Täsmennetään sen verran, että Hugo Chávez oli sosialisti ei kommunisti - niillä on kuitenkin pienoinen ero. Linjaustensa perusteella pidän häntä juuri sosialistina ja hänen toteuttamaansa ohjelmaa sosialistisena ohjelmana.
Pitkälti näin, demokraattisesti valitusta vasemmistopresidentistä oli kyse. Chávezin kohdalla on lisäksi huomioitava, että mies oli etenkin köyhän kansan parissa ymmärrettävistä syistä erittäin pidetty johtaja. Sen verran paljon hän pyrki köyhempien ihmisten elinoloja parantamaan, ja ilmeisesti onnistuikin siinä, joskin hintana olikin sitten mm. rikkaamman väestön olosuhteiden kurjistuminen ja välirikko Yhdysvaltain kassa.
En suuremmin tunne Venezuelan tilannetta, mutta näin yleisellä tasolla voisin mainita, että sosialismi on minusta oikein toteutettuna hyväksyttävää etenkin maissa, joissa tuoerot ovat valtavat ja ihmisen kyky edetä elämässään riipuu täysin, mihin yhteiskuntaluokkkaan sattuu syntymään. Kaikesta huolimatta äänestän edelleen kokoomusta.
Mitä tulee Chaveziin, niin hänen persoonansa vaikutti kaikesta huolimatta varsin erikoiselta. Hänen lukuisat halventavat lausunnot virkaveljistään tai muista maailman politiikan merkkihenkilöistä toivat mieleen, että kyseessä ei ehkä sittenkään ollut kovinkaan vakavasti otettava presidentti....