Jos kuka, niin Valjakkala, tai Bergenström, tai mikä Fougamagister hän kulloinkin olikaan, olisi juuri sopivaa ainesta hiililapion varteen. Tai kuten vuonna 2013 edesmennyt maaginen Tex Willer -suomentaja Renne Nikupaavola olisi ehkä muotoillut, ”horna sai yhden kolilempparin lisää”.Vähän arveluttavaa tuoda RIP-ketjuun kolmoismurhaajaa, ei pitäisi levätä rauhassa vaan lapioida hiiliä ikuisuuden.
Sama koskee kaikki vakavia rikoksia tehneitä, jotka ovat saaneet niistä itselleen julkkiksen leiman.
Kaikkee sitä Internetissä lukeekin, sarkasmitutkavarauksellakin.Väärinymmärretty nero, jota tulisi käsitellä ennen kaikkea pop-kulttuurisena ilmiönä, eikä niinkään, jos ollenkaan kolmoissurmaajana. Hän oli pikemminkin taitelija, kävelevä performanssi. Oikeuslaitoksen ja oikeustajun kriitikko ja tutkija. Tuhatkasvo, joka ehkä lopetti kolme elämää, mutta eli itse moninverroin enemmän synnittömien kivisateessa. Ehdotan liputuspäivää, joka samalla olisi kaikkien suomalaisten vankien liputuspäivä.
Sarjamurhaaja on väärä nimitys tuosta henkilöstä.Sarjamurhaaja tai millä nimellä sitä voisi kutsua niin on vaihtanut kuulemma hiippakuntaa. Osanotot kaipaaville joita ehkä muutama on.
Mikäs tän luikautuksen konteksti on?"Valjakkala kohti Halifaxia!" nevö foget
Mikäs tän luikautuksen konteksti on?
Jatkoajassa on liian vähän ketjuja. Pitäisi erikseen olla "Good riddance" ketju henkilöille, joiden poistumista joukostamme ei pidetä valitettavana.Vähän arveluttavaa tuoda RIP-ketjuun kolmoismurhaajaa, ei pitäisi levätä rauhassa vaan lapioida hiiliä ikuisuuden.
Sama koskee kaikki vakavia rikoksia tehneitä, jotka ovat saaneet niistä itselleen julkkiksen leiman.
Periaatteessa aiheellinen ehdotus. Tosin epäilen, että eteen tulisi ns. harmaan alueen tilanteita. Tapahtuisi vainajoitumisia, joista kerrotaan sekä tässä että good riddance -ketjussa. Katsantokannastahan tämä riippuu. Vaan ei siinä kauaa menisi, kun paskavainaja-ketjuun ilmestyisi kuolinuutinen, jonka osa jengistä kokisi olevan täysin väärässä paikassa. Uskallan uumoilla, että ainakin muutaman musikantin ja muun kiistanalaisen artistin kuolema päätyisi herkästi vääräksi ymmärrettyyn looraan. Osaisin minäkin heittää muutaman potentiaalisen hahmon paskakarsinaan, mutta enpä tohdi nimetä ketään tässä. Voi myöskin olla, että jäisi tohtimatta kirjoittaa, vaikka ko. ketjun olemassa ollessa tosipaikka eteen tulisikin.Jatkoajassa on liian vähän ketjuja. Pitäisi erikseen olla "Good riddance" ketju henkilöille, joiden poistumista joukostamme ei pidetä valitettavana.
Kurt Vonnegutin hengessä voisi olla myös "Niin se käy" ketju, jossa henkilöiden kuolemat todettaisiin sen kummemmin surematta kuin iloitsemattakaan.
Ja vasta pari päivää sitten hänet mainittiin Luulin, että tämä henkilö oli jo kuollut -ketjussa. Aikamoinen tuuri.Juhan af Grann on kuollut Juhan af Grann on kuollut
Hyvää matkaa sinne jonnekin tähtitarhojen ja galaksien tuolle puolen.Juhan af Grann on kuollut Juhan af Grann on kuollut
Ja vasta pari päivää sitten hänet mainittiin Luulin, että tämä henkilö oli jo kuollut -ketjussa. Aikamoinen tuuri.
Lepää rauhassa, Juhan.
Juuri linkitin asiaa kavereille, ja totesin että jamppa kuoli jo tammikuussa, mutta me kuullaan siitä vasta nyt. Taustalla on varmasti NE. Kaverit vastasi että joo, NE tässä on syypäänä.Juhan af Grann on kuollut Juhan af Grann on kuollut
Kylmäkoskella tunnettiin arvonimella polkupyörävaras.Sarjamurhaaja on väärä nimitys tuosta henkilöstä.
Sarjakarkaaja ja pikkurikollinen, joka ei muista pikkunilkeistä olisi mediassa erottunut ilman Åmselen surmia.
Jos joku, niin hän on siirtynyt johonkin meille (ainakin suurimmalle osalle) tuntemattomaan paikkaan. Hyvät matkat.Juhan af Grann on kuollut Juhan af Grann on kuollut
Kyllähän hän murhaaja oli, vaikka ei sarjamurhaaja. Murha on kunniattomampi teko kuin karkaaminen tai pikkunilkkeily, joten en soisi hänelle sitä kunniaa että häntä kutsuttaisiin pikkunilkiksi.Sarjamurhaaja on väärä nimitys tuosta henkilöstä.
Sarjakarkaaja ja pikkurikollinen, joka ei muista pikkunilkeistä olisi mediassa erottunut ilman Åmselen surmia.
Sepä se, Ei tämä varmaan huumoripuolella vitsikilpailussa pärjäisi, mutta sarkasmi, ainakin minulle, rivien välistä loistaa, ja nostaisin vielä pointtina hyvästä sarkasmista sen, että ei kuitenkaan pilkkaa kohdetta ilkeästi. Tietenkin minulla on mahdollisuus olla väärässä tai mp voisi olla että vainaja oli sen luokan torakka, että ei ansaitse siistiä pilkkaa.Kaikkee sitä Internetissä lukeekin, sarkasmitutkavarauksellakin.
Kävin just Aftonbladetissa, eivät löytäneet tätä ulottuvuutta.