Esso 9.3.2008-30.11.2017
Voi rakas susikoirani ja ennenkaikkea uskollinen ystäväni. Tässä sitä kirjoitetaan muistokirjoitusta jatkoaikaan, vaikka aina inhosit sitä kun olin koneella kun se aika oli pois meidän yhteisestä sohva-ajasta. Muistan kun tulit tai haettiin sut vapun aikoihin vuonna 2008 aina Joensuusta asti. Alkuun en ollut kovin innostunut uudesta koirasta kun meillä oli jo kaksi vanhempaa ja hieman luonnevikaista koiraa valmiiksi, kuten varmaan muistat. Olin sitä mieltä, että ei tohon sekaan koiranpentu oikein sovi. Mutta emäntäs piti päänsä ja olen siitä ja sinusta ikuisesti kiitollinen. No vuodet vieri ja sinusta kasvoi oikein mallikas ja hyväkäytöksinen aikuinen koira. Harrastitte ahkeraan emäntäs kanssa metsäjälkeä ja olinhan minäkin aina välillä sinulle jälkeä tallomassa, jos muistat. Vuonna 2015 lokakuussa sinusta sitten tuli käyttövalio, tuon arvonimen sinulle myönsi Suomen Kennelliitto. Vaikka minulla ei tuohon arvonimeen ollut osaa eikä arpaa, niin taisin olla siitä kaikista eniten tohkeissani. Kesällä 2016 siten faijani kuoli syöpään ja kukas se silloin minua unettomina öinä lohduttikaan. Kun toit mustan pääsi rapsutettavaksi, niin siinä hyvin äkkiä maalliset murheet unohtuivat. Ja tänä kesänä olit loistava apumies, kun oltiin korjaamassa mun appiukon eli sun vaarin piippua. Aina kun katsoin katolta alas, niin siellä sinä uskollisesti päivystit ja siitä tiesin, ettei mulla ole mitään hätää. Ja yhdessä aina haettiin lisää tavaraa katolle, ei tarvinnut yksin tehdä mitään. On niin tyhjä olo. Kukaan ei kurkista enää verhon välistä kun tulen kotiin eikä kukaan ole varastamassa kaukoa kädestä tai vetämässä tyynyä pään alta. On aika päästää sinusta irti, mutta ikinä en tule sinua unohtamaan. Lepää rauhassa rakas.