RIP EVH
Minulle kaikista kovimman ja tärkeimmän yhtyeen kitaristi on poissa. Kenenkään muusikon poismeno ei ole tuntunut näin pahalta eikä tule luultavasti tuntumaan. Kun löysin Van Halenin tuotannon, olin myyty välittömästi. Minulla oli vihdoin bändi ja genre, josta pidin välittömästi. Eruption räjäytti tajunnan aivan totaalisesti.
Lisäksi Runnin' with the devil, Beautiful girls, Ain't talkin' 'bout love, Feel your love tonight Van Halen ykköseltä olivat ja ovat aivan uskomattoman kovia biisejä.
Eddie hallitsi kaiken. Virtuoosimaista tilutusta, todella upeita riffejä ja näihin liittyvä "brown sound" jota ei tätä ennen kukaan osannut kuvitellakaan sähkökitarasta lähtevän sekä monipuolista biisien kirjoitusta. 1981 julkaistu Fair Warning on aika lailla puhtainta brown soundia Van Halenin koko tuotannosta. Avausraita Mean street nostaa ihokarvat pystyyn joka kerta. Eddielle omintakeista tilutusta fade in -efektillä alkuun, vaimeneminen ja sitten pääriffi puraisee niin, että tärisee. Kakkosraita Dirty movies on jäänyt vähemmälle radiosoitolle, mutta erittäin kova riffi löytyy tästäkin. Varsinaiseksi hitiksi tältä albumilta nousi Unchained.
Lapsena Eddie soitti pääasiassa pianoa ja kitara tuli kuvioihin muistaakseni 11 tai 12-vuotiaana. Sen vuoksi pianon ja syntikan hyödyntäminen tuotannossa oli vähintäänkin odotettua vaikka sen ei äkkiseltään kuvittelisi todella rokkaavan bilebändin imagoon sopivan. Albumin 1984 avausraita 1984 on syntikkakikkailua, joka ei ihan Eruptionin kaltaista tunneskaalaa herätä mielessä, mutta kun seuraava raita Jump jyrähtää soimaan, kokonaisuus on ainutlaatuinen ja todella toimiva. Kolmanneksi perään Panama, niin heikkokuntoisempaa alkaa tykityksen käsittämättömän kova taso jo huimaamaan.
Päätösraita House of pain on hieno biisi todella kovalla riffillä, mutta Youtubesta löytyvä kokonainen Complete Zero -demo albumi, jolla on vuonna 1976 äänitettyjä kappaleita sisältää version House of painista, joka voittaa studioalbumin mennen tullen. Paljon rouhevampi ja vähemmän siloteltu versio, jossa hyödynnetään samoja sumutorvia kuin Runnin' with the devilissä.
Yli puolitoista tuntia ilotulitusta. House of pain kolmas biisi ajassa 7.06. Kokoelmasta löytyy myös vuonna 2012 julkaistulla albumilla A different kind of truth oleva She's the woman.
David Lee Rothin jälkeisellä Van Hagar -aikakaudella bändin suunta ja saundi muuttui hyvinkin radikaalisti, mutta toimivaa kamaa tämä oli siitä huolimatta. 5150, When it's love, Love walks in, Poundcake, Not enough, Right now, Top of the world, Dreams, Best of both worlds, Why can't this be love. Äkkiseltään itselleni ne kovimmat biisit. Suurimmassa osassa kosketinsoittimet mukana, mikä ei biisejä suinkaan huononna. Silti DLR-aikakausi on minulle kaikista kovinta ja merkityksellisintä tuotantoa.
Eddien ja Van Halenin veljesten persoonat ovat herättäneet runsaasti mielipiteitä koko yhtyeen olemassaolon ajan. Riitoja on käsitelty julkisuudessa paljon ja DLR ja Sammy Hagar ovat antaneet paljon omia näkemyksiään tilanteiden kulusta. Täydellistä rauhaa käsittääkseni kummankaan osapuolen kanssa ei saatu aikaan. Todella harmillista, että miesten välille jäi selvittämättömiä asioita.
Poikansa Wolfgang kirjoitti muistokirjoituksessaan näin:
He was the best father I could ever ask for. Every moment I shared with him on and off the stage was a gift.
Huonoon kuntoon Eddie oli joutunut, mutta shokkihan tämä on.
Tänään kuunnellaan Van Halenia. Paljon.