Mainos

RoKi Hockey kaudella 2019–2020 – menestyminen keskiöön

  • 95 461
  • 249

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,

Ei mikään sateentekijä, mutta varsin kokenut perusluuta. Näyttää varmasti hyvää esimerkkiä muille puolustajille.

Kyllä nyt puolustukseen kaivataan rauhallisuutta ja järjestystä tuova kokenut mies tuohon nuorison kirmailuun. Semmonen setämies. Toivottavasti Nico tuo esimerkkiä tästä nuorisolle ja välillä jopa kertoo kopissa ja aitiossa miten ja miksi.

Pelasi jo lauantaina, ei erikoisuuksia eikä juuri virheitä. Tais olla nollat kaikissa merkeissä. Ahlmark taisi loukata hieman itseään ku ajo miinaan IPKta vastaan.

Aika HC vieraskiertue tulosa, toiveena on ehjää puolustamista.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lisää negaa Rokin ylle, jäähallin jäähdytysjärjestelmä remonttiin ja 6 viikkoa off.

Ainakin Lapin Kansan uutinen on maksumuurin takana. Sen verran siitä saa kuitenkin selville, että RoKi pystyy treenaamaan harkkahallissa, mutta tuleville kotipeleille tarvitsee löytää evakkohalli. Aika paha isku sekä taloudellisesti että urheilullisestikin.

Mistä ylipäätään löytyy lähimmät hallit joissa voisi kuvitella järjestettäväksi Mestis-otteluita? Onko lähdettävä Ouluun asti vai olisiko Kemin, Tornion tai Kemijärven halleista joku riittävä?
 

Snedo

Jäsen
Ensimmäisenä mieleen tulee juuri käyttöön otettu Sodankylän Boliden-areena, mutta halli vetää ainoastaan sen viitisen sataa katsojaa. Kaikista parasta olisi jos saataisiin jollain tavalla sovittua seurojen kanssa kotipelit vieraspeleiksi ja toisinpäin siihen asti kunnes areenalle saadaan jäät takaisin. Taitaa olla vaan melko mahdoton yhtälö..
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pientä toivonkipinää ilmeisesti on, että Rovaniemelle saataisiin jää takaisin - ainakin pelättyä nopeammin. Hakusessa on lainalaite tai väliaikaisratkaisuksi kylmäkontti tai kilpa- ja harjoitushallin järjestelmien eristäminen toisistaan.

 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kolme kotipeliä siirretty kevään puolelle:


Hyvä, että RoKi, liitto ja vastustajat saivat sovittua tällaisen ratkaisun. Ei kyllä varmaankaan mikään optimaalisin ratkaisu millekään osapuolelle. RoKi jää sarjataulukossa helposti muista jälkeen, kun pelaa vähemmän pelejä. Lisäksi kun tiedetään, että RoKi on yleensä vahvempi syksyllä kuin keväällä, niin tuloksellisesti huonompi homma tuokin. Mutta varmasti kuitenkin parempi kuin jossain "evakkoladossa" pelaaminen.
 
Hatunnosto RoKin kiekkoilijoille, kolme voittoa kolmesta pelistä viikonlopun aikana. Huikeaa suorittamista ja Hölsä tänään aivan maaginen.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hölsä tänään aivan maaginen.

Ei varmaan vaan tänään, vaan koko vierasreissulla. Perjantaina 30/33, Turussa 42/43 ja tänään 39/40.

Yhteensä siis vajaan kolmen vuorokauden sisään 111 torjuntaa ja torjuntaprosentti tältä reissulta ihan kiva 95,7%.

Toivottavasti joukkuetoverit ovat tarjonneet Hölsälle jonkun janojuoman kotimatkalla.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Missäs tuo lauantain RoKi-KeuPa-peli nyt sitten on tarkoitus pelata?
 

Snedo

Jäsen
Moision soppari purettu. Ei mielestäni mikään suuri yllätys edes. Niissä peleissä mitä pelasi niin ei kyllä tuonut mitään erityistä kentälle vaan lähinnä turha hankinta kaiken kaikkiaan. Lieneeköhän korvaaja haussa?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Moision soppari purettu. Ei mielestäni mikään suuri yllätys edes.

No ei todellakaan. Moision koko aikuisuralta löytyy vissiin ainoastaan yksi sellainen kausi, jossa on pysynyt samassa jengissä koko kauden ajan.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Ei varmaan kovin montaa Mestistä seuraavaa yllätä Moision sopparin purkaminen. Oli todella outo sainaus alunperin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Moisiolle tuloillaan taas uusi maa cv:hen: liiton siirtolistan perusteella siirtyy Hollantiin. Saas nähdä, jääkö tämän kauden siirrot vielä siihen.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Toni Nurminen jatkaa lainalla Raahessa jouluun saakka.
 

Skruf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Kärpät
Lappi-Areenan jää alkaa olemaan kunnossa, niin tänä perjantaina ja sunnuntaina päästään pelaamaan kotonakin pitkästä aikaa.

 

Activ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki
Viime viikonlopun peleissä näkyi jo ihan hyviä merkkejä siitä, että peliä on saatu kehitettyä tauon aikana.
Edelleen vastustajat saivat turhan paljon ylivoimahyökkäyksiä, jota on tapahtunut koko syyskauden.

Puolustuksessa, pelin rytmittämisessä ja maalinteon tehottomuudessa näyttävät olevan vieläkin Rokin suurimmat ongelmat. Ensi viikonlopun TuTo peleistä pitäisi raapia pisteitä, mielellään vähintään 3.

Olisi hienoa jos ainakin ensin sieltä karsijan paikoilta alettaisiin hivuttautua pois ja lähemmäksi kauden tavoitetta.
 

Skruf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Kärpät
Roki on muuten avannut uudet nettisivut osoitteessa: RoKi Hockey

Pikasella vilkasulla näyttää hyvältä. Nopeasti näkee onko kotiottelu- vai vierasottelu kun lukee selkeästi "osta liput" tai ruutu. Mobiilila toimii hyvin myös.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Kyllä se vaan on vaikeaa tuo voittaminen meille tässä sarjassa, viikonloppuna turpaan kaksi kertaa TuTolta joka ei ollut kyllä mikään erikoinen jengi tällä hetkellä, mutta parempi kuin me. Missä se maalinero tulee kun maalilla nokkaan tulee joka pelissä. Saldo 15 ottelun jälkeen näyttää 1-6-8 ja pisteitä ropisee kovalla 0,8 p tahdilla.

Pelitapaongelma. Tässä katse kääntyy meidän valmennukseen, Immosen kahdella kaudella meillä ei ole ollut leimallista pelitapaa. Se että onko se sitten hyvä vai huono, niin tässä tapauksessa huono. Peli on pakottamista, eikä ole tapaa millä me lähdetään hyökkäyksiin, miten me paineistetaan, miten me otetaan viisikkona vastaan kun paineistaminen ei ole järkevää. Melkein kaikki pelit nähneenä kahdelta kaudelta, uskallan väittää että ei näitä nuoria yksilöitä ohjata ja opasteta tarpeeksi. Perus sapluuna pitää olla joka kentän alueella miten pelataan joka tulee selkärangasta vaikkei pelaaja näkisi "päämunissa" kuin omat varpaat niin se tietää oman roolinsa. Nyt ei tiedä tai se ei siltä ainakaan näytä. Pelejä voitetaan edelleen tiiviin viisikon puolustamisella, se on suurin pelitapaongelma joka kentän alueella.

Jos vastustajan pakilla on kiekko ja he vaihtavat niin meidän kolme hyökkääjää painaa pää märkänä paineistamaan, vaikka Ounasvaaran mäkihyppyrin alastuloon asti näkee ettei tule pääsemään kiinni kiekolliseen. Yksi syöttö poikittain ja siitä edelleen yksi pystyyn ja heips kukkuu vastustaja painaa jo ilmaiseksi keskialueen yli, 3vs2 tai 4vs2. Päättyy yleensä laukaukseen tai pitkään hyökkäykseen. Sitten tullaan taas päämärkänä (se toinen pää) alas puolustamaan. Omalla alueella pörrätään kiekon perässä kuin juniorit ja vaihto venyy eikä peliä saada katki. Jos saadaan niin se omalta alueelta lähtö muistuttaa taas sitä c-junnukiekkoa jossa jokainen yrittää jotain yksilönä ja viisikon rakenteesta ei ole tietoakaan.

Pelihän on aina suhteessa vastustajaan, mutta joku perussapluuna pitäisi olla jolla mennään, tarvittaessa muutetaan jos vastustaja pelaa sen mahdottomaksi. Tätä ei ole ollut, ei kummallakaan Immosen kaudella. Tai sitten se siellä on, on harjoiteltu ja pelaajat vaan ei osaa sitä toteuttaa. En ole mikään superkontrollin pohjoisen Jukka Rautakorpi mutta onhan tuo sekamelska kaukana voittavasta aikuisten miesten jääkiekosta. Emme ole yksilöinä kärkijengi, eikä ehkä edes keskikastin jengi niin silloin sen viisikon yhteistyö korostuu ja pelin pitää perustua vahvaan puolustuspelaamiseen.

Maalipaikkoja me luodaan tarpeeksi, mutta kun se perus pelaaminen ei tuota riittävästi voittavia asioita jolloin hävitään. Sitten ei ole itseluottamusta lyödä sitä kiekkoa sisään.

Ollaan kauden osalta viimeisessä käännekohdassa kaiken osalta, urheilullisen menestyksen ja näin ollen talouden.

Viime vuonna playoff paikka vaati sen reilu 70 pistettä jos muistan oikein. Tuohon määrän päästäkseen Rokin tulee rueta keräämään 1,7 pistettä per peli. Eli kolmen pisteen voittoja pitää tulla yli puolet jäljellä olevista peleistä. Tähän kun laskee otteluruuhkan helmikuussa hallin hajoamisen takia niin ollaan syvällä suossa.

Valmentajan vaihto ei monestikkaan nosta joukkuetta mistään suosta mutta joukkuettakaan me ei voida vaihtaa. Viime vuosi oli taloudellisesti plussalla, ja minkä ansioista?! Kun noustiin urhelullisesti menestykseen eli saavutettiin eka playoff paikka. Nyt ollaan kaukana siitä. Hallituksessa ne viisaat päät yhteen, mitä tehdään?! Tällä menolla me pelataan tammikuussa 500 katsojalle ja kauden lopussa karsitaan koska tällä hetkellä on tiukka saada runkosarjasta 50 pistettä.

Valmennus? Pelaajia? Mitä?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lainapakki Lappeenrannasta:

 

Vanhus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki
Luin tuon Jmexelin erittäin ansiokkaan kirjoituksen pelitavasta ja puolustamisesta ja oli pakko tulla avautumaan palstalle.
Olen itse muutaman kauden henkilökohtaisista syistä seurannut Rokin pelejä hyvinkin tiiviisti vaikka asustelen pääkaupunkiseudulla. Itseasiassa olin viime viikonloppuna katsomassa molemmat Tuto-matsit livenä.

Immosesta ja pelitavasta. Jokeritaustainen kaverini sanoi ennen Immosen valmennuspestin aloittamista, ettei teillä tule sitten olemaan mitään organisoitua pelitapaa. Oli kokemusta Jokereitten ns. luomulätkästä. Nyt noin puolitoista kautta pelejä katselleena allekirjoitan kyllä kaverini mielipiteen. Jos joukkueen taitotaso on mestiksen keskitasoa, niin miksi joka hyökkäyksessä pitää mennä ns. tunne edellä ja pelata itsensä ulos tilanteista? Eikö mieluummin pelattaisi ilkeän tiivistä keskialuetta ja oltaisiin veetumaisen sitkeitä...maalintekokilpailuissa kun emme pärjää kärkijengeille. Tällä kaudella on ollut yksi kolmen ottelun vieraspelin pätkä jolloin joukkue puolusti tiiviisti. Tuloksena voitot K-Vantaasta, Tutosta ja Kooveesta.

Pelaajahankinnoissa varmaan sama vaiva kuin kaikilla muillakin Mestisjengeillä. Raha menee kädestä suuhun eikä investointeihin ole oikein varaa. Ketterä taitaa olla Mestiksessä ainoa, joka pystyy reagoimaan kun pelaajia palailee epäonnistuneilta Euroopan visiiteiltään.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös