Niin näitä neljää yhdistää varmasti se, että vaativuuden lisäksi heillä on ihmissuhdetaitoja ja positiivinen käsitys yksilöstä. Eivät ole siis ihmissuhdetaidoiltaankaan täysiä pökkelöitä vaan osaavat myös johtaa aidosti ihmisiä eikä vain asioita. Lopulta johtaminen pohjautuu aina ihmiskäsitykseen eli siihen mikä on yksilön arvo ja merkitys. Tämä vaikuttaa keskeisesti siihen, miten johtaja on vuorovaikutuksessa yksilöiden kanssa. Uskon, että tällä nelikolla ihmiskäsitys on aika yhteneväinen. Heillä toiminta nojaa optimistiseen ihmiskäsitykseen, jossa jokaisella yksilöllä on oma arvonsa ja yksilö on aktiivinen toimija, johon voi luottaa. Tällöin johtamistyylikin on yksilöä ja näiden erilaisuutta arvostava, kannustava ja neuvotteleva.
Sen sijaan nämä toisen koulukunnan edustajat, joihin voisi RD:nkin laskea, omaavat pessimistisen ihmiskäsityksen. Tällainen johtaja näkee yksilöt epäluotettavina, laiskoina ja passiivisina ja enemmän massana kuin yksilönä. Tällöin johtamastapakin on autoritaarinen, käskyttävä eikä suvaitse yksilöiden itsenäisyyttä. Tällaisten johtajien aika alkaa olla ohi nyky-yhteiskunnassa (sopivat lähinnä vain hätätilanteiden johtajaksi) ja se on yksi syy sille miksi esimerkiksi Jortikankin valmentajaura on vedellyt jo pitkään viimeisiään.
Nyt RD:lle uhkaa käydä samalla tavalla (ainakin Suomessa) ellei hän pysty muuttamaan itseään, ihmiskäsitystään ja johtamistapojaan. Tavallaan tässä kävi sillai huonosti, että kun RD:lle tuli menestystä, ruokki se varmasti hänen omaa erinomaisuuden tunnettaan, mikä lopulta kääntyi häntä itseään vastaan. Nyt olisi oiva paikka pikkasen tulla alas siltä omalta erinomaisuuden tasoltaan ja katsoa tätä palettia vähän uudesta vinkkelistä.