Mainos

Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

  • 1 452 747
  • 7 240

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Ikävä uutinen.

Tuttu ja turvallinen, kalustukseen kuuluva hahmo Rinkelinmäellä. Yhden kerran tuli vain Roiton kanssa juteltua, mutta sitäkin arvokkaammalla hetkellä, nimittäin sillä ratkaisevalla Porin reissulla 2006.

Lepää rauhassa.
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Ai pitäisi yksi fani nostaa ohi kaikkien muiden? Onhan niitä muitakin pitkän linjan kerholaisia tässä poistunut, mutta ei näille mitään erityisiä kunnianosoituksia ole tietääkseni järjestetty.

Homottelut ja esim. Saku Koivulle syövästä huutelut eivät muutenkaan tänä päivänä edusta mielestäni sellaisia arvoja tai tasoa, että tuollaista pitäisi missään muodossa nostaa jalustalle. Edes postuumisti. Vai vielä paita kattoon, anna mun kaikki kestää.
 
Elastomania

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Liverpool FC
Kevyet mullat Roitolle, joka Hämeen Sanomien mukaan lähti saappaat jalassa, eli Kerhon pelimatkalla.

Sikakatsomon kattoon voisi "jäädyttää" Roiton fanipaidan.
Voimia Leilalle ja muille läheisille. Lukemattomia huikeita reissuja tehtiin 2000-luvun alussa Roiton järjestämänä. Henki oli kova ja viina jäykkää samoin kuin käytös.

Eräs ikimuistoinen reissu Taifuun-areenalle Turguseen. Kevät oli pitkällä ja joukkueita jäljellä enään muutamia. Turkulaisten katsojien kanssa oli kovasti huutelua ja meinasi tulla käsirysyäkin. Itsellä oli V-käyrä melko korkealla kun Kertsi vielä meni häviämään.

Pelin loputtua ostin eräältä Turkulaiselta fanilta Elomon pelipaidan ja muutaman promillen rohkaisemana sain kuningasidean laittaa paidan tuleen heti hallin pihassa. Siitä suivaantui myös Turgulaiset fanit, järkkärit ja poliisit.

Poliisit halusivat kovasti vielä minua putkaan mutta siihen väliin tuli Pääsika eli Jarppa ja totesi että jos viette yhden niin sitten saatte viedä koko porukan. Meitä oli matkassa kaksi täyttä bussillista jolloin poliisit tulivat siihen tulokseen että minä saan jatkaa matkaa kotiin Hämeenlinnaan.

Matkalla Jarppa piti kyllä aikamoisen saarnan ja vannotti etten enään toista kertaa hölmöile ja samalla tarjosi tölkin karpaloa.
Kevyet mullat Jarpalle
 
kasipallo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jarpan ja Leilan kanssa tuli pelireissuissa käytyä. Ensimmäinen Suomen ulkopuolelle suuntautunut oli lätkän MM Tsekeissä 2004. Edelleenkin tulee reissua muisteltua kavereiden kanssa.

Kerhon eka mestaruus tuli koettua Jarpan vieressä Porissa. Helvetin hienoja hetkiä.

Mielipiteitähän Jarppa jakoi aika paljon (näkynyt täällä palstallakin vuosien aikana), mutta iso sydän miehellä oli ja omistautui oranssille. Ja aina oli pilke silmäkulmassa ilkikurisella hymyllä.

EL Kyynel.
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Tyylitaju olisi suotavaa. Käyttäjälle on annettu rikepiste.
Huomenna pidetään hiljainen hetki Jarin muistoksi.

Lähde: HäSa

Ei voi olla totta. Odotan sitten vastaisuudessa muillekin Kerhon kannattajille ja faneille hiljaisia hetkiä.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Ei voi olla totta. Odotan sitten vastaisuudessa muillekin Kerhon kannattajille ja faneille hiljaisia hetkiä.
Keltä tää nyt vittu on pois? Pitääkö tästäkin nyt ihan oikeasti alkaa porua vääntämään. Herätys.

Edit.

Joskus on hetkiä, kun kannattaisi pitää se turpa ihan visusti kiinni. Se nyt on käynyt selväksi, että sua vituttaa koko organisaatio tällähetkellä, mutta nyt puhutaan edesmenneestä henkilöstä, jota Kerhoyhteisö haluaa muistaa hiljaisella hetkellä, joten jos ei miellytä, niin ole ihan hiljaa.
 
kasipallo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei voi olla totta. Odotan sitten vastaisuudessa muillekin Kerhon kannattajille ja faneille hiljaisia hetkiä.
Kyllähän Team Roitto taisi tehdä vähän enemmän kuin normikannattajat. Järjestivät vuosia vieraspelireissuja faneille ja veivät omalla panoksellaan ja kasvoillaan Kerhon kannatuskulttuuria eteenpäin, tykkäsi siitä tai ei. Se että sikakatsomo ”rauhottui” ikääntyessään ei vie pois tehtyä.

Eiköhän tuo päätös hiljaisesta hetkestä ole tullut seuralta, joten kyllä sillä Jarpalla joku merkitys on ollut HPK:lle ja itse toivon että se hyväksytään, vaikka miehen persoonasta ei pakosti pitänytkään.
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Ei voi olla totta. Odotan sitten vastaisuudessa muillekin Kerhon kannattajille ja faneille hiljaisia hetkiä.
Ymmärrän että itse kullakin on/oli eritasoisia antipatioita Jarpaa kohtaan, jotka varmasti osaltaan vaikuttavat näihin kommentteihin. Eihän Jarppa aina helpoin ihminen ollut, mutta fakta on myös se, että ison duunin hän on vaimonsa kanssa tehnyt sekä Kerhon, että Suoman maajoukkueen fanireissujen parissa.

Historiassa on huutoja ja asioita, jotka olisi saanut jäädä tekemättä. Fakta on kuitenkin se, että viimeisen 25 vuoden ajalta Jarppa on valtakunnallisesti ehdottomasti tunnetuin ja näkyvin Kerhofani.

Toivottavasti jatkossa vähän pienemmilläkin ansioilla joitakin kannattajia ja/tai faneja muistetaan poislähdön hetkellä.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival

Jep. Ja minusta nuo Roiton heikot kommentit toisesta kannattajaryhmästä olivat enemmän ohitettavaa "vanhus huutaa pilville" -osastoa kannatuskulttuurin muuttuessa kuin mitään, mistä kannattaisi olla pitkään vihainen.

Jos joku kuitenkin välttämättä haluaa olla Sikakatsomolle juuri nyt vihainen, niin Kukko huuleen ja stereoista vaikka...

...it helps!
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Osanotot kaikille Roiton poistumisen johdosta. Sikakatsomo on osa suomalaista jääkiekkohistoriaa ja Roitto sen kasvot. Ja ääni.

Vaikka eipä sikakatsomo enää viime vuosina ollut muutenkaan samanlainen enää kuin joskus ennen.
 
Kivitasku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Käyttäjä on saanut henkilökohtaisista hyökkäyksistä pelikiellon
Mikä helvetin katkera pelle tämä Hereworth on? Pois täältä, ei jäädä kaipaamaan. Noi sun argumentit.. huh huh. Sun mukaan kenen tahansa pelipaita voitaisiin nostaa kattoon, tai kannattajan.. voi vittu kun ei voida. Jarppa on legenda, vuosituhannen kiersi kerhoa kannattamassa joka pelissä myös vierasmatkat oli keli mitä oli. Ystävällinen, todellinen kerhosydän. Legendojen paidat voidaan ja kuuluu nostaa kattoon näinhän tehdään joka maassa, olisi tyylikäs kiitos kannustuksesta mitä mies on kerholle antanut. Vittu että sun kaltaiset on säälittäviä. Onneksi sunlaisia ei ole montaa. Kroppa edes kylmennyt kun joku omista vittuilee suurimmalle kannattajalle. Oksettavaa. Ole kiltti ja siirry vaikka pelikaani en wagoniin.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga

Onneksi kaikilla on oikeus omaan mielipiteeseen ja eriäviinkin mielipiteisiin voi vastata asiallisesti kuten tuossa edelle, tai sitten sinun tavallasi. :D

Huhhuh.
 
Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
Oho. Nyt vasta näin. Rip Roitto, sille ensimmäiselle nuijalle siinä portilla ei kannattane huutaa "Hyllylle!"
 
Äimänkäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvät suoritukset ja Kerttu
Yleensä olen hyvinkin konservatiivinen tällaisten hiljaisten hetkien ja muiden etikettijäykistelyjen kanssa, mutta jos siellä sikakatsomossa joku manttelinperijä on valmis vastaamaan huutoon (pun intended), niin tänään hiljaisen hetken aikana olisi ns. täydellinen hetki huutaa jotain klassikkokamaa kovaan ääneen Roiton muistoksi... tai vaieta iäksi.

HPK:n palveluista vielä sen verran että toivottavasti siellä jengi olisi kaivanut munat tai muut sukupuolivehkeet esiin ja taistelisi vähintään sen pari pistettä kotiyleisön edessä. Nyt kun on kivasti muut "päävastustajat" koomailleet kanssa niin pääsisi vähän parempiin asemiin taulukossa.

Pallo!
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Joskus on hetkiä, kun kannattaisi pitää se turpa ihan visusti kiinni. Se nyt on käynyt selväksi, että sua vituttaa koko organisaatio tällähetkellä, mutta nyt puhutaan edesmenneestä henkilöstä, jota Kerhoyhteisö haluaa muistaa hiljaisella hetkellä, joten jos ei miellytä, niin ole ihan hiljaa.

Organisaatio ei ole muitkaan henkeen ja vereen Kerhoa rahallisestikin tukeneita hahmoja tällaisilla muistanut, nimenomaan yhteisössä tällaisen yksittäisen henkilön muistaminen ampuu yli ja pahasti. Tässähän en myöskään ole ottanut kantaa lainkaan edesmenneisiin ihmisiin, ainoastaan organisaation kyseenalaiseen toimintaan ja menneeseen (onneksi) arvomaailmaan mitä edesmennyt henkilö omalta osaltaan on edustanut.

Mikä helvetin katkera pelle tämä Hereworth on? Pois täältä, ei jäädä kaipaamaan. Noi sun argumentit.. huh huh. Sun mukaan kenen tahansa pelipaita voitaisiin nostaa kattoon, tai kannattajan.. voi vittu kun ei voida. Jarppa on legenda, vuosituhannen kiersi kerhoa kannattamassa joka pelissä myös vierasmatkat oli keli mitä oli. Ystävällinen, todellinen kerhosydän. Legendojen paidat voidaan ja kuuluu nostaa kattoon näinhän tehdään joka maassa, olisi tyylikäs kiitos kannustuksesta mitä mies on kerholle antanut. Vittu että sun kaltaiset on säälittäviä. Onneksi sunlaisia ei ole montaa. Kroppa edes kylmennyt kun joku omista vittuilee suurimmalle kannattajalle. Oksettavaa. Ole kiltti ja siirry vaikka pelikaani en wagoniin.

Onneksi minulla on oikeus mielipiteeseeni ja vieläpä oikeus tuoda se julki. Ja pystyn sen myös perustelemaan, niin ettei lainaamani kaltaisia pläjäyksiä tarvitse näppäimistöltä pikkutunneilla lähteä suoltamaan. Jaksamisia.
 
expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Organisaatio ei ole muitkaan henkeen ja vereen Kerhoa rahallisestikin tukeneita hahmoja tällaisilla muistanut, nimenomaan yhteisössä tällaisen yksittäisen henkilön muistaminen ampuu yli ja pahasti. Tässähän en myöskään ole ottanut kantaa lainkaan edesmenneisiin ihmisiin, ainoastaan organisaation kyseenalaiseen toimintaan ja menneeseen (onneksi) arvomaailmaan mitä edesmennyt henkilö omalta osaltaan on edustanut.

Onneksi minulla on oikeus mielipiteeseeni ja vieläpä oikeus tuoda se julki. Ja pystyn sen myös perustelemaan, niin ettei lainaamani kaltaisia pläjäyksiä tarvitse näppäimistöltä pikkutunneilla lähteä suoltamaan. Jaksamisia.
Vastahan sitä Mäkelän Jussia (JM-putki) huomioitiin. Varmaan se huomioiminen liittyy siihen, mitä omaiset haluaa tai antaa luvan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös