Mainos

RoKi 2012–2013

  • 185 421
  • 380

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Tällainen tiedote löytyy Rokin sivuilta. Parasta uutisessa oli, että Hannu Erkkilä oli tehnyt Rokin kanssa peräti kolmen vuoden sopimuksen. Tämän lisäksi sopimuksia löytyy ensi kaudeksi 7kpl.

RoKi on totuttuun nähden todella aikaisin liikkeellä sopimuksia julkistaessaan. Viime kausina kesä oli pitkällä ennen kuin mitään mistään kuului. Nyt ollaan liikkeellä jo huhtikuussa, mikä RoKin mittapuulla ansaitsee muutaman OMGn ja huutomerkin! Ensi kauden tavoitekin on määritetty: yritetään Mestikseen. Ja mikä hurjinta: Kesäharjoittelu alkaa ensiviikolla! Meinaan meininki on kuin vanhoina hyvinä Suikkasen aikoina. Neuvotteluja käydään nyt useiden kiinnostuneiden pelaajien kanssa ja toivottavasti myös sponsoreiden. Onnea niihin.

Viime kaudesta en jaksa tarkempaa analyysia tehdä. Odotuksiin nähden se meni itseasiassa yläkanttiin, mutta täysin tyytyväinen ei voi olla, koska edes Mestis-karsintoihin ei ylletty. Positiivista oli kuitenkin omien junioreiden vastuunkantaminen. Suurinpana saavutuksena voidaan pitää saneerauksen erittäin hyvää etenemistä. Tukijoita on saatu lisää ja velkaa lyhennettyä. Rahalla ei kuitenkaan joukkuetta kasata seuraavallakaan kaudella.

Pelaajaosastolla Erkkilän kolmen vuoden sopimus oli kyllä mielettömän hyvä juttu. Jos vielä Inkeröinen jäisi Rolloon, ja laittaisi nimen paperiin niin ykköskenttä olisi jo laituria vaille valmis.

Jokatapauksessa: olkaa hyvät, ketju on avoinna spekulaatioille.
 
Supreme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
RoKi on totuttuun nähden todella aikaisin liikkeellä sopimuksia julkistaessaan. Viime kausina kesä oli pitkällä ennen kuin mitään mistään kuului. Nyt ollaan liikkeellä jo huhtikuussa, mikä RoKin mittapuulla ansaitsee muutaman OMGn ja huutomerkin! Ensi kauden tavoitekin on määritetty: yritetään Mestikseen. Ja mikä hurjinta: Kesäharjoittelu alkaa ensiviikolla! Meinaan meininki on kuin vanhoina hyvinä Suikkasen aikoina. Neuvotteluja käydään nyt useiden kiinnostuneiden pelaajien kanssa ja toivottavasti myös sponsoreiden. Onnea niihin.

Aikainen lintu madon nappaa! Kieltämättä pitkästä aikaa hyvän kuuloisia uutisia, Mestikseen nousu tavoitteena ei yllätä mutta kesäharjoittelun aloittaminen näin aikaisessa vaiheessa ja sopimustilanne yllätti positiivisesti! Tuosta "imusta RoKiin" on riittänyt puhetta aiemminkin, ja toivotaan todella että noille sanoille on katetta ja ensi kaudella nähdään huippujoukkue. Menneen kauden joukkue ei todellakaan paperilla häikäissyt, mutta tulos oli lähtökohtiin nähden hyvä. Jos joukkueen runko (Inkeröinen, Joki-Erkkilä, Laakko jne.) saadaan pidettyä, on kasassa hyvä joukkue. Ja mikäli se "imu" tuo siniseen nuttuun muutaman kunnon vahvistuksen, voidaan ihan aiheellisesti haaveilla noususta. Mutta ei mennä vielä asioiden edelle.

Viime kaudesta en jaksa tarkempaa analyysia tehdä.
...
Suurinpana saavutuksena voidaan pitää saneerauksen erittäin hyvää etenemistä. Tukijoita on saatu lisää ja velkaa lyhennettyä. Rahalla ei kuitenkaan joukkuetta kasata seuraavallakaan kaudella.

Vaikka viime kausi oli pelillisestikin hyvä, oli tämä silti kauden parasta antia. Napapiirin betonin tulo mukaan on hyvä merkki ja toivottavasti sama meno jatkuu. Mikäli saneeraus jatkuu yhtä positiivisissa merkeissä, niin hattua täytyy nostaa kerrankin sinne toimiston suuntaan. Tosin toimistoa saadaan syyttää myös tähän tilanteeseen joutumisesta, mutta hatun nosto jos virheistä opitaan ja tästä kunnialla selvitään.

Jostain muistan lukeneeni, että Väihköselle on tarjottu jatkoa. Mennyt kausi oli hyvä, mutta muutamasta lähteestä kuulin ettei pelaajat olleet kovinkaan tyytyväisiä Väihköseen. Jotenkin tuntuu että viime kauden odotettua parempi menestys ei ollut Väihkösen ansiota, pikemminkin se tapahtui Väihkösestä huolimatta. Ja kun tj Kallioniemi kertoo että "mestis-nousu on ykköstavoite ja joukkuetta rakennetaan tavoitteen mukaisesti", toivoisin että myös valmennukseen panostettaisiin. Suoraan sanottuna en usko RoKin Mestikseen nousevan Väihkösen opeilla. Näin ollen toivoisin uutta ukkoa penkin taakse. Vierola on allekirjoittaneen ykkösvaihtoehto, mutta onkohan sillat poltettu RoKin ja Eepin välillä? Tosin, nyt joukkueeseen panostetaan ja joukkue pyritään ilmeisesti kasaamaan hyvissä ajoin, juuri nämä asiat saattaisivat houkutella Vierolan takaisin penkin taakse. Mikko Manner olisi ollut myös hyvä vaihtoehto mutta Manner ehti jo tehdä sopimuksen Sportin A-junnuihin. Kunnon valmentaja toimisi myös hyvänä valttikorttina kun vahvistuksia etsitään. No, aika näyttää että kuka siellä penkin takana tulevalla kaudella heiluu.
 
waitsneik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rallikansa ja Ferrarit
On hyvä, että sopimuksia on jo alla ja kaverit alkavat kartuttamaan kovaa peruskuntoa. Itse annan kuitenkin arvion sopimuspelaajista siten, että Erkkilä mahtuisi tulevassa joukkueessa kahteen kärkiketjuun ja loput taistelee nelosketjun paikasta. Tämä perustuu lausumaan, että joukkuetta rakennetaan Mestis nousua varten ja jos katsotaan millaisista pelaajista rakentuivat joukkueet, jotka tällä kaudella karsintoihin menivät, on Rokin saatava leveyttä ratkaisijoihin. Toivon kuitenkin nyky pelaajille kehityskaarta ja välttämättä satsaamista vähemmän sinistä sydäntä kantaviin pelaajiin.
 
kma12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sisukkaat peräkylien seurat
Hyvä, että tavoitteet ovat korkealla. Toivotaan, että teotkin ovat sanojen tasolla, eikä luoda pelkästään korkeita odotuksia, jotka epäonnistuessaan johtavat mahalaskuun.
Hyvä myös, että aloitetaan ajoissa. Nyt paperissa olevilla nimillä ei vielä Mestiksen ovia kolkutella. Toivottavasti sitä Kallioniemen mainostamaa imua on ja sitä osattaisiin käyttää. Tärkein nimi, joka pitäisi kohta julkaista on valmentajan nimi. Väihkösen eväillä ei valitettavasti mennä Mestikseen. Valmennustiimiin hän varmaan voisi kuulua ja toisi omalla pelikokemuksellaan ja liikunnan ammattilaisuudellaan tehoa varsinkin harjoitteluasioihin. Pelinjohtamisen taidot ovat vielä opiskelussa.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Viime kauden valmentajan Väihkösen siirryttyä Napapiirin Panttereihin (jollain tittelillä) vetämään juniorikiekkoilua on edustuksen haettava uusi valmentaja. Huhuja on kovasti liikkeellä, ja ilmeisesti neuvotteluja oikeasti käydäänkin. Saa nähdä onko seuralla edelleenkään rahkeita palkata tekijämiestä. Valmentajakysymys antaa suunnan ensikaudesta. Vieläkö joudutaan menemään saneerauksen ehdolla, vai joko päästään eteenpäin?
 
Väihkösen meno Panttereiden junioripäälliköksi tuli kyllä aika puskista. RoKi oli tarjonnut Väihköselle jatkoa mutta yhteismielisyyteen ei (onneksi) päästy. Homma oli ratkennut rahaan, RoKi ei ollut yksinkertaisesti tarjonnut sitä riittävästi. Luulisin että RoKilla on kyllä varaa maksaa ihan reilu palkka valmentajalle, mutta Väihköselle ei oltu valmiita tarjoamaan ihan sitä summaa mitä hän halusi. No mutta mielestäni positiivinen asia tämä, nyt tulee sitten uusi mies puikkoihin. Melko nopeasti se uusi ukko vaan pitäisi löytää, tärkein pesti joukkueeseen tulee täyttää pikaisesti. Josko se Vierola..?
 
Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Nythän tämä alkaa näyttämään hyvältä, joko tuuletetaan. Rinta rottingilla kohden uutta kautta. Tuunala palaa Rokiin, työmyyrä. Kärppiä näköjään muutama, tulkoot sitten. Mistä valmentaja? Kokkonen olisi vapaana, mutta Kallioniemi sössi sen mahdollisuuden tyhmyyttään. Lappeenrannasta, tuskin parempia kuin Rovaniemellä vapaana olevia. Lukkarila, no ei. Uusi kyky kuten Suikkanen tulessaan Rokiin? Odotellaan, mutta toivoisin valmentajan olevan Lapista, nurkkapatriootti.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Luulisin että RoKilla on kyllä varaa maksaa ihan reilu palkka valmentajalle, mutta Väihköselle ei oltu valmiita tarjoamaan ihan sitä summaa mitä hän halusi. No mutta mielestäni positiivinen asia tämä, nyt tulee sitten uusi mies puikkoihin. Melko nopeasti se uusi ukko vaan pitäisi löytää, tärkein pesti joukkueeseen tulee täyttää pikaisesti. Josko se Vierola..?

Joo, toisaalta vaikeaa uskoa että Eeroa(kaan) varten olisi sen enempää rahaa käytettävissä, mutta ans kattoa. Kokkonen olisi myös tosiaan vapaana, mutta hattu pitäisi ottaa päästä ja mennä aika nöyränä pyytämään Aria takaisin. Toisaalta, kylläkai Arikin kiekkomiehenä tietää, että häviävässä joukkueessa vaihdetaan ensimmäisenä valmentaja. Mutta kemia ongelmathan olivat mm. Case-Maccaronen aikoihin laajemmat. Onkohan ketään Suikkasen tapaista ex-pelaajaa vapaana, jotakuta jolla olisi intoa kokeilla siipiään?

Ringissä on kuitenkin jo 25 pelaajaa, vaikka sopparia ei vielä suurimmalla osalla olekkaan. Sinällään tilanne ei ole huono, joskaan ei erinomainen. Mutta pariin aiempaan kauteen kun vertaa, niin pientä valon sarastusta voisi olla näkyvissä, jos vaan valmentajakysymys ratkeaisi ennen heinäkuuta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
No, taitaahan se Surenkin olla vapaana *irvihymiö*

Mielenkiintoinen kuvio Napapiirillä. Muistaakseni viime kaudella täälläkin porattiin sitä, että "jouduitte ottamaan" Väihkösen kun ei parempaan rahat riittäneet. No, hyvinhän se Väihkönen kuitenkin sai RoKin pelaamaan, joten nyt sitten porataan kun ei Väihkönen enää jatkakaan... Jään mielenkiinnolla odottamaan kuka saa Lapin kiekkoilun vastuullisimman pestin
 
Karpaasi_

Tuskin nyt sentään poraamaan Väihkösen perään kukaan alkaa, ennemminkin voisi maljan nostaa :D
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Kausikorttimyynti näyttää paremmalta kuin vuosiin. Nyt jo on mennyt reilu sata kausaria pääasiassa yhteistyökumppaneille. Sekin on hyvä merkki. Toivotaan vaan, että opiskeluasioiden selviäminen ja asepalveluksen alkaminen lähipäivinä toisi tälläkaudella hyvän sadon. Vahvistusten kanssa neuvotellaan, mutta ketkä kaikki laittavat nimen pahviin?
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Uusia ja elintärkeitä sopimuksia

RoKi on seuran nettisivuille ilmestyneen tiedotteen (ks. linkki alla) mukaan tehnyt vuoden jatkosopimukset Joki-Erkkilän, Hanhirovan ja Laakon kanssa. Tällä hetkellä sopimuksia on yhteensä 15 ja seuraavaksi ainakin itse odottaisin Inkeröisen jatkosopimusta sekä paria kovemman luokan vahvistusta.

RoKi - Rovaniemen Kiekko
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Kostamon ja Inkeröisen sopimusten myötä ykköskenttä on kasassa. Tällä hetkellä 17 ukolla on nimi pahvissa. Muutamaa vahvistusta silti kaivataan.
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Nämä olivat jokseenkin odotettuja, mutta silti äärimmäisen tärkeät jatkosopimukset. Voidaan jopa puhua lohkon ellei koko sarjan parhaimman ketjun säilymisestä yhdessä sinisessä nipussa myös ensi kaudella. Viime kausiin verrattuna tilanne näyttää varsin hyvältä sopimusrintamalla ja kokonaisuudessaan paremmin organisoidulta kuin vuosiin.
 
Aikalisä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paras kaikista

18 ukolla nimi paperissa.
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
18 ukolla nimi paperissa.

Ja tämä toi lisäarvoa tähän ketjuun millä tavalla?

Innolla pitää odottaa ensi kauden alkua, kun kerrankin on sopimuksia runkopelaajien kanssa jo hyvissä ajoin. Valmentajakysymys on edelleen auki ja sen suhteen pitää alkaa tapahtua nopeassa aikataulussa, koska tämän kesäharjoituksia vetävän maalivahtivalmentajan alaisuudessa en lähtisi edes alkulohkopeleihin.
 
stemme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Minnesota Wild
Onkos viime aikoina pyörinyt huhuja uudesta valmentajasta? Olisi "ihan hyvä" saada pikkuhiljaa tämäkin asia selväksi, harkkapelithän alkaa jo noin kuukauden kuluttua!

Jokatapauksessa hienoa että viime kauden ykkösketju jatkaa vielä meillä ainakin ensi kauden, Erkkilä vieläpä kolmivuotisella sopimuksella. Toivottavasti ensi kaudella päästäisiin taas mestiskarsintoihin. Mestikseen nousua tuskin vielä tavoitellaan (?), mutta tuskinpa nousua estetäänkään jos peliesitykset nousuun riittävät. Jospa Inkeröinenkin nyt voittais sen pistepörssin :)
 
Valmentajasta ei ole vielä kuulunut mitään ja suoraan sanottuna hieman meinaa jo huolestuttaa, koska kuten todettua niin tämä kesäharjoittelusta vastaava maalivahtivalmentaja ei todellakaan ole vaihtoehto, kun seurajohdon mukaan tavoitteena on nousu Mestikseen.

Tuon toteutumiseksi tässä tarvittaisiin myös kentällisen verran vahvistuksia nykyiseen kokoonpanoon ja aimo annos tuuria.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Kokkonen palaa valmentajaksi

Rokin aikanaan Mestikseen nostaneen Ari Kokkosen paluu valmentajaksi ei ole enään huhu, vaan sopimus on tehty. Tämä on aivan loistava uutinen. Se ei myöskään ole seuralle taloudellisesti liian raskas, sillä tunnetusti Ari on mukana enemmän sinisen sydämensä kuin rahan takia. Joukkue itse tarvisi vielä muutamaa vahvistusta, jotka ovat valmiita sitoutumaan Kokkosen kovaan rääkkiin. Ilman vahvistuksia kauden tavoite voi jäädä saavuttamatta, mutta jo osaavan ja tunnetusti vaativan valmentajan mukana olo tuo roimasti lisää uskottavuutta.
 
No nyt oli mukava yllätys valmentajavalintoihin. Arska on varmasti paras vaihtoehto tähän saumaan. Muutenkin on hienoa nähdä, että syksyn 2009 virheistä ja Arskan ulosheittämisestä ei muodostunut ikuista kuilua seurajohdon ja hänen välille.

Seuraava askel on löytää kokoonpanoon ne puuttuvat palaset vahvan rungon jatkoksi. Maalivahti pitää olla tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä ja seuraavaksi tuo huutaa kiekollista rightin pakkia sekä kokoa maalin eteen mallia Peltosuo, jolla ei muuten ole sopimusta ensi kaudeksi.
 
waitsneik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rallikansa ja Ferrarit
Tervetuloa takaisin Ari. Mieluinen uutinen. Toivottavasti Ari on monipuolistanut pelikirjaansa. En viitsi muistella sen aikaisia ongelmia pelissä. Mutta myös olen sitä mieltä, että hänet ulostettiin liian aikaisin ja lopputulos olisi ollut eri, jos hän olisi saanut jatkaa. Jos, jos, jos.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Ehdin vilaista minuutin verran Rokin try-outtia tänään. En kumminkaan tunnistanut mukana luistelleita uusia ukkoja enkä ehtinyt enempiä kyselemään, mutta ainakin omaa mieltäni lämmitti nähdä, että Ilari Sainio oli kaivanut (jälleen) luistimet naftaliinista, ja luisteli ei ollenkaan virallisten lopettamisseremonioiden jälkeisissä tunnelmissa höntsäillen joukon jatkeena vaan hyvinkin nuoren miehen innolla tilanteisiin. Tiedä sitten missä vaiheessa sopimusneuvottelut hänen kohdallaan ovat, jos missään. Kyllä nro kuutoselle vielä paikka rosterista löytyisi, jos vaan elämäntilanne pelaamisen mahdollistaa.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Try-outeissa Eetu Kaikkonen, Matias Timonen ja Mikko Väänänen ovat onnistuneet vakuuttamaan seurajohdon, ja ovat saaneet sopimuspahvit. Eetu on maalivahti, oma kasvatti eikä ollenkaan huono, tosin ei haittaisi vaikka nuorukaisen rinnalle saataisiin vielä kokeneempaa verta. Timonen ja Väänänen ovat hyvän liikkeen omaavia hyökkääjiä, joten heillä pitäisi olla mahdollisuuksia sopeutua Kokkosen kovavauhtiseen pelitapaan. En pitäisi näitä nimiä kuitenkaan minään varsinaisina vahvistuksina (vaikka potentiaalia ehkä olisikin, erityisesti Eetulla), mutta jokatapauksessa rosterin laajentamisena.

RoKilla on pitkästä aikaa suhteellisen laaja rosteri jo kauden alla, ja lisäksi jokaisessa treenissä tuntuu olevan uusia kokeiltavia pelaajia. Tosiasia kuitenkin etta taidollisesti ykköskenttää lukuunottamatta ei olla ihan sillä tasolla millä toivoisi. Ja puolustukseen erityisesti tarvitaan lisää ukkoja kuten aina ja jokakauden alla. Mutta ans kattoa mitä tästä tulee.
 
Näistä uusista sopimuksista Eetu on pahvinsa ansainnut ja hänestä kehittyy vielä varma vaihtoehto suomisarjatasolle, mutta kokeneempi kaveri myös tarvitaan tolppien väliin, mikäli RoKi mielii valtakunnalliseen suomisarjaan ja siellä vielä ylempään kastiin noususta puhumattakaan.

Timonen on hyvä yleismieslisä hyökkäykseen ja Väänänen voi parhaimmillaan olla parin vuoden takainen Markus Mäkinen.

RoKilla on pitkästä aikaa suhteellisen laaja rosteri jo kauden alla, ja lisäksi jokaisessa treenissä tuntuu olevan uusia kokeiltavia pelaajia. Tosiasia kuitenkin etta taidollisesti ykköskenttää lukuunottamatta ei olla ihan sillä tasolla millä toivoisi. Ja puolustukseen erityisesti tarvitaan lisää ukkoja kuten aina ja jokakauden alla. Mutta ans kattoa mitä tästä tulee.

Rosteri on laaja ainoastaan hyökkäyksen osalta. Pakistoon tarvitaan nopeasti laatua muuten kyyti voi olla muutaman loukkaantumisen jälkeen todella kylmää jo alkusarjassa. Kuten sanottu Eetun kaveriksi tarvitaan tolppien väliinkin tekijämies. Mikäli Mestiksestä ei löydy vastausta, niin pitäisikö katsoa Kärppien A-junnujen suuntaan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös