Roster Watch 2004-2005

  • 393 530
  • 2 567
Tila
Viestiketju on suljettu.

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Re: Vertala, Lind, Dahlman

Viestin lähetti Oiva
Suurta ihmetystä herättää meikäläisessä se, että varsin monella on ketjuissaan Vertala ja samaan aikaa meuhkataan, että Lind ja Dalla vievät paikkoja omilta, eivätkä tuo mitään uutta joukkueeseen. Enemmän uutta kuitenkin kuin Vertala, joka ei varsin kiitettävästä yrityksestään huolimatta ole edelleenkään liigatasolla huippupelaaja. Dahlman ja Lind ajavat kirkkaasti ohi, eikä Jokeri-tausta - etenkin Lindin kaltaisen ikonin kohdalla - ole vähäisin syy. Etenkään, kun en näe mitään pelillistäkään syytä jätkien dissaamiselle.


Eihän se Vertalakaan ole mikään huippujätkä. Tuskin kukaan on sellaista meuhkannut. Syy miksi heitin Vertalan kakkoseen, oli puhtaasti kuvitteellinen. Ei ainakaan minun kasaamia kenttiä kannata noin tarkkaan tuijottaa. Ensin treeniä ja testiä, sitten treeniä ja treeniä ja vasta sitten voi katsella puuttuvia palasia. Uskon näin Jortsun ja Waden tekevänkin. Oleellista on nähdä alustavia pareja tyyliin:

"Rita"-"Santala" (voimaa ja härskiyttä panna laatta maaliin)
Metro-Jantunen (tiedetään jo kyvyt, "pehmeämpi" kuin 1-ketju)
Dahlman-Filppula (asiallinen, jopa hyvä 3-pari)

Nuokin - jos siis olisivat käytettävissä - voi kasata tarpeen mukaan uusiksi pareiksi ja täydentää sitten sopivilla laitureilla.
 

demitra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Re: Re: Piispasen lähtö on paskempi homma

Kun nyt ensi kauden sentteritilannetta alkaa oikein järjen kanssa miettimään niin alkaa vaikuttaa siltä, etteivät sekä Paka ja Filppula mahdu yhtä aikaa joukkueeseen. Totuus on, että jos menestystä tosissaan haetaan niin tällöin kummallakaan ei ole asiaa kahteen ensimmäiseen ketjuun tai silloin laitureiden pitää olla Ville Peltosen tasoa. Tällöin ketjut olisivat

VMJ tai vastaava
"Peltonen"-Paka/Filppula-"Peltonen"
Lind-Paka/Filppula-Dahlman
Jämät

Jos joukkueeseen ollaan hankkimassa kahta huippusentteriä niin tällöin toiselle tästä parivaljakosta ei enää ole tarvetta, sillä neloseen ei kummastakaan ole. Paka olisi tietysti periaatteessa liigan paras nelosen sentteri, mutta tuskinpa kolme kautta ykkös- ja kakkosketjussa pelannut kaveri suostuisi moiseen. Filppulan peluuttaminen nelosessa olisi puolestaan tulevaisuutta ajatellen käsittämätöntä typeryyttä. Paljon todennäköisemmät ensi kauden ketjut lienevätkin

VMJ tai vastaava
"Peltonen"-"Santala"-"köyhän miehen Peltonen"
Lind-Filppula-Dahlman
Jämät
 

MC61

Jäsen
Suosikkijoukkue
rystylätty
Re: Jokerit 2004/2005 Hjalliksen silmin

Viestin lähetti cobol
Jos Hjallis olisi tällaisen kokoonpanon valmis maksamaan, uskoisin joukkueen myös sitoutuvan Jokereihin ja pelaavan Jokereina. Tämä heijastuisi myös joukkueen menestykseen, maalintekovoimaan, myönteiseen julkisuuteen joukkueen ympärillä ja näiden tuloksena lopulta yleisömääriin.

Mikäli "Omat Pojat II" -projekti käynnistyy:

Onko Jokereilla lainkaan niin sanottua PR-henkilöä organisaatiossaan? Ei. Jos olisi, tämä voisi saattaa "omista kundeista" saatavan hyödyn maksimaaliseen hyväksikäyttöön.

Medianäkyvyyttä ei nimittäin tarvitse ostaa (Hjalliksen filosofia) - sitä saa ilmaiseksi, jos osaa vetää oikeista naruista. Jos maksaa pelaajista (mediakiinnostus), on turha maksaa myös mainonnasta erikseen. Ja julkisuutta voi ohjailla haluttuun suuntaan (kuten Jortsu ja Jarna ovat osoittaneet).

Jenkeissä tämä mediapuoli osattaisiin hoitaa, mutta Suomesta en ole niinkään varma. Suomalainen markkinointi-fiilistely on todella retuperällä.

Ja sorry teille, jotka kilahditte lievästä offauksesta. Tämä käsittelee jokatapauksessa ensi kautta ja rosterin hyväksikäyttöä. :hah
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti flintstone

Kariya - Metropolit - Selänne
Rita - Santala - Jantunen
Dahlman - Filppula - Somervuori
Lind - Pakaslahti - Vertala
Mäki - Kuki - Tervonen

Lepistö - Niinimaa
Väänänen - Koivisto
Kankaanperä - Martikainen
Kantee - Kalteva
Latvala
Jumalauta, mähän tykkäisin tästä jengistä. Ja vaikka Latvala loukkaantuis ja tekis kipeää, silti jengi olisi vielä ihan kohtuullinen. Masa hommiin, scouttaus on tehty.

Paluu arkeen osa 1. Vaikka ison veden tuolla puolen alkaisi työtaistelu, en millään jaksa uskoa siihen, että sieltä irtoaisi Jokereihin 4-5 pelaajaa. Tässä flintstonen viestissä on kyllä esitetty homman timanttinen ydin. Tuosta voi Masa ja Hjallis blokata ne jätkät, jotka tosissaan Jokereihin haluttaisiin. Sen verran kuitenkin realismia, että itse uskon noista mahdollisesti 1-3 pelaajan tulevan Jokereihin.

Paluu arkeen osa 2. Vaikka tuosta ottaisi nuo NHL-avut pois, aika hyvä jengi olisi kasassa. Toki Oksa ei aivan sellaisenaan korvaa amerikan Paulia, mutta materiaali olisi muutoin kyllä ihan kilpailukykyinen. Eli tuosta nuo aivan huiput pois ja junnuja tilalle niin siitä löytynee ensi kauden Jokerit.
 

Filosofem

Jäsen
Mikäli ajatellaan näitä mahdollisia hyökkäyspäänvahvistuksia Rita, Dahlman, Somervuori ja Lind, niin yksikään heistä ei ratkaise otteluita yksinään. Nämä jätkät tarvitsevat vierelleen jonkun, joka jakaa/ottaa vastuun maalintekemisestä. Lind sopisi parhaiten Tomen paikalle Metropolitin ja Jantusen laitaan, mikäli Tome nyt lähtee. Lintu esimerkiksi Peten ja Oton vierellä 90-luvun kultavuosina oli täyttä terästä. Lindillä on kädet ja pelinäkemystä, mutta omaa duunarin asenteen. Selvä tapaus.

Rita ja Somervuori tarvitsevat keskelle jonkun ratkaisuihin pystyvän tähden. Tommi Santala, anyone? Eikö tuo ollutkin jo junioriaikainen tuhoketju tai sitten muistan jonkun lenkin väärin? Ridassa on kuitenkin huikeaa potentiaalia maalitykiksi, jotenkin tuntuu, että juuri Eero ja Tommi ovat omiaan tätä potentiaalia täydentämään.

Dahlmanille "jää" paikka kolmosessa Filppulan vierellä. Tämä ketju ei enää välttämättä vaadi mitään liigatason tähteä kolmanneksi linkiksi, mutta eipä siitä haittaakaan olisi. Kuitenkin Kuusistolla ja Mäellä on edellytyksiä nelosta suurempaan rooliin, joten olisiko tämä paikka jommalla kummalle.

Mikäli nuo neljä omaa jätkää saadaan hankittua, sekä Santala, niin hyökkäyksessä meillä ei ole mitään hätää. Heh, ja Metropolit kun saadaan vielä pidettyä tietenkin. Mikäli Virmanen & co. tämän skenaarion toteuttavat, niin luulisi ihmistenkin eksyvän hieman useammin Areenalle katsomaan 28 ottelua runkosarjassa Stadin parasta kiekkoa. Nyt kun näitä nimiä pyörii hyökkäyksessä aika paljon, niin puolustus on jäänyt selvästi vähemmälle. Mikäli saadaan Kantee, Lepistö ja Kalteva jokainen yhteen pakkipariin kolmesta ensimmäisestä kentästä, niin pakisto huutaa Martikaisen lisäksi vielä kahta oman tonttinsa hidalgoa.
 

demitra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pakiston ja veskojen osalta spekulaatiot ovat tavalliseen tapaan olleet pienempiä. Itse lähtisin siitä, että pakistossa pitäisi olla 8 hyvään peliin pystyvää puolustajaa. Tällä hetkellä joukkueessa on kolme nuorta (Lepistö, Kalteva ja Kantee) (3) puolustajaa ja ilmeisesti jo varmistunut Martikainen (4). Lisäksi Järventie (5) jatkanee enkä pistäisi pahaksi Latvalankaan (6) jatkamista, kunhan miestä ei vaan suunnitella ylivoiman pyörittäjäksi. Tarvittaisiin siis vielä ykköspakki ja ylivoiman pyörittäjä eli Koikka/Hedin/Lintner (7) sekä mies, joka lunastaa Helgen puheet eli Haakana/Kanki (8). Jos oikein paha loukkaantumissuma iskee niin myös Jalkasta voi peluuttaa. Muuten tämä mies kannattaa vuokrata vaikka divariin tai antaa mieluiten kenkää. Onpas tämä joukkueen kokoaminen helppoa.

Maalivahtitilanne taitaa olla kaikkein selkein: Häkkinen ulos, Helanen kakkosena ja uusi ykkösveska tason ollessa luokkaa Norrena/Bäckström.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Älkää nyt vetäkö herneitä nenään tästä, mutta tietääkseni Santalalla ei ole mitään kauheata hinkua Jokereihin. Tästä syystä hän teki myös viimekaudeksi sopimuksen HIFK:n eikä Jokereiden kanssa. Tietysti kun lyö tarpeeksi rahaa pöytään, niin melko varmasti Santala Jokereihin tulee. Uskoisin kuitenkin Santalalla olevan niin paljon ottajia, että hän valitsee jonkun muun seuran kuin Jokerit.
 

demitra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Ck
Älkää nyt vetäkö herneitä nenään tästä, mutta tietääkseni Santalalla ei ole mitään kauheata hinkua Jokereihin. Tästä syystä hän teki myös viimekaudeksi sopimuksen HIFK:n eikä Jokereiden kanssa. Tietysti kun lyö tarpeeksi rahaa pöytään, niin melko varmasti Santala Jokereihin tulee. Uskoisin kuitenkin Santalalla olevan niin paljon ottajia, että hän valitsee jonkun muun seuran kuin Jokerit.

Mikäli Jokerit onnistuu tekemään sopimukset muiden saman ikäluokan pelaajien (Dahlman, Somervuori, Rita) kanssa niin saattaahan tuo Tommikin kotiin palata. Kyseisen kolmikon palkkaaminenhan olisi selvä viesti myös muille organisaatiosta poispotkituille eli menneet virheet pyritään paikkaamaan.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Viestin lähetti Ck
Uskoisin kuitenkin Santalalla olevan niin paljon ottajia, että hän valitsee jonkun muun seuran kuin Jokerit.

No tuskin Santalalla on kovin suuria siteitä IFK:n kanssa vaikka taannoin kävikin rahastamassa allekirjoituspalkkion teiltä ennen kuin siirtyi rapakon taakse. Ja peliäkään IFK:n punapaidassa Tommi ei ole urallaan pelannut. Jos seurataustan perusteella lähtisi veikkaamaan niin Jokerit ja HPK lienevät Santalan suhteen vahvoilla. Ja mitä mä olen ymmärtänyt niin Santala ei lähtenyt Jokereista ovet paukkuen vaan Tommi halusi itse lähteä hakemaan lisää vastuuta muualta kun Jokereissa ei vielä silloin ollut tilaa. Voihan tietenkin olla että mun tiedot ei olekaan faktaa vaan siltoja olisikin poltettu.

Se näkee joka elää.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Viestin lähetti flintstone
No tuskin Santalalla on kovin suuria siteitä IFK:n kanssa vaikka taannoin kävikin rahastamassa allekirjoituspalkkion teiltä ennen kuin siirtyi rapakon taakse. Ja peliäkään IFK:n punapaidassa Tommi ei ole urallaan pelannut. Jos seurataustan perusteella lähtisi veikkaamaan niin Jokerit ja HPK lienevät Santalan suhteen vahvoilla. Ja mitä mä olen ymmärtänyt niin Santala ei lähtenyt Jokereista ovet paukkuen vaan Tommi halusi itse lähteä hakemaan lisää vastuuta muualta kun Jokereissa ei vielä silloin ollut tilaa. Voihan tietenkin olla että mun tiedot ei olekaan faktaa vaan siltoja olisikin poltettu.

