Mainos

RoKi 2012–2013

  • 185 402
  • 380

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Tuskassa tässä istunu kaksi päivää että pääsisi kampeamaan itsesäsi kirnun yläritsille matsia katsomaan. Tänään vastaan JHT joka on ollut sinisille vaikea vastus aina ja ei ole epäilystä etteikö kalajoen miehet ole iskussa tänään. Eilen komea voitto hyytyneestä Skiekosta niin varmasti on itseluottamus kohillaan. Mustonen-Markkanen pari valjakko on vuosi toisensa jälkeen tulessa ja hienoa kattoa "pappojen" pelaamista. Tässä olisi parivaljakko joka voitaisiin hankkia loppu kaudeksi ja nousu haaveet ois vähänkään realistisia. Annettaisiin vaikka kolme omaa poikaa lainalle kalajoelle loppu kaudeksi =D

Hereillä tulee sinisten olla että 3 pistettä saadaan. Vanha kaarti on varmasti hereillä mutta nuorten mieleen voi hiipiä sarjataulukon sijoitukset ja sillon ollaan lirissä jos asenne on tuo. Kakkoskenttä vaelsi varjojen mailla vieras kiertueen ja on selvää että tältäkin kentälliseltä tulisi saada tehoja. Kevättä kohti muutkin parantavat peliä ja varustelevat joukkuetta. Nyt voittojen tie on ollut ykköskentän tehojen varassa. Puolustus ja veska ovat olleet kunnossa mutta tehoja täytyy tehdä muidenkin kuin Inkeröisen (5VM). Vesselle kun sattuu se huono päivä niin heikoilla ollaan. Wedman on hyvä maalintekijä mutta jotenkin kaverit eivät saa ruokittua häntä tarpeeksi, toki Joonas syyllistyy itsekkin kuskaamisen alueella kun voisi koon, vauhdin ja laukauksen puolesta pelata maalia kohden. Tirrin tulo tähän ketjuun voisi aukaista toimintaa. Kolmonen voisi olla Rupponen-Sainio-Joona ja nelonen Kauvosaari-Tuunala-Järvelä. Pakistossa varmaan pelaa Hanhirova, Laakko, J-E, Kilpijärv, Kokkonen, Springare. Poika Kokkosen peli on kehittynyt huomattavasti, viime kaudella ei meinannut eka syöttö tavoittaa omia mutta nyt kiekollinen pelaaminen on parantunut. Välillä ajaa itsensä ulos yrittäen taklata kovaa niin isä voisi ISÄLLISESTI kertoa pojalle että pitää malttinsa ja pysyy pelissä. Rosterissa näkyy vielä myös Heikkinen joka tuli Rovaniemelle armeijaan muttei ole tainnut pelata kuin pari peliä alkusarjassa. Mitä tälle Kärpistä tulleelle pakille on tapahtunut vai eikö muka mahu tohon pakistoon Springaren tai Sutisen tilalle?!

Edit. Veikkaus 4-2 Rokille ja viimenen tyhjiin. Hankala matsi.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Tänään vastaan JHT joka on ollut sinisille vaikea vastus aina ja ei ole epäilystä etteikö kalajoen miehet ole iskussa tänään. ...

...Hereillä tulee sinisten olla että 3 pistettä saadaan. Vanha kaarti on varmasti hereillä mutta nuorten mieleen voi hiipiä sarjataulukon sijoitukset ja sillon ollaan lirissä jos asenne on tuo.

Olen samaa mieltä ottelun vaikeudesta. JHT on ollut monta kertaa vaikea vastus sinisille. Nyt RoKin nappiin mennyt kauden aloitus voi tuoda liian hyvän olon ja toisaalta vastustajan halu olla ensimmäinen RoKilta pisteitä vievä joukkue voivat tehdä tästä tasaisen ottelun. On mielenkiintoista nähdä millaisilla asenteilla joukkueet lähtevät peliin. Toivottavasti Kokkonen ei jätä valmistautumista pelaajien omille harteille. Alkusarjan lopussa jo nähtiin mitä siitä tulee - eli ei yhtään mitään.

Positiivinen pitää kuitenkin olla. Veikataan että vieras saa hyvän alun, mutta kotijoukkue kääntää matsin kolmannessa erässä.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Odotin hankalaa peliä ja vaikeaa asennoitumista tähän otteluun mutta onneksi olin väärässä. Liekko Kalajoen tappeluhenki jäänyt Mustosen myötä kotiin, sen verran heikko oli JHT:n esitys ainakin avaus erässä. Rokin vauhti oli hyvää ekassa erässä, se vielä korostui kun Kalajokilaisia ei kiinnostanut liikkua vähänkään. Ennen avausmaalia oli lukuisia paikkoja mutta ylärimaa lähemmäs ei päästy. Ykköskenttä oli herännyt oikealla kyljellä ja taikuri säesti hienoja osumia toinen toisensa jälkeen. Vesse pelaa kyllä huikeata kautta. Alkusarjassa olin jo hieman huolissaan mutta taas turhaan. Toisessa erässä meno jatkui mutta loppua kohden alettiin kävellä JHT:n mukana. "Laamasen" näpräily sitten kostautui ja Palola uitti Huuomosen putkista kavennuksen. Kolmanteen erään JHT yritti tulla kovaa heti alussa mutta Rokin vastatessa omalla liikkumisella jäi kiri olemattomiin. J-E:n hattutemppu sinetöi ottelun. Lopussa Erkkilän läpiajo oli hieno suoritus. Jokohan ranua zoon pojallakin alkaa vire löytyä onnistumisen myötä, tuuletus ainakin oli kova Erkkilän tuuletukseksi.
Rupposen pelaaminen oli TAAS hyvää, kovasti menee eteenpäin ja kova asenne. Kakkos ketju oli positiiviinen näky ilman Wedmaniakin mutta en laittaisi Joonasta sentteriksi. Ei sovi miehen tyyliin ja sijoittuminen oli ihan kaameaa. Rupponen-Väänänen-Wedman voisi olla hyvä kokeilu?!
Peli oli aika tasapaksu pulla ilman suuria tunteita. Rokin rutiini riitti vaisun JHT:n kaatoon. Nyt ostelemaan pari kolme miestä Kalajoelta niin alkaa verkko heilua muillakin ketjuilla.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Ei voi olla muuta kuin kateellinen raumalaisille!

Lukko - Pelicans - toinen lopputuuletus Mikkel Bödkerin johdolla - YouTube

Rovaniemelläkin oltiin menossa hyvään suuntaan, mutta jokin alkoi tökkimään. Syyllisiä ei kai kukaan halua etsiä, koska jokainen meistä on syyllinen. Olisi ihanaa, jos kaikki kukkahattutädit ja pienissä siiderissä olevat pystyisivät luomaan hautajaisiin reipasta tunnelmaa. Uskon, että hiljaisuudesta pitävät ovat minimaalinen osa yleisöstä. Heidän pois jääminen otteluista tuskin seuraa kaataa. Munaa tunnelmaan kaivattaisiin.
 

miesuimari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pekka Kankaanranta

Huhupuheet kertovat, että Red Ducksin maalivahti Pekka Kankaanranta muuttaa työn perässä Rovaniemelle. Onko RoKin puolelta kuulunut huhuja hänestä Huumosen kirittäjäksi?
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Huhupuheet kertovat, että Red Ducksin maalivahti Pekka Kankaanranta muuttaa työn perässä Rovaniemelle. Onko RoKin puolelta kuulunut huhuja hänestä Huumosen kirittäjäksi?

Ei oo kyllä mitään käryä tuollaisesta. Tosin kakkosveskan paikka on varmasti auki jos Rovaniemelle tulee. Tuukka jos loukkaantuu niin otetaan pataan ja monessa karkelossa vielä.

EDIT:

"Rovaniemeläisten maalivahtiosasto vahvistuu, kun Vaasan Red Ducksissa alkukaudella pelannut Pekka Kankaanranta saapuu Sinisten vahvuuteen. Vaasan yliopistossa markkinointia opiskeleva Kankaanranta sai työharjoittelupaikan Santa Sportista, joten peliasun vaihtaminen RoKin väreihin oli luonnollinen siirtymä. 28-vuotiaalla maalivahdilla on myös Mestiskokemusta Kiekko-Laserista. Kankaanranta liittyy joukkeen mukaan torstaina"

Rokin tiedote 24.1.2013
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
RoKin täytyy vain toivoa, että kaksikko Huumonen - Inkeröinen pysyy terveenä. Mikäli jompikumpi loukkaantuu tai sairastuu, taitaa joukkue olla pulassa. Molempien yhtaikanen poissaolo, oliskin jo sitten täysi katastrofi.

