Romanttiset komediat – elokuvien aatelisto

[Koljat Candlelight]

"Jatkoajan leffakerhon" ja "Elokuva josta pidät vaikket kehtaa tunnustavasi"- ketjujen innoittaman avaan uuden keskusteluaiheen elokuvagenreistä jaloimmalle, eli romanttisille komedioille otsikon mukaisesti.

Tässä ei haeta rakkauselokuvia, klassikkotyyliin Titanic tai Tuulen viemää vaan puhtaasti juliaroberts/hughgrantmaisia hassutteluelokuvia, joiden taiteellinen tai luova merkitys on lähellä Kaisa Variksen hiihtomatkoja ilman dopingia.

Selittely äijäpiireissä on taattua, jos videofirmassa törmää tuttuun, ja tiskiltä löytyykin sen uusimman Bondin sijasta Notting Hill tai Morsian karkuteillä. "Ajattelin jos tämän leffan avulla vaikka emännältä saisi"
vaikka todellisuudessa loppuilta meneekin töniessä elokuvan takia herkistelevää daamia kauemmaksi, jotta voi keskittyä täydellä antaumuksella siihen ennalta-arvattavaan, mutta silti niin positiivisesti odotettuun loppupäätökseen.

Love Actually on oma suosikkini, kaikinpuolin timmi paketti, suurin osa lajigenren lainalaisuuksista muistetaan käydä tehokkaasti läpi. Useista eri tarinoista koostuva elokuva, jossa on tietysti mukana Hugh Grant uskottavana pääministerinä, on se rankka jätkä!
Tarina ikääntyvän rock-muusikon ja pulskean managerin välillä on kuin suomalaisesta lähiöbaarisadusta.

Ps. Jane Austenin tyyliset pohdiskelevat ja feministiset rakkausleffat on täysin akkojen juttuja!

 

[Uleåborgir]

Neljät häät ja yhdet hautajaiset on suosikkini romanttisten komedioiden sarjassa. Hugh Grant todella hallitsee/hallitsi tämän lajityypin vaikka onkin muuten helvetin ärsyttävä näyttelijä. Myös Andie MacDowell on rasittava, mutta heistä huolimatta elokuva on hyvä.

 

[Ted Raikas]

Romanttisten komedioitten huippu on Elämä on ihanaa, tähtinään Jack Nicholson (aivan loisto!) ja Helen Hunt (ei huono sekään). Aivan tajuttoman tyylikäs elokuva ja hyväntuulinen, vaikka vakaviakin asioita löytyy. Oli aikanaan erityisen mukava poikkeus Hollywood-komedioitten kaavaan. Vaikka tiettyjä tyypillisyyksiä löytyykin, niin kokonaisuus saa vaan aikaan hyvän mielen.

 

[-OO-]

Yksi asia on varma: Jos elokuvan takakannessa/kuvauksessa lukee "Romanttinen komedia", se tarkoittaa sitä että minun puolestani se saa jäädä hyllyyn/televisio saa jäädä kiinni. Yhtä varmasti kuin jos elokuvan krediiteissä lukee näyttelijöiden kohdassa nimet Hugh Grant tai Meg Ryan.

Ihan "oikeista" romanttisista elokuvista pidän, samoin komedioista. Mutta joku tuossa yhdistelmässä "romanttinen komedia" tökkii vastaan ja pahasti. Yksi niistä erittäin harvoista tämän lajityypin edustajista joista minä jaksan innostua, on tuo edelläkin mainittu Elämä on ihanaa jossa Jack Nicholson tekee aivan upean roolisuorituksen.

 

[Hazardipakki]

edit: listaanpa tähän nyt hyviä eurooppalaisia lajityypin edustajia:

Mifunes sidste sang
- Pakosalla oleva kaupunkihuora ja ränsistyneen maatilan isältään perinyt ja hullun veljen riesakseen saanut hulivili kohtaavat
10/10

Miffo
- Nuori pappi koittaa saada ryhtiä ruotsalaiseen slummiin ja sen asukkaisiin
8/10

El Cielo abierto
- Dumpattu psykiatri lähtee hakemaan lompakkoaan jonka tämän potilas varasti
9/10

Wedding Crashers
- Pakko vielä jatkaa listaa jenkkikohelluksella, jossa ei ole oikeastaan muuta huonoa kuin se ällöttävän imelä loppu. Vaughn on aivan huikeassa vedossa ja Will Ferrellkin tekee yllättävän hyvän cameon.
9/10

 

[hannes_ko]

Yksi asia on varma: Jos elokuvan takakannessa/kuvauksessa lukee "Romanttinen komedia", se tarkoittaa sitä että minun puolestani se saa jäädä hyllyyn/televisio saa jäädä kiinni. Yhtä varmasti kuin jos elokuvan krediiteissä lukee näyttelijöiden kohdassa nimet Hugh Grant tai Meg Ryan.

Uudet rillit päähän ja hopi hopi videovuokraamoon hankkimaan Poika. Siinä Hugh Grant esittää hughgrantia, mutta elokuva on loistava. Romanttinen komedia se ei ole, sanoisinko että imelä komedia ennemminkin. Elokuva ei ole lajissaan hyvä, vaan ihan aikuisten oikeasti hyvä.

 

[Koljat Candlelight]

Hazardipakin listaan täytyy perehtyä tarkemmin, ainoastaan Wedding crashers on elokuva jonka olen nähnyt. Eurooppalaisia elokuvia kohtaan on aina jonkinlainen kielteinen suhtautuminen itselläni ollut, vaikka elokuvat yleensä esittävät asian enemmän tavalla jota haen elokuvasta, ja mm. Ruotsissa ja Italiassa on tehty useitakin hyviä elokuvia.

Lisätään omia suosikkejani vielä lisää:

Amelie
Elokuva, jonka kantava voima on ehdottomasti ihastuttava ja sympaattinen Tautou. Kuuluu kakkoskoriin romanttisissa komedioissa, kuten myös Elämä on ihanaa, eli siihen sopivaan välimaastoon pelkkien romanttisten komedioiden (morsian karkuteillä, rakkautta vain) ja draamaelokuvien välille.

Pieni suklaapuoti
Amelien tyyppinen elokuva kakkostason genreilyn suhteen, mielestäni ensinmainittua parempi pätkä.
Muuan Depp on sivuosassa, ja elokuva ottaa hieman myös poliittisesti kantaa ja on hyvin ihmisläheinen, yksi parhaista, ellei paras lajityypissään.

Polly tuli kuvioihin
Toinen Aniston- elokuva suosikeistani. Täyttää mainiosti perinteiset romanttinen komedia-kriteerit, eli on listassani ykköskorin elokuva. Huumorilla ja pähkähulluilla henkilöhahmoilla on iso rooli, kuten pitääkin.

The Break up
Jälleen kakkoskorin elokuva. Realistisella otteella asioita puntaroiva elokuva, joka lepää tilannekomiikan ja vahvojen henkilöhahmojen varassa. Filmin viimeiset 20 minuuttia viiden tähden tasoa romanttisissa komedioissa.

 

[-OO-]

Amelie
Elokuva, jonka kantava voima on ehdottomasti ihastuttava ja sympaattinen Tautou. Kuuluu kakkoskoriin romanttisissa komedioissa, kuten myös Elämä on ihanaa, eli siihen sopivaan välimaastoon pelkkien romanttisten komedioiden (morsian karkuteillä, rakkautta vain) ja draamaelokuvien välille.

No tuo Amelie on kyllä ihan loistava elokuva. Mutta minä en ihan laske tuota "romanttisten komedioiden" joukkoon siinä mielessä kuin minä tuon genren käsitän. En oikein edes tiedä mihin genreen tuo elokuva tarkalleen kuuluisi. Mutta olipa genre mikä tahansa niin upea elokuva se on.

 

[Koljat Candlelight]

-OO- Kerkesikin Amelieta yllä pohtimaan, joten selvennetään vielä KC.n teoriaa korien suhteen:

Ykköskorin elokuva
on perinteinen romanttinen hassuttelupätkä, jossa epärealistisetkin tilanteet ovat usein tärkeitä. Kaikki lajityypille yleiset kliseet käydään tarkoituksella läpi, ja elokuvan loputtua ei tarvitse pettyä, tai valtavasti yllättyäkään, mikäli tämän tyylisistä elokuvista pitää.
(Rakkautta vain, Notting Hill)

Kakkoskorin elokuva
Astetta vakavampi, komiikka ja huumori syntyy usein ironiasta tai toimivista dialogeista. Elokuvat tyypillisesti pohdiskelevempia kuin ykköskorin elokuvat, ja tämän korin tuotteista usea on sellainen, jonka voi laittaa filmihyllylle ihan näkyviinkin.
(Elämä on ihanaa, Amelie)

Kolmoskorin elokuva
Jane Austinmaisia, aiheena rakkaus, mutta komediaa mukana hillitysti tai ei juuri yhtään. Traagisia kohtaloista, henkilökemioihin ja usein vaikeisiin tapahtumapaikkoihin sijoittuvia.
(Titanic, Lieksa!)

Neloskorin elokuva
Kielletty alle 18- vuotiailta. Trademarkkeina usein alastonta pintaa ja kemioiden, juonen ja itse rakkauden sijaan keskitytään enemmän fyysisiin rakkaudenosoituksiin.
(The Pirates)

 

[odwaz]

Nuo on kyllä kamalia nuo KC:n "ykköskorin" leffat.. Huh. Esim. "Mitä nainen haluaa?" on niin hirveä, että Mel Gibsonin voisi ampua noin kymmenen kertaa sen aikana.

Mutta mitenkäs High Fidelity aka Uskollinen äänentoisto. Sehän on miehelle, varsinkin musiikkihenkiselle, aika sopiva, jopa hyväksyttävä. Romanttinen kyllä ja komediaakin on ainakin Jack Blackin muodossa.

 

[-OO-]

Nuo on kyllä kamalia nuo KC:n "ykköskorin" leffat.. Huh. Esim. "Mitä nainen haluaa?" on niin hirveä, että Mel Gibsonin voisi ampua noin kymmenen kertaa sen aikana.

Juuri tätä "ykköskoria" tarkoitin kun sanoin että en voi sietää romanttisia komedioita. Tämä "ykköskori" on juuri sitä Hugh Grant-Meg Ryan-Julia Roberts -tuubaa jota ei yksinkertaisesti pysty katsomaan vaikka miten yrittäisi.

 

[Koljat Candlelight]

Juuri tätä "ykköskoria" tarkoitin kun sanoin että en voi sietää romanttisia komedioita. Tämä "ykköskori" on juuri sitä Hugh Grant-Meg Ryan-Julia Roberts -tuubaa jota ei yksinkertaisesti pysty katsomaan vaikka miten yrittäisi.

Heh, itselleni suurimmalta osin niitä "the elokuvia".
Kakkoskorissa ehkä enemmän vakavastiotettavia, ja oikeasti hienosti tehtyjä elokuvia, mutta fiiliksellä ei aina päästä samaan. Ymmärrän toki, että suurinta osaa megryanit ja co. vain vituttaa. :)

 

[Johannes]

Komedioita, joissa on romantiikkaa:

Annie Hall (Woody Allen ja Diane Keaton)
Prizzin kunnia (Jack Nicholson, Kathleen Turner ja Anjelica Huston)
Sekasin Marista (Ben Stiller, Cameron Diaz ja Matt Dillon ym.)
Kuherruskuukausi Vegasissa (James Caan, Sarah-Jessica Parker ja Nicholas Cage)
Kala nimeltä Wanda (John Cleese, Jamie Lee Curtis, Kevin Kline ym.)
Päiväni murmelina (Bill Murray ja Andie McDowell)
Valomerkin jälkeen (Liv Tyler vie porukkaa: Matt Dillon, John Goodman, Paul Reiser ja Michael Douglas)

 

[Kaspo]

Itselleni on melkoinen mysteeri tuo lajityypin kliseiden läpikäynti. Voisiko joku kertoa mikä niissä kliseissä niin kiehtoo?

Romanttisista komedioista pakko mainita kroatialainen Karaula, jossa tosin noita monille rakkaita kliseitä ei ihan kauheasti viljellä, jonkin verran toki. Ei niin paljoa että se häiritsisi elokuvanautintoa.

 

[Yläpesä]

Hyvä romanttinen komedia selättää kevyesti tosikon splatterin. Meg Ryan oli joskus tykytystä aiheuttava leidi, mutta sitten hän meni ruiskuttamaan kollageenia ylähuuleensa ja muuttui Iines Ankaksi. Hyviltä ajoilta pitää muistaa Megin mainio suoritus Läskipään ohjattavana leffassa When Harry met Sally.
Astetta satuttavammalla linjalla onnistui Frearsin High Fidelity joka onnistuu koplaamaan kaksi isoa asiaa: äänentoiston/musiikin keräämisen ja naiset. Olen yhä soikeana tästä teoksesta.

 

[ranger]

Loistava ketju!

Love Actually on oma suosikkini, kaikinpuolin timmi paketti, suurin osa lajigenren lainalaisuuksista muistetaan käydä tehokkaasti läpi. Useista eri tarinoista koostuva elokuva, jossa on tietysti mukana Hugh Grant uskottavana pääministerinä, on se rankka jätkä!
Tarina ikääntyvän rock-muusikon ja pulskean managerin välillä on kuin suomalaisesta lähiöbaarisadusta.

Ps. Jane Austenin tyyliset pohdiskelevat ja feministiset rakkausleffat on täysin akkojen juttuja!

Täsmälleen sama, digataan emännän kanssa molemmat Love Actuallya ihan kympillä. Avausviestin alussa kuvailemistasi syistä myös Rob Reinerin The American President kolahtaa huikeaan aateliin, vaikkei sitä kieltämättä tietyssä äijäporukassa tule isommin julisteltua.

Nolostellen on myös tunnustettava, että Bridget Jones's Diary oli nasta katsoa (tiedä sitten, kestäisikö useampia katselukertoja), esim. Colin Firthhän on huipputapaus aina ja roolissa kuin roolissa. Samoin What Women Want toimii molemmista syistä, Mel Gibson taitaa mainiosti sekä miehistelyn että sille nauramisen.

Yleisesti ottaen briteillä on tämä genre kyllä hyppysissään.


Jumankeuta, kun en tajunnut avata tällaista ketjua itse.



Ranger

 

[Osmo Rapeli]

Don Juan DeMarco

Aina puhutaan suurien näyttelijöiden kohtaamisesta gangsterielokuvissa ja muissa, mutta harvoin kahden eri sukupolven legendat sattuvat romanttiseen komediaan, hyvä niin, sille itsellekin lajityyppi luonnollisesti amerikkailasessa elokuvassa on äärimmäisen ylitarjonnettu ilmiö.

Noh, tässä elokuvassa läski ja vanha Marlon Brando psykiatrina ja Johnny Depp hänen potilaanaan, miehenä joka uskoo olevansa Don Juan. Siihen päälle vielä Faye Dunaway Brandon vaimona...Depp, johon nyt jokainen terve heteromieskin on lätkässä, on huikea viettelijän roolissa aksentteineen, ja Brandon rooli elämään syttyvänä vanhuksena onnistuu myös...etenkin kun tietää Brandon olleen pahimmillaan varsin jääkylmä elokuvien kuvaussessioiden ja siviilielämän tempauksineen. Onhan tämä myös erikoisen romanttinen elokuva, oikeasti. Joo ja se saatanan Bryan Adamsin biisikin on hyvä kun on Paco De Lucia soittamassa.

Ravintolakohtaus.

Traileri.

"Women are the closest man will get to God, and sex is the ultimate form of worship"

 

[pancor]

En ole aivan saletti meneekö vielä tähän genreen mutta Paksuna oli kyllä suorastaan loistava leffa. Katsoin ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia ja leffa yllätti ainakin minut aivan täysin. Laskisin jopa viime vuoden parhaaksi komediaksi.

 

[sampio]

Olen samaa mieltä muutamien kirjoittajien kanssa siitä, että hyvä romanttinen komedia voittaa huonon toiminnan. Ketjun aloittajan kanssa taas olen erimieltä siitä, että vakavemmat rakkausdraamat olisivat vain naisille. No, edellinen sillä reunaehdolla, että sentään koko elokuva ei mene mieskuvioiden pohdiskeluun, vaan mukana on myös oikea tarina.

Romanttinen komedia menee silloin tällöin, mutta jo kaksi lyhyellä aikavälillä katsottua ko. hömppää menee ylitse. Pari elokuvaa per vuosi on aika sopiva satsi. Päädymme noihin yleensä silloin, kun sopivaa draamaa tai molemmin puolin menettelevää toimintaa ei ole saatavilla. Katsottavimpia noista hömpistä on sellaiset, jotka pyörivät jonkun kiinnostavan teeman ympärillä, kuten Zeta-Jonesin uusin, Rakkauden resepti tjsp. Hyvännäköisiä ruokia!

En tiedä, meneekö Rakkautta ennen aamua ja Rakkautta ennen auringonlaskua romanttisen komedian vain draaman piiriin, mutta mainitsen silti. Mielestäni parasta, mitä rakkaustouhuista olen nähnyt. Joku voi pitää kävelysessioita Wienissä ja Pariisissa pitkäveteisinä, mutta mun mielestä ne pitkät keskustelut ja hienot maisemat nimenomaan tekevät noista elokuvista poikkeavia. Jos aivan villiinnyn, väittäisin noita varsin älykkäiksi tekeleiksi.

 

[-OO-]

En tiedä, meneekö Rakkautta ennen aamua ja Rakkautta ennen auringonlaskua romanttisen komedian vain draaman piiriin, mutta mainitsen silti. Mielestäni parasta, mitä rakkaustouhuista olen nähnyt. Joku voi pitää kävelysessioita Wienissä ja Pariisissa pitkäveteisinä, mutta mun mielestä ne pitkät keskustelut ja hienot maisemat nimenomaan tekevät noista elokuvista poikkeavia. Jos aivan villiinnyn, väittäisin noita varsin älykkäiksi tekeleiksi.

Aivan loistavia elokuvia molemmat, ja todella hieno idea tehdä "reaaliaikainen" jatko-osa n. kymmenen vuotta alkuperäisen jälkeen. Mutta ei nuo elokuvat kyllä minun mielestäni millään tähän ko. genreen osu.

 

[sampio]

Oli niissä joitain vitsejäkin.

Jees, mutta taitaa osua mielummin draaman puolelle, oikeassa olet. Todella hyviä kuitenkin molemmat, suosittelen vilpittömästi kaikille.

 

[haunted shores]

Koska ketjussa ei ole tarvinnut ihan täsmällisesti genren sisällä pysyä niin mainitaan Unelmien Tytöt (Beautiful Girls), joka on kerrassaan upean tunnelmansa takia yksi suosikkielokuvistani.

Miinusta ei tietenkään ole rautainen näyttelijäkaarti, joista varsinkin Uma Thurman, Natalie Portman ja Michael Rapaport suorastaan loistavat.

Mainitaanpa vielä John Travoltan tähdittämä Phenomenon, joka lievästä siirappisuudestaan huolimatta on oman tylilajinsa parhaimmistoa.

 

[Jj]

Termistä tulee meikälle mieleen ensimmäiseksi kaavamainen ja kunnianhimoton bulkkitavara joka myydään parin ison näyttelijän voimalla joka kesä*. Vähän sellaista kertakäyttökamaa. Ja yhden helmen löytääkseen pitää kahlata läpi niin iso kasa mutaa ettei oikein innosta... Mutta toki tässäkin lajityypissä on omat onnistuneemmat teoksensa, vaikka niitä en nyt itse ainakaan nimeltä muista. Marilynin Some like it hot oli muistaakseni ihan hauska. Ja Amelie ei IMO kyllä tähän sakkiin kuulu.

*tuttua kauraa myös toimintaleffoissa

 

[ranger]

Marilynin Some like it hot oli muistaakseni ihan hauska.

Some Like It Hot on jo niin suuri klassikko, että ainakin itseni on hankala laskea sitä kategoriaan, jollaista ketjunavaaja uskoakseni tavoittelee. Vähän niin kuin vaikkapa Groundhog Day, jota joku voisi kutsua romanttiseksi komediaksi, mutta joka toisaalta on ihan oikeasti niin briljantti (komedia)elokuva, ettei se oikein sovi joukkoon. Kovasti subjektiivinen/abstrakti kysymys tietty, eikä vähiten juuri siitä syystä keskustelunavaukseksi mitä sopivin.


EDIT:

Miten tätä nyt yrittäisi kuvailla? "Liialta" ylistykseltä/arvostelumenestykseltä säästynyt, romanttinen ja hömpähtävä komedia, jonka naurattavuus- ja koskettavuusaste sekä aiheuttamansa katselunautinnon tunnustaminen saattavat aiheuttaa väärässä porukassa vaivautumista - varsinkin, jos sattuu olemaan suuri ns. oikeiden elokuvien ystävä.



Ranger

 

[Koljat Candlelight]

Nolostellen on myös tunnustettava, että Bridget Jones's Diary oli nasta katsoa (tiedä sitten, kestäisikö useampia katselukertoja), esim. Colin Firthhän on huipputapaus aina ja roolissa kuin roolissa.

Asiaa, itsekin tykkäsin tuosta.
Kakkososa "Elämä jatkuu" taas on epäonnistuneempi tekele, tosin muutamia loistavia kohtauksia tuossakin, Firthin ja Grantin round 2 suihkualtaassa, ja vielä after game kun taistelu oli jo loppumaisillaan.

Kaspolle, monelle esimerkiksi jotkin musiikkikipaleet tuovat hyvän fiiliksen, ja ainakin omalla kohdalla sama pätee näiden elokuvien kanssa.
Myös se, että kun inhorealismi kukoistaa ja romantiikka on arjen pieniä tekoja, elämää suurempien rakkaustarinoiden tsiigailu on terapeuttista.
Mutta pääasiassa se on se fiilis, jota usein toistojen ja kliseidenkin kautta saadaan, välttämättömiä nuo toki ei ole.

Normaalisti itse tykkään yhtälailla vakava-aiheisista elokuvista, tyyliin Virgin suicides, Butterfly efect, Eternal sunshine of spotless mind, Levottomat sielut, Unelmien sielunmessu, Memento, Good Will Hunting etc.
Enemmän älykkäästi rakennettu draamoja, ja terävyyttä kaipaavia elokuvia, sensijaan harvemmin mikään action-leffa uppoaa hyvin.

Eli oman mielialan mukaan, meneekö dvd-soittimeen Unelmien sielunmessu vai Pieni suklaapuoti. :)

Ylempänä vellovalle keskustelulle, käsitys elokuvien luokittelusta on tietysti täysin subjektiivinen. Ei tarvitse leffan takakannessa erikseen lukea romanttinen komedia, jotta elokuva sellainen on. Ihan omalla harkinnalla.