Roope Talaja

  • 42 443
  • 291

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Talajan erikoisuus vastustajan riveissä oli siinä, että teki Ässiä vastaan maalin noin kahdeksassa ottelussa kymmenestä.

Ihan samaa luokkaa Janne Keräsen kanssa, aina kannatti reaalitilanne suhteuttaa siihen, joko olivat osuneet. Kun siis mietti lopputulosta.
 

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Talajan kohdalla muistutan saman kuin jo ainakin kerran aiemminkin: Sportissa teki yhdellä kaudella tehot 22+15=37.

Talajankin kohdalla voidaan puhua roolista ja sen vaikutuksesta henkilökohtaisiin pisteisiin.
Vajosi Sportissa tuon huippukauden jälkeen pikkuhiljaa hierarkiassa alaspäin ja sillä nyt vaan on vaikutusta tuloksen tekemiseen.
Talajalla on puutteita muilla osa alueilla ja siksi ei ehkä ihan ykkösketjun mies pitäisi olla.

Ässissä kun ei ole selkeää ykkösnyrkkiä ja kolme ketjua ainakin saavat pelata suhteellisen hyvällä peliaika keskiarvolla, joten siellä on mahdollisuus pisteitä napsia.
Talaja on melkeinpä vielä rooliaan pystynyt kasvattamaan, joten ihan mahdollista, että maalimäärä terveenä pysyessä olisi jopa 20:n paremmalla puolella.
Se olisi huima suoritus ja sitä korostaa vielä se, että Talaja oli ennemmin 3-4 ketjun laituri kuin kärki ketjun hyökkääjä Ässiinkin siirtyessä.

Mutta kertoo paljon joukkueesta jos Talaja on joukkueen paras maalintekijä.

Pakko vielä uudestaan kommentoida tähänkin takaisin koskien myös omaakin kommenttia.
Eli eihän se lähtökohtaisesti ole ongelma, vaikka Talaja olisikin joukkueen paras maalintekijä kunhan maaleja vaan on riittävästi.

Ehkä validimpaa olisi ollut kommentoida (myös minun), että kertooko se Ässien joukkueesta, että Talaja pelaa ykkösketjussa?
Vai onko Talaja paikan ottanut kokonaisvaltaisella pelillään?
Sitä mielestäni ei ole tehnyt, mutta ei sitä ole kyllä oikeastaan kukaan muukaan Ässien joukkueesta ansainnut.
Ja ehkä se taas kertoo Ässien joukkueesta jotain. :)
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kova asenne tänäänkin, ekassakin erässä painoi täysillä ja herätteli joukkuetta, huikea taistelija.
 
Talajan eilinen suoritus KooKoon pelatessa 6-5 vastaan on myös ihan mainitsemisen arvoinen. Tyly viimeistely 2-0 maalissa ja 3-0 maalissa hyvä haisto ja syöttöpiste Barachin maaliin.
 

PorinPoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Talajan eilinen suoritus KooKoon pelatessa 6-5 vastaan on myös ihan mainitsemisen arvoinen. Tyly viimeistely 2-0 maalissa ja 3-0 maalissa hyvä haisto ja syöttöpiste Barachin maaliin.
Mietin kun lähti vetämään että älä ny perkele lämärillä vedä pitkää kiekkoa mutta sehän meni komeasti keskelle maalia.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Se on kohta kultakuuppa Talajan päässä. On jo tasoissa Barachin kanssa, molemmilla 22 pistettä tehtynä.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Näitä martinbergeroneja ja 'kukas nyt maalindustamaalien prototyyppi olisikaan' on aina haikailtu. Talaja on vastannut tilaukseen, tehtaan takuu työmäärältään ja jo elokuisista harkkapeleistä lähtien iskenyt maalin sieltä, maalin täältä, ihan luukulta. Toki, tuohon tilanteeseen myös J. Virtaselle haastosta, harhautuksesta, laukauksesta A++.
 

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Näitä martinbergeroneja ja 'kukas nyt maalindustamaalien prototyyppi olisikaan' on aina haikailtu. Talaja on vastannut tilaukseen, tehtaan takuu työmäärältään ja jo elokuisista harkkapeleistä lähtien iskenyt maalin sieltä, maalin täältä, ihan luukulta. Toki, tuohon tilanteeseen myös J. Virtaselle haastosta, harhautuksesta, laukauksesta A++.
Ja melko hienosti teki Erholtzille tilan maalin eteen ja vielä poikittaisliikettä Zagidulinin eteen.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Eikös se määräydy tehtyjen maalien perusteella tasapisteissä?

Tottakai, siksi kirjoitinkin "kohta" koska viime aikoina Talaja on ollut tehokkaampi kuin Barach
 

Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Talaja tarvisi kyllä kaksiteräiset luistimet tai ainakin jotai uudistusta luistimiin. Tai sitten oman luisteluopettajan. On tällä kaudella kaatunut 30-40 kertaa joka pelissä ihan muuten vaan ja eilen todella vaarallisesti tuomarin jalkoihin.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tai sitten oman luisteluopettajan.

Tuollainen vanha koira enää mitään opi, toinen jalka on jo eläkeputkessa. Eiköhän tuo pärjää nykytaidoilla loppuun asti.
 

Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
34 vuotiaana pelaa uransa toiseksi tehokkainta kautta. Entiselle Ässien kaatajalle sopii patapaita hyvin päälle!
Jännä kyllä nähdä mikä on moodi pudotuspeleissä.

Selvästi on turhaa sähimistä vähentänyt iän myötä ja ei se nyt ainakaan peliä ole heikentänyt. Silti uskon, että on ns. näkyviä pelaajia tosipeleissä.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Talaja on muuten just se pelaaja jota ässäfanit vihaavat jos ei pelaa Ässissä. Muistan Talajan sellaisena hyvien joukkueiden harmaana voimahyökkääjänä ja Ässien tappajana
Talaja lähinnä ärsytti juuri siksi, että onnistui aina Ässiä vastaan.

Varsinaisen inhokista suosikiksi- ilmiön olen kokenut voimakkaimmin Matti Kaipaisen ja Mikko Rauteen kohdalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös