Re: Huipputalenttia ja respect the game
Viime vuosina asia on näin saattanut ollakin, mutta aina ei ole ihan putkeen sujunut Jukankaan joukkueilla tällä saralla. Ja suurin muutos on tapahtunut nimenomaan valmentaja Koivun pääkopassa. Tämän hän on itsekin myöntänyt taannoin.
Sitä äijämäisyyttä kannattajien tuskin tarvitsee suuremmin kerjätä, herra päävalmentaja on siinä määrin luonnevikainen ja äijämäinen körmy itsekin, että sitä samaa hän osaa varmasti odottaa pelaajiltaankin. Jos ei muuten niin sitten esimerkin voimalla.
Itse haluaisin nähdä tästä äijämäisyydestä sellaisen "rehdin" turkulaistetun version, josta nähtiin hieman välähdyksiä jo keväällä HPK-sarjassa, kun äijät yrittivät epätoivon vimmalla rimpuilla parempaansa vastaan. Eli kaikki sallitut ja useimmat kielletyistä keinoista käyttöön. Räyhätään ja räksytään, käytetään kaikki mahdolliset pikkukoiruudet. Ja sitten naureskellaan leppoisasti, kun vastustaja hukkaa itsekontrollinsa. Tietoisen aloitteen tekijällä on aina homma käsissä näissä asioissa. Whatever it takes to win...
Räyhäämisestä ja räksyttämisestä päästäänkin sopivasti takaisin Koivun perheeseen. Minä en itse asiassa ole kovinkaan huolissani Mikon tuittuiluista ja turhista manöövereistä. Kyllä isä poikansa kurissa pitää, luulisin. Ja toisaalta lämmöllä muistelen Mikon isoveljeä, joka nuorempana kärsi aivan samoista oireista. Osittain näiden lieveilmiöiden esiintyminen onkin suoraan verrannollista siihen, miten hyvin Mikon peli luistaa. Siinä vaiheessa, kun otteet alkavat tyydyttää myös nuorta miestä itseään, vähenee myös tarve ärhennellä.
Ja loppujen lopuksi minä olen ehkä enemmän huolissani sen Koivun perheen toisen osapuolen hermokontrollista. Hartaasti toivon, että päävalmentajaksi asti kypsyttyään J. Koivu on parantunut ns. "Juhani Tamminen -syndroomasta". Tämän sairauden taudinkuvaanhan kuuluu, että tiukoilla hetkillä valmentaja on vaihtoaitiossa ensimmäinen, jola mopo karkaa käsistä ja pelaajien rauhoittamisen sijaan valmentajan liikehdintä lähinnä nolostuttaa muita joukkueen jäseniä. Näin jälkeenpäin on hauska muistella esim. Koivun raivonpurkauksia Jursin vuosina, muta miettikääpäs olisiko homma vakuuttanut, jos herra olisi silloin ollut päävalmentajana...
Viestin lähetti Jj
Minä tosin käsitin että JKayn junnujoukkueetkin olisivat jo toistaneet tuota luovuutta suosivampaa filosofiaa (??). Mutta en ole kyllä asiaa sen paremmin seurannut.
Viime vuosina asia on näin saattanut ollakin, mutta aina ei ole ihan putkeen sujunut Jukankaan joukkueilla tällä saralla. Ja suurin muutos on tapahtunut nimenomaan valmentaja Koivun pääkopassa. Tämän hän on itsekin myöntänyt taannoin.
Sitä äijämäisyyttä kannattajien tuskin tarvitsee suuremmin kerjätä, herra päävalmentaja on siinä määrin luonnevikainen ja äijämäinen körmy itsekin, että sitä samaa hän osaa varmasti odottaa pelaajiltaankin. Jos ei muuten niin sitten esimerkin voimalla.
Itse haluaisin nähdä tästä äijämäisyydestä sellaisen "rehdin" turkulaistetun version, josta nähtiin hieman välähdyksiä jo keväällä HPK-sarjassa, kun äijät yrittivät epätoivon vimmalla rimpuilla parempaansa vastaan. Eli kaikki sallitut ja useimmat kielletyistä keinoista käyttöön. Räyhätään ja räksytään, käytetään kaikki mahdolliset pikkukoiruudet. Ja sitten naureskellaan leppoisasti, kun vastustaja hukkaa itsekontrollinsa. Tietoisen aloitteen tekijällä on aina homma käsissä näissä asioissa. Whatever it takes to win...
Räyhäämisestä ja räksyttämisestä päästäänkin sopivasti takaisin Koivun perheeseen. Minä en itse asiassa ole kovinkaan huolissani Mikon tuittuiluista ja turhista manöövereistä. Kyllä isä poikansa kurissa pitää, luulisin. Ja toisaalta lämmöllä muistelen Mikon isoveljeä, joka nuorempana kärsi aivan samoista oireista. Osittain näiden lieveilmiöiden esiintyminen onkin suoraan verrannollista siihen, miten hyvin Mikon peli luistaa. Siinä vaiheessa, kun otteet alkavat tyydyttää myös nuorta miestä itseään, vähenee myös tarve ärhennellä.
Ja loppujen lopuksi minä olen ehkä enemmän huolissani sen Koivun perheen toisen osapuolen hermokontrollista. Hartaasti toivon, että päävalmentajaksi asti kypsyttyään J. Koivu on parantunut ns. "Juhani Tamminen -syndroomasta". Tämän sairauden taudinkuvaanhan kuuluu, että tiukoilla hetkillä valmentaja on vaihtoaitiossa ensimmäinen, jola mopo karkaa käsistä ja pelaajien rauhoittamisen sijaan valmentajan liikehdintä lähinnä nolostuttaa muita joukkueen jäseniä. Näin jälkeenpäin on hauska muistella esim. Koivun raivonpurkauksia Jursin vuosina, muta miettikääpäs olisiko homma vakuuttanut, jos herra olisi silloin ollut päävalmentajana...