Näin niinkuin vain tilastoja katsomallakin voi jo päätellä ;-)
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
RoKin täytyy vain toivoa, että kaksikko Huumonen - Inkeröinen pysyy terveenä. Mikäli jompikumpi loukkaantuu tai sairastuu, taitaa joukkue olla pulassa. Molempien yhtaikanen poissaolo, oliskin jo sitten täysi katastrofi.

Näin niinkuin vain tilastoja katsomallakin voi jo päätellä ;-)

Tilastot ei valehtele sano Kekäläinen mutta ei asia ihan noin mustavalkoinen ole. Joukkue menestyy joukkueena ja kaikilla neljällä ketjulla on ollut hyvä ilme. Kakkosketjua oon hieman parjannut tehojen puolesta ja kovin tuhnu maalienteon puolesta on ollutkin. Peli pyörii mutta kiekko ei löydä maalin perukoille ees tyhjästä maalista. Eiköhän purkki vielä aukea. Puolustus suuntaan peli toimii ja vedot tulevat kulmista tai viivalta jotka Tuukka on kyllä poiminut. Vesse pelaa hienosti illasta toiseen sitä ei käy kiistäminen.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
RoKin täytyy vain toivoa, että kaksikko Huumonen - Inkeröinen pysyy terveenä. Mikäli jompikumpi loukkaantuu tai sairastuu, taitaa joukkue olla pulassa. Molempien yhtaikanen poissaolo, oliskin jo sitten täysi katastrofi.

Harvoin olen Mortenin kanssa samaa mieltä, mutta nyt olen. Kaikki muut ketjut pelaa nolla nollaa ja luottavat, että Inkeröinen ratkoo pelin Rokin eduski. Näin on tapahtunutkin. Muidenkin kentällisten pitäisi oivaltaa, että hekin voivat tehdä voittomaalin. Nyt menee hyvin ja antaa mennä vaan, Inkeröisen ja Huumosen saman aikainen loukkaantuminen on tosiaankin katastrofi. Kapealla nuoralla tanssitaan, mutta onneakin tarvitaan ja paljon.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
"Rovaniemeläisten maalivahtiosasto vahvistuu, kun Vaasan Red Ducksissa alkukaudella pelannut Pekka Kankaanranta saapuu Sinisten vahvuuteen. Vaasan yliopistossa markkinointia opiskeleva Kankaanranta sai työharjoittelupaikan Santa Sportista, joten peliasun vaihtaminen RoKin väreihin oli luonnollinen siirtymä. 28-vuotiaalla maalivahdilla on myös Mestiskokemusta Kiekko-Laserista. Kankaanranta liittyy joukkeen mukaan torstaina"

Rokin tiedote 24.1.2013

Kyllähän tämä oli oikeansuuntainen liike seuralta. Toki Kankaanranta ei ole lähellekkään Huumosen veroinen vahti, mutta ompahan edes vähän särkymävaraa, niin ettei enään tarvitse fanienkaan jokaista maalinedusta hässäkkää pelätä ihan sydän syrjällään. Jos vielä saisi hyökkäyspäähän maalinsylkijän, niin olisi jo aika kivaa. Vaan eipä taida olla todellisia pelimanneja vapailla markkinoilla ainakaan sopivaan hintaan.

Viikonpäästä pelattavaan RoKi - KeuPa otteluun on ilmeisesti tulossa jonkin verran yleisöä, kun aitioistakin oli päivällä enään yksi vapaana. Sekin saisi mennä, että saadaan ainakin kassaan tuloja tulevaisuutta varten vaikka pelissä itsessään voikin käydä miten vain.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Nyt ollaan kerrankin ajoissa liikenteessä, sillä Kankaanranta on hyvä lisä loppukauden veskariosastoon ja tuo hieman särkymävaraa sekä ennen kaikkea lepoaikaa Huumoselle. Toivotaan että tämä ennakoiva panostus johtaisi vielä johonkin toiseen hankintaan ainakin puolustuspäähän näin loppukauden kynnyksellä.

Tärkeät pelit Hermestä ja JHT:tä vastaan antavat taas lisävalaistusta siihen mihin tämän joukkueen rahkeet riittävät paineiden kasvaessa. 3 pistettä on minimitavoite tältä vieraskierrokselta.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Tärkeät pelit Hermestä ja JHT:tä vastaan antavat taas lisävalaistusta siihen mihin tämän joukkueen rahkeet riittävät paineiden kasvaessa. 3 pistettä on minimitavoite tältä vieraskierrokselta.

Kolme pistettä saattaa tosiaankin olla realismia, sillä molemmat joukkueet tuntevat RoKin hyvin ja haluavat varmasti varsinkin kotonaan kaataa Lapin pojat. Toki jos oikeasti halutaan taistella paikasta kolmen joukkoon, niin pisteitä olisi tultava vähintään 4, mieluummin ainakin 5. Tässä on taas hyvä testi joukkueelle, saa nähdä miten osataan pelata paineen alaisena. Jos lähdetään takki auki voi tuloksena olla ikävä paluu arkeen.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Toki jos oikeasti halutaan taistella paikasta kolmen joukkoon, niin pisteitä olisi tultava vähintään 4, mieluummin ainakin 5.

Äss! Älä ny hullujas puhu! Upnorthin laskuopin mukaan vähempikin riittää. Jos reisulta tulee 6 pistettä, niin karsintasarja alkaa olemaan tumpussa. Tietysti tämä edellyttää, että kotona voitetaan kaikki pelit. Jos saadaan 3 pistettä tältä reisulta niin lopuista 6:sta vieraspelistä ei tarvitse saada kuin 3 pistettä. Tällaista se on järkeily kaikki tietävänä, eikö?
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Äss! Älä ny hullujas puhu! Upnorthin laskuopin mukaan vähempikin riittää. Jos reisulta tulee 6 pistettä, niin karsintasarja alkaa olemaan tumpussa. Tietysti tämä edellyttää, että kotona voitetaan kaikki pelit. Jos saadaan 3 pistettä tältä reisulta niin lopuista 6:sta vieraspelistä ei tarvitse saada kuin 3 pistettä. Tällaista se on järkeily kaikki tietävänä, eikö?

Toivottavasti huomenna Kalajoki kaatuu. Tänään ei taikuri onnistunut ja takkiin tuli! Toivottavasti herättää joukkueen. Lämmin peli ollut kun käytös kymppi Vesselle ja Laakko siis Laakko hanskannu lopussa!!
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
JHT vieraissa, on vähän pelko annelissa. Sarjataulukon perusteella ollaan ennakkosuosikkeja, kuinkas muuten. Vesse siis tänään sivussa ja Hakala joka loukkaantunut. Pakistosta Kilpijärvi joka on iso menetys jo muutenkin ohkaseen perä päähän. Tänään tarvitaan sinistä sydäntä ja ennakkoluulotonta viisikko pelaamista. Huumonen huilaa tänään ja vaasan ihme pääsee debytoimaan sinisissä. Toivotaan että Kankaanranta saa pelaajilta apua, Mustonen on parhaillaan tämän sarjan kovin maalin iskijä joten työsarkaa riittänee. Ketjut menee tänäänki uusiksi ja tälläinen rotaatio ei ole ainakaan minun mieleen. Kokkonen sotkee liian paljon näitä ketjuta vaikkei loukkaantumisia olisikaan. Itse laittasin tänään näin:

Wedman-Kostamo-Erkkilä
Tirri-Väänänen-Rupponen
Joona-Sainio-Järvelä
Timonen-Tuunala-Kauvosaari

JE-Sutinen
Laakko-Springare
Hanhirova-Kokkonen

Nyt on aika nousta omalle tasolle ja Vessen korvaaja pitää löytyä. Go RoKi!
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
3 pistettä on minimitavoite tältä vieraskierrokselta.

Kolme pistettä sitten olikin kiertueen saldo. Toki tiedossa olikin, että sarja on pistetaulukon harhaa tasaisempi. Kyllä tulos myöskin kertoo, että kovasti pitää taistella, jos kolmen joukkoon halutaan mahtua, eikä minkäänlaisiin loukkaantumisiin ole varaa. Toki kaikki on edelleen omissa käsissä, mutta kun pelit jatkossa vain kovenevat, niin aika haastavalta näyttää. Onneksi ristiin pelaamista tulee varmuudella jonkin verran tapahtumaan, joten tappio tai pari ei ole vielä katastrofi.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
nyt on hoidettu poispäin menevä liikenne, jospa sitten olis sitä tuloliikennettä myös. (toivossa on hyvä elää)

Tätä toivoisin itsekin. Kelahaara ja Hämäläinen eivät pelaavaan kokoonpanoon mahtuneet, joten toivottavasti pääsevät JHT:ssä paremmin esille ja auttamaan kalajokelaiset ensi kauden suomisarjaan.

Mikäli varsinaisia hankintoja ei lähdetä tekemään, niin ensimmäisenä tulijoiden listassa näkisin Hokissa pieneen rooliin jääneen Fominin. Olisi varmaan hänen itsensä ja kenties Hokinkin edunmukaista, että Fomin pelaisi loppukauden kasvattajaseurassaan.

EDIT: Fomin on ilmeisesti rannevamman takia sivussa eli siitä johtuen ei ole siis näkynyt Hokin kokoonpanossa. Pahoittelut tästä virheestä.
 
Viimeksi muokattu:

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Sen verran täytyy vielä lisätä tuohon ylläolevaan viestiini, ettei tällä joukkueella vieläkään taistella tosissaan siitä viime kesänä tavoitteeksi ilmoitetusta noususta, joten jonkinlaista liikettä odottaisin seurajohdolta ennen keskiyötä huomenna.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Jari Löfman siirtyy Haukiputaan Ahmoista Rokiin. Paluu muuttaja. Ei mikään huippu mutta lienee kakkoskentän kamaa. Alemmassa jatkosarjassa 8 ottelua 13+4 eli ihan hyvin pärjänee SS-tasolla ja onhan hän Ahmojen kärkimies. Ihan ok ja taitaa olla Kokkosen lemppareita menneiltä ajoilta.
 

waitsneik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rallikansa ja Ferrarit
Vahvistamattomissa siirroissa Löfman Jari Ahmoista Rokiin. Olin noin kuukausi sitten ajatellut tätä siirtoa lähinnä hinta/laatua ajatellen. Muut voi kommentoida miten hän on Amoissa pelannut ja mikä on kuntopuoli. Ainakin motivaatiota luulisi Rokiin siirto lisäävän.
 

waitsneik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rallikansa ja Ferrarit
Löfmanilla Laserin surullisena mestis syksynä 17 pelissä tehot 3+3 eli ei hullummat ja hyvin luistin kulki kun kävin Valtti-Areenalla tsekkaamassa yhden pelin tuona syksynä. No puuttuu enään, että Kiviojalla soi puhelin. Ei Rokiin ylenpää mitään maaliseppoa saada, ne pelaa muita sarjoja, kuten pakitkin.

EDIT: jaa, että Järvitalokin, Tervetuloa.
 
Viimeksi muokattu:

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Löfmanilla Laserin surullisena mestis syksynä 17 pelissä tehot 3+3 eli ei hullummat ja hyvin luistin kulki kun kävin Valtti-Areenalla tsekkaamassa yhden pelin tuona syksynä. No puuttuu enään, että Kiviojalla soi puhelin. Ei Rokiin ylenpää mitään maaliseppoa saada, ne pelaa muita sarjoja, kuten pakitkin.

EDIT: jaa, että Järvitalokin, Tervetuloa.

Joo näin se vaan on ettei ole tarjolla parempia kuin tosi isolla rahalla ja sitähän ei ole. HCK haki suomisarjasta vahvistusta joten sekin kertoo jo että ei ole pelaajia markkinoilla. Kuitenkin nälkäinen näyttöjä uhkuva mies ois satavarmasti mennyt Keravalle ennemmin kuin Rokiin. Jos muita ei tule niin kokoonpanot menee mielenkiintoiseksi. Minä näin:

Inkeri-Kostamo-Erkkilä
Löfman-Väänänen-Wedman
Järvitalo-Sainio-Joona
Järvelä-Tuunala-Rupponen
JE-Kokkonen
Laakko-Tirri
Hanhirova-Kilppari
Tuukka1
Pekka2

Tirri on pelannut pakkia ennenkin, hyvä luistelija, vahva vääntäjä ja Laakon rinnalla menisi helposti. Parempi Tirri pakkina kuin Tuunala, Tuunala pelaa ihan hyvää sentteri peliä ja laidoille tulisi pienet luistelu koneet. Ootetaan se Fomin ja Iivari sieltä vielä XD
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Ootetaan se Fomin ja Iivari sieltä vielä XD

Iivari oli kuitenkin lupaavan alun jälkeen pieni pettymys. Kiiskiseen verrattuna tuli enemmän alotushäviöitä ja aika ruikkukukkohan tuo oli, vastapuolen isot pojat viskeli kaveria vähän rajusti miten tahtoivat. Mutta lupaava kaveri on kyllä. Hetkittäin kaverilla oli mainio liike ja pehmeet kädet. Suomi-sarjassa olisi hyvä vahvistus, mutta Mestikseen vielä hieman liian pehmeä. Ei taida Keravalle jäädä, mikäli paikallislehteen on uskominen ;-)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös