Turvallista matkaa suureen tuntemattomaan Mölli Keinoselle. Osanotot läheisille.
Kun jääkiekko alkoi lapsuudessani yltää omaan tajuntaan saakka, pelasi Mölli viimeisiä pääsarja-aikojaan. Koskaan en paikan päällä Mölli Keinosta tositoimissa jäällä nähnyt, mutta takuuvarmasti luin kaiken hänestä kirjoitetun vähintään kertaalleen, siis ainakin sen mitä pienen kunnan kirjasto pystyi nuorelle urheilun ystävälle tarjoamaan. Oli nopeasti pääteltävissä, että Mölli oli ollut parhaina vuosinaan huomattavan aikaansaava kaveri, joka oli erottunut silloisten kaukaloiden gladiaattoreista niin taidoillaan kuin persoonallaankin. Jotain tuon tapaista pystyi vanhoista TV-tallenteistakin päättelemään. Kai sen totutusta poikkeavaa luovuutta on Keinosen kohdalla täytynyt olla, kun Möllin kekseliästä ratkaisuista ja ”Möllin kiemuroista” jaksettiin puhua vielä vuosikymmenet sen jälkeen, kun Möllin luistin oli viimeiset viiltonsa jäähän piirtänyt.
Myös myöhempinä vuosina oli mukava seurata Mölliä julkisuudessa, kommentoimassa jääkiekkoasioita ja mitä tahansa muitakin asioita. Mölli Keinosen iloiseen katseeseen ja poikamaiseen virneeseen tiivistyy koko suomalaisen jääkiekon kansainvälisen nousun aamunkoitto, kun jopa Ruotsin kaatamisessa siirryttiin hiljalleen unelmista tekoihin. Siinä virneessä oli samaan aikaan positiivisuutta ja vilpittömyyttä, mutta myös aimo annos silkkaa ketunhäntää. Voin hyvin kuvitella sitä ärsytyksen määrää, jonka tuo kotimaisen kiekkokansan edelleen hyvin muistama ilme saattoi aiheuttaa vastustajan vaihtopenkillä.