Se näkee joka elää.

En ole missään väittänytkään, että Tommilla olisi tunnesiteitä HIFKiin. Viime keväänä Tommi kuitenkin teki sopimuksen HIFK:n kanssa juuri siitä syystä, että Jokerit teki silloin niin paskaset kun Tommi ei vielä ollut tähti. Ja tämä on fakta. Tästä syystä en usko, että Santala ensimmäisenä on juoksemassa tänäkään vuonna Jokereiden luukulle. Mutta niin kuin sanoi, että kun Hjallis tarpeeksi kaivaa kuvetta, niin mahdollisesti saattaa Santalaakin alkaa kiinnostamaan.
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
Viestin lähetti Filosofem


Mikäli nuo neljä omaa jätkää saadaan hankittua, sekä Santala, niin hyökkäyksessä meillä ei ole mitään hätää. Heh, ja Metropolit kun saadaan vielä pidettyä tietenkin.

Ja hintaa kokoonpanolle tulee? Mukavaa puuhaa tämä joukkueen kokoaminen, jos ei tarvitse miettiä palkkakustannuksia. Kalliita pelureita, elleivät sitten ole valmiita tiputtamaan palkkatoiveitaan vain siitä ilosta, että pääsevät pelaamaan Jokereissa.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Viestin lähetti Ck
Viime keväänä Tommi kuitenkin teki sopimuksen HIFK:n kanssa juuri siitä syystä, että Jokerit teki silloin niin paskaset kun Tommi ei vielä ollut tähti. Ja tämä on fakta.

Santala teki sopimuksen IFK:n kanssa koska IFK:n tarjous oli paras. Jokerit ei lähtenyt kilpajuoksuun Santalasta koska täällä tunnustettiin faktat ja tiedettiin että Santala lähtee NHL:ään, aivan kuten sitten kävikin.

Jos jonnekin Santalalla on tunnesiteitä niin kasvattajaseuraansa Jokereihin ja Kerhoon, jossa Tommi teki liigatasolla läpimurtonsa. Tommi on kuitenkin syntyjään stadilainen joten ehkä kotiseutu rakkaus toisi Tommin tänne. Mutta eiköhän se loppujen lopuksi ole raha joka sen Tommin pelipaikan ratkaisee.

Viestin lähetti bambamcam
Ja hintaa kokoonpanolle tulee? Mukavaa puuhaa tämä joukkueen kokoaminen, jos ei tarvitse miettiä palkkakustannuksia. Kalliita pelureita, elleivät sitten ole valmiita tiputtamaan palkkatoiveitaan vain siitä ilosta, että pääsevät pelaamaan Jokereissa.

No tuskinpa nämä sen kalliinpia joukkueita on kuin nuo teidän NHL-lakon aikaset joukkueetkaan.
 
Viimeksi muokattu:

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Ck
Viime keväänä Tommi kuitenkin teki sopimuksen HIFK:n kanssa juuri siitä syystä, että Jokerit teki silloin niin paskaset kun Tommi ei vielä ollut tähti. Ja tämä on fakta.
Tätä samaa tunnutaan toistelevan useammassakin viestissä. Voisiko joku siis ystävällisesti kertoa, mihin tämä fakta perustuu ?

Tämä ihan siksi, etten mene muuta väittämään, mutta niiden tietojen mukaan joita minulla on, mitään välien poikkeamista tms. ei olisi tapahtunut. Nämä tiedot perustuvat mm. siihen, että siirto HPK:hon ei koskaan olisi toteutunut niin nopeassa aikataulussa ilman seurojen (HPK, Jokerit) ja pelaajan yhteistyötä.

edit. kirj vihreä
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti bozik
Tätä samaa tunnutaan toistelevan useammassakin viestissä. Voisiko joku nyt ystävällisesti nyt kertoa, mihin tämä fakta perustuu.

Bozik, ei Santala sen vuoksi signeeranut Hifkiin. Mutta kyllä Jokereiden kylmä kohtelu takavuosina asiaa auttoi. En lähde asialla enempää spekuloimaan, mutta juttelin viime keväänä Santalan, Hjalliksen ja Virmasen kanssa tästä asiasta ja sen pohjalta voin sanoa, että he ovat asioista myös keskenään puhuneet. Menneet ovat menneitä. Ensi kauden kokoonpanoon nuo ikävät asiat eivät enää vaikuta.

Ja huomaa, että mun rosterissa oli kyse "Santalasta" eli samantyyppisestä sentteristä: iso, ilkeä, röyhkeä ja riittävästi käsiä SM-liigaan. Mutta ei se ole kenellekään uutinen, että Santala saattaa palata Suomeen oli työsulkua eli ei. Siis saattaa.

Edit: kirjvihr
 
Viimeksi muokattu:

Filosofem

Jäsen
Viestin lähetti bambamcam
Ja hintaa kokoonpanolle tulee?

Tulee tulee. Ehkä jos et puuttuisi yhteen ainoaan viestiin tässä ketjussa, niin selviäisi, ettei tuo pelaajabudjetin nostaminen ole mikään mahdoton toimi. Vai mitenkä teidän budjettinne tulee kestämään näin nopealla lukaisulla poimitut nimet Jokinen, Rafalski, Zidlicky, Ahonen, Ruutu & Ruutu.

Tähän lainaisin samaa, mitä Flint ja Bozik jo ehtivät, mutta jätetään tekemättä ja liitytään seuraan ihmettelevään: Ck, minäkin haluaisin niitä faktoja kehiin.
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
Viestin lähetti flintstone



No tuskinpa nämä sen kalliinpia joukkueita on kuin nuo teidän NHL-lakon aikaset joukkueetkaan.

Ajattelin tilannetta ilman lakkoa. Levottomat joukkueet ovat todellakin tulossa kannattajien mielestä lakon toteutuessa. Fantasiaa.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Viestin lähetti bozik
Tätä samaa tunnutaan toistelevan useammassakin viestissä. Voisiko joku siis ystävällisesti kertoa, mihin tämä fakta perustuu ?

Tämä ihan siksi, etten mene muuta väittämään, mutta niiden tietojen mukaan joita minulla on, mitään välien poikkeamista tms. ei olisi tapahtunut. Nämä tiedot perustuvat mm. siihen, että siirto HPK:hon ei koskaan olisi toteutunut niin nopeassa aikataulussa ilman seurojen (HPK, Jokerit) ja pelaajan yhteistyötä.

edit. kirj vihreä

Ikävä kyllä en voi tietolähteitäni täällä alkaa nimeämään. Sen vielä sanon, että en niinkään väitä Santalalla menneen välien poikki vaan, että Santalaa ei tosiaankaan kiinnostanut mennä Jokereihin. Miksi flintstone vänkäät tästä asiasta kun et selvästikään näytä tietävän edes asiasta mitään.

Tietysti Santalan suhtautuminen Jokereihin on voinut muuttua tämän kauden aikana, mutta jos se on pysynyt samana, niin en usko hänen Jokereissa pelaavan. Mittava rahallinen panostus on tietenkin sitten eri asia.

Edit: Tuossa ylempänä cobol jo vähän valoittikin asiaa, eli ihmisten väliset suhteet ei välttämättä ole kokonaan katki. Kuitenkin tuosta Jokereiden silloisesta tempauksesta on jäänyt Santalalle paha maku suuhun ja näin ollen hän mieluummin valitsi HIFK:n kuin Jokerit. Ja kyllä, Jokerit olisi myös halunnut Santalan viime kaudeksi, mutta kukapa ei olisi.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti Ck
Ikävä kyllä en voi tietolähteitäni täällä alkaa nimeämään. Sen vielä sanon, että en niinkään väitä Santalalla menneen välien poikki vaan, että Santalaa ei tosiaankaan kiinnostanut mennä Jokereihin.
´

No, pystyt varmaa vastamaan siihen kysymykseen, että mitä tuolla tarkoitat? Jos tuo kirjoittamasi olisi totta, tuskin tiedät itsekään, mistä kirjoitat.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
"Ja huomaa, että mun rosterissa oli kyse "Santalasta" eli samantyyppisestä sentteristä: iso, ilkeä, röyhkeä ja riittävästi käsiä SM-liigaan. Mutta ei se ole kenellekään uutinen, että Santala saattaa palata Suomeen oli työsulkua eli ei. Siis saattaa."

Tähän pieneen tekstinpätkään kiteytyy erinomaisesti "arvostetun Cobolin" kirjoitustyyli. Eli totta helvetissä joskus tärpää nämä Cobolin tiedot täällä, jos kerran joka kerta mies kirjoittaa tyyliin "saattaa", "santalasta" jne jne..Tiedä häntä, mutta on melko ihmeellistä etä mies kiistää kaikkien muiden tänne tuomat tiedot tai huhut, kun omat tiedonlähteet ovat a la "saattaa", "hyvin mahdollista" jne jne.

Faktaa esiin, sitähän aina itse vaadit eikö vain.

Ps. On se hienoa että juttelit viime kesänä Santalan, Virmasen ja Harkimon kanssa, nämä ovat todella esteettisiä juttuja joita on aivan loistava tuoda tänne, eikö vain Cobol?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti Renegade
On se hienoa että juttelit viime kesänä Santalan, Virmasen ja Harkimon kanssa, nämä ovat todella esteettisiä juttuja joita on aivan loistava tuoda tänne, eikö vain Cobol?

Minusta on reilua, jos voi sanoa asiat kuten ne ovat. Silloin ei tarvitse keksiä Jantusesta huhuja tai Metroa sijoittaa Suomessa väkipakolla pois Jokereista.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Viestin lähetti cobol
´

No, pystyt varmaa vastamaan siihen kysymykseen, että mitä tuolla tarkoitat? Jos tuo kirjoittamasi olisi totta, tuskin tiedät itsekään, mistä kirjoitat.

Juurihan puhuit itse lähes samasta asiasta. Minä kyllä tiedän tietäväni tästä asiasta ihan tarpeeksi paljon.

Edit: Eli siis ihmisten väliset suhteet ei välttämättä ole täysin poikki. Kuitenkin se kohtelu mitä hän silloin sai jäi painamaan ja hänellä ei siitä syystä ole hinkua Jokeri paitaan.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti Ck
Juurihan puhuit itse lähes samasta asiasta. Minä kyllä tiedän tietäväni tästä asiasta ihan tarpeeksi paljon.

Asia selvä. Santalaa tavoittelevat - jos siis Suomeen palaa - ennen kaikkea Jokerit ja HIFK. Saas sitten nähdä, kuinka käy. Viimeistään syksyllä näemme, missä Tommi pelaa.

Edit kanssa:

Hjallis ja Tommi Santala sopivat asiat jo viime kauden jälkeen. Tommi totesi itse tuolloin, että Hjallis oli avoin ja myönsi aiemmat virheet.
 
Viimeksi muokattu:

Procamp

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Santala

Suomeen mahdollisesti palatessaan Tommin seura löytyy 100%:lla varmuudella pääkaupunkiseudulta. Saattapi mukana tulla myös ylläri...
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Viestin lähetti Ck
Eli siis ihmisten väliset suhteet ei välttämättä ole täysin poikki. Kuitenkin se kohtelu mitä hän silloin sai jäi painamaan ja hänellä ei siitä syystä ole hinkua Jokeri paitaan.

No sitten Tommilla on tottakai kauhea hinku kuitenkin IFK:hon jonka kanssa niitä lämpimiä suhteita on suunnattomasti yhteisen historian takia. Ja rahaakaan IFK:n ei Tommille tarvitse antaa kun se molemminpuolinen rakkaus riittää. Jokereihin Tommi saadaan, niin kuin kaikki muutkin vähääkään paremmat pelaajat, vain n. miljoonan örön sopimuksella ja silloinkin pitää luvata että Santala pelaa ykkös ja kakkos yv:ssä, alivoimaa, ykkös pakkiparissa ja silloin tällöin myös maalissa, vähenpi ei nääs kerta kaikkiaan riitä.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kiitokset selvennyksistä liittyen siihen, mihin tiedot Santalan ja Jokerien välien tulehtumisesta perustuvat. Näissä asioissa oikeita tietolähteitä ovat vain asianosaiset ja en oikein jaksa uskoa, että tälle palstalle kirjoittavista nimimerkeistä kovinkaan moni olisi asianosaisten kanssa itse asiasta keskustellut. Silti tätä faktaa on syöttänyt yksi jos toinenkin.

Hyvä juttu kuitenkin, että välit ovat kunnossa. Tähän olen kyllä luottanut jo pidempään, sillä eiköhän HPK-visiitti lopulta koitunut lähinnä Santalan ja kerhon eduksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös