Rockyn uusintaottelu – eli otteet kaukalossa kaudella 2010–2011

  • 364 770
  • 1 661

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
"- Meillä on näitä nuoria puolustajia jotka ovat mukamas lahjakkaita. Sitten kun on paikka näyttää osaamistaan, niin tässä on tulos, ripitti Rautakallio omiaan".

Hienosti tämäkin muutettu tähän muotoon. Tuo kuulostaa haukkumiselta.

Todellisuudessa Rocky sanoi näin:
" Se minua nyppii eniten, että muut pelaajat eivät ota vastuuta, kun Uusitalo on pois ja sitä olisi tarjolla. Lahjakkuuden pitää näkyä ja tulla esille, kun paikkaa tarjotaan."
 

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Kuka on Mäkelä, joka on harkoissa pakkina ollut?

;-) Joo sori, Mäkilän Anttia tarkoitin. Eikä poika ihan huonosti pelannutkaan, ainakin tilanteen luku oli ihan kohdillaan, tai sitten hyökkääjillä oli tilannenopeus hukassa. Ehkä kovaa treeniä. Ainakin ovat luistelleet.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Miksi jankkaat tätä "miksi nyt kiireesti pitäisi hommata pakki"? Mielestäni kauden alusta asti (jo ennen Määtän loukkaantumista) on ollut selvää, että pakistoon nimenomaan tarvitaan kauden aikana vahvistusta. Rocky on varmasti samaa mieltä ja minua ei kiinnosta jonkun Ässätoimiston talousihmisen mielipide asiasta. Ässät ei mene konkurssiin käytettiin pelaajiin tällä kaudella sitten 1.8Meur tai 2.0Meur.

Sitä varten kun eräät jankkaavat uuden pakin hankkimista joka vitun käänteessä.

Siitä en ole eri mieltä etteikö täydennystä ennemmin tai myöhemmin tarvittaisi, varsinkin jos terveystilanne entisestään huononee ja tietysti muutenkin, kevättä silmällä pitäen. Mutta jos puhutaan Ässien toimintastrategiasta pikkuseurana noin yleisellä tasolla näkisin huomattavasti mielekkäämpänä keskustelun siitä miten nykyjoukkueen pelaamista voitaisiin parantaa kuin iänikuisen spekuloinnin hankinnoista joihin on kuitenkin perin rajallisesti mahdollisuuksia.

Ässien talousihmisten mielipiteet eivät minuakaan suuremmin kiinnosta, mutta oleellisinta ei olekaan se mikä minua kiinnostaa vaan se mitkä ovat realiteetit. Olen siis aika eri mieltä tuon mainitsemasi rahankäytön mielekkyydestä. Oleellisin kysymys kun ei ole se meneekö Ässät konkurssiin vai ei vaan se millä tavalla turvataan toiminnan jatkuvuus. Jos Ässien tämä kausi tuottaa miinusta, on pelaajabudjettia taas pudotettava ensi kaudeksi. Tämä näkökulma olisi syytä pitää mielessä. Ässillä ei ole koskaan varaa kaikki tai ei mitään - rypistykseen, meillä kun ei ole kummisetää jonka maton alle roskat voitaisiin lakaista.

Toistan silti loppuun aiemman mielipiteeni: minulla ei ole mitään uuden pakin, jonkun "nolanprattin" hankkimista vastaan. Ei ole. Ei ei ei.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Todellisuudessa Rocky sanoi näin:
" Se minua nyppii eniten, että muut pelaajat eivät ota vastuuta, kun Uusitalo on pois ja sitä olisi tarjolla. Lahjakkuuden pitää näkyä ja tulla esille, kun paikkaa tarjotaan."

Oho. Tuo kuulostaa aika paljon järkevämmältä läpältä kuin aiempi. Tietysti se on vaikea ottaa vastuuta ja käyttää lahjakkuutta jos sitä ei ole, mutta kyllä esim. Jyrkkiöltä ja Mieloselta niin nuoria pakkeja kuin ovatkin olisi lupa odottaa eilistä parempaa esitystä vaikka Ude olisikin poissa. Nämä kaverit siis vain esimerkkeinä.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No kyllähän noita kotikonsteja on nyt kokeiltu, mutta kovinkaan vakuuttavaa se jälki ei ole ollut, valitettavasti!
Kyllä pakisto kaipaa mielestäni nyt sen selkeän kilpailutilanteen, jossa parhaat pelaa. Tällä hetkellähän mennään nuori Suomi -meiningillä, joka ei ole todellakaan SM-liigan kärkipään joukkueelle viisasta toimintaa.
Tämä kappale on kuin suoraan omalta näppäimistöltä. Se, että pelipaikasta voi käytännössä varma, vaikka kuinka koomailisi kaukalossa ei ole hyvä asia pitkässä juoksussa. Sen vuoksi pakkihankinta tähän saumaan olisi välttämätön veto, koska löysäilyyn ei olisi varaa, vaan joka ilta pitäisi yrittää suorittaa mahdollisimman hyvin.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Siitä en ole eri mieltä etteikö täydennystä ennemmin tai myöhemmin tarvittaisi, varsinkin jos terveystilanne entisestään huononee ja tietysti muutenkin, kevättä silmällä pitäen. Mutta jos puhutaan Ässien toimintastrategiasta pikkuseurana noin yleisellä tasolla näkisin huomattavasti mielekkäämpänä keskustelun siitä miten nykyjoukkueen pelaamista voitaisiin parantaa kuin iänikuisen spekuloinnin hankinnoista joihin on kuitenkin perin rajallisesti mahdollisuuksia.

Mielestäni tilanne on muuttunut radikaalisti kauden alusta. Silloin mietittiin, että olisi hienoa päästä edes "kympin sakkiin" (toki se vieläkin olisi hienoa). Nyt kun homma on toiminut loistavasti niin tavoitteita pitää nostaa hieman ylemmäs esimerkiksi 8 parhaan joukkoon pääsemiseksi. Tämä ei ole mitään leijumista tai epärealistista varmasti kenenkään mielestä? Tappioita tulee tottakai, pääasia on ettei ajauduta tappiokierteeseen ja tämän välttämiseksi tulisi tehdä kaikki voitava. Tällä hetkellä tuo tarkoittaa pakiston vahvistamista ASAP.

Kun tavoitteet nousevat, vaatimustasokin nousee.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mielestäni tilanne on muuttunut radikaalisti kauden alusta.

Tilanne on ja ei ole muuttunut. Sarjasijoitus on parempi kuin kukaan osasi odottaa ja sen myötä on luonnollista nostaa urheilullisia tavoitteita ylöspäin. Ässien status seurana ei kuitenkaan ole muuttunut miksikään. Siksi peräänkuulutan edelleen tiettyä varovaisuutta, tämän hetkisen tilanteen ei pidä antaa sokaista.

Saa nyt nähdä mitä markkinoilla tapahtuu. Brocklehurstia ja Lupaschukia on tiemmä tavoiteltu joten haku on selvästi päällä.
 

reaper78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HIFK
Siksi peräänkuulutan edelleen tiettyä varovaisuutta, tämän hetkisen tilanteen ei pidä antaa sokaista.

Saa nyt nähdä mitä markkinoilla tapahtuu. Brocklehurstia ja Lupaschukia on tiemmä tavoiteltu joten haku on selvästi päällä.

Olen samaa mieltä että tietty varovaisuus on syytä pitää mukana tässä pakkihankinnassakin (Kuten toisaalta Lupaschukille esitetty try out tarjous antaakin ymmärtää).

Sitä ihmettelen että mielestäni Lupaschuk ja Brocklehurst ovat kummatkin varsin erilaisia pakkeja, joten eikö tiedetä mitä halutaan, vai onko suunnitelmat muuttuneet matkan varrella?
 

Tuamas

Jäsen
Toki joukkueeseen se yksi pakki mielellään tarvitaan ja sellainen todennäköisesti siirtorajaan mennessä saadaan.

Se mitä olen tässä nyt protestoinut on se kuinka maalataan lavealla sudilla sitä kuinka se pakki tarvittaisiin tässänytjaheti.

Kuitenkin pakisto on taas ihan riittävässä kunnossa Uden palatessa kokoonpanoon ja seurajohto voi nyt rauhassa katsoa ketä hankitaan.
Paniikkihankinta tässä kohtaa olisi sitä pahinta Penailua.

Jos ja kun se pakki hankitaan, tulee hankittavan pelaajan
a) olla lähtökohtaisesti minimissään Top4-pakki tuossa joukkueessa

b) pelata sellaisella pelityylillä ja omata sellaiset taidot että sopeutuu pelisysteemiin kivuttomasti.

Tämä rajaa lähtökohtaisesti liki kaikki isot ja kankeat sivuun ja esillä olleista nimistä Brocklehurst olisi nimenomaan pelityyliin sopivuuden kannalta huomattavasti parempi vaihtoehto kuin toinen esillä ollut Lupaschuk. Itse toki pidän Brocklehurstia myös ylipäätään parempana pakkina kuin Lupaschukkia vaikka jätettäisiin huomioimatta sopivuus pelisysteemiin.

Markkinoilla mahdollisesti olevista pelaajista näkisin Brocklehurstin tai Forrestin (jos Jokerit ei jatka tryouttia) sopivimpina vaihtoehtoina.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Sitä ihmettelen että mielestäni Lupaschuk ja Brocklehurst ovat kummatkin varsin erilaisia pakkeja, joten eikö tiedetä mitä halutaan, vai onko suunnitelmat muuttuneet matkan varrella?

Taitaa olla niin että laatupelaajia on nyt ylipäätään vähän tarjolla joten vähän joka kalaa täytyy kokeilla koukkuun.

Luulisin joukkueeseen haettavan ensisijaisesti ja ennen muuta rutiinia, sillä se on mielestäni asia jota pakistosta puuttuu jos jotain tosiaan puuttuu. Siksi olen itse puhunut "nolanprattista", ei välttämättä tyylin vaan rutiinin takia.

Brocklehurstille en kyllä lämpeä millään, ei mielestäni tuo joukkueeseen mitään mitä siinä ei jo olisi.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Markkinoilla mahdollisesti olevista pelaajista näkisin Brocklehurstin tai Forrestin (jos Jokerit ei jatka tryouttia) sopivimpina vaihtoehtoina.

Olisin todella tyytyväinen, jos Forrest saataisiin signattua mikäli Jokerit eivät tee hänelle loppukauden sopparia. Forrest ei ole mikään "kuuma nimi" markkinoilla ja hintalappukaan ei siksi nouse pilviin asti mutta Ässiä vahvistaisi varmasti. Outoa sinänsä, että meikäläinen haluaisi tämän pienen puolustajan Ässiin, mutta jäi aikoinaan hyvä kuva kaverista ja ne pelit mitä Kärpissäkin näin hänen pelaavan miellyttivät.

Hyvä ylivoimapelaaja ja pienestä koostaan huolimatta pärjää pelisilmällään myös omassa päässä.
 

Referee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vieraisiin pöytiin huutelua...

En nyt ole katsonut kuinka kauan teidän Määtän arvioidaan olevan poissa, mutta kyllähän tuo teidän pakki tilanne vaikuttaa jo vähän samalta kuin Lukon viime vuonna. Sillä erotuksella, että teillä on aikaa vielä reagoida.

Lukoltahan Pettinen oli sitten sen Jokerit-pelin jälkeen pois loppukauden ja Kovanen ainakin pelasi klesana. Lopputulos tiedetään miten kävi. Kyllähän Ässien kannattaa ainakin kartoittaa pakkia ja mielestäni sinne yksi tekijä mies kannattaisi hankkia. Nyt, kun sarjasijoitus on hyvä ja "menestystä" on tullut, niin ei kannattaisi luottaa siihen, että nyt kun ollaan tähänkin saakka pärjätty näillä, niin miksei pärjättäisi loppukauttakin. Lukolla oli tuo tilanne viime syksynä ja silloin pelasivat juuri ne kuusi pakkia, jotka olivat kuumia. Kierrätystä ei tehty, vaikka pieneen kierrätykseen oli silloinkin mahdollisuus. Ässillä tilanne on vielä ok, koska Uusitalo vain kuumeessa ja pelikykyisisä pakkeja pitäisi olla. Mutta ei tuo materiaalia kyllä kestä, jos siitä muutama ukko tippuu samanaikaisesti Määtän lisäksi ja varsinkaan, jos toinen on Uusitalo. Joku tuossa ylempänä puheli, että muutamilla olisi pientä ylä- ja alavartalo vammaakin, niin klesana pelaaminen ei tee todellakaan hyvää. Tällöin riskiä loukkaantua pahemmin on moninkertainen.

En lähde sitä arvioimaan millaista pakkia tai ketä sinne pitäisi hommata, mutta nyt kun kerran on mahdollisuutta saada hyvä sarjasijoitus, niin siihen nähden ei yksi vahvistus takalinjoille olisi pahitteeksi. Lukkohan yritti pakkia siirtorajan lopulla viiem kaudella, mutta käteen jäi Seitsonen. Toivottavasti siellä Ässien toimistolla reagoidaan ajoissa, ettei käy kuten Lukolle viime keväänä. Lukolta pakit "hajosivat" kauden loppupuolella ja tulos oli mitä oli. Tässä virkistyksenä Lukon pakkiparit 9.3.2010 pelatusta ottelusta:

Charlie Cook-Jesse Virtanen
Otto HOnkaheimo-Anssi Rantanen
Patrick Nevalainen-Tony Vidgren

Eli puolet pakeista eri miehiä kuin hyvin menneellä alkukaudella ja kaksi miestä kolmesta, jotka pelasivat alkukaudesta, liian korkealla hierarkiassa.

Tiedän kyllä, että muutkin joukkueet, kuten Jokerit, etsivät varmasti hyvää pakkia. Nyt pitäisi Takon tehdä scouttausta sieltä rapakon takaa ja käyttää niitä kontakteja. Vai onko nämä Takon scouttaukset nyt nähty ja niitä ei enää kaivata?
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sen verran ketjun aiheesta, että Rockyn aikakauden treeneissä minua ottaa kovasti silmään kaikenlaisten palaverien ja joutoajan määrä treeneissä. Joko koko porukka on palaverissa tai sitten pari äijää liikkuu ja muut katselevat. Jos Ässien tyyppinen joukkue haluaa menestyä, pitää treeneissä mennä koko ajan riskirajalla ja muutaman kaveri on syytä olla saikulla lähes koko ajan paikkojen tai pään pettäessä. Nyt ollaan aivan liikaa mukavuusalueella, perkele siellä ollaan töissä, kuten ennen kaikkea ollaan myös töissä aina kun patapaita vedetään päälle. Eilen ei oltu töissä ja se on mielestäni suoraa jatkumoa harjoitusten suorituksille. Viime kauden nousu joulun jälkeen saatiin aikaan erittäin kevyillä joulutauon treeneillä, mutta samalla syötiin kuormasta ja nyt pohjat ovat ikävä kyllä jälleen kerran hyvinkin huterat. Rockyn on syytä muistaa, miten hän itse harjoitteli puoli-ammattilaisena ja pistää ammattilaiset tekemään edes sama määrä töitä tai mielellään vielä huomattavasti lisää.

Tosiasia on nyt se, että liigapaikka on todellisessa vaarassa, jos haalareita ei tällä päivämäärällä kaiveta kaapista ja ruveta töihin. Viime vuonna meidät pelasti sattuma, eli Ilveksen käsittämättön viivyttely valmentajan vaihdossa, tällä kaudella vastaavaa sattumaa tuskin on tulossa, vaan oman tekemisen tasoa pitää nostaa rajusti. Kaikkinainen puhe urheillusuudesta tai muusta ei paljon lämmitä, koska materiaali on liigan mittakaavassa viimeinen tai toiseksi viimeinen ja valmennus tukevaa alempaa keskikastia. Näillä palikoilla, ilman välitöntä ryhdistämistä sekä valmennusjohdossa että joukkueen kokoamisessa tulos tulee olemaan katastrooffi. Ja korostan, että eilinen Pitsiturnaus ei ole tämän purkauksen draiveri, vaan paljon pitkäaikaisempi huoli porilaisen edustusjääkiekon tulevaisuudesta.
Ei ole nämä pelot onneksi osoittautuneet todeksi. Olisikohan vero aika nyt kaivautua kolosta ja tarkistaa näkemystä varsinkin tuosta boldaamastani kohdasta ;)

Voihan se toki olla, että ryhdistäytyminen tapahtui tuon jälkeen, mutta itse kallistun sille kannalle, että valmennusjohto tiesi koko ajan, mitä teki.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei ole nämä pelot onneksi osoittautuneet todeksi. Olisikohan vero aika nyt kaivautua kolosta ja tarkistaa näkemystä varsinkin tuosta boldaamastani kohdasta

Itse ihmettelin veron häviämistä keskusteluista jo otteluketjussa. Toivottavasti yksi lukkotappio riittäisi veron esiinmarssiin, koska näkemystä kaverilla kuitenkin asioihin on, olkoonkin, että yleensä mennään rajusti negaatioiden kautta.

Eilinen matsi oli kyllä varsin surkeaa kautta linjan. Toivotaan kädet ristissä, että sekoilu johtui tauosta ja joukkue palaa ruotuun seuraavassa matsissa, kuten aina ennenkin tällä kaudella tappion jälkeen.

Peikot nostaa päätään, jos tällä viikolla jäädään nollille ja se on monessakin mielessä vittumainen juttu. Eikä vähiten nuoren joukkueen pääkopan kestävyyden kannalta. Mutta ei nostella näitä peikkoja vielä esiin täälläkään.
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kommentoidaanpa nyt jotain.

Ensinnä en ole viitsynyt tänne viime aikoina kirjoitella, koska pyydettäessä avustin muutamassa pikku asiassa Ässiä ja näiden asioiden yhteydessä aina kuulee/näkee jotain sellaista mikä ei ole yleisessä tiedossa ja näin ollen sitä ei saisi epähuomiossa kirjoitella muun asian joukossa. Ei yhden tai kahden ottelun tulos ei paljon meikäläistä heilauta suuntaan tai toiseen.

Alkukausi on kiistatta ollut huikea menestys ja osittain se johtuu juurikin tietyllä tapaa rytmitetystä kesäharjoittelusta. Ja sinällään juuri näin pitikin tehdä ja nyt siitä on saatu etua enemmän kuin oli etukäteen ajatellen realistista. Elokuun alun tilanteeseen nähden joukkueessa on tietenkin myös tapahtunut muutama merkittävä tapahtuma, eli ensinnä AUK ja Yetman tulivat mukaan sopivasti sarjan alkuun ja toivat ensimmäisen puustin. Toinen merkittävä tapahtuma oli Armian nouseminen aivan huikeaan lentoon HIFK pelin jälkeen ja kolmas tietenkin Zabon tulo. Kaiken muun hyvä lisäksi kaikki kolme tapahtumaa sattuivat tai ajoitetttiin, miten vaan, juuri sopivaan saumaan, tavallaan joka kerta seos oli menossa laihaksi ja yhtäkkiä saatiinkin uusi ja odottamaton tehonlisäys. Ja kaiken päälle Eero on pelannyt nyt sillä tasolla kuin on ollut odotetavissa jo parin vuoden ajan harjoistusten perusteella. Kuten myös muutamissa peleissä kiekko on vain yksinkertaisesti pomppinut tällä kertaa meille, mutta hyvät asiat tapaavat kertaantua ja näin myös pomput ovat olleet meidän puolella.

Edelleen olen sitä mieltä, että nyt alkaa olla laskun aika kaikesta huvista, jota olemme saaneet viime viikkoina kokea. Ja korostan, että tämä ei ole kenenkään vika, vaan vääjäämätön seuraus tehdyistä valinnoista, jotka ovat osoittautuneet aivan oikeiksi. Tämä on juurikin yksi syy miksi Rocky haluaisi nähdä ainakin yhden uuden puolustajan, koska tällä hetkellä varsinkin pakistosta on mitattu ulos lähes kaikki saatavissa oleva ja olisi välttämätöntä päästä tiettyjen kaverien kanssa parantelemaan vammoja ja tämän päälle ottamaan muutaman viikon peruskuntokauden. Tätä täsmälleen samaa tekevät muutkin kärkijoukkueet tyyppillisesti tammi/helmikuussa, jolloin sarja-asemat ovat jo niin sementoidut, että muutaman pelin heikot jaksot eivät vie maalta merelle. Ässien kannalta ongelmallista on se, että marraskuun puolessa välissä on vielä liian aikaista puhua sementoiduista asemista ja nyt pitäisikin pystyä keinolla tai toisella päästä joulutauolle ilman mitään suuria romahduksia sen paremmin sarjataulukossa kuin pelaajistossa loppuunpalamisen tai loukkaantumisten muodossa.

Myönnän mielelläni joutuvani korjaamaan arvioitani valmennuksen toiminnasta ylöspäin ja toivon voivani sanoa samaa myös kaukalon ulkopuolisen toiminnan osalta lähikuukausina.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Kannattaa varmasti odotella kauden loppuun ja tehdä vasta sitten analyysit.
On täysin mahdollista, että Ässät vajoaa sarjataulukossa veron mainitsemille sijoille.

Kausi on kyllä vielä niin pahasti kesken, ettei mitään torijuhlaa kannata vielä järjestää. Vero tiivisti aika kivasti tilannetta nättiin pakettin, tästä jouluun on pienten seurojen kohtalon hetki. Näin se on oikeastaan joka kausi. Isot tai rikkaat pienet ovat siinä eri asemassa, että homma voi muuttua hetkessä paremmaksi, jos joku ykköspakki menee rikki, niitä myydään kuitenkin 31.1. asti.

Henkilökohtaisesti uskon, että pudotuspeleihin mennään, käytännössä veikkaan, että sijat 6-8 ovat realismia 60 ottelun jälkeen. Lähden siitä kuitenkin liikkeelle, että 10 joukossa ollaan vähintään. Luotan valmennukseen, vaikka jotkut asiat varmasti näen eri tavalla.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kausi on kyllä vielä niin pahasti kesken, ettei mitään torijuhlaa kannata vielä järjestää. Vero tiivisti aika kivasti tilannetta nättiin pakettin, tästä jouluun on pienten seurojen kohtalon hetki.

Niin, nyt on alkamassa ajanjakso joka saattaa olla pimeä useammassa kuin yhdessä mielessä. Huomenna tarvittaisiin ehdottamasti kolme pistettä ettei lähdetä klassiseen tauon jälkeiseen luisuun josta on Porissa valitettavan paljon kokemusta. Normisuorituksella karvanaamat pitäisivät olla kaadettavissa, mutta tämän päivän tiedot puolustuksen terveydentilasta eivät lupaa hyvää. No, ei tämä manaamisesta parane, minäkin luotan siihen että valmennus on huomenna hereillä.
 

Emiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä tavoite pitää nyt nostaa siihen, että 6. joukossa ollaan runkosarjan lopussa. Jos tässä nyt joukkue alkaa pelaamaan asenteella " varaa on hävitä, tavoite on 10. joukossa" niin heikolta näyttää.
Pakistoon täsmävahvistus ja Määtän kuntoutuessa alkaa puolustus näyttämään sarjasijoituksen mukaiselta.

Viimevuosien korpivaellus takaa ainakin sen, että mikäli pelit ei kulje tulevaisuudessa samaan malliin kuin alkukaudesta, ei yleisökään enää löydä hallille. Sijat 8-10 olisi itselleni ainakin pettymys mahtavan alkukauden jälkeen. Menestys ja sitäkautta suuret yleisömäärät takaisivat alun Ässien nousulle kuuden parhaan joukkoon myös tulevina kausina. Nyt sitä puskuria käyttöön, kun mahdollisuus on menestyä!
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jes, saatiin vero takaisin ;)

Onhan se niin tietenkin, kuten itsekin olen jankuttanut, että tahti hiipuu varmasti. Toisaalta sellaiseen nyt on mahdollisuus pedattukin keräämällä 60% säälipleijaripaikkaan oikeuttavasta pistemäärästä, vaikka ollaan vielä kahdeksan pelin päässä puolimatkan krouvistakin. Tietysti tuo lainaamani viesti oli epäreilusti elokuulta tosiaan ja sen jälkeenhän on ehtinyt tapahtumaan juuri esim. Uusikartanon ja Yetmanin hankintojen muodossa. Ja onhan kiekkokin tietysti pomppinut välillä, mutta onnikin pitää ansaita.

Pinna per peli -tahtia, jos tuo joukkue ei onnistu loppukautta pelaamaan, niin sitten on harjoittelu- ym. strategia mennyt kyllä pahasti pieleen.

Minä en sanoisi. En kuitenkaan ummista silmiäni mahdollisilta vaihtoehdoilta tai kiellä niitä. Ainoa asia, mikä on varmaa, on tämänhetkinen pistesaldo, 46 pistettä.
Kaikkihan on elämässä teoriassa aina mahdollista. Kuinka ajankohtaista mielestäsi on ottaa karsintojen mahdollisuus tällä hetkellä esille ja minkä kertoimen itse antaisi sille, että Ässät karsii keväällä?

Mielestäni on aika lailla asiaan kuulumatonta Ässä-faniksi itseään tituuleeraavan ottaa edes karsintoja esille tällä hetkellä. En ummista silmiäni siltä pieneltä mahdollisuudelta, mutta tikusta asian vääntämistä on nostaa tuo esille juuri nyt.
 

Pianisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En minäkään pidä todennäköisenä, että Ässät pelaisi ensi keväänä karsintoja. Kauden ensimmäinen kolmannes sujui hienosti. Eilisen pelin kaltaisilla otteilla ei montaa pistettä napata.

Melkoinen ihme pitää kyllä tapahtua jos karsintoihin mennään. Porilainen negatiivisuus nostaa nyt vähän päätään kun maajoukkuetauon jälkeen tuli huono peli. Kauhukuvat konkretisoituivat ja jengille hiipii pelko puseroon: "taasko tässä käy näin?"

Rocky on näyttänyt jo taitonsa joukkueen käsittelyssä ja saa peliin kyllä ryhtiä taas ennen pitkää. Tällä pistemäärällä tavoite on jo säälien kotiedussa. Sekin olisi jo lottovoitto porilaiselle kiekkoilulle viime vuosien jälkeen.

Voitto pitää tänään kuitenkin ottaa koska Helsingistä niitä ei noin vain jaella vierailijoille. Pikku puristusta voi tulla jos kolme peliä hävitään nollilla pisteillä.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Tällä hetkellä tuo tarkoittaa pakiston vahvistamista ASAP.

Kun tavoitteet nousevat, vaatimustasokin nousee.

Tällä hetkellä Ässät on käyttänyt joukkueeseensa noin 1,9 - 2 miljoonaa euroa ja vielä tarvitaan pelaajia. Jos tässä ja nyt hankitaan se pakkivahvistus, kokonaiskustanuksiltaan varmasti lähellä 100.000, mitä tehdään tammikuussa esimerkiksi maalivahti asian kanssa? Korotetaanko lisää pelaajabudjettia?

Fanit varmasti vastaavat tuohon että kyllä, mutta mitä se merkitsee rahassa? Mitä jos jäädäänkin ainoastaan säälipleijareihin ja tappiota tulee puoli miljoonaa, mitä se merkitsee tulevaisuuteen? Nämä ovat asioita joita tulee miettiä tarkasti. Määttä palaa vahvuuteen tammikuussa ja flunssa parantuu viikossa, näiden perusteella en näe tätä ASAP tilannetta. Nyt valmennuksen pitäisi jättää vahvistuksesta valittaminen mediassa pois ja keskittyä omiin hommiinsa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös