Mainos

RoKi 2013–2014

  • 277 814
  • 580

Supreme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Mainostus ja brändin luominen sekä uuden "lätkässä lappiin" kiiman sytyttäminen vaati tekoja sitä ei käy kiistäminen mutta jos nyt hiukan lunta kalsariin. Justiin on seura noussut kaikkien aikojen pahimmasta kuprusta niin jo ollaan taas suu auki huutamassa heti ja nyt.

Talouspää edellä tässä on syytä tosiaankin edetä. Mieluummin talous velkasaneerauksen jälkeen rauhassa kuntoon, sitä kautta joukkue tuleville kausille vahvemmaksi ja sitä kautta sarjanousua tavoittelemaan. Mitään velkarahalla jylläystä en todellakaan halua nähdä, se tie on jo koluttu läpi ja onnellisia saadaan olla että Rovaniemellä edes Suomi-Sarjaa pelataan tällä hetkellä. Mutta tuo mainostaminen ja "sinisen-brändin" luominen on syytä aloittaa pikimiten vähän isommalla höyryllä. Viime vuosina, vaikka joukkue on menestynyt, on hype RoKin ympärillä laantunut mielestäni huolestuttavasti. Tuo hype on saatavavissa takaisin oikeanlaisella markkinoinnilla kun joukkue tuntuu edelleen pärjäävän.

Se Junnon osakkeen osto oli aikonaan surullinen kusetusyritys jossa lippurahoilla olisi Käppyrät saanut osake oikeuden Rokista. Se ei olisi kantanut ei sinne eikä tänne. Hokki on ollut Kärppien kanssa yhteistyössä, samoten Kurja-Laser ja mitään pelaajavyöryä saatikka rahallista apua ei ole tullut. Junno on liikemies eikä hyväntekijä joten unohettakoon koko keploteltu Kärppä-saaga.

Kova kohuhan siitä aikanaan nousi mutta näin jälkikäteen ajateltuna olen tyytyväinen ettei tuohon kelkkaan lähdetty. Koko kuvio, ja siitä tiedottaminen oli niin hämärää että oksat pois. Edelleen haluan uskoa että Rovaniemellä on mahdollista pyörittää itsenäistä menestyvää Mestis-seuraa tulevaisuudessa. Markkina-alueen koko ja rahat riittävät mikäli kortit vaan pelataan oikein.

Hyi helv...

Oululaisiako alkaa Roki kiinnostamaan vai mistä tämmöinen käsittämätön kivikautinen luulo, joka on ympäri valtakunnan tuomittu ja todettu huonoksi ajatukseksi ties montako vuotta sitten jo. Luojan kiitos ettei RoKi ole sortunut edes pikkuriikkiseen farmipelleilyyn vaan pysyy jatkossakin 100% lappilaisena organisaationa.

Itsenäisenä organisaationa varmasti myös tulevaisuudessa tullaan menemään. Se vastustus oli aikanaan kova ja on sitä varmasti edelleen. En usko että RoKin toimistollakaan tähän "farmi-touhuun" ollaan halukkaita. Yksittäiset pelaajat esim. Kärpistä onkin sitten asia erikseen.

Toivottavasti ei nähdä RoKia ensi kaudella Kokkolassa!

Toivotaan näin. Ja jos se ei ole RoKi joka nousee niin sivuun kirjoittanut ainakin liputtaa sitten Hermeksen puolesta. Kummin vain mutta toivotaan ettei ensi kaudella Kokkolassa nähdä :)
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Brändin rakentamisen tarkoitus ei suinkaan ole luoda rahallisesti tappiota RoKille. Päinvastoin oikein suoritettuna se tuo kassaan rahaa jo Hermes-ottelussa. Brändi on kaukana yksittäisen vahvistuksen hankinnasta, mutta sillä voidaan brändiä pilata.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Pikkuisen olen minäkin skeptinen tuohon farmihommaan. Harvoin siitä on tainnut alemman tason joukkue aivan kauheasti hyötyä. Itse kannattaisin vain sellaista sopimusta, että Liiga-joukkueen A-junnut tms nuoret pelaajat tulisivat vähintään puoleksi kaudeksi hakemaan peliaikaa miesten peleistä. Mieluummin koko kaudeksi, ja toki vain sellaiset, joilla olisi aidosti mahdollisuus mahtua joukkueeseen. Eli liigajoukkue saisi hioa muutamaa raakilettaan ja alempi joukkue saisi vähän sitoutuneemman pelaajan kuin parin ottelun lainan. Vaan eipä taida tämmöinen kuvio kauhesti kiinnostaa.
Vaikeaa myös uskoa, että keskimäärin liigajoukkueenkaan ringistä riittäisi vaikka RoKiin vahvistukseksi luettavia pelaajia. Ehkä tämän kauden Kärpissä on sen verran kova puolustus Kukkosineen, että joku kohtuu pelaaja voisi joutaakin. Mutta normaalikausilla taitaa pelaajavirta olla mieluummin toisin päin. Yksittäiselle pelaajalle tämäkin on tottakai hyvä, mutta oraganisaation pitää saada muutakin kuin mahdollisuuden menettää pelaajiaan ylemmälle tasolle.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Pikkuisen olen minäkin skeptinen tuohon farmihommaan.


Pikkasen olen minäkin skeptinen. Nyt olen väsynyt, mutta kirjoitan nopeasti ja lyhyesti. Pyydän jo anteeksi kirjoitusvirheitä, sormet pelaa nopeasti ja järki hitaasti.
En lähde paaluttamaan RoKin brändiä yleisesti, koska se ei ole minun tehtäväni. Brändin kokevat ihmiset hieman ja jopa paljonkin erilaiseksi itse kukin. Minun mielestäni RoKin brändi voisi olla alla olevan mukainen, mutta se ei välttämättä toimi, koska minulla ei ole työkaluja brändin rakentamiseksi. Kukkolalla voi olla ihan omat ajatukset päässä ja ne voivat olla ristiriidassa minun ajatuksieni kanssa.

1. Jos nyt lähdettäisiin liikkeelle Brändin arvosta. RoKi nimenä on 34 vuotta vanha. Olkoon seuran nimi RoKi. Kannustamisessa nimi ei kylläkään ole korvaan välttämättä kovin sointuva, siitä tulee usein ”Rooki”, ei hyvä mutta olkoon. Minun mielestäni sujuvampi kannustus olisi ”Rovaniemen Kiekko”. Kannustus pitäisi erottaa logosta, koska ”Rovaniemen Kiekko” on vähän vaikea sijoittaa pituutensa vuoksi logoon. Nimi siis olkoon RoKi, koska on sillä kuitenkin hieman tunnettavuutta, jota ei kannata heittää roskikseen.
Logo on mielestäni sekava. Verrattaessa RoKin ”maskinaamaa” vaikkapa Kärppien ”Kärppään” häviämme mielestäni 100 – 0. Tästäkin asiasta on varmasti erilaisia mielipiteitä, mutta minä en ole RoKin logosta ylpeä. RoKin logo voisi olla jotenkin sidoksissa ”Lätkässä Lappiin”, mutta siinä pitää olla hemmetin varovainen. Logosta voi tulla brändimoka. Jos RoKi ajautuu vaikka Kärppien farmiksi (mistä sitä koskaan tietää, jotkut haluavat toiset eivät ja mitä sanoo Kukkola) ja RoKissa ovi käy Oulun suuntaan, mutta ei Sallasta RoKiin niin logo olisi ristiriidassa lappilaisuuden kanssa. RoKin nimi ja logo tunnetaan Lapin jääkiekkopiireissä, mutta tuskinpa kovinkaan paljon tämän sidosryhmän ulkopuolella ympäri Lappia muusta kuin saneerauksesta. Saneeraus ei kuulu RoKin brändiin, se ei ole kovin positiivinen asia sidottuna brändiin.

2. Merkkiuskollisia on tällä hetkellä noin 600 – 700. RoPs koetteli minun merkkiuskollisuutta kovasti, kun RoPsin pelaajistossa juoksi ainoastaan tummahipiäisiä pelaajia. Tarkoitan tällä, että lappilaista paikallista pelaajamateriaalia ei ollut ollenkaan, ei edes suomalaista. Jätin RoPsin seuraamisen, eikä se ole vieläkään kovin aktiivista. RoPs tuotteena ei siis vastannut minun mieltymyksiäni, eikä monen muunkaan mieltymystä. Tämä nyt oli esimerkki mielestäni brändimokasta, Kiistala joutuikin vaihtoon. Minun mielestäni lappilaisuus pitäisi näkyä RoKissa jokaisella osa-alueella tarpeeksi. Mikä on tarpeeksi onkin sitten jokaisen myssyn alla. Olen käynyt seuraamassa RoKin pelejä lähes koko sen historian ajan. Uskollisuuteni on kuitenkin vaarassa, jos RoKista tehdään farmi ja se ei menesty huippu hyvin sittenkään. Tämä asia pitää ratkaista nähdäkseni siten, että valittu ratkaisu luo enempi positiivista mainetta brändille ”RoKi”.

3. Entäs sitten RoKin laatu? Riippuu siitä mitä RoKilta halutaan. Onko RoKi mukava harrastusmahdollisuus? Onko RoKi kasvattajaseura? Onko RoKi menestykseen pyrkivä organisaatio? Onko RoKi kiva hiekkalaatikko ”Sepoille”? Minun RoKibrändiin sopisi, että pyritään menestykseen. Silloin kaiken pitää olla ammattimaista. Harrastelijoiden paikka ei olisi silloin RoKissa. Tämä kyllä aiheuttaa organisaation kasvua. Yksi toimitusjohtaja (varsinkaan OTOna) ei pysty tavoitetta saavuttamaan vaikka olisi kuinka ”Spede”. Kukkolasta se olisi lähdettävä. Hänen olisi tultava julkisuuteen ja paalutettava mihin RoKi on menossa. Sitten vaan tällä paalutuksella organisaatiota rakentelemaan. Jos paalutus on kohdallaan ja sitä noudatetaan tekeminen on laadukasta. Toisaalta, jos hapuillaan vähän sinne ja tänne eikä selkeää polkua löydy, niin ulospäin ei hyvä brändin kannalta. Joukkueen laatu onkin sitten jo aivan muuta. Laadukas joukkue voi muodostua mitä erilaisemmista palikoista. Joukkue on vain osa RoKin brändiä.

4. Mielikuva, mikä se on? En minä vaan tiedä mikä se on rovaniemiläisen, lappilaisen tai suomalaisen mielissä niiden päässä, jotka jotakin RoKista tietävät. Ei se kuitenkaan voi huippu hyvä olla, koska sinisiä penkkejä Lappi Areenalla on aivan liian paljon. Subjektiivista mielikuvaa en nyt lähde selvittämään, koska siitä tulisi liian pitkä ja voisi aiheuttaa mielipahaa eri tahoilla ja se ei liene brändin rakentamisen kannalta hyväksi.

Brändi ja sen rakentaminen on vaikeahko tehtävä. Meillä on kuitenkin Rovaniemellä yliopisto, jossa joku opiskelija voisi tehdä gradunsa RoKin brändistä. RoKi voisi ehkä sitten tätä työtä hyödyntääkin.
 

Rollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi Hockey
Viikkoa 49 mennään ja jälleen kahden kotipelin viikonloppu edessä. KeuPa ja S-Kiekko vastassa, joten vastus ei muuta kuin kovenee, ja lyö haastetta joukkueelle mukavasti. Poissa tulevat olemaan varmuudella armeijan loppusotamiehet, sekä Erkkilä ja Iivari.

Eilisen ottelun suurin ilonaihe oli Väänäsen trio jonka kanssa Hermes oli kyllä totaalisesti purjeessa. Isot ja kankeat ukot olivat aivan solmussa kun Fomin ja O-M Järvelä hyppäsivät kaukaloon. Tämä kentällinen alkaa olla siinä iskussa, että sitä en lähtisi enää vapaaehtoisesti sotkemaan. Poikien kemiat ja ajattelu pelaamisesta kulkevat samalla aaltopituudella.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
On kyllä vahinko, ettei saada parasta porukkaa jalkeille Seinäjokea vastaan viikonloppuna. Erityisesti Erkkilän ja Iivarin tehoille olisi käyttöä. Nyt alkaa kuitenkin ilmeisesti olla toivoa, että ainakin keväällä molemmat ovat rivissä. Iivarikin. Toisaalta Fomin-Väänänen-O.Järvelä ovat pääsemässä kovaan vauhtiin. Kostamolle pitää saada Erkkilä kaveriksi ja Inkeröinen voisi jatkossa pelata Wedmanin ja Iivarin kanssa. Kyllä tuo hyökkäys näyttää kuitenkin lupauksia antavalta jopa kovempiin peleihin. Puolustus on kiekollisena ihan hyvä, muutamat ukot jopa loistavia, mutta olisihan se kivaa jos joku kovaluu sinne löytyisi.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Joulukuuta mennään ja piikissä niinkuin pitää ollakki. Joukkue on nuori mutta pitänyt tasonsa hyvin. Kukkolan kertomat vakituiset toimarit ja muukin hypetys on pientä. Milloinhan tämä nousu buumi alkaa realisoitua todeksi? Ykkös sentteri on ollu reenamatta koko syksyn ja rosteri on ss:äänkin kapea kun loukkaantumisia tulee tai varusmiehet ei.pääsekkään. Laakon parin viikon sainaus toivottavasti realisoituu sopimukseksi. Tällä kurssilla me pärjätään suomisarjassa muttei karsinnoissa. Tarvimme viisi pelaajaal, pari hyökkääjää, pari pakkia ja kovan kakkosveskan mallia varmemman jos Tuukalle käy jotain. Nytkin oisi Sapkon kova Oskari Essen rahalla tarjolla jos kiinnostaisi. Inkeröinen-Essen-Wedman esim olisi jo kova uhka myös mestis tiimille. Fomin-Iivari-Mäkinen kakkosessa.
Erkkilä-Kostamo-Kauvosaari ja Järvelä OM-Väänänen-Rupponen etc nelosessa. Tuon.kaltaisella hyökkäyksellä jo haastetaan. Pakistoon Hankint-Hankina ykköspari. Männistö-JE ja Penttinen-Laakko. Kolmella parilla ja loput sitte tappelee 7.pakin paikasta. Jos kevään sopparin tekevät niin tuskin kymppiä tarvii maksaa ja tollanen rosteri oikealla markkinoinnilla tuo keväällä lippukassaan kolmanneksen lisää. Itekki oon kohta 50ke lainan kannalla koska 30% katsojista ei tule jos tavoitetta ei realisoida. Mikkola yhdessä koulujen ja kaupungin kanssa markkinoint päälle ja me fanit aletaan tehdä sinistä merta vieraspäädyn nurkkaan, pääkatsomon viereen. Nyt vaan Kukkola, Mikkola ja Pentti Hirvonen touhua päälle.
 

Rollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi Hockey
Nyt olisi nuori ja nälkäinen lappilaislähtöinen pelaaja vapailla markkinoilla. Kelpaisi rosteriimme paremmin kuin hyvin ja olisi loistava hankinta kevättä silmällä pitäen. Nyt herrat luuri kouraan ja puhelua Turkkuseen. Mäkinen mukaan samaan kyytiin...
 
Viimeksi muokattu:

gran reserva

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Itekki oon kohta 50ke lainan kannalla koska 30% katsojista ei tule jos tavoitetta ei realisoida.
30% mistä? Eli jos ei tule vahvistuksia tulevat toteutuneet katsojamäärät olemaan xxx kpl?
Jos hankitaan kakkosveska, hyökkääjä ja kaksi pakkia niin paljonko tulee lisää katsojia heti halliin?
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Jos hankitaan kakkosveska, hyökkääjä ja kaksi pakkia niin paljonko tulee lisää katsojia heti halliin?

Kakkosveska tuskin tuo yhtään lisää katsojia. Yksi kova hyökkääjä ja yksikin kova pakki voisi tuoda 200 – 300 katsojaa lisää. Sitten, jos alkaisi näyttämään, että voisimme mennä pitkällekin keväällä katsojia voisi tulla vielä toinen mokoma lisää. Voisimme siis tuplata tämän hetken katsojamäärän. Tämä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Hankittavien pelaajien pitäisi olla selvästi tähän sarjaan ylivoimaisia ja mielellään jo tunnettuja palaajia tai sitten ulkomaalaisia meriitin omaavia pelaajia. Hyvillä mestistason pelaajilla areena ei ala heti täyttymään. Jos alkaa tulemaan hurjaa menestystä, niin sitten lisäystä alkaa tapahtumaan, mutta ei heti. Jos RoKiin tulee vahvistuksia luokkaa Mestiksen neloskenttä, uskon katsojaluvun jopa laskevan. Jos ei saada todellisia vahvistuksia, niin annetaan olla. Vara- ja täyteukot tulevat liian kalliiksi ja velkaa ei oikein kannattasi tehdä. 600 katsojaa lisää, niin tulot lisääntyvät 6000 € per peli, tuolla summalla pitäisi saada sitten ne kaksi kovaa vahvistusta.
 

gran reserva

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Itse suhtaudun hieman skeptisemmin 300 lisäkatsojan saapumiseen hallille meritoituneenkin mestishyökkääjän saapumisen myötä. Tämä siis runkosarjassa.
Mestiksen karsintasarjassa asia on luonnollisesti eri mahdollisen menestyksen myötä
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Katsojamäärän kasvattamiseen on mielestäni vain kaksi keinoa. Toinen on menestys, joka siis parhaassakin tapauksessa realisoituu tällä kaudella vasta ihan loppukaudesta, ja helpommin seuraavan kauden alussa, mikäli sarjataso vaihtuisi ylöspäin. Toinen keino on hankkia yksi todella kova nimi. Siis semmoinen, johon ei luultavasti ole varaa. Liigapelaaja tai NHL/KHL jäähdyttelijä. Ei suuri yleisö tunne mestispelaajiakaan. Joku täräyttävä nimi saisi naapurikuntalaisetkin liikkeelle. Tai sitten joku joka on ainakin varattu änäriin, niin että markkinointiin voidaan laittaa nuo maagiset kirjaimet. Itse pidän tätä vaihtoehto nykyrahatilanteessa mahdottomana.

Selkeiden "nimettömien" (tarkoitan sillä tavalla nimettömiä, että tuulipukukansa ei tunne"), mutta kovien vahvistusten avulla voisi kuitenkin menestystä tulla ja sitä myöten yleisömäärä pikkuhiljaa kasvaisi. Ongelma vaan on, ettei esim kovia pakkeja ole vapaana, koska heillä on kysyntää. Vaatii melkoista taitoa löytää vaikka jostain liigajoukkueen organisaatiosta joku hiomaton timantti, joka ei mahdu liigajoukkueeseen eikä sen farmijoukkueeseen, mutta on silti motivoitunut pelaamaan suomisarjaa. Ei ole helppoa tämäkään. Ulkomailta ehkä helpoiten, mutta tähän taas sisältyy aina monenlaisia riskejä aina kaamokseen ja joukkueeseen tottumisesta lähtien.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Tuote

En nyt tarkoittanut että joku yksittäinen pelaaja tuo halliin 300 kattojaa lisää tai voisihan joku Janne Pesonen tuodakkin mutta ei tänne tule Janne Pesosia ;)
Hankinnat ja markkinointi niin tavoite realisoituu ja kiinnostaa niitä 30 % jotka makaavat tällä hetkellä kotisohvalla ja odottaa että näin tehdään. He kantavat killinkinsä hallille joka on oheistuotteiden kanssa 300 x 15e. Katsokaapa mihin Rovaniemeläiset uskoo, sillon kun hypetettiin ja noustiin oli kirnu täysi kun se oli realistista joukkueen puolesta. Nyt on karsittu kahesti ja on kirnu puolillaan, samalla rungolla ilman hypetystä ja vahvistuksia niin ei porukka lähe kattomaan edellis kevään toisintoa. Ite en usko että Hirvonen hankittiin pelaamaan meidän hyvällä rungolla suomisarjaa vaan viemään Roki mestikseen mutta siihen tarvitaan nuo 5 ukkoa että se on jollain tavalla realistista.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Jo entisestään ohut pakisto ontuu lisää kun Laakko loukkaantui viikonloppuna ja leukaperät on huhujen mukaan murtuneet. Huhujen mukaan vaatii leikkaushoitoa.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Hieman offtopic, mutta pakko hehkuttaa! Alanne saanut 2.5vuoden sopparin pelsuihin. Alkanut treenaaminen vihdoinkin maistumaan? :D

Kyllä! Kyllä minuakin hehkututtaa asia ihan hirveesti. No ei kyllä hetkauta sitten pätkääkään. Sport on menossa Liigaan täyttämään maantieteellistä aukkoa Suomen kartalla. Vedetäänpä viiva Kemistä Lieksaan. Yläpuolelle jää yli puolet Suomesta. Tällä alueella vain harrastetaan jääkiekkoa jollakin puulaakitasolla. RoKin pitäisi tämä sysipimeä aukko täyttää Mestispaikalla. Sport päässee Liigaan kabinetin kautta epäurheilullisesti, mutta taloudellisesti ehkä perustellusti. RoKin ei tarvitse päästä Mestikseen epäurheilumaisesti. Nousu on kiinni vain ja ainoastaan RoKin hallituksesta. Talousalue riittää. Katsojia riittää aivan varmasti. Mestiksessä pelaa aivan liikaa farmikuraa tälläkin hetkellä. Kärppiä tähän ei tarvita, niistä ei ole koskaan ollut mitään hyötyä eikä tule koskaan olemaankaan. Onhan se nyt häpeä, että pienemmät talousalueet maantieteellisesti ja väestöpohjaltaan pelaavat korkeammalla kuin RoKi. Nousuhan ei ole kiinni joukkueesta, se tekee kaikkensa. Nousu on kiinni muutamasta kymppitonnista. Jos RoKin johtoporras onnistuu ryssimään tämänkin tilaisuuden niin olkoon sitten. Minua ei kiinnosta enää monta vuotta katsella hyvää Suomisarjajoukkuetta. On Helvetin kallista pitää RoKin tapaista joukkuetta pystyssä, että saamme ehkäpä yhden pelaajan Liigaan joka 5. vuosi. Mieleni tekisi haistattaa, mutta en sitä vielä tee.
 
Suosikkijoukkue
Hifk, Man Utd, Suomalaiset änärissä
Rokin nousussa on tosiaan vain ja ainoastaan kyse huonoista johtajista. Ei ole todellisia lätkäjätkiä, eikä bisnesosaajia jotka saisivat kasattua tarvittavan määrän rahaa. Olisihan se mahtava, että Mestikseen noustaisiin niin oltais varmasti saatu nauttia esim. Erkinjuntin ja Alanteen taidoista muutama kausi pidempään. Liigaanhan nämä jätkän nykyään toki kuuluvatkin.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Rokin nousussa on tosiaan vain ja ainoastaan kyse huonoista johtajista. Ei ole todellisia lätkäjätkiä, eikä bisnesosaajia jotka saisivat kasattua tarvittavan määrän rahaa. Olisihan se mahtava, että Mestikseen noustaisiin niin oltais varmasti saatu nauttia esim. Erkinjuntin ja Alanteen taidoista muutama kausi pidempään. Liigaanhan nämä jätkän nykyään toki kuuluvatkin.

Huono johtaminen voi olla yksi syy muiden joukossa, mutta lätkäjätkien menestys taloudellisessa mielessä missä tahansa muussa liiga/mestisseurassa olisi myös hienoa kuulla? Kyllä taloudellinen osaaminen ja tuotteen myyminen on se, missä RoKin osalta ollaan oltu ja ollaan vieläkin monella tapaa lapsen kengissä. Et selkeästi ole seurannut Alanteen tai Erkinjuntin uraa hirveän läheltä tai tarkasti, koska molemmat olivat RoKin riveissä jopa paljon kauemmin kuin kukaan odotti ja ehdottomasti molemmille lähtö pois Rovaniemeltä oli kehityksen kannalta äärimmäisen tärkeää. Hienoa nähdä että Jone sai hyvän alkukauden ansiosta Pelsuissa mahdollisuuden ja käytti sen näin upeasti hyväkseen. Tällaiset esimerkit luovat uskoa ei pelkästään RoKin toimintaan vaan yleisemmin siihen, että kynnys nousta Suomisarjasta Mestiksen kautta liigaan ei ole mahdoton eikä varsinkaan mahdottoman pitkä, kun asian eteen tekee määrätietoisesti töitä.
 

nollanolla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HERMES & PELICANS & KPV
Kuinkapaljon RoKilla on omia kasvatteja tämän kauden rosterissa?

Sitä minä vaan että onko RoKista tulossa uusia tulevaisuuen pelaajia ylemmile tasoille?
 
Viimeksi muokattu:

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Kuinkapaljon RoKilla on omia kasvatteja tämän kauden rosterissa?

Sitä minä vaan että onko RoKista tulossa uusia tulevaisuuen pelaajia ylemmile tasoille?

Jaa-a. Puhtaita kokoikänsä RoKissa pelanneita taitaa olla about 5-6. Sitten on tietenkin lähikylistä junnuna siirtyneitä toinen mokoma. Melkein joka vuosi joku nousee rinkiin, ja aina joskus joku mahtuu pelaamaankin. Mestistähän meillä pakkaavat junnut pelaamaan, joten ei luulisi olevan mahdotonta sillä tasolla pelata isompanakin. SM-sarjaan ei ole vielä saatu junnujoukkuetta, mutta toivottavasti jatkossa semmoinenkin onnistuu.
 
Suosikkijoukkue
Hifk, Man Utd, Suomalaiset änärissä
Huono johtaminen voi olla yksi syy muiden joukossa, mutta lätkäjätkien menestys taloudellisessa mielessä missä tahansa muussa liiga/mestisseurassa olisi myös hienoa kuulla? Kyllä taloudellinen osaaminen ja tuotteen myyminen on se, missä RoKin osalta ollaan oltu ja ollaan vieläkin monella tapaa lapsen kengissä. Et selkeästi ole seurannut Alanteen tai Erkinjuntin uraa hirveän läheltä tai tarkasti, koska molemmat olivat RoKin riveissä jopa paljon kauemmin kuin kukaan odotti ja ehdottomasti molemmille lähtö pois Rovaniemeltä oli kehityksen kannalta äärimmäisen tärkeää. Hienoa nähdä että Jone sai hyvän alkukauden ansiosta Pelsuissa mahdollisuuden ja käytti sen näin upeasti hyväkseen. Tällaiset esimerkit luovat uskoa ei pelkästään RoKin toimintaan vaan yleisemmin siihen, että kynnys nousta Suomisarjasta Mestiksen kautta liigaan ei ole mahdoton eikä varsinkaan mahdottoman pitkä, kun asian eteen tekee määrätietoisesti töitä.

Lähinnä tarkoitin näiden pelaajien kohdalla sitä, että jos ROKI pelaisi mestistä tätä siirtoa ROKI - > HOKKI ei olisi vaatinut. Erkinjuntin kohdalla olisi tarkoittanut kauden pitempään ja Alanteen ainakin kaksi kautta.
 

Rollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi Hockey
Uusi Kallioniemi on sitten virallisesti haussa http://www.rokihockey.fi/roki/www/fi/index.php. Pöytä on ainakin puhdas valittavalle henkilölle, eikä mörköjä kaapissa ole. Se mistä tuohon toimeen sopiva ja pätevä löydetään onkin sitten toinen juttu. Joku uusi Valavuori siihen pitäisi saada, kun itse Aleksi ei taida tulla :).

Missä vaikuttaa nykyisin Olli-Pekka Hakkarainen? Tällä herralla on mielestäni kohtuullisen kovat näytöt nälkämaalta. Hän tekaisi pienestä suurta...
 
Viimeksi muokattu:

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Minä kun en ole mikään ruudin keksijä tipahdin keskustelusta ulos! Mikä se on tämä ”lätkäjätkä? Onko hän Junno, Ketola, Salonoja, Nurminen, Kapanen, Tamminen, vai peräti Harkimon Leena?
 
Suosikkijoukkue
Hifk, Man Utd, Suomalaiset änärissä
Uusi Kallioniemi on sitten virallisesti haussa http://www.rokihockey.fi/roki/www/fi/index.php. Pöytä on ainakin puhdas valittavalle henkilölle, eikä mörköjä kaapissa ole. Se mistä tuohon toimeen sopiva ja pätevä löydetään onkin sitten toinen juttu. Joku uusi Valavuori siihen pitäisi saada, kun itse Aleksi ei taida tulla :).

Missä vaikuttaa nykyisin Olli-Pekka Hakkarainen? Tällä herralla on mielestäni kohtuullisen kovat näytöt nälkämaalta. Hän tekaisi pienestä suurta...

Haistelemma tähän Juhani Tammisen, ei se sinne Koreaan pääse kummiskaan! Katsomot täyteen vaikka ilmaislipuilla kuten TUTOssa.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Uusi Kallioniemi on sitten virallisesti haussa http://www.rokihockey.fi/roki/www/fi/index.php. Pöytä on ainakin puhdas valittavalle henkilölle, eikä mörköjä kaapissa ole. Se mistä tuohon toimeen sopiva ja pätevä löydetään onkin sitten toinen juttu.

Juu, ei se niin helppoa tule olemaan. Tuossa linkin takana olevista vaatimuksista nähdäkseni puuttuu yksi vaatimus ja se on kovakorvaisuus. Sitä ei koskaan tiedä milloin toimitusjohtaja löytää itsensä iltalehtien lööpeistä, jos ei menettele niin kuin fanit haluaa. Toivottavasti tehtävään löytyy joku suuruus tai joka kasvaa nopeasti suureksi. Toimitusjohtaja on RoKin kasvot. Mielellään valittava olisi meillekin jo entuudestaan tuttu jostakin suunnasta. Joka tapauksessa mitään virkamiestä RoKi ei kaipaa, vaan reilusti itsensä likoon lyövää persoonaa, joka myös näkyy ja kuuluu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös