Mainos

RoKi 2012–2013

  • 185 415
  • 380

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Rovaniemen Kiekko on tehnyt hienon videon, jossa heitetään aiheellista kritiikkiä kunnan suuntaan jääurheilun fasiliteeteistä ja kustannuksista Rovaniemellä. Samalla toimii myös hienona piikkinä Saarenkylän jäähallin uusille omistajille, jotka ovat syömässä sanansa hallin kunnostamisesta jääurheilukäyttöön, ja ovat tekemässä hallista jotain helvetin Angry Birds-teemapuistoa.

Rovaniemen tilanne on ihan naurettava. Kaupunki on väkiluvultaan ylivoimaisesti suurin niistä kunnista missä ei ole kunnallista jäähallia. Areenan kaikki vuorot on varattu ja toinen halli myydään johonkin pian konkkaan menevään pelleilyyn. Potkupalloon kyllä riittää rahaa, ja kenttiä on kymmeniä (ei siinä, että se olisi väärin), mutta jääurheilun pitää itse kustantaa harrastus. Sorsimista.
 

Supreme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Areenan kaikki vuorot on varattu ja toinen halli myydään johonkin pian konkkaan menevään pelleilyyn.

Saarenkylän hallin uudet omistajat sanoivat ettei kunnostettuun halliin saataisi tarpeeksi sitoutuneita käyttäjiä, tästä syystä aikovat siis hylätä jääurheilun ja tehdä sen helvetin leikkipuiston. Ja samaan aikaan kaupungissa on huutava pula jääajasta. NÄKEEKÖ KUKAAN TÄSSÄ RISTIRIITAA?!! Tuo on täyttä paskapuhetta uusilta omistajilta, siellä taidetaan vain haluta mennä siitä mistä aita on matalin (leikkipuisto) ja ottaa helpot rahat pois. Suoranaista kusettamista koko homma.

Kun herrojen Harjuniemi&Alaoja tarjous hallista hyväksyttiin, kaupan ehtona oli että halli tulee nimenomaan jääurheilukäyttöön. Nyt herrat hakevat kaupunginhallitukselta lupaa rikkoa tuo lupaus jonkun saatanan leikkipuiston tähden. Kaupunki ei voi mitenkään suostua tuohon, vaan kaupat on yksinkertaisesti peruttava. Sitten vain uusia ostajia etsimään.
 
P

Playerofthegame

Saarenkylän hallin uudet omistajat sanoivat ettei kunnostettuun halliin saataisi tarpeeksi sitoutuneita käyttäjiä, tästä syystä aikovat siis hylätä jääurheilun ja tehdä sen helvetin leikkipuiston. Ja samaan aikaan kaupungissa on huutava pula jääajasta. NÄKEEKÖ KUKAAN TÄSSÄ RISTIRIITAA?!!
5000 asukkaan Ylitorniolla luistellaan jäähallissa kesäläki seku vain ko kuulemma nuorisole hyväksi harrastaa urheilua. Pitäisköhän Saarenkylän halliin perustaa kunnon play-station-halli, niin ei menis vanhemmila rahaa vakuutuksiin ja varusteisiin niin paljon?
Pienenä vinkkinä muuten junnujoukkueiden koutseille: Lappi-Areenalla on vielä vapaita jäävuoroja puoleen hintaan klo 24:n jälkeen. Tosin sillon ei ole enää valoja.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
5000 asukkaan Ylitorniolla luistellaan jäähallissa kesäläki seku vain ko kuulemma nuorisole hyväksi harrastaa urheilua. Pitäisköhän Saarenkylän halliin perustaa kunnon play-station-halli, niin ei menis vanhemmila rahaa vakuutuksiin ja varusteisiin niin paljon?
Pienenä vinkkinä muuten junnujoukkueiden koutseille: Lappi-Areenalla on vielä vapaita jäävuoroja puoleen hintaan klo 24:n jälkeen. Tosin sillon ei ole enää valoja.

Ylitorniolla on oikea meninki. Itsekin asustelen kaupungissa, jossa ymmärretään liikunnan ja jääurheilun merkitys. Täällä saa neppailla (ilmaiseksi) jäähallissa yleensä varhaisesta aamusta iltapäivään saakka, jollei jäällä ole varattuja vuoroja. Tämä jos mikä kehittää junnujen taitotasoa, kun parhaat saattavat luistella ja laukoa neljäkin tuntia päivässä.

Rovaniemellä on kyllä jääurheilun saralla aika surkuhupaisa tilanne. Sitähän se on tosin ollut jo ainakin kymmenen vuotta. Täytyy ihmetellä, mikäli kaupunki päättää antaa luvan jollekin fu...in nörttipuistolle, kun samaan aikaan junioreiden vanhemmat maksavat omaisuuksia jäävuoroista areenalla. Luultavasti osa joutuu jo nyt ajelemaan Ranualle tai Posiolle hakemaan jääaikaa, kun muuten vaihtoehtona on esim. Rommelin sorakenttä tms..

Onneksi lippulaivalla (Rokin edari) menee tällä hetkellä hyvin. Kokkosen Arska on tehnyt paluun ja se näkyy jo nyt peleissä ja treeneissä, mikäli olen oikein ymmärtänyt. Nyt vain se Saarenkylän halli lupauksien mukaan jääurheilun käyttöön suurella volyymilla. Vain sillä tavalla saadaan massasta muutama pelaaja vuodessa edustukseen.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Roki -joukkueen nykytila

En ole nähnyt tällä kaudella ainuttakaan Rokin peliä ja siksi minua kiinnostaa kovasti, missä joukkue menee pelillisesti verratessa sitä aiempiin syksyihin. Sarjataulukkoa vilkaisemalla voisi todeta, että nykyjoukkueen peli on kuosissaan ja marssi varsinaiseen suomisarjaan on todennäköinen. Rosterissa on ainakin enemmän ukkoja, mutta mitä muuoksia Kokkonen on mahdollisesti tuonut Rokin pelitapaan, verraten sitä muutamaan edelliseen kauteen? Onko veräjän suulla nyt sellainen veskari, joka tuo voittoja tiukoissa paikoissa? Riittääkö kauan parjatun puolustuksen ominaisuudet Tuunalan ja kumppaneiden toimesta?
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
En ole nähnyt tällä kaudella ainuttakaan Rokin peliä ja siksi minua kiinnostaa kovasti, missä joukkue menee pelillisesti verratessa sitä aiempiin syksyihin. Sarjataulukkoa vilkaisemalla voisi todeta, että nykyjoukkueen peli on kuosissaan ja marssi varsinaiseen suomisarjaan on todennäköinen. Rosterissa on ainakin enemmän ukkoja, mutta mitä muuoksia Kokkonen on mahdollisesti tuonut Rokin pelitapaan, verraten sitä muutamaan edelliseen kauteen? Onko veräjän suulla nyt sellainen veskari, joka tuo voittoja tiukoissa paikoissa? Riittääkö kauan parjatun puolustuksen ominaisuudet Tuunalan ja kumppaneiden toimesta?

Enpä tiedä olenko ihan paras asiantuntija, ja toisaalta jos olisin niin en ehkä tässä vaiheessa uskaltaisi kaikkia pelitavan avaimia julkaistakaan. Periaatteessa Kokkonenkin pääsääntöisesti pyrkii Jalosen "meidän pelitavan" mukaisesti hyvin kiekolliseen peliin. Viivelähtöjä harrastetaan, mutta osa kentistä pyrkii nopeampiin avauksiin kuin osa. Tiedä sitten onko kurittomuutta vai suunniteltua. Karvauksen intensiteetissä on myös aika paljon kenttäkohtaisia eroja, johtuneeko pelaajien ominaisuuksista vai mistä? Muuten ohjauspeli on aika normaalin näköistä näin amatöörin silmään. Sanoisin myös, että verrattuna Kokkosen aikaisempiin kausiin, nyt on kuitenkin lupa tarvittaessa puolustuspäässä laittaa vaikka pitkää kiekkoa, eli kovan paineen saa katkaista. Mukaan on tullut elementti varman päälle pelaamisesta, ja ihan hyvää että purkuja harjoitellaan nyt eikä vasta loppukaudesta. Maalivahdeista Huumosen tasainen taso näyttää hyvältä. Mutta hänen lisäkseen nuori Pasma varsin isokokoisena (194cm) on aivan saletisti lahjakkainpia omia kasvatteja vuosikausiin. Lisäksi Kaikkonenkin on vielä ainakin kohtuullinen varalla, joten kilpailua on. Oikeastaan näyttää aika hyvältä, mutta vielä he eivät ole todelliseen testiin tosin joutuneet, joten odotellaan.
Ykköskentän peli näyttää jo ajoittain aika valmiilta. Muista kentistä kolmonen näyttää suht vakiintuneen (Kemppainen- Sainio- Hämäläinen), mutta kakkos- ja kolmoskenttää vielä selvästi kehitetään ja eri kokoonpanoja kokeillaan, tosin kakkosessa lähinnä kokeillaan Wedmanin ja Kauvosaaren laituria, nuori Spirangare on toistaiseksi vakuuttanut paikalla parhaiten.
Pakeista kolme on entisiä hyökkääjiä + kiekollisena taitava Laakko. Sopivat hyvin kiekolliseen peliin, mutta pikkuisen jännittää puolustuspelaaminen, enkä pistäisi pahakseni vahvistuksia tuolle osastolle. Toistaiseksi ovat pärjänneet, mutta ans kattoa. Pakiston heikon lenkki on omaan silmääni ollut Kokkonen, joka ei kyllä pelaa samalla tasolla kuin aikaisemmin joukkueessa esiintyessään. Hän kuitenkin pystynee parempaan.

Tässä vaiheessa voi varmuudella sanoa, että ykköskenttä ei häpeä vertailussa mihinkään sarjan kenttään. Sen takana on potentiaalia, jonka soisi realisoituvan. Aikaisempiin pariin vuoteen verrattuna ainakin rosterin laajuus on suorastaan käsittämättömän hyvä. Esim. Tirri ei edelleenkään näytä mahtuvan joukkueeseen. Toisaalta varsinkin muiden lohkojen kärkijoukkueet ovat varmuudella kovia. Omassakin lohkossa on ollut tiukkoja pelejä ja mahdolliseen varsinaiseen sarjaan päästäessä vastus vain kovenee.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
...

Ykköskentän peli näyttää jo ajoittain aika valmiilta. Muista kentistä kolmonen näyttää suht vakiintuneen (Kemppainen- Sainio- Hämäläinen), mutta kakkos- ja kolmoskenttää vielä selvästi kehitetään ja eri kokoonpanoja kokeillaan, tosin kakkosessa lähinnä kokeillaan Wedmanin ja Kauvosaaren laituria, nuori Spirangare on toistaiseksi vakuuttanut paikalla parhaiten.
Pakeista kolme on entisiä hyökkääjiä + kiekollisena taitava Laakko. Sopivat hyvin kiekolliseen peliin, mutta pikkuisen jännittää puolustuspelaaminen, enkä pistäisi pahakseni vahvistuksia tuolle osastolle. Toistaiseksi ovat pärjänneet, mutta ans kattoa.

Ykköskenttä on omaa luokkaansa, kunhan nyt pääsevät taas paremmin vireeseen (lue: Inkeröistä alkaa enemmän kiinnostaa talven tultua). Kolmonen on minusta myös pelannut todella hyvin. Ainoa kysymysmerkki tässä on, miten Sainio pysyy vauhdissa nopeampia joukkueita vastaan, mikäli varsinaiseen sarjaan taas päästään. Kakkosen kokeilut ja ylipäätään nuoremmille kuten Springarelle ja Pietilälle pitääkin antaa mahdollisuuksia, mutta sieltä kokoonpanosta löytyy paljon rutinoituneempi ja kovempi kaveri siihen Wedmanin ja Kauvosaaren rinnalle Joonan Juhossa tai muutamassa muussakin kokeneemmassa pelaajassa. Tästä johtuen tämä leikkiminen kannattaisi minusta pistää jäihin ja tehdä nuorisosta yksi oma kenttä, ja Joonan poissaollessa töiden takia, kuten viime kaudella useampaankin otteeseen, niin nämä nuoret pääsevät siihen tuuraamaan. Seuraava kysymys onkin miten Väänäsestä saataisiin enemmän irti tuossa kokoonpanossa?

Pakiston heikon lenkki on omaan silmääni ollut Kokkonen, joka ei kyllä pelaa samalla tasolla kuin aikaisemmin joukkueessa esiintyessään. Hän kuitenkin pystynee parempaan.

Tästä vahva sama. Täytyy muistaa, ettei Pete ole periaatteessa pelannut moneen vuoteen kilpakiekkoa, joten pakko tämän pelaamattomuuden on näkyä. Se mikä minua hieman ihmetyttää on, ettei valmentaja isä aja poikaansa hitaammin takaisin kuvioihin. Tuosta pakistosta löytyy varmasti viisi parempaa pakkia, mutta silti Kokkonen käy siellä liian usein.

Tässä vaiheessa voi varmuudella sanoa, että ykköskenttä ei häpeä vertailussa mihinkään sarjan kenttään. Sen takana on potentiaalia, jonka soisi realisoituvan. Aikaisempiin pariin vuoteen verrattuna ainakin rosterin laajuus on suorastaan käsittämättömän hyvä. Esim. Tirri ei edelleenkään näytä mahtuvan joukkueeseen. Toisaalta varsinkin muiden lohkojen kärkijoukkueet ovat varmuudella kovia. Omassakin lohkossa on ollut tiukkoja pelejä ja mahdolliseen varsinaiseen sarjaan päästäessä vastus vain kovenee.

Olen samaa mieltä tästäkin. Jotain tuo kaipaa, mikäli oikeasti halutaan sinne kolmen joukkoon keväällä.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
RoKi lähtee siis voittoputkessa ja puhtaalla pelillä kauden ensimmäiselle etelän kierrokselleen. Joukkue voi lähtee matkaan hyvillä mielin selkeässä sarjajohdossa, mutta mitään ei kuitenkaan ole vielä saavutettu ja nämä pidemmät reissut sekä niistä kerätyt pisteet jo alkusarjassa kertovat minusta parhaiten, missä joukkue tällä hetkellä menee. RoKin vieraspelaaminen on nimittäin ollut avainasemassa, niillä kausilla kun Mestiskarsintaan on päästy. Täytyy myös muistaa, että S-Kiekko tulee menemään tästä lohkosta myös jatkoon ja Rovaniemellä pelattu peli jo osoitti, miten hyvä porukka on kyseessä varsinkin kun joukkue saa pelinsä paremmin uomiin kauden mittaan. Löysäilyyn ei siis ole varaa ja asetelmia haetaan jo varsinaista suomisarjaa silmällä pitäen. Vaasan ankkoja ei myöskään sovi aliarvioida, vaikka joukkue pitääkin Ahmojen kanssa perää 1 lohkossa. Asennevamma meinasi kostautua jo Rovaniemellä tätä vikkelää porukkaa vastaan, joten toivotaan että siitä otettiin opiksi.

Hallilta kuultujen huhujen mukaan Tuunala on vihdoin siirretty takaisin sentteriksi, mikä antaa valmennukselle paremmat mahdollisuudet rakentaa neljä toimivaa ketjua.

Kuten aina minitavoite näille kahden pelin vierasreissuille on 3 pistettä, mutta tässä tilanteessa motivaatiota pitäisi tuoda myös se, että 6 pistettä ottamalla ollaan jo melko lähellä suoraa paikkaa jatkosarjassa.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Kyllähän tuo eilinen Seinäjoen peli paljasti, ettei RoKilla ole kuin yksi kunnon maalivahti tällä hetkellä. Tilastojen mukaan maalipaikat vietiin selvästi, silti tuli turpaan selvin numeroin. Toki ongelmaa ei ole Huumosen ollessa kunnossa. Ja sinällään omille junnuillekin pitää antaa peliaikaa näin alkusarjassa, jotta kehittyminen mahdollistuisi. Mutta mikäli jatkosarjaan päästään, niin aika paljon saadaan Huumosen varaan laittaa.
 

The Rock

Jäsen
RoKin hyökkääjät Janne Kelahaara ja Ville-Petteri Tirri näkyvät siirtyvän SJL:n vahvistamattomien pelaajasiirtojen listan mukaan JHT:n riveihin 26.11. asti kestäville lainapesteille.
 
Viimeksi muokattu:

Sho-Nuff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, roki
RoKin hyökkääjät Janne Kelahaara ja Ville-Petteri Tirri näkyvät siirtyvän SJL:n vahvistamattomien pelaajasiirtojen listan mukaan JHT:n riveihin 26.11. asti kestäville lainapesteille.

Eivät mahdu pelaavaan kokoonpanoon. Tirri ei taida olla pelannut yhtään ss ottelua tällä kaudella. Kelahaara yhden jos oikeen muistan. Ihan järkevä ratkasu ukkojen kannalta.
 

stemme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Minnesota Wild
Eivät mahdu pelaavaan kokoonpanoon. Tirri ei taida olla pelannut yhtään ss ottelua tällä kaudella. Kelahaara yhden jos oikeen muistan. Ihan järkevä ratkasu ukkojen kannalta.

Itseasiassa Tirrikin on pelannut yhden pelin tällä kaudella (RoKi-Hermes) ja tekipä vielä maalinkin. Mielenkiintoista nähdä pelaavatko miehet oikeaa seuraansa vastaan 4.11 ja 18.11
 

Supreme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
RoKi näyttää olevan odotetusti matkalla varsinaiseen Suomi-Sarjaan. Viime viikonloppu tosin osoitti karulla tavalla joukkueen olevan erittäin paljon riippuvainen Tuukka Huumosesta. Mutta kun RoKi saa jalkeille parhaan mahdollisen kokoonpanon, voidaan täysin realistisesti odottaa varsinaisesta SS:sta hyvää tulosta, ja jopa mahdollisesti paikkaa karsintasarjassa. Ainoa asia mikä huolestuttaa tällä hetkellä on puolustuksen materiaalin riittävyys isoissa peleissä, sekä Huumosen tärkeys joukkueelle. Mikäli sattuu niin paska tuuri, että Tuukka joutuu sivuun, on sinisten joukkue suoraan sanottuna kusessa. Kaikkosen ja Pasman otteet ei tule riittämään, ei edes alkulohkossa. Mutta mikäli Tuukka pysyy kunnossa, hyökkäys jatkaa samaan malliin ja puolustukseen saadaan hommattua edes yksi todellinen vahvistus, voidaan alkaa todella haaveilla kevään 2009 uusinnasta. Potentiaalia siihen ainakin on.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
RoKi saneeraa etuajassa

RoKi Hockey tervehdyttää taloutensa jo kuluvan tilikauden aikana. Tarkoitus oli saneerata kuusi vuotta, mutta kaksi näyttääkin riittävän (linkki).Tarkoitus on siis olla velaton ensi syksynä, jotta ollaan Mestis-valmiita. Yhtiön puheenjohtaja Seppo Kukkolan mukaan parhaillaan neuvotellaan velkojien kanssa miten velat maksetaan etuajassa. Samalla hallitukseen nousee (entisten Kukkolan, Joonan ja Penttilän lisäksi) Teemu Kallioniemi, Marko Krigsholm, Matti Ilmivalta ja ry:n edustaja Rauno Siekkinen.

Teemu Kallioniemi jatkaa vielä toistaiseksi vain vt. toimitusjohtajana, mutta alkaa valmistelemaan projektitehtäviä ensikaudelle. Eli ilmeisesti organisaatioon haetaan uutta voimaa. Hyvä niin!

Teemun puolesta ja vastaan on tietenkin puhetta riittänyt enemmän kuin on vettä Kemijoessa. Itseäni vakuuttaa se, että vanha kettu ja miljonääri Kukkola häneen luottaa. Sekään ei liene ole huono asia, että Riku Kallioniemi on onnistunut SaiPan toimitusjohtajana varsinkin taloudellisesti erittäin hyvin. Pikku linnut ovat laulaneet, että iso osa johtuu siitä, että Teemu on ollut siellä osa-aikaisena markkinoijana tehden hyvää työtä. Ja on hän osa-aikaisuudestaan huolimatta saanut sentään sen verran yhteistyökumppaneita RoKillekin, että saneeraus on onnistunut.

Mielestäni hyviä uutisia.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
RoKin kotiareena saattaa saada kolmannen kaukalon. YLEn uutisen mukaan Kiinteistö oy Lappi Areena hakee poikkeuslupaa (rakennuslupaa) kaupungilta, jotta rahoitusta voidaan ryhtyä keräämään.
Äärimmäisen tervetullut hanke, mutta epäilemättä aika paljon ehtii Kemijoessa vettä virrata ennen kuin jää on valmis. Jokatapauksessa Pörhölä ja Lapa lienevät lopanneet tätä ratkaisua kovasti, kun Saarenkylän hanke ryssittiin.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Todellisia ykköskorin miehiä Rokiin? Tämäpä kuultaneen tällä viikolla. Jos näitä ykköskorilaisia tulee, niin toivottavasti Ari pitää päänsä ja kaikki uudet pelaajat sijoittuvat ykköskenttään. Rahoitusjärjestelyjä on ilmeisesti tekeillä, joten eihän tuota tiedä, vaikka saataisiin uusia munia koriin.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Todellisia ykköskorin miehiä Rokiin? Tämäpä kuultaneen tällä viikolla. Jos näitä ykköskorilaisia tulee, niin toivottavasti Ari pitää päänsä ja kaikki uudet pelaajat sijoittuvat ykköskenttään. Rahoitusjärjestelyjä on ilmeisesti tekeillä, joten eihän tuota tiedä, vaikka saataisiin uusia munia koriin.

No pitkästä aikaa kuuluu Elinastakin jotain. Tervetuloa taas palstalle. Nyt joudut kyllä hieman aavaamaan tätä kryptistä viestiä. Eli mitä on tulossa ja kuka rahoittaa. Lohkovoitosta huolimatta nykyinen ilme ja pelaamisen taso ei tule riittämään minnekään tuossa loppusarjassa. Arskan täytyy neljän vuoden takaiseen verrattuna ymmärtää, että nuorten sisäänajoon on oma aikansa ja paikkansa. Kokeneemmat pelaajat ovat avainasemassa tulevissa väännöissä, tuli niitä vahvistuksia tai ei.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Todellisia ykköskorin miehiä Rokiin?

Tässä puhuttaneen valmentaja Kokkosen paperi Lapin Kansassa esittämästä toiveesta. Eli että, jos joukkuetta vahvistetaan, niin vahvitusten pitäisi olla todellisia ykköskorin miehiä, lausui Ari. Hän sanoi myös jotenkin siihen suuntaan, että tällä kaudella prioriteetti on kuitenkin saada talous ja...oliko se pelitapa vai joukkue kuntoon? Eli rivienvälistä näkyi ehkä pientä skeptisyyttä vahvistusten tuloon?

Joukkueen pitäisi myös alkuviikosta palavereissa lyödä oma tavoitteensa loppusarjalle lukkoon. Sehän saattaa siis olla vaikkapa eri kuin mitä osakeyhtiö on ilmoittanut.

Itselläni on sellainen kutina, että varsinaista iskua suunnitellaan vasta ensi kaudelle, mutta toivotaan että olen väärässä.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Itselläni on sellainen kutina, että varsinaista iskua suunnitellaan vasta ensi kaudelle, mutta toivotaan että olen väärässä.

No toivotaan että olet oikeassa, koska mikäli sinne ei ole nyt tulossa useampaa miltei liigatason konkaria nostamaan tätä seuraa kertaheitolla ylöspäin, niin odottelisin mieluummin ensi kautta ja järkevämpää joukkueen rakentamista ennen kauden alkamista. Enkä tiedä halutaanko tässä nyt heti vaarantaa viimein kuntoon saatu talous. Olisi varmaan fiksumpaa rakentaa tätä hieman pidemmällä tähtäimellä.

Hauskaa se on silti spekuloida. Tulisiko tässä jopa työsulkupelaajia vai Maccarone takaisin :D
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Sitä minä vaan, että jos velkojat suostuvat siihen, että velat maksetaan heti pois, niin satsauksetkin olisivat siten mahdollista jo nyt! Viiksiniekka jos tulee, niin ajetaan siltä kaikki karvat heti pois ja laitetaan paperitollo takapuoleen!
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Sitä minä vaan, että jos velkojat suostuvat siihen, että velat maksetaan heti pois, niin satsauksetkin olisivat siten mahdollista jo nyt! Viiksiniekka jos tulee, niin ajetaan siltä kaikki karvat heti pois ja laitetaan paperitollo takapuoleen!

Vieläköhän kaikkien Movember miesten äiti(isä) pelaa? Kyllä kovat vahvistukset mullekin kelpaisivat, tosin ei mielellään velkarahalla. Olisin tosin jo aika tyytyväinen sellaiseen Appelin parhaiden päivien tasoiseen pelaajaan.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Sarjan alkuun vajova viikko. Huolissaan on tullut kateltua alkusarjan viime räpeltelyt. Laiskaa ja kuritonta neppailua oli viimeiset pelit. Muut joukkueet kiihdyttivät vauhtiaan niin me surffailtiin ja puuhasteltiin. Monella joukkueella on tällä hetkellä kova tahto ja fiilis päällä mutta onko sinisillä?! Lauantaina on ensimmäinen ottelu ja olisi hyvä saada heti voitto alle jotta sarja käynnistyy positiivisesti.

Vanha-Ari varmaan tietää miten joukkue pitää valmistaa tälläiseen joten toivon että oma huoleni on turha. Joukkue on jakanut kauden viiteen portaaeen ja tämän hetken tavoite on olla keväällä sarjassa kolmeen parhaan joukossa, sinne on kaamea tie kuljettavana. Tavoite on realistinen kunhan joukkue taas syttyy pelaamaan ja työmoraali saadaan alkukauden tasolle.

Pelillisesti ollaan kaukana edes viime vuoden tasosta mutta nythän sitä peliä ruetaan parantamaan. 3 perusasiaa olivat alkusarjan viimeisissä peleissä huonoa:

-Viisikko puolustus: Kahdella nopealla syötöllä oli keskialue ylitetty, hyökkääjien ja pakkien väli liian suuri.
- Maalinteko: Ykköskenttä on ollut ihan yössä ja vetänyt mukanaan koko joukkueen. Jos I-K-E ei herää heti alussa ja saa onnistumisia tulee olemaan niin on nihkeää.
- Ylivoima: Ei toimi huonostikkaan. V*tutti kun Kokkonen ei edes kokeillut näissä viime peleissä eri variaatiota. Ylivoimaa pelattiin kaikilla ketjuilla, ykköstä olisi pitänyt peluuttaa enemmän jotta onnistumisia olisi tullut ja rentous löytynyt. Wedmanin kokeilu viivassa?! Isoimpia ukkoja maalille.

Tuossa lienee ne kolme asiaa jolla mennään pitkälle. Luotto veska on jo olemassa ja siihen me ei kaaduta. Toinen asia on että Huumonen jaksaa koko sarjan. Ketjut lienee pysyy aikalailla samana. Itse lähtisin kokeilemaan kuumaa Tirriä kakkoseen Wedmanin ja Väänäsen kannsa. Tässä olisi kova kakkosketju joka pystyy fyysiseen peliin. Lisäksi selkeä ykköspari pakistoon joka pelaa 25 min peli: Laakko-J-E.

Loukkaantumisia ei ilmeisesti pahemmin ole, Kemppainen lienee sivussa.
Yksi tähti pakki ja kovan luokan maalinsylkijä tekisi poikaa. 3-4 ketjun miehet on olemassa. Lauantaina toivon näkevän Rokin avausvoiton, ollaan sitten missä päin suomea tahansa ja ketä vastaan tahansa. Hermes kotona olisi mieluinen avaus. KiiponROKIn ja kohti tavoitetta. Veikkaus: BeweT, Roki, Keupa.
 

stemme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Minnesota Wild
Hermes kotona olisi mieluinen avaus.

Mikäs se sieltä tupsahtikaan? :) RoKi-Hermes siis 8.12

Itse olen lähes varma että RoKin lepsuilu alkusarjan lopussa johtui ainoastaan suomi-sarjapaikan varmistumisesta. Uskon että taistelutahto löytyy jälleen kun kiekko lauantaina putoaa jäähän. Muutenkin vaikeita jaksoja tulee jokaiselle joukkueelle eikä niistä kannata turhaan huolestua. Oma veikkaukseni on että RoKi selviytyy jälleen kerran mestiskarsintoihin sijoittuen suomi-sarjassa toiseksi.

RuRylle tsemppiä vaikeuksista huolimatta! Teitä tarvitaan luomaan halliin tunnelmaa. Katsojamäärätkin saattaisivat laskea kun hallissa on hiljaista kuin hautajaisissa ja tunnelmaa ei ole pätkän vertaa.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Mikäs se sieltä tupsahtikaan? :) RoKi-Hermes siis 8.12

Itse olen lähes varma että RoKin lepsuilu alkusarjan lopussa johtui ainoastaan suomi-sarjapaikan varmistumisesta. Uskon että taistelutahto löytyy jälleen kun kiekko lauantaina putoaa jäähän. Muutenkin vaikeita jaksoja tulee jokaiselle joukkueelle eikä niistä kannata turhaan huolestua. Oma veikkaukseni on että RoKi selviytyy jälleen kerran mestiskarsintoihin sijoittuen suomi-sarjassa toiseksi.

RuRylle tsemppiä vaikeuksista huolimatta! Teitä tarvitaan luomaan halliin tunnelmaa. Katsojamäärätkin saattaisivat laskea kun hallissa on hiljaista kuin hautajaisissa ja tunnelmaa ei ole pätkän vertaa.

Joukkue kyllä pystyy hyvällä pelillä haastamaan/voittamaan sarjan jokaisen joukkueen mutta tuollainen puolivaloilla pelaaminen vaan tahtoo jäädä usein päälle. Hermes on varmasti latautunut kun kirnuun lauantaina kirmaa. Vaikeuksien kautta SS:ään tuo varmasti kokkilan poikaille lisä virtaa. Alku ohjelma on meille suotuisa ja nyt puitteet hyvälle startille. Vieras kiertueet tulee jälleen kerran olemaan raskaita mutta mennään peli kerrallaan. Hermes kaatuu ehjällä pelillä 4-2.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös