Mainos

Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

  • 1 452 659
  • 7 240

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tiedä sitten, A-katsomon yläosaan omaan ja naapureiden korvaan alku juonto oli ihan puuroa, eikä yhtään päässyt kärryille mitä juontaja sanoi. Musa kuului hyvin, ja basso soi jämäkästi. Musa soundimaailma oli ns. täyteläinen.

Itse pelissä Kerho oli hyvä, peli olisi voinut ratketa jo ensimmäisessä erässä mutta kokoajan oli luottavainen tunne että kerho pelin vie, eikä Ilveksestä ollut kyllä tänään paljon kerhon todellista tasoa mittaamaan. Ensi viikko kertoo suunnan kun käydään Länsi-rannikolla kaksi kertaa.
 
valkosulka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Kokonaisuutena pelitapahtuma tänään oli extreme myönteinen kokemus, ei vähiten Kerhon uuden raikkaan ilmeen ansiosta. Kuulutukset ja haastattelut kuuluivat selvästi C-lipan allle. Uudistetut mainosnäytöt olivat myös ihan siistejä. Joukkue myös ansaitsi saadun kovan kannustuksen. Great game!

Negatiivisena infernaalinen musiikkimeteli paikoitellen esim. avauksessa, mikserihemmo (no offence, buddy!) päätti ilmeisesti luukuttaa täysillä uusilla kaiuttimilla. Takuulla laitonta. Pitää varautua korvatulpilla seuraavalla kerralla. Toivon kuitenkin että järki voittaa.
 
TJ MACKEY

Jäsen
+ Tunnelma. Hieno sisääntulo ja mikä hienointa istumakatsomolaiset olivat kohtuullisen hyvin mukana kannustamisessa.
Tämä otteluketjusta lainattuna. Saman pistin itsekin merkille. Kyllä se istumapaikkojen sivukin alkaa kannustamaan, kun se vieressä istuva siinä riittävästi mölyää ja taputtaa. Jotenkin tuli pitkästä aikaa yhteisöllisyyden tunne Rinkelinmäellä, tätähän se Kerho-johto varmasti toivoo. Kaikki uudet ponnistukset ovat hyvästä ja pää on nyt avattu. Ottelutapahtuma tulee varmasti kehittymään ja yleisökin tulee siihen tottumaan.

Tärkein askel varmasti on se, kun ymmärretään että ottelutapahtuma ja siihen kuuluva viihteellisyys on nykyaikaa, ei mitään "jonninjoutavaa hollivuutin meininkiä perkele", näitäkin kommentteja tänään kuuli. Ja ainahan niitä kuuluu, mutta oppikoon Hämptonin patruunasukupolvi tavoille, vaikka sitten väkisin. Korpelan sanoin, peli on keskiössä, mutta muutakin tapatumaan liittyvää on syytä kehittää.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Se oli juuri sillä tavalla hyvää, ettei jäänyt yliyrittämisen tai ylituputtamisen meininki, vaan sopivasti siellä otettiin yleisöä mukaan. Kenenkään ei tarvinnut väkisin pomppia tasajalkaa, mutta ne jotka halusivat, saivat osallistua ja olla mukana. Ja aika moni halusi. Sukunimien huuto maalintekijöihin toimi muuten mainiosti.
 
Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Laitetaanpa vähän huolenaihetta tänne kun eilen pelin jälkeen ostaessani limonaatia satuin kuulemaan seuraavaa kioskin täteiltä ( lähimpänä sikakatsomoa oleva kiska): Eli siis kaksi kioskitätiä ja ilmeisesti joku heidän tuttunsa valittelivat ja olivat tympääntyneitä kovaan ääneen, kun olivat joutuneet notkumaan hallilla jo puoli kahdesta alkaen. "Eihän tässä ole mitään järkeä, siis aivan älytöntä"

Miksi ruveta talkoisiin jos ei kiinnosta?
Onko talkoolaisten edut huonoja?
Onko talkoohenkeä enään olemassakaan?
Tarvitaanko lisää talkooväkeä?
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Noh, G-kulmalaiset, olitte ehtineet enne minua ja hankkineet uudet rummut, ja nimenomaan sen kuuloiset joita pari viestiä sitten ajoin takaa. Pisteet siitä teille. Ja niiden soittokin oli mielestäni todella maltillista, ja nyt pysyttiin tahdissakin joten ei luulisi satunnaiskatsojaakaan tuo haittaavan!

Muutenkin lauantaina kulmassa oli mielestäni ihan hyvä meininki, positiivisesti jäi mieleen muun muassa käsien ilmaan nostaminen ja pari uutta huutoa jotka oli saatu mukaan, hyvä näin. Erityismaininta vielä huudattajalle, hän jatkakoon samalla linjalla kuin lauantaina.

Vielä kun saataisiin vaikka yksi laulu mukaan tuohon tämän kauden aikana niin avot! Eikös joitain yksinkertaisia lurituksia jo viime kaudella täälläkin suunnitelu? Ainakin se, josta joku oli ääninäytteenkin väsännyt, saattaisi omasta mielestäni vaikka toimiakin.

Ensi tiistaina mennään taas, itse lupaan olla paikalla myös silloin!
 
Wallin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho & Pittsburgh Penguins
Vielä kun saataisiin vaikka yksi laulu mukaan tuohon tämän kauden aikana niin avot! Eikös joitain yksinkertaisia lurituksia jo viime kaudella täälläkin suunnitelu? Ainakin se, josta joku oli ääninäytteenkin väsännyt, saattaisi omasta mielestäni vaikka toimiakin.

Tästä hieman alustavasti olikin jo puhetta, että ens matsiin juuri tämä kyseinen laulu otettaisiin käyttöön. Hyvä meininki todellakin oli lauantaina, Pelsuja vastaan sitten taas lisää porukkaa messiin eikö niin? ;)
 
Topnaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho ja Kulman Pojat
Muutenkin lauantaina kulmassa oli mielestäni ihan hyvä meininki, positiivisesti jäi mieleen muun muassa käsien ilmaan nostaminen ja pari uutta huutoa jotka oli saatu mukaan, hyvä näin. Erityismaininta vielä huudattajalle, hän jatkakoon samalla linjalla kuin lauantaina.

Vielä kun saataisiin vaikka yksi laulu mukaan tuohon tämän kauden aikana niin avot!

Ensi tiistaina mennään taas, itse lupaan olla paikalla myös silloin!
Hyvä meininki oli lauantaina ja tosiaan sama capo on jatkossakin.

Liparus yllä mainitsikin jo tuosta tiistain pelistä, tarkoitus on kokeilla yhtä laulua ja voin tähän laittaa sanat niin saatte kuulostella ja liittyä mukaan, jos laulattaa!

On vain Keeerho (tässä pieni hetki hiljaa)
Sille sydän sykkii ja mä yhdyn rytmiin
On vain Keeerho (tässä pieni hetki hiljaa)
En mä muuta kaipaa, antaa laulun raikaa

Säveltä ei nyt tähän ole heittää, mutta kuulostelkaa pari kertaa miten mennään ja sitten mukaan! Tiistaina kajahtaa taas.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti

Hyvää meininkiä tuntuu olevan G:ssä! Makustelin tuota laulua ja tulee ainakin itselle mieleen Leipuri hiiiiva, hän asuu kumputieeeellä! Sopivan yksinkertainen ja muistan nyt jo nuo sanat.
 
Ralph

Jäsen
Mites tuo uudistunut fanclub? Perjantaina 7.9. pystyi ensimmäisen kerran ilmoittautumaan ja silloin ilmoittauduin, muttei ole vielä tullut mitään kirjettä kotiin ja kausikin on jo alkanut. Onko joku muu jo jotain saanut postissa?
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu

Jos maltat jonkin hetken odottaa. Tämä asia on kyllä työn alla =)
 
Ralph

Jäsen
Jos maltat jonkin hetken odottaa. Tämä asia on kyllä työn alla =)

Toki, minulla on vain huonoja kokemuksia Kerhon toiminnasta tällä saralla, että pitää odottaa jotain postissa. Kun nykyisen fanipaitani tilasin, odottelin sitä turhaan kunnes kyselin toimistolta missä paita viipyy ja sieltä tuli vastaus että koko tilaukseni on rekistöröimättä eli paita ei ollut ikinä tulossakaan. Kyllä toki korvasivat odotteluaikani, mutta silti.
 
J.Petke

Jäsen
Kuuntelisin puhelimella joksin selostusta mutta en enää löydä Iskelmä Jannen sivuilta tuota streamin osoitetta. Jos se joltakulta löytyy olisin kovin kiitollinen.

Suuri kiitos.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Kiitokset muuten tuosta, tuskissani olen pari kertaa koittanut saada paskalla koneellani Jannea kuulumaan, mutta haaveeksi on Joksi jäänyt.

Oli muuten hienon näköinen tuo G-kulman valomainoshässäkkä, missä vilkkui HPK. Noin muuten hieman petyin yleisömäärästä, vaikka tiistai nyt olikin.
 
J.Petke

Jäsen
Oli muuten hienon näköinen tuo G-kulman valomainoshässäkkä, missä vilkkui HPK. Noin muuten hieman petyin yleisömäärästä, vaikka tiistai nyt olikin.

Kieltämättä tyylikkään retromaisesti villkui HPK kun tuli maali.

Täytyy muistaa kuitenkin, että tiistain peleissä melkein 3400 on ihan ok määrä. Jos päästäisiin pe ja la peleissä sinne vakituiseen 3800 niin saataisiin taloudellekin hieman apua.

Mitä tulee radioselotukseen niin olisikohan jo aika vuorottaa mikki jollekin nuoremmalle, joka olisi a)innostunut pelistä/hpk:sta/lajista b)selostaisi pelin tapahtumia (nyt et tiedä missä päässä aloitus on ja kumpi joukkue teki maalin) c)jaksaisi panostaa taustatutkimukseen muutenkin kuin pisteet katsomalla. Kuuluuhan joksi kalustoon ja hienoja hetkiä on tarjonnut mutta alkaahan sitä jokainen leipääntymään jos pelejä sen yli 15 vuotta selostaa.
 
M10

Jäsen
En voi ymmärtää miten kukaan pystyy kuuntelemaan Jouko Jaakkolaa. Joskus useita vuosia sitten Joksissa oli vielä potkua, mutta viime vuosina kuunteleminen on pitänyt lopettaa kokonaan. On todella harmi, että tuon tason "selostaja" on HPK:n äänitorvena esim. kaikille niille oranssia tunnustaville vanhuksille, jotka eivät enää hallille kykene tulemaan.
 
d2uce

Jäsen
Jouko Jaakkola on ollut viime vuodet negatiivisuuden kierteessä. Joukkue ei ole varsinaisesti säkenöinyt kaukalossa, mutta ei tuo Joksin narinakaan kyllä tuo yhtään lisää katsojia hallille. Toki muistaa aina "selostuksen" lomassa vetää marttyyrikortin esiin, kun on mistä lie intternetistä sattunut kritiikkiä lukemaan.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Joskus Jalosen aikoina oli vielä Joksikin jotenkin iskussa, mutta viime vuosina ollut yhtä hengetön kuin Rindellin ritarilauma. Semmoista monotonista se touhu on. Luultavasti palo on jo häipynyt, mutta haluaa sielä vielä hillua. Hyvä olisi ehkä jo vaihtaa ja jäädyttää joksin mikki Louhen paidan viereen.
 
No hyvä sitten, ettei ole juurikaan päässyt herraa kuulemaan viime vuosina. Piti palata ikäänkuin vanhaan, mutta eipä taida kannattaa.
 
Ralph

Jäsen
Olee-ole-ole-ole-olee
Pallokerho, Pallokerho
Olee-ole-ole-ole-olee
Pallokerho, Pallokerho
Olee-ole-ole-ole-olee
Pallokerho

Aika lailla myöhään vastaan, mutta tuohon Pallokerhon paikalle sopisi pelkkä Kerho. Olee-ole-ole-ole-olee, Kerhoo, Kerhoo.

Vähän tähän, Juventuksen tylliin, samaan tahtiin:
Ole ole ole, Juve alkaa noin 0:26
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös