatta jättäisin sopparin väliin tämän miehen kohdalla. Kulunut kausi Södertäljessä meni ainakin tilastojen valossa penkin alle (6+3). Edelliskaudella tahti oli toki toinen, joukkueen sisäisen pistepörssin voitto tehoilla 12+21. Törmäsen ura on kuitenkin auttamatta kääntymässä ehtoopuolelle eikä miehen viime visiitti Jokereissa jättänyt palavaa halua nahdä kaveria heti uudestaan. No offense, Antti, mutta ei tällä kertaa.

Muutenkin tämä jengin kasaaminen pelkästään vanhoista jokeripelaajista ei saa olla homman itsetarkoitus. Tottakai narritausta vaikuttaa positiivisesti, mutta liika tuijottaminen pelkästään historiaan vie joukkuetta turhan paljon ukkomaiseen suuntaan. Ei tänne voida kaivaa vuonna yksi ja kaksi Jokereissa pelanneita ukkomiehiä vain sen takia, että he ovat joskus täällä kiekkoilleet. Sopiva sekoitus vanhempia paluumuuttajia, sanotaan vaikka 2 jannua, esim. Lind ja Martikainen, sekä näitä tuoreempia jokereita tyyliin Somervuori, Rita, Santala etc. on oikotie onneen luulen ma.

Niin ja sanomattakin lienee selvää, että näitä turusia ja latvaloita ei tarvitse säästellä.
 

JiVe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Re: Laine Tapparaan

Viestin lähetti keigykedy
Jaaha... että tällanen, kertokaas nyt vähän mitä tältä sankarilta voi odottaa ja mihin asti paukut voivat riittää ?
Hieman poiketen näiden muiden Jokerikannattajien linjasta itseäni ei kauheasti sureta Laineen lähtö. Olkoonkin vaan kuinka Jokeri tahansa, niin koko viime kauden manailin häntä vieruskaverille "***vetin rasittavaksi surffaajaksi, jolle pitää hommata oma kiekko"

Potentiaalia kaverissa on, kunhan sen vaan joku osaa esille kaivaa. Toivon totisesti, että kaveri vihdoin breikkaa kunnolla Tapparassa ja palaa sitten viiden vuoden ja Ruotsin keikan jälkeen takaisin Jokereihin (kunhan on oppinut lainaamaan kiekkoa kavereillekin).
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Mikä vitun 3-vuotinen sopimus Tapparaan?

Myös allekirjoittanutta harmittaa suunnattomasti Laineen lähteminen toiseen SM-liiga seuraan, Ruotsiin lähdön olisi voinut sulattaa mutta toinen SM-liiga seura on jotain aivan uskomatonta penailua. Sen tiedän että Laine on itse ollut halukas lähtemään mutta uskoin kyllä että ne siirto halut koski ulkomaan pestiä, ei SM-liigaa. Ja itse asiassa Laineella oli muistaakseni voimassa oleva sopimus meidän kanssa myös ensi kaudesta ja siinä tuskin oli mitään Tappara-pykälää eli ilman myös meidän johdon halua ei siirto Tapparaan olisi toteutunut. Vittu!

Laine on 6-vuotiaasta asti kantanut ylpeänä paidassaan tuota virnuilevaa narrilogoa ja kaveri oli niin perus Jokeri kuin olla ja voi ja nyt sitten lähdetäänkin jonnekin mansesteriin kirvesrinnaksi. Ei perkele, aivan uskomatonta. Eikö Teemulta oikeasti muka löytynyt sitä toivottua sitoutumista ja Jokerihenkeä, ainakin julkisuudessa Teemun omat puheet on olleet ihan toista ja tarvittaessa olisi kuulemma mennyt niin maalivahdin kuin pakinkin pestit.

Tämä siirto ei pitänyt olla mahdollinen, ei millään. Harmittaa aivan vietävästä. Ei siksi että pelillisesti Laine olisi suunnaton menetys vaan siksi että tämä on juuri sitä Jokerihengen raiskaamista mitä ei missään nimessä olisi saanut päästää tapahtumaan.

No ne tulevat pelaajat on sitten syytä olla hyviä ja niiden on syytä tuntua Jokereilta (kuten Lind) että tuo Laineen ulostaminen on edes jossain määrin perusteltua. Ja mitään vitun janareita maakunnista ei sitten todellakaan kaivata. Perkele!
 

Gepardi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Toki harmittaa tuo Laineen lähtö, mutta eihän olisi ollut mitään järkeä pitää Lainetta väkisin Jokereissa. Kaveri olisi tuskin pelannut enää hyvin, jos peliaikaa olisi tullut vain nelosketjussa, kun olisi ollut mahdollisuus päästä jo Tapparaan saamaan enemmän vastuuta. Ihan oikein tekivät, kun päästivät Laineen pois, jos herra sitä itse halusi. Mun mielestä.
 
Suosikkijoukkue
JOKERIT, D.I.F., Sergei Fjodorov
Re: Mikä vitun 3-vuotinen sopimus Tapparaan?

Viestin lähetti flintstone
Myös allekirjoittanutta harmittaa suunnattomasti Laineen lähteminen toiseen SM-liiga seuraan, Ruotsiin lähdön olisi voinut sulattaa mutta toinen SM-liiga seura on jotain aivan uskomatonta penailua. Sen tiedän että Laine on itse ollut halukas lähtemään mutta uskoin kyllä että ne siirto halut koski ulkomaan pestiä, ei SM-liigaa.

Laine on 6-vuotiaasta asti kantanut ylpeänä paidassaan tuota virnuilevaa narrilogoa ja kaveri oli niin perus Jokeri kuin olla ja voi ja nyt sitten lähdetäänkin jonnekin mansesteriin kirvesrinnaksi. Ei perkele, aivan uskomatonta.

Tämä siirto ei pitänyt olla mahdollinen, ei millään. Harmittaa aivan vietävästä. Ei siksi että pelillisesti Laine olisi suunnaton menetys vaan siksi että tämä on juuri sitä Jokerihengen raiskaamista mitä ei missään nimessä olisi saanut päästää tapahtumaan.

No ne tulevat pelaajat on sitten syytä olla hyviä ja niiden on syytä tuntua Jokereilta (kuten Lind) että tuo Laineen ulostaminen on edes jossain määrin perusteltua. Ja mitään vitun janareita
maakunnista ei sitten todellakaan kaivata. Perkele!
[/QUO

ToTta sinänsä, mutta oletko tullut ajatellekksi että tässä ajateltiin nimeenoman molempien osapuolisen etua? pelaaja/seura? T.Laine ei missään tapauksesa olisi ensi kauden jokereissa 3-ketjuA suuremmasa roolissa,lähtökoihtsisesti! Siis lähtökohtaisesti!

Tietenkään pelipaikkoja ei jaella etukäteen, mutta eivätköhän herrat Jantunen-Lind-Dahlman-?-??-??? veivaa ensi kaudella kolmea ensimmäistä laituriparia ja Maukka&muut potentiaalit
loppuja? -jos jollain parempaa tietoa niin ei muuta kuin kehään, (itse50/60 känässä) peli avonaista!
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Re: Re: Mikä vitun 3-vuotinen sopimus Tapparaan?

Viestin lähetti Jokerit Forever

Totta sinänsä, mutta oletko tullut ajatellekksi että tässä ajateltiin nimeenoman molempien osapuolisen etua? pelaaja/seura?

Lainetta olisi aivan hyvin voitu kokeilla Tomekin korvaajana Metron rinnalla, ja Filppulan toisella laidalla olisi varmasti ollut luvassa myös sitä kaivattua vastuuta. Mutta ei niin ei. Yksi perusjokeri on jälleen valitettavasti kuollut ja kuopattu. Laine ei enää ole vain ja ainostaan Jokeri, ei vaikka pelaajana edelleen Teemu onkin yksi suosikeistani mutta sitä statusta mikä oli ei enää saa takaisin.

Ja mitään Jussi Pesosia ja Tommi Turusia ei todellakaan kaivata viemässä sitä paikkaa mikä Laineelle olisi voitu tarjota, edes pleijareissa (ja runkosarjassakin suht hyvin) onnistunut Timo Vertala ei mielestäni olisi saanut mennä Laineen edelle. Jos meidän 1. ja 2. ketjut täytetään takuu varmoilla huippumiehillä ja Lindin sekä Ritan tyylisillä kavereilla ja 3.ketjuunkin saadaan perustellusti sellaiset miehet että Laine olisi vaikea nähdä sille paikalle, esimerkiksi Ilveksessä pelannut Dahlman ei ole minun papereissa Lainetta parempi vaihtoehto. Eli jos rooliksi todella olisi tarjolla vain ne 4.ketjun hanttihommat niin silloin tämä siirto on Jokereiden osalta hyväksyttävä.

Eli vähän tähän tyyliin:

Rita - Metropolit - Jantunen
Lind - Pakaslahti - Rosa
Mäki - Filppula - Parempi kuin Dahlman tai Vertala
Kuusisto - Kuki - Dahlman/Vertala
Oksa/Tervonen
 

Seti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Re: Laine Tapparaan

Vitun , vitun , VITTU :(

Pitäkää nippunne, ostakaa palkkasotureita ja antakaa Turuselle 8-vuoden pahvi. Vittu.

Kai tyhmempikin orkesterinjohtaja on tässä vaiheessa huomannut että juuretonta remmiä ei katsele kukaan. Saatana !

Myykää Filppula ja Lepistökin, kun tälle linjalle kerran mentiin. ..tana. ..kele #&&/#&#&

Onnea Teemulle, toivottavasti palaa harharetkeltä pian takaisin kotiin.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Nyt vain kaikille jäitä hattuun ja odottamaan julkaistavaa ensi kauden rosteria. Vaikka Laineen menetys jokaista raastaakin, on kuitenkin niin paljon huhuja liikkeellä siitä, että julkaistavassa rosterissa on todella paljon ex-Jokereita (jopa 5-6 kpl) ja sen lisäksi jatkosopimuksia olisi tehty oikeiden kavereiden kanssa ja toisaalta ulos on heitetty juuri ne pelaajat jotka pitikin.
 

Flu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Padres
Re: Re: Re: Mikä vitun 3-vuotinen sopimus Tapparaan?

Viestin lähetti flintstone
Ja mitään Jussi Pesosia ja Tommi Turusia ei todellakaan kaivata viemässä sitä paikkaa mikä Laineelle olisi voitu tarjota, edes pleijareissa (ja runkosarjassakin suht hyvin) onnistunut Timo Vertala ei mielestäni olisi saanut mennä Laineen edelle. Jos meidän 1. ja 2. ketjut täytetään takuu varmoilla huippumiehillä ja Lindin sekä Ritan tyylisillä kavereilla ja 3.ketjuunkin saadaan perustellusti sellaiset miehet että Laine olisi vaikea nähdä sille paikalle, esimerkiksi Ilveksessä pelannut Dahlman ei ole minun papereissa Lainetta parempi vaihtoehto. Eli jos rooliksi todella olisi tarjolla vain ne 4.ketjun hanttihommat niin silloin tämä siirto on Jokereiden osalta hyväksyttävä.

Eli vähän tähän tyyliin:

Rita - Metropolit - Jantunen
Lind - Pakaslahti - Rosa
Mäki - Filppula - Parempi kuin Dahlman tai Vertala
Kuusisto - Kuki - Dahlman/Vertala
Oksa/Tervonen
Ah juuri näin. Vielä näistäkin Lindiä ei selkänsä takia, eikä oikein muutenkaan voi pitää ensi kaudella takuuvarmasti Lainetta parempana pelaajana kakkosketjuun. Mutta koska oli jo aika selvillä, ettei Jortsu anna peliaikaa suoritusten mukaan niin on todella hyvä, että Laine lähti pois. On parempi mennä sinne missä häntä arvostetaan. Jokeriorganisaatiohan on vitsi tässä suhteessa. Jos saan itse arvata ensi kauden jengin hyökkääjien osalta on se varmaankin seuraavanlainen:

Törmänen - Pakaslahti - Dahlaman
Lind - Riihijärvi - Varis
Kuusisto - Filppula - Vertala
Mäki - Kuki - Koivisto

Tähän, kun lisätään Jortus pygmipuolustus, jossa Kantee on isoin ukko niin on saatu Jokerit 2004-2005 Virmasen oldies goldies, jolla hikisesti tullaan saavuttamaan SM-liigan 8 sija, tosin lähillä kyseisen vuoden Vostrakkien avustuksella. Virmanen yrittää ihan tosissaan tuhota koko jengin ja kannatuspohjan - ei tätä muuten voi tulkita. Sehän nyt on jo selvä, että junnun pitää olla täysin hullu, jos pelaa Jokereissa.
 
Suosikkijoukkue
JOKERIT, D.I.F., Sergei Fjodorov
Re: Re: Re: Mikä vitun 3-vuotinen sopimus Tapparaan?

Viestin lähetti flintstone
Jos meidän 1. ja 2. ketjut täytetään takuu varmoilla huippumiehillä ja Lindin sekä Ritan tyylisillä kavereilla ja 3.ketjuunkin saadaan perustellusti sellaiset miehet että Laine olisi vaikea nähdä sille paikalle, esimerkiksi Ilveksessä pelannut Dahlman ei ole minun papereissa Lainetta parempi vaihtoehto. Eli jos rooliksi todella olisi tarjolla vain ne 4.ketjun hanttihommat niin silloin tämä siirto on Jokereiden osalta hyväksyttävissä

Mutta onko sellaisia olemassa kuin "takuuvarmat huippumiehet"? itse näkisin että eipä juuri. No joo, kenties esim. V.Peltonen täyttäisi kriteerit mutta hänen tasoisensa pelurit ovat harvassa. (joku kimmokuhta oli keskitason 3-ketjusarjajyrä ennen kuin liigasta lähti sata parasta pelaajaa tuhdimman tilin perään muihin sarjoihin).

Kyse saattaisi olla ennemminkin siitä että että Laine on nyt 4 kautta pyörinyt kehissä, milloin isommassa milloin pienemmässä roolissa.Tulosta vaan tulee kovin niukasti joka roolissa eli ehkä on aika vaihtaa maisemaa. Tapparassa saattaa tulla enemmän peliaikaa, ehkä jopa ylivoimaa jne. Tosin epäilen, miehen erittäin rajallinen pelikäsitys estänee nousun terävimmälle huipulle vaikka hyviäkin puolia on, kuten luistelu.

Mitä tulee Jokereihin ensi kaudella, niin yhdelle hyvälle maalintekijälle olisi todellista tarvetta. Olettaen että lähtijöiden lista pitäytyy joukossa
-Laine
-Pakaslahti
-Bergenheim
-Valtonen
-Pesonen
-Virmasen älynvoitot burre ja druin.

Vertala kannattaisi pitää.Vaikka on jyskylän miehiä niin erittäin hyödyllinen jamppa, saman tyylinen mutta huomattavasti parempi kuin Laine.
Lisäksi paluumuuttajat tyyliin Lind, Dahlman, .... olisivat tervetulleita tuomaan syvyyttä roosteriin. Sekaan pari ässää hihasta kuten Kuusisto, Silvennoinen, niin tällä voitaisiin mennä
pitkälle.

-tosin totaalisen turtuneena Virmasen törppöilyyn/F-juniorimaiseen puuhasteluun en usko näin onnelliseti käyvän!
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
niin

toki Laineen lähtö tuntuu pahalta mutta uskoisin että Laineen kannalta on parempi kokeilla muissa maisemissa.

Ei auennut paikka Summasen ja Jortikan aikana joten onnea Tampesteriin.

Tuosta ensi kauden joukkueesta että malttia malttia.

Virmasen kannalta on pakko koota uskottava rosteri,sillä jos näin ei tapahdu menee Jokerien uskottavuus lopullisesti fanien ja monen muun silmissä.

Ensi kaudella on pakko olla joukkue joka pelaa ainakin välierissä eli siis kokonnpanon puolesta olisivat mahdollisuudet sinne.

Jos niin tapahtuu miten olet kuullut että muutama nimekäs paluumuuttaja tulee sekä muutama muu niin kenelläkään ei ole nurisemista ,mutta katsellaan.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Re: Re: Re: Re: Mikä vitun 3-vuotinen sopimus Tapparaan?

Viestin lähetti Flu
Mutta koska oli jo aika selvillä, ettei Jortsu anna peliaikaa suoritusten mukaan niin on todella hyvä, että Laine lähti pois. On parempi mennä sinne missä häntä arvostetaan. Jokeriorganisaatiohan on vitsi tässä suhteessa. Jos saan itse arvata ensi kauden jengin hyökkääjien osalta on se varmaankin seuraavanlainen:

Törmänen - Pakaslahti - Dahlaman
Lind - Riihijärvi - Varis
Kuusisto - Filppula - Vertala
Mäki - Kuki - Koivisto

Tähän, kun lisätään Jortus pygmipuolustus, jossa Kantee on isoin ukko niin on saatu Jokerit 2004-2005 Virmasen oldies goldies, jolla hikisesti tullaan saavuttamaan SM-liigan 8 sija

Kyllä se Jortikka itseasissa antoi peliaikaa suunnilleen niin kuin esitysten perusteella ansaitsikin. Turunen aloitti kauden Pakaslahden ja Vertalan rinnalla mutta kun n. kuukauden tahkoamisen jälkeen ei tulosta ollut tullut niin Turre alkoi tippumaan ketjuissa alaspäin ja lopulta se paikka oli katsomon puolella kunnes loukkaantumiset jälleen pakotti kaivamaan Turren viltistä kentälle. Lainekin oli koko kauden pelaavassa kokoonpanossa, tosin pari kertaa se paikka taisi olla 13.hyökkääjänä. Ja se Laineen pakkikomennus oli siinä tilanteessa pakonsanelema juttu ja ainakin julkisuuteen annettujen lausuntojen perusteella Teemu ymmärsi varsin hyvin sen tilanteen.

Mitä tulee tuohon kokoonpanoon niin Törmänen ei varmasti ole palaamassa tänne takaisin, ja eiköhän Stökö pelanne seuraavaksi jossain Saksan Del-liigassa. Ja Variksen paluutakin jaksan hieman epäillä sillä ei ne otteet Tapparassa hirveän hyvät olleet vaikka pleijareiden parhaimmistoa siellä olikin. Dahlman, Lind, Pakaslahti, Kankaaperä ja Vertala lienevät sen sijaan mukana ensi kauden rosterissa.
 
Viimeksi muokattu:

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
niin

flintstone on oikeassa, Varista ei ainakaan Jokereissa nähdä.? heh

Ja noista ketä pelaa niin Vertsi ja Paka on Kanki ellei ahl kutsu samoin on Tomekin kohdalla,tulijoita sitten on Pikku-Eerosta.......
 

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Re: niin

Viestin lähetti liigajyrä
flintstone on oikeassa, Varista ei ainakaan Jokereissa nähdä.? heh

Ja noista ketä pelaa niin Vertsi ja Paka on Kanki ellei ahl kutsu samoin on Tomekin kohdalla,tulijoita sitten on Pikku-Eerosta.......

... saa jatkaa!!!
 

Owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Liverpool
Re: Re: Re: Re: Mikä vitun 3-vuotinen sopimus Tapparaan?

Viestin lähetti Jokerit Forever
Mutta onko sellaisia olemassa kuin "takuuvarmat huippumiehet"? itse näkisin että eipä juuri. No joo, kenties esim. V.Peltonen täyttäisi kriteerit mutta hänen tasoisensa pelurit ovat harvassa. (joku kimmokuhta oli keskitason 3-ketjusarjajyrä ennen kuin liigasta lähti sata parasta pelaajaa tuhdimman tilin perään muihin sarjoihin).

Oletko todellakin sitä mieltä että Kimmo Kuhdan paikka liigan eliitissä tällä hetkellä johtuu vain SM-liigan heikosta tasosta? Et voi olla tosissasi. Kyllä Kibe olis nykytaidoillaan ollut aivan yhtä kova jätkä myös viisi vuotta sitten pelatussa liigassa. Mies on todellakin kehittynyt aivan valtavasti ja sitä kautta saanut myös hitosti lisää itseluottamusta. Ja tämän kaiken eteen hän on tehnyt todella paljon töitä. Mutta toki Ville on edelleen selkeästi edellä Kibeä.

Se on kyllä totta että Villen tasoisia varmoja hankintoja on todella vähän olemassa. Esim. Santala, Somervuori ovat ilman muuta pikkasen epävarmoja hankintoja Villeen nähden. Molemmilla takana heikko kausi rapakon takana ja sitä kautta myös se aina niin tärkeä itseluottamus on laskenut hitosti. Erittäin harvoin rapakon takana olleet kaverit kehittyvät pelaajina, eivät ainakaan jos pelaavat jämä ketjuissa. Eli ei noita varmoja hankintoja juurikaan ole, mutta kyllä edellä mainitut kaverit ovat varmasti siitä parhaasta päästä.

Ja ei kannata pelätä, Jokerit saa ensi kaudeksi kovan nipun.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Re: Re: Re: Re: Mikä vitun 3-vuotinen sopimus Tapparaan?

Viestin lähetti Flu
Mutta koska oli jo aika selvillä, ettei Jortsu anna peliaikaa suoritusten mukaan niin on todella hyvä, että Laine lähti pois. On parempi mennä sinne missä häntä arvostetaan. Jokeriorganisaatiohan on vitsi tässä suhteessa.

Minkä v*tun suoritusten? Ote pistepörssistä runkosarjan osalta:

144. Laine Teemu, Jokerit 56 5 8 13 16 -11 5 50

Ei tuollaisilla tehoilla voi odottaa lisää kiekollista roolia Jokereissa. Olihan tuossa tosin paljon pelejä nelos- ja kolmosketjuissa, joissa ei varsinaisesti tehoja odotetakaan. Silti pelimies laittaa laatan sisään kun on paikka. Teemulta se ei tahdo onnistua, vieläkään. Myöskään sitä hienoa oivaltavaa syöttöä ei tule koskaan.

Tuosta tilastosta näkee kyllä, että Teemu hoitaa roolinsa rikkovassa kentässä todella hyvin. Plusmiinus on viisi plussalla. Siihen rooliin Teemu olisi varmasti kelvannut edelleen Jortikalle. Ymmärrettävästi Laine hakee kuitenkin nyt lisää vastuuta ja seurasiirto on järkevä veto.

Jokerit on sen kokoinen organisaatio, että kovin montaa kautta ei voida vetää sijoilla ynnämuut. Niin mielellään kuin sitä näkisi Teemu Laineen pistepörssin toptenissä, eivät odotusarvot ole niin korkealla, että riskiä voitaisiin ottaa. Jokeriorganisaatiohan ei ole tässä suhteessa siis Flun mainitsema vitsi vaan toimii niin kuin pitääkin. Suojatyöpaikkoja ei ole.

Teemu on kuitenkin vielä nuori ja saattaa hyvin tehdä Somervuoret. Onnea siihen.
 
Viimeksi muokattu:

yökkömies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Bundesliga
Amen!

Vakion kanssa 100% samaa mieltä. En muutenkaan jaksa itkeä sellaisten pelaajien perään, jotka eivät Jokereissa halua jatkaa. Tsemppiä Teemulle jatkoon ym.

Hockeymagasinetin sivuilla oli mielenkiintoinen huhu Mikko Myllykosken siirtymisestä Luleåsta Jokereihin. Vapaana näyttäisi olevan paljon muitakin mielenkiintoisia Svea-mammanpoikia, silmiini pisti muuan Emil Kåberg. Muutaman ottelun nähneenä vaikuttaa aika räiskyvältä persoonalta ja kovalta luulta hupaisasta nimestään huolimatta.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Teemu Laine vai Ville Peltonen?

Provo-otsikosta asiaan:
Vaikka valinta on (olisi, Ville ei valitettavasti taida olla tulossa...) tehtävä oman, fanikatsomon rakastaman junnun ja ties mistä Belsepubista tai HIFK:sta ponnistavan pelaajan välillä, ei aina kannata päätyä omaan jätkään.

Teemu Laine ei ole vuosien yrittämisestä huolimatta ole onnistunut vakiinnuttamaan paikkaa ykkös-, kakkos- tai edes kolmosketjussa. Hän on sydämeltään jokeri. Kiva juttu. Mutta pelitaidoiltaan hän on ainakin tällä hetkellä täytemies. Tai roolipelaaja: vähän pakkina, vähän pyörremyrskymäistä luistelua ja kiekon ylöstuontia. Valitettavasti myös liikaa tuhlattuja paikkoja ja pelinäkemys kuin ravihevosella: vierelle ei vilkuilla. Hyviä syöttöjä ei anneta koskaan.

Laine olisi saanut varmaankin jatkaa Jokereissa nykyisessä roolissaan vaikka maailman loppuun (eli noin 32-vuotiaaksi).
Koska hän kuitenkin on eteenpäin pyrkivä urheilija, rooli ei riitä. Laine haluaa enemmän kuin Jokerit pystyy tarjoamaan.

Ero oli siis väistämätön.

Eikä meidän Jokerikannattajien kannata suhtautua asiaan "penailuna" ja tuijottaa rosteria konservatiivisin silmin. Fakta on, että Vertalasta oli kauden aikana Jokereille enemmän hyötyä kuin Laineesta. Ja ne fanit, jotka tulevat halliin Laineen takia, tulevat sinne muutenkin. Virmasen ja kumppanien pitää kalastella isompia vonkaleita ns. suuren yleisön houkuttelemiseksi. Laine tai Vertalakaan eivät siihen riitä.

Tarvitaan Peltonen, uusi Janecky tai vanha Metropolit, jos riittää hänkään.

Eikä Laineen menettäminen ole mitään Jokerien yksinoikeudella tapahtuvaa urpoilua. Näin tapahtuu joukkueissa, jotka tähtäävät menestykseen. 1990-luvulla TPS luopui mm. Tom Koivistosta, Erik Kakosta, Kai Nurmisesta, Niko Mikkolasta ja Mikko Elorannasta. Tällä kaudella HIFK:ssa huomattiin, että edellisellä kaudella onnistunut Carlo Grunn ei enää mahdukaan pelaamaan. Hän sai mennä.

Jokerimenneisyys on kaunis ihanne uusia pelaajia kartoitettaessa. Se ei kuitenkaan saa olla ainoa kriteeri. Toivottavasti Masa ja kumppanit ymmärtävät, että joukkueeseen tarvitaan käsiä, käsiä ja käsiä. Ei pelkkiä voima/vauhtilaitureita, vaikka heillä olisi sydämen paikalla meille kaikille niin rakas narrilogo.

Muuten. Miksi helvetissä Haakana meni Bluesiin? Nyt hereillä siellä Areenan toimistossa!
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
ei juma....

taisin jälleen kirjoittaa potaskaa, sillä P.Varis saatetaan sittenkin nähdä Jokeri nutussa.

Jokereista pyörii nyt niin paljon juttuja että mikään ei tietenkään ole varmaa,mutta oikeasti Varis olisi hyvä 6.ketjuun tai 7.ketjuun, siinä oiva pelaaja Turuseksi Turusen paikalle.!
 

Sam#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Re: ei juma....

Viestin lähetti liigajyrä
taisin jälleen kirjoittaa potaskaa, sillä P.Varis saatetaan sittenkin nähdä Jokeri nutussa.
Hienoa! Varis- Janecky -Lind saattaapi olla jälleen kasassa! Pakeiksi Strömberg-Martikainen ja maaliin Sulander. Tuon jälkeen kenelläkään ei ole ikävä Teemu Lainetta tai Arsi Piispasta.

Go Matti Go!
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Teemu Laine vai Ville Peltonen?

Viestin lähetti nikolaimakarov

Eikä Laineen menettäminen ole mitään Jokerien yksinoikeudella tapahtuvaa urpoilua.

Tai edes urpoilua ylipäätään. Pelaajarosterin miettiminen on kuin valtion budjetin tekemistä. Menoja keksii kaikki, mutta tulopuolella onkin hiljaisempaa. On mukava luetella keitä pitää tulla, mutta kenestä luovutaan onkin sitten hankalampaa.

Vaikka Laine on kuinka perusjokeri hyvänsä, saattoi lähtö olla molempien osapuolten kannalta oikea ratkaisu. Kannattaako pelaajan jatkaa uraansa tieten, mitä edessä on vai hakea urakehitykselleen potkua virikkeellisemmästä, uudesta ympäristöstä. Miettikää itseänne vastaavassa tilanteessa. Tässä kohtaa vain intressit eivät kohdanneet. Aviopari totesi, ettei yhteiselämä maistu, erotaan ystävinä. Ei Laineen myötä lähde käsiä ja taitoa, edes identiteettiä sen vertaa, etteikö ne olisi korvattavissa sillä itsellään.

Uskon Jokereissa olevan ohi -maalaispoikia kalliilla sisään toivotaantoivotaan-osastolle -aika. Uskon jopa, että monen lähtijän korvaaja saa vielä suunne messingille. Kun kaikkia ''omia poikia'' ei yksinkertaisesti pysty pitämään, on joskus 'ravitsevaa' laittaa heitä jonoon ja miettiä, keistä voi pakon edessä luopua ja keistä ei. Tai miettiä aina oman tulijajoukon ja -määrän vastapainoksi ketkä veks.

Luulen, että vastaavaa pähkitään naapurissannekin. Ristivedot talouden, kannattavuuden, kiinnostavuuden ja menestymisen välillä seuroissa ovat melkomoisia. Kaikista omista täytyisi pitää kiinni, mutta jengi pullollaan tehomiehiä. Mitään ei saisi maksaa, jotta tulee tulosta ja nimilistan on vedettävä hallit täyteen. Ei helppo.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Re: Re: ei juma....

Viestin lähetti Sam#9
Tuon jälkeen kenelläkään ei ole ikävä Teemu Lainetta tai Arsi Piispasta.

Go Matti Go!

Saahan sitä tietysti Piispastakin ikävöidä. Hän nyt kuitenkin palasi juurilleen Jyväskylään, josta muutti jokunen vuosi sitten muun perheen mukana Helsinkiin. Piispasen tiedettiin kaipaavan takaisin kasvattiseuraansa. Siellä on sitä paitsi paremmat mahdollisuudet saada vastuuta. Järkevä veto.

Minä ihmettelen, että joidenkin mielestä kenestäkään omasta (jollainen Arsi ei edes oikeastaan ollut) ei saisi luopua. Mihin piruun niitä sijoitettaisiin ensi kauden ketjuissa? Luvataanko kaikille omille kasvateille automaattisesti vähintään kakkosketjun paikka? Mahdoton yhtälö.
 

Tuomas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vain yksi jengi Stadista
Re: ei juma....

Viestin lähetti liigajyrä
taisin jälleen kirjoittaa potaskaa, sillä P.Varis saatetaan sittenkin nähdä Jokeri nutussa.
Näinhän se näyttää olevan. Ja myös Häkkinen sekä Paka ovat tehneet jatkosopimukset kuulemani mukaan. Voisi kyllä veikata että maalivahtia vielä haetaan...
 

Filosofem

Jäsen
Yleisesti junnuista + Petestä

Omat nuoret ja junnut ovat kieltämättä olleet aina yliarvostettuja. Vaikka ei ole pelikokemusta, pelikäsityskin on useimmiten puutteellinen, taidot ovat vielä rajalliset, herkkyys tehdä virheitä on suuri ja fysiikka ei välttämättä riitä, mutta silti virheitä näille annetaan paljon anteeksi ja uskotaan omiin tuotoksiin. On selvää, että mikäli rosteri pitäisi koota joko valmiista pelimiehistä tai junnuista, niin ensiksi mainitulla se mestaruus voitetaan. Se junnujoukkue pelaisi kuten tämän kauden Pelicans. Kuitenkin joukkueessa halutaan säilyttää se jatkuvuus, jota nämä omat jätkät jengeissään edustavat. Vaikka paljon nähnyt Tommi Turunenkin oli mitä nyt oli, hän todennäköisesti kuitenkin oli varmempi vaihtoehto jäälle kuin Arto Koivisto tai Arsi Piispanen. Vaikkakin minä olisin myös hyllyttänyt Dogin meidän nuorten tieltä - hyllyttäisin toki edelleen.

On selvää, että kaikista nuorista ei tule edes liigatason pelaajia, ei edes välttämättä puolistakaan. Kuitenkin esimerkiksi Teemu Laineen myynti oli pala pois tämän päivän Jokereista, vaikka se vasen keltainen pallo logosta. Toisin kun Somervuori, Laine ei saanut kunnollista näyttöpaikkaa. Kun annettiin muutaman pelin pesti ykköseen, Laine veti piste per peli tahtia, eivätkä nämäkään pojot vain pelkkiä syöttöjä. No, minä nimittäin olenkin tuo tekstin alun henkilö, joka näemmä yliarvostaa omia jätkiä ja antaa paljon anteeksi, ainakin Laineen kohdalta. Hätäähän Jokereissa ei ole, nuoria riittää kokoonpanossa ensi kaudellakin - ja paluumuuttajia. Rosteri saattaa olla enemmän meidän näköinen mitä se oli jo tällä kaudella. Kuitenkin siitä puuttuu se vasen keltainen pallo.

Petri Variksesta vielä. Ei Pete esittänyt päättyneellä kaudella sellaisia otteita, mitä vahvistukselta voitaisiin odottaa. Muutamia yksittäisiä väläyksiä, mutta paljon pitää parantaa mikäli Jokereissa jatkaa uraansa. Kuten joku tässä jo sanoikin, otetaan samalla Otto takaisin, kun kerran vielä on ammattilaiskiekkoilija. Pete-Otto-Lintu sitten hassuttelee vastustajaa ja maalin tehtyään tykittää kivääriksi kuvitellulla mailallaan maalin sankarin jäänpintaan.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Re: Yleisesti junnuista + Petestä

Viestin lähetti Filosofem
Kuten joku tässä jo sanoikin, otetaan samalla Otto takaisin, kun kerran vielä on ammattilaiskiekkoilija.

Eiköhän Otto palaa vasta sitten kun Teemukin palaa.

Varis on kyllä minullekin aikamoinen kysymysmerkki ja ihmettelen Jortikan valintaa tässä asiassa. Miksei sitten kelvannut viime kaudelle ? Tuskin on enää lisää kehittynyt Tapparassa viime kauden aikana. Toisaalta moni taisi aikanaan ihmetellä kun Jortsu otti Nurmisen takaisin Tepsiin, eikä ihmettele enää.

Sinällään on hieno asia että ex-Jokereille tarjotaan pelipaikkoja, sillä saadaan sitä Jortikan peräänkuuluttamaa sitoutumista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös