Mainos

Ritarikunta

  • 8 077
  • 28

Mahola

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Hc Andersen, Valencia CF
Ensi lauantaina olevaa fan clubin kauden avausta odotellessa päätin perustaa oman ketjun HPK:n viralliselle fan clubille. Ainakin HPK:n sivujen mukaan Ritarikunta on aktivoitumassa ja tulevana lauantaina on jäsenille luvassa areenakierrosta, jonkin sortin nannaa ja töfföä, sekä pelaajatapaaminen yms. Itseäni ainakin tämmöinen mahdollisuus kiinnosti siinä määrin, että liityin kyseiseen clubiin, olkoonkin, että näin ei-paikkakuntalaisena tuskin hirveän moneen kotipeliin pääsen.
Uskoisin, että ketjulle löytyy enenevässä määrin käyttöä jatkossa, olettaen, että aktivoituminen onnistuu. Löytyykö palstatovereista muita Ritarikuntaan liittyneitä?
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Löytyykö palstatovereista muita Ritarikuntaan liittyneitä?

Minua ei sitten näemmä tuonne klubiin suvaita? Eikö ymmärrä, että Kauhajoeltakin voi tulla Kerho-kannattaja vai laskevatko minut näin kaukaa olevaksi pelkäksi nettifaniksi, jolla ei tee yhtään mitään?

No anyway, rekisteröidyin Kerhon sivuilla tuonne 15.10 eli kaksi viikkoa sitten, eikä ole vieläkään kuulunut laskua ei mitään.

Ja oli kyllä se ensimmäinen kokous ennen kauden ekaa kotipeliä kyllä niin... jaa niin mikä kokous?

Olen saanut aika heikon kuvan koko yhdistyksestä, mikäli ei ala kuulumaan papereita niin antaa mokoman olla.
 
Suosikkijoukkue
Hpk,Leijonat,Team Canada,Ottawa,Rockets&SaloHT

Itse ainakin olen ulkopaikkakuntalainen ja on otettu ihan hyvin mukaan Ritarikuntaan ja jo edeltäneeseen fan clubiin...itse ainakin sain sähköpostitse viestin jossa sain maksuohjeet ja tilinumeron jonne maksun voi hoitaa. Oletko huomannut tzekata meilisi, josko siellä olisi jotain postia. Ja miksi ruikuttaa täällä, kun se ei mitään auta vaan kysyä toimistolta missä vika ellei laskua ole tullut?! Tosin siitäkin tiedotettiin ettei paperi laskuja ehditä kirjoittamaan toimistolla juuri nyt, johtuen kaikista näistä tämän vuoden muutoksista ja remonteista!!Täysin ymmärrettävää mielestäni..ja mikäli minulla vielä se laskuohje meili vielä tallessa, niin saat kyllä sen multa?! Harmittaa kun itellä täytyy olla jalkapaketissa, eikä pääse tohon lauantain tapahtumaan...nooh aina ei voi voittaa..toiv.Kerho sentään voittaa tänään ja lauantaina!!!
 
Mahola

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Hc Andersen, Valencia CF
No anyway, rekisteröidyin Kerhon sivuilla tuonne 15.10 eli kaksi viikkoa sitten, eikä ole vieläkään kuulunut laskua ei mitään.

Outoa.. Itse liityin kutakuinkin samaan aikaan ja maksuohjeet tulivat tosiaan sähköpostilla kuten kultakypäräkin jo sanoi. Laskuja ja jäsenkortteja ei kuulemma muun hässäkän keskellä ehditä lähettämään kaikille postitse, joten lasku tuli sähköisenä ja jäsenkortin saa paikanpäältä ainakin lauantaina.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Maksuohjeet ja muu informaatio tulivat perille kuten parissa edellisessä viestissä on kuvattu. Maksu on ajoissa maksettu eli mukana ollaan. Toivottavasti pääsen lauantaina ihan paikanpäälle todistamaan oranssin paluuta.
 
Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Minua ei sitten näemmä tuonne klubiin suvaita? Eikö ymmärrä, että Kauhajoeltakin voi tulla Kerho-kannattaja vai laskevatko minut näin kaukaa olevaksi pelkäksi nettifaniksi, jolla ei tee yhtään mitään?

Niin, aika hyvinhän noita laskuja muille palstalaisille on lähtenyt. Oletko ottanut muuten huomioon, että jokin tekninen tai inhimillinen erhe on saattanut hävittää juuri Sinun liittymislomakkeesi esim. bitti- tms. avaruuteen.

Oletko ottanut uudemman kerran yhteyttä vai päädyitkö heti tänne Jatkoajan palstalle urputtamaan? Virheitä sattuu.

Itsellänihän ei toki ole mitään tekemistä koko firman kanssa. Kunhan puolustelen.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Jos sitä sitten kuitenkin antaisi virheet anteeksi ja yrittäisi uudelleen rekisteröitymistä. :-) Sähköpostia ei ole kyllä kuulunut ja käyn siellä sentäs joskus jopa useita kertoja päivittäin kun on koulun meili. No inhimillisen virheen piikkiinhän tuon voi tietenkin laittaa. Itsekään en pääse sinne lauantain tapahtumaan mikä kieltämättä harmittaa, mutta minkäs teet kun täytyy mennä yöksi töihin ja ei sinne tapahtumaan kaiketi kannata pelkästään mennä jos ei peliin pääse. Jos joskus vituttaa että Kerhon peli tulee tv: stä niin se on nyt. Vaikka Canal näkyykin niin enpä sitä ehdi kokonaan sieltäkään katsella...
 
Ei muutakuin onnea tälläkertaa liittymiseen..toivottavasti nyt onnistuu. Tana kun ei edes canal näy, että sieltä voisi nauttia ton matsin kun paikalle pääse..damn!!!Toiv.oranssia on runsaasti liikkeellä ja METELIÄ!!!
 
Luiro

Jäsen
Kuinkas suuri poppoo tämä Ritarikunta oikein on? Ymmärtääkseni seisovat Sikakatsomossa, jos oikein olen ymmärtänyt. Jos sitä vielä saataisiin vähän eloa tuohon jäähalliin, niin voisi sanoa että eteenpäin on menty.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Tuota, vaikka nyt hitusen huutelen vieraisiin pöytiin, en siis ole jäsen, niin tiedustelisin missä Ritarikunta kortteeriaan kotipeleissä pitää. Voisi olla ovelaa soluttaa Ritarikunta toiseen osaan hallia ja täten ehkä innostuu myös jokin toinen osa hallia kannustamaan C-5:n ohella.

Toisaalta sitten taas jos se vähäkin kannustus hajaannutetaan, haihtuu äkkiä sekin meteli. Ehkäpä ajatuksia?

Nimim, itse kannatin lauantaina ääneni käheäksi ja käsistäni nahat pois..
 
d2uce

Jäsen
Hyvä paikkahan olisi heittää fanikatsomo ristikulmaan pohjoispäätyyn. Tosin sitten olisi jälleen problematiikkaa vierasfanien sijoittamisen suhteen.

Viime pelissä HIFK:n kannattajille oli päädystä rajattu oma pieni karsina, mutta sekin oli joillekin kotijoukkueen kannattajille liikaa. Tosin tuoltakin olisi vältytty ehkä lisäämällä keltaliivisiä siihen lähelle. Nyt siellä taisi olla vain yksi järkkäri ja poliisitkin taisivat ensimmäisen kähinän aikana olla donitsilla. Toinen tyrhetyikin nopeaan väliintuloon ja pojat niskaperseotteella ulos.

Kulmasta näkee kentänkin mielestäni paremmin, kuin pohjoispäädyn ylimmiltä riveiltä. Ongelmaksi koituu sitten esim. jokerifanien mahdolliset megamatkat Hämeenlinnaan, riittääkö pelkkä pääty heille? Parvikin taitaa romahtaa sen hyppimisen alta ennenpitkää.

Voisi toki olla mielenkiintoista kilpalaulantaa, kun olisi kaksi fanikatsomoa rinta rinnan.

Sitä eteläpäädyn isoa seisomakatsomoa odotellessa.
 
Mahola

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Hc Andersen, Valencia CF
Avajaistapahtumassa oli arviolta n. 40 henkeä. Itse tilaisuus oli oikein näppärä ja mukavasti järkätty. Valitettavasti tapahtumaan osallistuneista täytyy sanoa sen verran, että aika kaukana ollaan vielä yhtenäisestä porukasta joka esim kehittelisi omia lauluja yms. Tietysti homma on vasta alussa ja lisää porukkaa liittynee jatkossa mukaan. Ikäjakauma tosin oli melko mielenkiintoinen kun se oletettavasti äänekkäin ryhmä, eli ehkä 18-25 vuotiaat puuttuivat melkein täysin.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Ei muutakuin onnea tälläkertaa liittymiseen..toivottavasti nyt onnistuu. Tana kun ei edes canal näy, että sieltä voisi nauttia ton matsin kun paikalle pääse..damn!!!Toiv.oranssia on runsaasti liikkeellä ja METELIÄ!!!

Tämä alkaa muistuttamaan kieltämättä jo salaliitolta meikäläistä vastaan. Toisen kerran siis kokeilin rekisteröityä torstaina eikä mitään taaskaan tunnu tapahtuvan. Ei tule sähköpostia eikä tavallista Postia, jossain mättää... Tai sitten ne ei vain halua allekirjoittanutta jäsenekseen.
 
Crank

Rauhoitu hyvä mies. Kyllä siellä perjantaina taisi näkyä teikäläiseen viittaavan henkilön rekisteröityminen, joten ei ole vielä ainakaan syytä salaliittoa epäillä. Hieman vielä malttia.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Onko satavarma, ettei roskapostifiltteri ei tee temppuja?

Jeps, on varmaa kun meiliin on alkanut kasapäin tulemaan myös turhia spämmejäkin, jotka ennen on meili onnistunut hyvin suodattamaan pois.

Kyllähän tässä alkaa itsensä väkisinkin tuntemaan heikompi arvoiseksi kannattajaksi. Toiset saavat fanipaidat ilmaiseksi ja mua ei edes hyväksytä faniklubiin jäseneksi!

Alkaa kyrsimään kyllä tämä toiminta niin paljon, että fanitoiminnalle voin sanoa kohta hyvästit lopullisesti. Kyllä mä sitä Kerhoa kannatan ilman että mua hyväksyttäisiin kannattajaksi.

Mutta kokeillaan nyt vielä jos kolmas kerta jo toden sanoisi :)
 
Crank

Jäsen
Kyllähän tässä alkaa itsensä väkisinkin tuntemaan heikompi arvoiseksi kannattajaksi. Toiset saavat fanipaidat ilmaiseksi ja mua ei edes hyväksytä faniklubiin jäseneksi!
Lopeta nyt jo toi kiukutteleminen. Luitko ylempää mun edellisen viestin? Eihän täällä Hämeessä tosiaan mikään tapahdu hetkessä, joten pyydän kärsivällisyyttä. Ei muillekaan lähtenyt sähköpostiin mitään vastausta samantien, saati sitten paperikirjeitä ei ole ehditty postittaa, kun toimistolla on ollut niin kiire kaiken muun kanssa. Malta nyt vielä pari päivää, eiköhän se sähköposti sun postilaatikkoon löydä.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Lopeta nyt jo toi kiukutteleminen. Luitko ylempää mun edellisen viestin? Eihän täällä Hämeessä tosiaan mikään tapahdu hetkessä, joten pyydän kärsivällisyyttä. Ei muillekaan lähtenyt sähköpostiin mitään vastausta samantien, saati sitten paperikirjeitä ei ole ehditty postittaa, kun toimistolla on ollut niin kiire kaiken muun kanssa. Malta nyt vielä pari päivää, eiköhän se sähköposti sun postilaatikkoon löydä.

Maltetaan, maltetaan :)

Eiköhän se sieltä vielä tule...
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Ritarikunnan pikkujoulut

Tänään sitten paukahti kutsu Ritarikunnan pikkujouluihin sähköpostiin, kiitokset siitä Ritarikunnalle.

Suoraan kutsusta kopioitua tekstin pätkää:

"HPK:n virallinen Fan Club Ritarikunta järjestää pikkujoulut 5.12. pelattavan KalPa ottelun jälkeen Patria-areenan Kerho-ravintolassa (uuden aularakennuksen 2.kerros). Tapahtuma alkaa noin 15 minuuttia sen jälkeen, kun pelaajat ovat poistuneet jäältä.

Tarjolla pikkusuolaista syötävää ja märkää juotavaa (alkoholittomat juomat), paikalla myös HPK:n pelaajistoa. Illan ohjelmistosta vastaavat muun muassa HPK Cheer Team sekä näyttelijävirtuoosi Matti Nurminen. Alkoholimyynti jatkuu ravintolassa pikkujoulujen ajan.
Tilaisuuteen on Ritarikunnan jäsenille vapaa pääsy (jäsenkorttia vastaan), muilta 5 euroa. Kerho-ravintola on anniskelualuetta, joten alaikäiset pääsevät tilaisuuteen vain vanhempiensa seurassa."

Mikäs tämän parempaa? Kovatasoinen peli, perjantai, lempijuomaani alkomaholia myytävänä...? Kaikki siis pikkujouluihin mukaan!
 
Onko muuten kellään tietoa moneen nämä pirskeet kestävät? Ja onko näihin pirskeisiin etukäteisilmoittautuminen pakollista?
 
Kennedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Noutajat
Onko muuten kellään tietoa moneen nämä pirskeet kestävät? Ja onko näihin pirskeisiin etukäteisilmoittautuminen pakollista?

Eikös sinne pääse sisälle jäsenkorttia näyttämällä ja ilman korttia vitosella? Mun muistaakseni yhteentoista saakka siel hallilla voi olla. Kattellaan sitten mihin jatketaan.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Eikös sinne pääse sisälle jäsenkorttia näyttämällä ja ilman korttia vitosella? Mun muistaakseni yhteentoista saakka siel hallilla voi olla. Kattellaan sitten mihin jatketaan.

Pääsee joo. Oli siinä kutsussa kyllä sähköpostiosoite mihin voi ilmoittautua mutta luulen että sinne pääsee ilman sitäkin. Kiitos hallilla loppumisaikatiedosta :-D. Pystyn paremmin suunnittelemaan kyytiä kotiin bileistä. Oma taival varmaan hallilta suuntautuu kotiin valmistautumaan sitten seuraavan päivän bileisiin... :-D
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Nostetaanpas tätäkin ketjua hieman ylöspäin.

Itse olen hieman pettynyt siihen mitä Ritarikunta on minulle tarjonnut tämän vajaan vuoden aikana, jolloin olen ollut sen jäsenenä.

Ensinnäkin erilaisia tapahtumia voisi olla enemmän. Tämänkään vuoden aikana minkä olen ollut jäsenenä ei ole tainnut olla tapahtumia kuin ne aika mitäänsanomattomat pikkujoulut ja se areena-kierros, minkä itse valitettavasti kaiken lisäksi vielä itse missasin.

Myöskään tämä Ritarikunnan katsomon osa ei ole tainnut saada paljoakaan tuulta purjeidensa alle. Missä on ensinnäkin se suuri lippu, mitä yhteen vaiheeseen odoteltiin tulevaksi?

Tietenkin tässä pitäisi sitten heittää jotain parannusehdotuksiakin kun on vaivautunut valittamaankin. Äkkiseltään ei tule mieleen, mitä nämä erilaiset tapahtumat voisivat olla, mutta voisiko erilaiset fanitapahtumat olla vaikka mahdollisia missä pääsisi tapaamaan myös HPK:n pelaajia?

Yhtenä ideana heittäisin myös sellaisen, että Ritarikunnan jäsenet saisivat jonkin edullisella hinnalla 10 pelin seisomapaikkakausikortin.

Jotain olisi kiva alkaa tapahtumaan tämän Ritarikunnankin osalta tai saa minun puolestani olla koko faniklubi.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös