Kylläpäs täällä ollaan iloisia Rokin noususta Mestikseen ja niin pitää ollakin. Minä olen kuitenkin aika tavalla tunne ihminen ja täytyy sanoa, että ei tunnu miltään. Tällä kaudella on ollut ihanaa lähteä aina Lappi Areenalle katsomaan peliä. Siellä ovat tutut pelaajat pelanneet loistavia otteluita. Vielä kivempi on ollut Areenalta lähteä, koska aina (yhtä poikkeusta lukuun ottamatta syksyllä) on ollut ihana tunne rinnassa, että kyllä me olemme hyviä, taas tuli voitto. Luottamus joukkueeseen on ollut 100 prosenttista, että kyllä ne pojat voittavat vaikka väkisin.
Eilen pelin päätyttyä vieressäni ollut tuntematon vanhempi herrasmies halasi minua spontaanisti. Sen näki, että ei hänkään ollut ensimmäistä kertaa Roki peliä katsomassa. Riemu oli suuri. Tunnetasollahan eilinen voiton hetki oli mahtava. Pelaajien ilmeistä näki myös syvältä tulevan voittamisen tunteen. Minulle tuli kuitenkin mieleen, että tämä on nyt tässä. Tällaista ei enää tule. Olen seurannut monta vuotta Rokin taivalta ja kokenut mukana, niin ilot kuin surutkin. Se on ollut sellaista vähän puuhastelua joukkueen pelaaminen, mutta minä olen siitä nauttinut täysin sydämin.
Nythän touhu muuttuu paljon ammattimaisemmaksi ja se ei enää ole se sama tuttu Roki. Riippuu seurajohdosta onnistuuko se myymään minulle uuden Rokin. Olin ennen innokas RoPS fani. Kävin varmaan katsomassa kaikki kotipelit ja jopa vieraspelejäkin. Tänään RoPS ei merkitse minulle mitään. Minua ei saisi rahallakaan katsomaan peliä, vaikka jalkapallo on hieno laji ja seuraan sitä TV:stä. Jos Rokista tulee tiukka farmiseura, niin voipi jäädä minun pääsyliput ostamatta. Jos äijää lappaa sisään ja ulos sen kun kerkiää, niin eipä siihen sydän ehdi mukaan. Farmisopimushan on järkevä jopa välttämätön ratkaisu, mutta sen on tapahduttava, niin että minäkin sen hyväksyn tai jätän lipun ostamatta. Pidän itseäni tässä tärkeänä, koska ilman katselijoita ei kannata pelata, kuin puulaakisarjaa. Ulkomaan apuja voi olla ja he tuovatkin väriä joukkueeseen, mutta ne on oltava kertakaikkisen hyviä, eikä niitä voi olla monta. Tämän kauden Roki oli minun joukkueeni tunnetasolla, ensi kauden joukkueesta ja Rokista en tiedä vielä mitään. Toivottavasti se on sellainen, josta jonkun tuntee ja tietää, eikä niin, että ei edes osaa lausua pelaajien nimiä, jotka jäällä viilettää. Se tie johtaa tuhoon.
Kiitän tämän kauden Rokia hienoista hetkistä ja voitosta voittoon kulkemisesta. Ensi kaudella tuskin tulee kaikista kotipeleistä voittoja, mutta se ei olekaan tärkeintä, vaan tunne sisällä, että jäällä pelaa minun joukkueeni ja se voittaakin joskus.
