Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

  • 149 140
  • 1 199

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä ymmärrän erittäin hyvin, miksi Roope pistettiin eilen maaliin. Voittavaa joukkuetta ei haluttu vaihtaa ja Roope on viime aikoina pelannut erinomaisesti. Uskoisin, että joukkueessa tiedostetaan lähtokohdat Nokia Areenan peleihin, mutta valmennuksellisesta näkökulmasta sen ei pitäisi antaa vaikuttaa mitään, vaan jokainen peli alkaa alusta. Ja jokainen peli on uusi mahdollisuus. Nokia Areenan peikko ei ole vain Taposen peikko, vaan kyllä se koskee koko jengiä. HIFK:ssa ei ole yhtään pelaajaa, joka olisi HIFK-paidassa onnistunut Nokiassa voittamaan, joten kenelläkään ei ole varaa osoitella toisia sormella.

That said, olemme kuitenkin tällä hetkellä siinä tilanteessa, että Taponen oli eilen kaukana omasta perustasostaan. Ja joo, kenttäpelaajilta ei ihan hirveästi tullut Tapparan maaleissa myöskään apuja, mutta tilanne on nyt muuttunut vrt. ennen eilistä peliä sellaiseksi, että Taponen on käytännössä ainoa pelaaja, joka pelasi kirkkaasti alle oman tasonsa. Tilastoilla voi mun puolestani pyyhkiä annelia tässä kohtaa, koska kyse on nyt vain ja ainoastaan henkisestä puolesta. HIFK on pelannut Nokia Areenalla nyt 14 kertaa ja saaliina on yksi kokonainen piste. Tosin sekin on saatu Taponen maalissa. Taponen on aloittanut näistä 14:stä pelistä 9 kertaa maalissa. Huomion arvoista on sekin, että Taponen on aloittanut 17.9.22 alkaen kaikissa otteluissa, pl. viime kaudella, kun oli sairaana/loukkaantunut ja meillä oli maalissa Vinni ja Soukka.

Taponen tiedostaa tilanteen aivan varmasti ja eilisen jälkeen mä näkisin, että nyt täytyy muuttaa strategiaa. Jos ja kun tällä kaudella Nokiassa vielä pelataan, maaliin pitää ehdottomasti laittaa Hovinen. Ihan siksi, että maalivahti on joukkueen tärkein yksittäinen pelaaja ja se Nokia-peikko on nyt Taposen päässä. Vaikka Hoviselle yksi karsea nukahdus eilen tulikin, hänellä ei ole samaa taustaa kuin Taposella. Ja valmennuksen pitää tehdä kaikkensa, että joukkue nyt saavuttaisi sen ensimmäisen voittonsa Nokiassa. Se on se kaikkein suurin peikko. Kenttäpelaajat näyttivät nyt eilen, että heiltä se onnistuu kyllä.

Valmennus voi siis omalta osaltaan helpottaa Taposen henkistä taakkaa ja samalla myös koko joukkuetta, laittamalla Hovisen seuraavaan Tampereen peliin maaliin. Jossain vaiheessa Tapsa tulee sen ekan voittonsa ihan varmasti torjumaan, mutta nyt kun panokset kovenee, valmennuksen tehtävä on viheltää peli poikki ja aloittaa seuraava peli Hovisella. Hovisen pää kestää kyllä, vaikka eilen lapsus kävikin. Veikkaan, että toista vastaavaa ei tällä kaudella nähdä.
 
Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Minähän en tiedä mitään taktisesta lätkästä, puhumattakaan maalivahtipelistä.

Omana kommenttina ja mielipiteenä kyllä eilen kokoonpanojen tullen julki ihmettelin miksi Tapsa vetää kolmannen matsin saman viikon aikana.
Fyysisesti varmaan jaksaa vetää vaikka viisi peliä, mutta kun on myös semmoinen henkinen puoli.

Ja joo, playoffeissa pelit tulee nopeaan tahtiin. Eli se henkinenkin väsymys pitää selättää. Ajattelin vaan että oli aika "raskas" viikko kun peli oli ollut mitä on ja sitten kaksi peliä meni ihan putkeen ja sitten taivas aukene. Hetkeksi.
Olisi luullut et Tapsa huilaa perjantaina.

Tobbea lainaten, henkimaailman juttuja.
 
Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
Pelottavan näköinen tilanne kun veto tuli kaulan lähelle lopussa. Toivottavasti ei käynyt pahemmin. Palautui aika nopeasti mieleen Garteigin vika matsi IFK:ssa.
Tämä tuli itelleki heti ekana mieleen kun laskeutui jäänpintaan.
Noh, huomenna saattaa olla (vain) mustelma siinä kohdassa onneksi.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä taas näin tilanteen niin, että Tapsa otti ”teknisen aikalisän” itselleen. Oltiin aika purjeissa ja kun Helenius kyseli, muut sai sen minuutin hengähtää. Tähän viittasi vähän postgame-haastiskin. Tyylikästä toimintaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, FLA

Kyllähän Setänenkin löi ekassa erässä itseltään maskin päästä ja sai järkättyä pikku huilitauon. Samalla kätevästi keskeytyi IFK:n painostus.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä taas näin tilanteen niin, että Tapsa otti ”teknisen aikalisän” itselleen. Oltiin aika purjeissa ja kun Helenius kyseli, muut sai sen minuutin hengähtää. Tähän viittasi vähän postgame-haastiskin. Tyylikästä toimintaa.

Tuohon viittaisi myös Heleniuksen toiminta, kun tarkasti Taposen vointia. Melko rauhallisen oloinen oli eikä edes suurempia tutkimuksia tehnyt. Helenius on sen verran tarkka kaveri työssään, että ei missään nimessä olisi suhtautunut asiaan noin nähdyllä tavalla, jos siellä olisi oikeasti ollut jotain hätää.

Tämä sen perusteella, mitä olen Heleniuksesta sekä hänen suhtautumisestaan ja omistautumisestaan työtään kohtaan kuullut.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tapsa oli eilen huippuiskussa ja niin pitääkin, kun lumet sulaa ja kevät lähenee. Ilman Tapsan onnistumista olisi eilen 3 pistettä jäänyt saamatta.

Samaan aikaan Vaasassa Tappara hävisi ja Heljanko vaihdettiin maaliltaan pois 4 päästetyn maalin jälkeen. Tuollaisia iltoja nyt välillä sattuu. Voi silti vaan kuvitella kuinka vastaavassa tilanteessa pari tiettyä nimimerkkiä olisi suoltanut tämän ja pari muuta ketjua täyteen asiattomia viestejä.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC

Näitä iltoja tosiaan tulee kaikille maalivahdeille. Samanaikaisesti Heljangolla on jo kovat näytöt mestaruuteen riittävänä maalivahtina, jotka Taposelta vielä puuttuvat. Siksi Heljangon kohdalla tällaiset yksittäiset huonot illat ovat erilaisessa kontekstissa kontra esimerkiksi Taponen. IFKssa on myös synkkä historia näistä keskiverto-maalivahdeista a’la Lundell, Nieminen, Pitkämäki, Tuohimaa, Garteig ja Halonen to name a few, joten traumat ovat syvällä. Siispä, mielestäni tällainen videoklippikerhoilu ja panikointi on omalla tapaa ymmärrettävää. Taposta en ole missään vaiheessa laskenut tuohon em. joukkoon vaan hän on alusta asti erottunut hyvässä mielessä. Itsellä ainakin on edelleen kova luotto siihen, että Taposesta kasvaa meille Liigan TOP3 maalivahti, eikä siihen menee ikuisuuksia. IFKn kannalta on toivottavaa, että Tapsa ottaa tämän stepin mahdollisimman nopeasti.

Se on sitten jälleen toinen keskustelu, minkälainen maalivahtipari olisi optimaalisin Taposelle? Tällä kaudella ja ensi kaudella?
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se on sitten jälleen toinen keskustelu, minkälainen maalivahtipari olisi optimaalisin Taposelle? Tällä kaudella ja ensi kaudella?
Niko Hovinen on paras pari tuohon rinnalle myös ensi kaudeksi. Sen jälkeen sieltä alkaa puskea Vinniä yms. Taposella on ollut se toisen kauden kirous, mikä on lähes poikkeuksetta jokaisella nuorella veskarilla ja usko on todella kova siihen, että nyt loppukauden + ensi kauden jälkeen Tapsasta on kehittynyt sen tason veskari, että hän ei enää meillä pelaa.
 
Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taas meni eilen helppo ilman maskia... ei vaan voi antaa näin paljon muille tasoitusta.... kun taas vertaa mestaritason veska Heljankoon, joka eilen oli taas ja jälleen ihan huikeassa tikissä...
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Samanaikaisesti Heljangolla on jo kovat näytöt mestaruuteen riittävänä maalivahtina, jotka Taposelta vielä puuttuvat. Siksi Heljangon kohdalla tällaiset yksittäiset huonot illat ovat erilaisessa kontekstissa kontra esimerkiksi Taponen.
Eli Heljangon kohdalla huomioidaan mestaruustason näytöt, mutta Taposen kohdalla ei jakseta muistaa sitä, että kyseessä on toista liigakauttaan pelaava 22-vuotias veskari. Heljanko on 26-vuotias seitsemättä kautta Liigassa pelaava veskari. En nyt kohdista tätä vain sinuun, vaan yleisellä tasolla on hieman huvittavaa, että muistetaan mainita vain omaa agendaa tukevat asiat.
 
C2 huutelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Näitä iltoja tosiaan tulee kaikille maalivahdeille. Samanaikaisesti Heljangolla on jo kovat näytöt mestaruuteen riittävänä maalivahtina, jotka Taposelta vielä puuttuvat. Siksi Heljangon kohdalla tällaiset yksittäiset huonot illat ovat erilaisessa kontekstissa kontra esimerkiksi Taponen. IFKssa on myös synkkä historia näistä keskiverto-maalivahdeista a’la Lundell, Nieminen, Pitkämäki, Tuohimaa, Garteig ja Halonen to name a few, joten traumat ovat syvällä. Siispä, mielestäni tällainen videoklippikerhoilu ja panikointi on omalla tapaa ymmärrettävää. Taposta en ole missään vaiheessa laskenut tuohon em. joukkoon vaan hän on alusta asti erottunut hyvässä mielessä. Itsellä ainakin on edelleen kova luotto siihen, että Taposesta kasvaa meille Liigan TOP3 maalivahti, eikä siihen menee ikuisuuksia. IFKn kannalta on toivottavaa, että Tapsa ottaa tämän stepin mahdollisimman nopeasti.

Se on sitten jälleen toinen keskustelu, minkälainen maalivahtipari olisi optimaalisin Taposelle? Tällä kaudella ja ensi kaudella?

Heljangollakin taisi olla niitä kasvukipuja ja kesti vähän aikaa päästä tuolle tasolle.

Josko Taposelle tämä kausi oli se kasvukipujen kausi ja ensi kaudella on jo sarjan top-2 veska? Tai Top-3 Heljangon ja Rubinin kyljessä.

Kyllä mä aistin Tapsassa jo paljon parempaa tekemistä.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Tai Top-3 Heljangon ja Rubinin kyljessä.
Ei pelaa Heljanko ensi kaudella Suomessa, vaan Tapparan maalia vartioinee Metsola. Mutta samaa mieltä itse asiasta, että uskon vahvasti siihen, että Tapsa on ensi kaudella Liigan TOP3-maalivahti.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Eli Heljangon kohdalla huomioidaan mestaruustason näytöt, mutta Taposen kohdalla ei jakseta muistaa sitä, että kyseessä on toista liigakauttaan pelaava 22-vuotias veskari. Heljanko on 26-vuotias seitsemättä kautta Liigassa pelaava veskari. En nyt kohdista tätä vain sinuun, vaan yleisellä tasolla on hieman huvittavaa, että muistetaan mainita vain omaa agendaa tukevat asiat.
Minä itseasiassa tuosta ikäerosta ja Taposen sekä Heljangon hyvin samantyyyppisestä urapolusta mainitsin jo yhdelle Tapparan kirjoittajalle, joka tuli tänne aiemmin esittämään huolensa Taposesta puutteellisilla argumenteilla. Nyt vastasin vaan viestiin, jossa mietittiin minkälaista kritiikkiä Taponen olisi saanut, jos olisi pelannut samanlaisen pelin kuin Heljanko eilen. Mielestäni nämä kaksi maalivahtia eivät ole vertailukelpoisia tällä hetkellä, joten heitä luonnollisesti käsitellään eri tavalla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Minä itseasiassa tuosta ikäerosta ja Taposen sekä Heljangon hyvin samantyyyppisestä urapolusta mainitsin jo yhdelle Tapparan kirjoittajalle, joka tuli tänne aiemmin esittämään huolensa Taposesta puutteellisilla argumenteilla. Nyt vastasin vaan viestiin, jossa mietittiin minkälaista kritiikkiä Taponen olisi saanut, jos olisi pelannut samanlaisen pelin kuin Heljanko eilen. Mielestäni nämä kaksi maalivahtia eivät ole vertailukelpoisia tällä hetkellä, joten heitä luonnollisesti käsitellään eri tavalla.
Itse asiassa muistelin asian olevan niin, että olit yksi niistä, joka ikäeron on kyllä tuonut esiin. Siksi korostin, ettei kirjoitukseni tietty kohta ollut suunnattu henkilökohtaisesti sinulle, vaan yleisellä tasolla, kun tuli mieleen kirjoituksestasi.

Ja tuo on täysin totta, että Taponen ja Heljanko eivät ole suoraan vertailukelpoisia keskenään, vaan huomioon pitäää ottaa veskaripeliin oleellisesti vaikuttavia muuttujia, kuten ikä ja kokemus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös