Nyky jääkiekon kriteereillä Ässien puolustuspelitapaa ei voi pitää kovinkaan organisoituna. Periaatteessa viisi miestä makaa suht pienessä suorakaiteessa oman maalin edessä. Luotettavan maalivahdin tuella tällä tavalla pystytään pitämään vastustaja pienissä maaliluvuissa, mutta ongelma on se, että tämä puolustus ei luo mitään edellytyksiä hyökätä. Nyky jääkiekon haaste on nimenomaan kyky yhdistää puolustaminen ja hyökkääminen toisiinsa siten, että puolustus pystyy ensinnä estämään vastustajan maalin teon ja toisekseen tuottamaan riittävän määrän kiekon riistoja sellaisessa kenttäasemassa, josta on mahdollisuus iskeä vastustajan organisoimatonta puolustusta vastaan. Kenttäasema voi sinällään olla vastustajan alueella, esimerkkinä kiekon riistot vastustajan siniviivan tuntumassa, joista Kiilholma ja SBA saivat läpiajonsa tai sitten riisto syvällä omalla alueella siten, että välittömästi kiekon riiston jälkeen kiekon lähialueella on ylivoima, jota voidaan hyödyntää lyhyillä, helpoilla syötöillä samalla aluetta voittaen.
Avainsana on ehdottamasti viisikon aktiivinen yhteistoiminta. Kun lähinnä kiekollista oleva mies iskee, koko viisikko tiivistää lähemmäs kiekkoa ja käytännössä vaikkapa vastustajan paineettoman puolen pakki jää vartijatta ja näin ollen vastustajan hyvä suoritus tai oma vääränlainen tilanteen tunnistus saattaa avata juurikin tälle vastustajan kauimmaiselle pelaajalle maalipaikan. Toisaalta, jos tilanne on tunnistettu oikein, saadaan aikaan hyvä mahdollisuus ensinnä riistää kiekkoa ja toisekseen välittömästi riiston jälkeen siirtyä hyökkäyspelaamiseen muutaman perussyötön kautta.
Eli periaatteessa aivan sama asia, mitä hyvät joukkueet hyödyntävät erikoistilanteissa. Sekä yli- että alivoimalla pyritään luomaan kiekon lähelle omien pelaajien ylivoima, jolloin ei edes tarvita mitään super kiekollista taitoa, vaan tilanne virtaa eteenpäin lähes itsestään. Avaimia ovat tilanteen tunnistaminen ja viisikon reakointi. Jotenkin tuntuu, että Ässissä ei ole näitä asioita riittävästi harjoiteltu.
