Roster watch 2003-2004

  • 421 911
  • 2 893

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Hei tyypit, eihän pohjoisamerikkalainen pelaajatausta kuitenkaan välttämättä merkitse sitä, että passissa olisi vaahteranlehti tai valkopääkotka. Esimerkiksi käyvät vaikkapa Vopat ja Bluesissa pelannut Laddy Kohn, joka oli enemmän jenkki kuin tsekki. Sen verran otan tuota konsonanttikansallisuusjuttua takaisin. Enivei, minun(kin) tietojeni mukaan tulossa on selkeästi laatua ja suoritusvarmuutta ynnä kokemusta tuolle sentterintontille. Jos tämä täyttyy, niin nimestä ei kai tässä vaiheessa ole suuresti väliä. Viimeksi kun näin kuvan Arnasonista, kaverilla ei ollut takajeetä a.k.a takatukkaa. Ilmaisu "takajeen" copyright kuuluu pojalleni, 10v.

Ja Vakio on aivan oikeassa Tomekin suhteen. Mies vesittyi Raimon koirakoulussa, kuten Vopat Alpon viinikoulussa. Potentiaalia on. Ja viitsisikö joku muuten jo ampua tämän huhun alas? Jos nyt vielä ennen sitä leikitään vaihtokauppa-ajatuksella, niin treidaisin Hirson jo vaikka hyvään pakkiin. Taitaa olla niitä jätkiä, joista kymmenenkin vuoden päästä puhutaan "on juuri läpimurron kynnyksellä". Viitaluoma on HIFKin näköinen kaveri, joka lisäsi fyysistä peliä ja mukavaa käsillehakkaamis-tyyppistä jälkipeliään roimasti viime kaudella, ei ikinä pois meiltä. Eikä Turoa, jonka joku jo hiffasikin. Kaveri nauttii suurta luottamusta tällä hetkellä ja on aikalailla....noin niinkuin HIFK.

Soosi taitaa olla menossa Pelicansiin?
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Soosi on todella menossa Pelicansiin. Ei häntä voi enään IFK:hon kertakaikkiaan vain hankkia, johtuen Ruutun taklauksesta. Ilman sitä olisin jopa voinut harkita Soosin hankkimista. Nyt voidaan sekin jo unohtaa.
 

Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Viestin lähetti Senior
Kyllä se niin taitaa olla, ettei huhussa isommin perää ole. Joku tietysti voi vasta-argumentoida, etteikö savua ilman tulta.
Se on kyllä totta että Sir Pentti on meidän Puolan höyryveturia yrittänyt metsästää. Niin kuin Jokerit-puolella jo aikaisemmin kirjoitin, fyrkkaa olisi löytynyt enemmän kuin nykyisestä pahvista minkä Masaman on laatinut. Ilokseni/iloksemme oli ilo huomata ettei Tomek takkia lähde kääntämään, never!

Viestin lähetti Senior
Ilimammuuta on selvää, ettei edellinen valmentaja roolituksissaan saanut Tomekista parasta irti. Tomekissa on ripaus sitä taiteilijaa, jolle tulee suoda tiettyjä erivapauksia pelaamisen suhteen ja nimenomaan rooleissa, joissa vahvuuksia korostetaan. Sellainen Tomek kävisi edelleen IFKiini.
[/B]
Puhut vähän, mutta asiaa, naapurin veli! Ja sit ei huudella sitä "kaasua" siellä katsomossa!? :)

JHagin moneen kertaan mainitsemat "kolme taklausta viime kaudella" ei saa toistua.

Viestin lähetti Senior
Pelasipa mies sitten ensi kauden missä hyvänsä, feivöritti ilimammuuta. [/B]
Kuin myös, aina!


Vedetään kyllä aivan off topiccina, koska kysehän on ifk:n rosterista ja Tomek ei siihen kuulu nyt, ei huomenna, eikä ikinä. Piste.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kiitos Ilmala! Pelastit päiväni ilmoittamalla huhun ankaksi. Toki olisi ollut hauska vähän vittuilla narreille kaappamaalla mies. Tämä olisi muuten ollut Hjallikselta taloudellisesti huima idea. Noin 60% jokereiden fanipaidoistahan on Valtosen nimellä varustettuja. Kuinka moni fani kehtaisi kantaa IFK:n pelaajaan paitaa päällään? Paitojen myynti nousisi huimasti. ;-).
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Minulle tullut viesti kertoo, että kyseiset "ylimäärät" ovat olleet (ovat) niitä yya-sopimuksen pelaajia, siis Chicagoko?, jotka hakevat tuntumaa ja kuntoa täältä. Ei muuta.
(Viesti voi olla virusviesti, joten ei kannata ottaa vakavasti, tätäkään).

Minäpä veikkaan, että Uugen Snickers-sivuilla vihjaitun centterin
nimikirjaimet ovat TR ja mitä treideihin tulee narrien kanssa niin eiköhän me voida tehdä Niccelle palvelus ja panna Ilmalan suuntaan?

Mutta Thomek ei koskaaaaan meille, ei millään hinnalla vaikka olisi kuinka gooni, taiteilija, IFK:n näköinen (mitä se ei ole!!)...
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti JHag
Ja Vakio on aivan oikeassa Tomekin suhteen. Mies vesittyi Raimon koirakoulussa, kuten Vopat Alpon viinikoulussa. Potentiaalia on. Ja viitsisikö joku muuten jo ampua tämän huhun alas?

Jos siis Tomek-huhua tarkoitat, niin sehän ammuttiin alas jo monta päivää sitten alas. Alasampumapaikka on tietenkin se ainoa oikea paikka tällaiselle huhulle eli Jokerit-laatikko. Sillä ei kai kukaan voi tosissaan edes kuvitella, että Valtonen ei pelaisi Jokereissa ensi kaudella?
 

red nec

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kysynkin vain,että kuinka kovaa voi valtoska pelata jortikan alaisuudessa,jonka mitta tulee täyteen kun käydään edes laidassa yhtäaikaa.Kyllähän äijä on meriittinsä kerännyt enemmän hippakiekolla kun kauhakuorma asennolla.
 

Tormentori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei mitään Tomek "kaasua kaasua" Valtosta IFKhon. Toivottavasti oli koko ajan pelkkä v*ttuilu huhu.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Kaasua Krakovaan!

Kiitokset cobol ja Ilmala. Näin ovat molempien joukkueiden fanit tyytyväisempiä. Halusin vain saada tuon alasampumisen ns. mustaa valkoisella (heh!) muodossa.

Svante: Timo Rautiainen? No, sillä on ainakin massaa ja ulkonäköäkin, kysykää vaikka valailta. Eihän se pelkkä TR riitä, nyt spekuloidaan jo toisesta sentteristä.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Viestin lähetti lintu
Ei häntä voi enään IFK:hon kertakaikkiaan vain hankkia, johtuen Ruutun taklauksesta. Ilman sitä olisin jopa voinut harkita Soosin hankkimista. Nyt voidaan sekin jo unohtaa.

Noh?

Meillehän se olisi suorastaan traditio.. (Kai Linna-Joe Frederick)

Kylläpä muuten mätäkuu tuo mukanaan monenmoista huhua.
 

Bone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buccaneers, Lightning
Viestin lähetti scoutti
Älä nyt ole noin jyrkkä, yhdellä intternetti sivulla luki näin, joten se on oltava totta! Ettei se olisi ollut BeeYkkönen tai Rebel kun pyyhälsi hiukset suorana harjoituksissa?

Mitä mitä mitä?!?
Scoude, sun ei pitänyt sanoa mitään tästä. Miksi menit laukomaan tuollaista?
Tuhkimolla nähdään ja uitetaan sut kölin ali.

Viestin lähetti JHag
Svante: Timo Rautiainen? No, sillä on ainakin massaa ja ulkonäköäkin, kysykää vaikka valailta.

On sillä massaa, myönnetään.


puh, törkeätä on kun Valaat sekoitetaan jo HIFK:n sekä Sir Pentin toimintaan..
Missä Greenpeace on??
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Kuulin aamulla ettei Pavel Bure ehkä enää voi pelata NHL:ssä koska polvet ovat sökönä. Meille kelpaa kylläkin.
Onko sillä tsekkitukkaa??
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jan Benda

Benda se edelleen sopisi kaikkiin näihin huhuihin. Ja jopa kuviin. Sentterinä Bendalla on kokoa, näköä, takatukka, kokemusta, aloitusvoittoja, P-Amerikkailainen pelaajatausta jne. Siitähän saisitte samalla Ison ja romuluisen "kanukin", joka voi tarvittaessa toimia maaleja silmät kiinni ampuvana Tsekkinä. Tähän vielä kaiken päälle se, että kaverilla Saksan passi joten vieköhän EU-kansalaisena edes ulkomaalaispaikkaa.

Tää on sitten täyttä arvailua ja huhua. Toivottavasti.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Ei sovi enää, Brett Harkins tuli jo. Siinä olisi sitten toinen sentteri, nyt vielä kun Tuomo jäisi. Noh, taitaa olla vain minun suuri unelmani.
 

JanJ

Jäsen
Re: Jan Benda

Viestin lähetti bozik
Siitähän saisitte samalla Ison ja romuluisen "kanukin", joka voi tarvittaessa toimia maaleja silmät kiinni ampuvana Tsekkinä. Tähän vielä kaiken päälle se, että kaverilla Saksan passi
Vanhan kertausta, mutta Bendahan on Belgiassa syntynyt Saksan kansalainen.
 

OldTimeHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Bayern München, Deutschland
Re: Re: Jan Benda

Viestin lähetti JanJ
Vanhan kertausta, mutta Bendahan on Belgiassa syntynyt Saksan kansalainen.
Niin, Belgian maaperällä tshekkiläiseen perheeseen syntynyt Saksan kansalainen.
 

JanJ

Jäsen
Re: Re: Re: Jan Benda

Viestin lähetti OldTimeHockey
Niin, Belgian maaperällä tshekkiläiseen perheeseen syntynyt Saksan kansalainen.
Jees. Eipä Tomas Sandströmiäkään väitetä suomalaiseksi vaikka onkin Pietarsaaressa syntynyt. Tai Mika Hannula joka syntyi Turussa.

Benda on saksalainen.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Viestin lähetti tant gredulin
No tulihan se sieltä, enää pitäisi vain tietää kuka on Brett Harkins - lisää, anyone?

Katsoppa tuota toista ketjua.
 

Korak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, ÄTPPOMK, Rikollislauma
Viestin lähetti Rebel
Ei sovi enää, Brett Harkins tuli jo. Siinä olisi sitten toinen sentteri, nyt vielä kun Tuomo jäisi. Noh, taitaa olla vain minun suuri unelmani.

Pärssinen - Ruutu - Kuhta
Järvinen/Vihko - Harkins - Vopat
Järvinen/Vihko - Viitaluoma - Grünn
xxxxx - Häppölä - xxxxx

Harkins on kyllä naputellut kovia pisteitä, joten mielenkiinnolla odotan kyseisen kaverin näkemistä kentällä. Ei hullumpi hankinta, ottaen huomioon, että Super-Mario päätti jäädä Pittsburghiin, ja näin ollen ei ainakaan tällä kaudella pysty ilahduttamaan IFK-faneja.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Ihan hyvältähä näyttää.

Kuhta-Ruutu-Pärssinen
Vopat-Harkins-Vihko
Grünn-Viitaluoma-Järvinen
Holma-Häppölä-Luttinen
Hirschovits

Benysek-Kultanen
Söderholm-Karalahti
Pikkarainen-Kurvinen
Saarinen-Lamberg
Purola

Toivotaan nyt että Tuomo jää.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Kuhta kunne kuuluupi

Mitä ihmettä? Kapteeni Koukkuko Ykkösessä? Yrittäkää jotain parempaa vitsiä! When The Going Gets Tough, Kuhta Gets Hiding...
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Vai että Brett Harkins? Toivottavasti ei nyt isketty tassua syvälle paskaan? Minor-liigojen Mario, sopii kuitenkin siinä mielessä meille, ettei ihan ongelmaton tyyppi. Luulin tämän olevan vitsi. Toisaalta luulin niin olevan M.Jantusen ja T.Sjögreninkin kohdalla naapurissa.

Eikä tämä ole vieläkään se jeppe, joka juttelee treeneissä vain Bennyn ja Vopatin kanssa ja kurvailee kiharat hulmuten. Mutta mitäs sen väliä. Odotellaan rauhassa keitä sinne looraan astuu, kun eka tosi peli on edessä. (Hassu juttu muuten, että monet liigajoukkueet itse tiedottavat omilla sivuillaan try-out- pelaajista sekä muista liigaringin kanssa harjoittelevista, vaan ei IFK.)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös