Mainos

Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

  • 1 449 934
  • 7 225

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Päädyin ostamaan muuta fanitavaraa. On jo Saroksen paita ja en noista game worneista perusta. Saa jotakin hyödyllistä ja summa menee silti Veikko Loimarannan palkkaan, hyvä näin.
 

Polemos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nakkilan uimaseura Uivat Nakit
Pari vuotta (vai vuosi) sitten tuli tieto Rinkelinmäen olevan oletettua paremmassa kunnossa. Tämä oli "pieni" pettymys aika monelle, sillä sehän tarkoitti sitä, että pakottavaa tarvetta uudelle areenalle ei ole. Sittemmin HPK julkaisi omat laskelmansa, että ei kannata lähteä operaattoriksi uuteen areenaan. Näin ollen menemme Rinkelinmäelle vielä aika pitkään. Tämä tuli mieleeni tästä YLE:n jutusta, jossa Nokia Areenan toimitusjohtaja Marko Hurme kertoo mm. että:

Tampereen areenan avajaisia vietettiin loppuvuodesta 2021. Viime vuonna siellä järjestettiin 164 eri tapahtumaa.

Tampereen areena on paikka, joka on suunniteltu ennen kaikkea monitoimiareenaksi.

– Konsertit ovat meille erittäin tärkeä tekijä omassa yhtälössämme. Meillä pystyy myös pelaamaan jääkiekkoa, mutta se yhtälö menee näin päin.

Hurmeen mukaan jääkiekko-ottelut eivät yksinään riitä kannattelemaan Tampereen kokoista areenaa.

– Ei edes kahdella liigajoukkueella.

Jos tuollaiseen areenaan lähtee operaattoriksi niin sehän tarkoittaisi toiminnan laajentamista täysin tuntemattomille vesille. Riittäisikö Hämeenlinnassa osaajia ja yhteistyökykyä tuollaisen paletin pyörittämiseen?

 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Laittaisivat äänentoiston kuntoon, välillä pohjoispäädyn päätyyn kuuluu musiikki, välillä ei. Ihan kuin joku vetäisi balanssisäädintä edestakaisin.
Itse olen kaksi peliä kyseissä päässä ollut ja en kyllä havainnut itse mitään suurempaa ongelmaa.

Tosin tämähän tulee vasta ensi kaudeksi kuntoon, koska ensin HPK ja Halliyhtiö vääntävät siitä kenen vastuulla kyseinen korjaus on, loppujen lopuksi todennäköisesti HPK maksaa(kuten aina) ja koska teknologian puolella melko iso pula komponenteista, niin tilauksen kun teet nyt, niin osan saat Kesäkuussa.
 

AIV30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja Pata Pori´see myös.
Itellä kausikortti sinne ja kyllä muutkin vieressä istuvat sen huomanneet. Noin 30% musiikista sitä tekee. Kuulutuksissa ei huomaa.
 
Suosikkijoukkue
Aito oranssi
Itse olen kaksi peliä kyseissä päässä ollut ja en kyllä havainnut itse mitään suurempaa ongelmaa.

Tosin tämähän tulee vasta ensi kaudeksi kuntoon, koska ensin HPK ja Halliyhtiö vääntävät siitä kenen vastuulla kyseinen korjaus on, loppujen lopuksi todennäköisesti HPK maksaa(kuten aina) ja koska teknologian puolella melko iso pula komponenteista, niin tilauksen kun teet nyt, niin osan saat Kesäkuussa.
Tässäkin on vähän riskinä, että toimintamalli on luokkaa "kunhan nyt jotain muutoksia tehdään". Myönnettäkööt, että Rinkula ei ole äänisuunnittelijan unelma (kuten ei mikään vanha jäähalli), mutta mikäli tohon latoon halutaan väkisin upottaa rahaa ja pitää hengityskoneessa kiinni, niin kannattaa nuo korjaukset/parannukset toteuttaa laadukkaasti. Viimeksi kun äänentoistoa "parennettiin", niin sinnehän tungettiin vaan lisää ämyreitä kuution kaveriksi. Ja tuo kesäkuuksi osien saaminen on todella optimistinen arvio ;)
 

TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Tänne Laurikaisen Lada1000 -paita
 

patawaltti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät ja Bruins
Täällä tuo #34 mokkepaita kotivärein. Ihmetystä kun olipas leveet hihat paidas :) Tarrapaikka nimenä, onko tämä nyt gameworn vai harkka? Kiekon kuvia paidassa kulumana.
 
Viimeksi muokattu:

Äimänkäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvät suoritukset ja Kerttu
Itselle tuli oranssi Jimi Rönkkösen U20 paita.
Melkein voisin ostaa pois! Itellä viime (vai toissa?) vuoden boksista tuli valkonen Rönkkönen - tänä vuonna en raaskinut ostaa kun olisi harmittanut niin vietävästi saada taas vieraspaita (ja just tyhjäsin kerhoshopin kaapinpohjia muutenkin).

Oranssi gameworn täytyisi kyllä joskus kaapata jostain...
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Onko porukka testaillut enemmänkin niitä tämän vuoden laajennushotseja? Siis kun alkoi olla useammassa kioskissa? Ekat kommentit olivat silloin kriittisiä. Mitenkä nyt kauden mittaan on tilanne elänyt?

Itse tuen aina junnuja, mutta...
 

JasonMiller

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pieni pettymys kun paketista löytyi vieraspaita #32 ilman nimeä - lopputulos sentään viikonlopun lottoarvontaa parempi :) Kannatuksen ja jännityksen vuoksi toki boxin ostin :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös