Mainos

Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

  • 1 452 511
  • 7 240

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Tuohan se ideani olikin, että se C5 saisi olla ihan siinä nykyisillä sijoillaan. Uusi seisomakatsomo päätyyn, joko yläriveille tai alariveille tai sitten jompikumpi lohkoista D2 ja D3 kokonaan. Kun tunnelma on nykyiselläänkin kohtailaisen hyvä, niin mitä se voisikaan olla kun molemmat kannattajaryhmät olisivat samassa päädyssä, ja huutoja yms. päästäisiin vetämään yhdessä ja samanaikaisesti (nyt ainakin Ruudun kautta esim. Kerho-huudot menevät peräkkäin, "kerhokerhokerho" tyyliin.

Tosin mitään tällaista tuskin tulee edelleenkään lähiaikoina tapahtumaan.

Olisiko mitään itua tehdä niin, että käännetään tuo G-kulma vastakkaiseen kohtaan hallia? Eli tällöin se olisi D1 vai onko se nyt D4 eli siinä C5:n vieressä. Mikä tarvetta on, voidaan vaikka sitten jokunen rivi C5:stä muuttaa penkeille siitä C4:n vierestä, mikäli on ollut tämä paloviranomaisten väkimäärä tässä esteenä.
 
emiilioo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Flyers, Barca, Azzurri
Olisiko mitään itua tehdä niin, että käännetään tuo G-kulma vastakkaiseen kohtaan hallia? Eli tällöin se olisi D1 vai onko se nyt D4 eli siinä C5:n vieressä. Mikä tarvetta on, voidaan vaikka sitten jokunen rivi C5:stä muuttaa penkeille siitä C4:n vierestä, mikäli on ollut tämä paloviranomaisten väkimäärä tässä esteenä.

Tätä ehdotettiin noin neljä vuotta sitten ja vastaus oli muistaakseni, että D1-katsomon rakenteet ei kestä seisomakatsomoa.

Komppaan ajatusta, että fanikatsomo ja sikakatsomo olisivat lähekkäin, mutta en näe kovinkaan realistisena että lähiaikoina katsomomuutoksiin lähdetään. Paras tapa edesauttaa muutosta olisi kansoittaa nykyinen G-kulma joka pelissä täyteen. Silloin olisi ns. "hyvä syy" pyytää seuralta uutta tilaa..

Eiköhän turvakaukalo ole seuraava satsaus halliin?
 
Wallin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho & Pittsburgh Penguins
Olisiko mitään itua tehdä niin, että käännetään tuo G-kulma vastakkaiseen kohtaan hallia? Eli tällöin se olisi D1 vai onko se nyt D4 eli siinä C5:n vieressä. Mikä tarvetta on, voidaan vaikka sitten jokunen rivi C5:stä muuttaa penkeille siitä C4:n vierestä, mikäli on ollut tämä paloviranomaisten väkimäärä tässä esteenä.

Tämän kannalla olin itsekin silloin pari vuotta sitten. G-kulmassa alusta asti majailleena olen tykästynyt kulmassa pelin seuraamiseen ja sijaintina (C5 vieressä) nykyinen D1 olisi paras mahdollinen. Näin meidän porukka ja Sikakatsomo voitaisiin kunnolla huutaa yhdessä ja toisen esimerkki kirittäisi toista. Varmasti möly olisi jo aika mainio kun se TV-katselijoiden ja muualla hallissa peliä seuraavien mukaan on sitä jo hyvin nykyiselläänkin. Harmi jos rakenteet eivät tätä mahdollista. Tällaiseen muutokseen tuskin tullaan päätymään, mutta aina on kiva mehustella. Jatketaan nykyisillä puitteilla hyvää työtä!
 
expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Niin kauan kun seisomakatsomot pääsääntöisesti ovat puolityhjiä, ei kannattane kovin suuria investointeja tehdä asian suhteen.

Missäköhän muuten kaikki ne ala- ja yläasteikäiset ei jääkiekkoa pelaavat junnut on peleistä? Silloin ennen vanhaan kun juuri tätä väkeä oli seisomot pullollaan.
 
TJ MACKEY

Jäsen
Missäköhän muuten kaikki ne ala- ja yläasteikäiset ei jääkiekkoa pelaavat junnut on peleistä? Silloin ennen vanhaan kun juuri tätä väkeä oli seisomot pullollaan.
Hyvä pointti, samaan olen itsekin kiinnittänyt huomiota viime vuosina. Kovin on vanhentuvaa Kerhon kannattajien ikärakenne. Mikään yhteiskunnallinen ilmiö tuskin on kyseessä, kun ainakin noin yleisesti esimerkiksi Jokerien ja Bluesin otteluissa nuoria ja lapsia on paljonkin katsomossa. Toki sen eteen etenkin Jokerit tekee todella paljon duunia, esimerkiksi juuri sosiaalisessa mediassa. Myös Blues pyrkii olemaan nuorekas, jonka aistii jo seuran kotisivuista, Youtube-kanavasta ja Facebookista. Nuorille faneille on rakennettu molemmissa seuroissa kantavia teemoja, kuten Minä, me, Jokerit! ja Blues Brothers. Merkillepantavaa on, kuinka Bluesissa on saatu markkinoinnissa paljon hyvä aikaan rajallisella budjetilla. On panostettu laatuun määrän sijasta.

Eikö sitten HPK joukkeena/tuotteena puhuttele enää nuoria hämeenlinnalaisia? Onhan Kerholla ollut yritystä esimerkiksi perhelippujen ja Facebookin osalta. HPK teki kuluttajatutkimuksen, jossa kannattajat oli tyytyväisiä tuotteeseen. Nyt en vaan muista, oliko kysely toteutettu vain kausikortin omistaville ja oliko tutkimuksessa ikäprofilointia mukana?

Mutta onko HPK:n imago ylipäätänsä kovinkaan nuorekas? Pikkukaupunkihan Hämeenlinna on, sitä ei varmasti kannata peitellä eikä kaikkea tarvitse tehdä "Hesan" malliin. Onko sitten kuitenkin HPK päässyt vähän vanhentumaan? On ollut Kovalla tunteella! viritystä ja viime kaudesta lähtien Oranssi alue. Edellä mainittujen teemojen hyödyntämisestä ja jatkojalostuksesta vaikea mennä sanomaan. Ylipäätänsä, haluaako HPK profiloitua nuorten keskuudessa ja jos haluaa miten se on aikonut toteuttaa sen?
 
Viimeksi muokattu:

Topnaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho ja Kulman Pojat
Ehdottomasti oikeansuuntasia ajatuksia täällä esitetty seisomakatsomoihin liittyen. Tuskin (toivottavasti) tämän hetkinen katsomojärjestely seisomakatsomoiden osalta mikään lopullinen ratkaisu on. Ei välttämättä lähivuosina, mutta jonkin ajanjakson kuluttua uskon että kannattajakatsomo(t) sijaitsee eteläpäädyssä.

Hienointa totta kai olisi, kun Rinkulalla olisi vain yksi iso kannattajakatsomo eikä jaettuna useaampaan osaan. Kuitenkaan C5:n tulevaisuudesta en osaa sanoa oikein mitään, ja se lienee varsin oleellinen asia jos mietitään isompaa seisomakatsomoa päätyyn. Itselle kelpaisi erittäin hyvin myös eteläpäädyn kulmakatsomoista jompi kumpi, tosin D4 on tainnut olla suosituin istumakatsomo ainakin tällä kaudella. Mutta kyllähän tunnelmaa huomattavasti parantaisi, jos kaikki kannattajat löytyisivät samasta päädystä.

Kuten edelläkin on jo todettu, paras tapa edesauttaa asiaa on täyttää nykyiset seisomakatsomot. Kaikki ovat ehdottomasti tervetulleita Kulmaan! Älkää ajatelko että se olisi vain suljetun piirin katsomo niille jotka laulavat ja mölyävät, vaan täysin vapaa jokaiselle Kerhon kannattajalle. Tietysti aina parempi jos myös osallistuu kannustukseen, oli se sitten laulamalla, huutamalla tai taputtamalla.
 
Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Eilen oli Hakametsässä opiskelijoille järjestetty ottelutapahtuma oheistapahtumineen. 5e hinnalla sai lipun yläparvelle, haalarimerkin sekä ilmaisen sisäänpääsyn jatkoille Hulluun Poroon sekä tietysti virvoikkeita opiskelijaystävälliseen hintaan. Ennen ottelua oli mahdollista suorittaa pienissä joukkueissa tehtävärata, jonka voittaja palkittiin aitiolla Tapparan peliin.

Yleisömäärä ~6200 ja tunnelma oli suorastaan huikea tiistaipeliksi, väittäisin että ilman tapahtumaa yleisömäärä olisi ollut jossain 4500 kieppeillä. Toisin sanoen tapahtuma oli ainakin jossain määrin menestys.

Ei varmaan olisi mikään mahdoton ajatus järjestää tälläistä Hämeenlinnassakaan, pienetkin rahapurot ja ennen kaikkea parempi tunnelma ovat tervetulleita Rinkelinmäellekin.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Pakko kysyä tietäviltä, että eikös asiaa voisi ajaa esim. niin että vain D2 tai D3 katsomo muutettaisiin seisomakatsomoiksi. Tällöin toinen jäisi vielä istumakäyttöön ja menetettyjen istumapaikkojen määrä ei olisi niin suunnaton, kun G-kulmasta voitaisiin tehdä taas istumakatsomo.
Nopeasti arvioiden tuo yksi D katsomo vetäisi sen noin 300 henkeä seisomaan. Sinällään en muuten ymmärrä että, niin kauan kuin hallissa ei myydä pääsääntöisesti eioota istumapaikkojen suhteen, niin sitten pidetään sitä seisomapaikkojen määrän lisäämistä jotenkin pahana. Tai ihan vaan niin että fanikausarit maksaa pari kybää lisää ja sillä saa merkkaamattoman paikan D katsomosta, en usko että ne penkit estää kannustamista, vai?

Sittenhän yksi vaihtoehto on että C5 katsomosta rajattaisiin osa istumapaikoiksi, en siinäkään näe mitään järkyttävää. Toki ns. sikakatsomo sijaitsee juurikin siinä paikkeilla mihin asti varmasti niitä istumapaikkoja tulisi, mutta ei tuokaan nyt varmaan kenekään maata kaataisi että tarvitsisi muutaman metrin verran liikahtaa.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Tästä katsomojärjestelystä on BW ollutkin keskustelua täällä jo, olisiko tässä ketjussa tuo ollut..No kuitenkin, niin kärjistettynä syy on siis siinä, että viranomaisten mukaan ilmeisesti poistumistiet yms. on yksi ja iso ja syy, miksi ei G-kulma ole C-5:n kanssa samassa kulmassa.

Tästä oli hyvää keskustelua täällä ja ei missään nimessä pidä torpata tätä katsomokeskustelua. Muutenkin pakko kehaista menoa täällä, keskustelua riittää ja hyviä kehitysideoita tulee koko ajan. Toivottavasti joku tätäkin lukee, tai sitten alan postaamaan nämä kaikki Kerhon toimistolle.
 
Minä ymmärsin että paloviranomainen ei olisi suostunut että D1 muutettaisiin seisomakatsomoksi, (C5:n jatkaminen), koska se aiheuttaisi poistumisongelmia. Mutta D1:hän ei kestä muutenkaan seisomakatsomoa.
 
N.I.B

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aito Oranssi, oikein- ja väärinkannattajat
Pakko kysyä tietäviltä, että eikös asiaa voisi ajaa esim. niin että vain D2 tai D3 katsomo muutettaisiin seisomakatsomoiksi. Tällöin toinen jäisi vielä istumakäyttöön ja menetettyjen istumapaikkojen määrä ei olisi niin suunnaton, kun G-kulmasta voitaisiin tehdä taas istumakatsomo.
Nopeasti arvioiden tuo yksi D katsomo vetäisi sen noin 300 henkeä seisomaan. Sinällään en muuten ymmärrä että, niin kauan kuin hallissa ei myydä pääsääntöisesti eioota istumapaikkojen suhteen, niin sitten pidetään sitä seisomapaikkojen määrän lisäämistä jotenkin pahana. Tai ihan vaan niin että fanikausarit maksaa pari kybää lisää ja sillä saa merkkaamattoman paikan D katsomosta, en usko että ne penkit estää kannustamista, vai?

Tästä aikanaan oli jonkin verran puhetta Kulman väen kanssa ja sitä (penkkien siirtämistä D1:tä G-kulmaan) ehdotettiinkin toimistolle. Ymmärtääkseni saimme kuitenkin kielteisen vastauksen, sillä halliyhtiö ei innostunut ajatuksesta ja vissiin tuonne on muutama kausarikin myyty, että ei silläkään onnistu.
Järjestely olisi kyllä nykyistä tuhat kertaa parempi, sillä Kulma tietyllä tavalla kärsii siitä että sijainti on ns "väärässä päässä" sillä useat yksittäiset henkilöt jotka kumminkin olisivat potenttiaalisa äänen käyttäjiä jäävät usein C5:een tai johonkin eteläpäätyyn, koska Kerho sinne hyökkää 2 erää ja tämä on ihan ymmärrettävää.
Mitä tulee "paikattomaan" fanikatsomoon, voisi myös toimiakkin, mutta tämä viimeistään kaatuu edellämainittuun D1:ssä sijaitseviin kausikorttipaikkoihin.
Ehkä tämäkin jonain päivänä toteutuu ja saadaan hommaa tiivimmäks ja sillain, mutta ainakin toistaseks "näillä mennään"
 
Eikös ne kausikortit myydä joka vuodeksi uudestaan? Ainakin minun ymmärrys on tällä hetkellä että tässä puhutaan ns. pidemmän tähtäimen jutusta eli ensi kaudelle tms. itse näkisin että fiksuin voisi olla D3, jolloin kausikorttilaisille olisi D1 ja D2 istumapaikkoineen ja kuitenkin fanikatsomot olisivat samassa päädyssä. Toi pääty on varsin "jyrkkä" rakenteeltaan, niin en usko että sinne hirveästi enempää kuin se sama määrä kuin istumaan mahtuisi, mutta olisihan tuollainen n. 300-400 henkeä vetävä eteläpääty aika messevä. Lisäksi se kulman siirto tuonne, palvelisi myös D1 ja D2 katsomoita tunnelman nostatuksen kannalta. Lisäksi tuo keskeinen paikka päädyssä saattaisi taas osaltaan vetää pitkän sivun istumakatsomoista ihmisiä mukaan kannustamiseen. D1 on siinä vähän "kökkö" että se helposti katoaa samalla tavalla sinne ns. lipan taakse, sekä sijaitsee melko kaukana kaukalosta, jossa matalampi sijoituspaikka haitannee äänen kantavuutta.

Mutta näähän nyt on tälläsiä hajatelmia, jos halua olisi Johtoportaalla ymmärtää miten tärkeä asia G-kulma ja sen mukanaan tuoma tunnelma on C-5:n ohella hallille ja miten tärkeää jatkossa tulee olemaan se että HPK:lla on oikeasti fanikatsomo, jota ei piiloteta jonnekkin jämäpaikoille, niin ei tälläsiä tarvitsisi edes miettiä.

Pistetääs toimistolle pikku "piikki", että voisko asiaa edes kokeilla jossain pelissä, että miten toimisi. Eiköhän ne kausarienkin omistajat suostuis johonkin vähän vähemmän tärkeeseen peliin vaikka vaihtaan naapurikatsomoon, kun kauniisti pyytäisi ja kaljan vaikka tarjoisi. Esim. jossain tasauskierroksella, kun ei muutenkaan ole irtopaikkoja edes myynnissä vielä, niin voisihan sitä G-kulman siirtämistä testata ja siitä sitten vetää johtopäätöksiä että miten homma toimii, jos toimii. Tuskin tuosta mittavia tappioita ainakaan tulisi rahallisesti ja kokeiluna se voisi olla todella arvokas. Eikä tarvitsisi edes tehdä muutoksia halliin minään penkkien repimisinä tms.

EDIT. En ole G-kulma tms. aktiivi, joten minähän olen huono ihminen huutelemaan toisiin leireihin, tai muiden suulla puhumaan. Tälläisten ehdotusten pitää mielestäni lähteä eteenpäin itse G-kulmalta, jolloin sen ajatuksen takana olisi se ydinpoppoo ja koko porukka. Mikäli siis G-kulma edes haluaisi ajatusta eteenpäin ajaa.
 
Viimeksi muokattu:

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Itse taisin ehdottaa taannoin lähestulkoon samaa kuin BW tuossa ylempänä, eli seisomakatsomoa eteläpäätyyn. Koko D3 kokoinen katsomo olisi minunkin mielestäni se paras ja ennenkaikkea näyttävin ratkaisu, kun rakenteet ja poistumistietkin lienevät tuossa kunnossa, ja eikös koko pääty ole joskus ollut seisomakatsomo? Siis aikana jolloin meikäläinen oli vielä havuina Hätilän metsissä. Tosiaan Sikakatsomostahan voisi sen keskikaiteen toisen puolen sitten kompensaationa muuttaa istumapaikoiksi, eivät ne kuitenkaan kaikkein huonoimmat paikat ole istumiseenkaan.

Ja tuo, että esim. tasauskierrokselle D3 muutettaisiin paikattomaksi katsomoksi ja Kulma muuttaisi yhdeksi peliksi sinne kokeilumielessä, ei ole ollenkaan huono idea. Kyllä ne kausikorttilaiset varmasti muuallekkin saisi yhden pelin ajaksi mahdutettua, vaikka sitten se ilmainen olut yms. kannustimena. Etenkin jos vastaan sattuu tulemaan esim. Pelicans tai vastaava yleisömagneetti, ei varmaan olisi mikään mahdoton toteuttaa.

Kyllähän näitä ideoita kannattaisi sinne toimiston suuntaan laitella, tuskinpa niitä täältä kukaan lukee.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
EDIT. En ole G-kulma tms. aktiivi, joten minähän olen huono ihminen huutelemaan toisiin leireihin, tai muiden suulla puhumaan. Tälläisten ehdotusten pitää mielestäni lähteä eteenpäin itse G-kulmalta, jolloin sen ajatuksen takana olisi se ydinpoppoo ja koko porukka. Mikäli siis G-kulma edes haluaisi ajatusta eteenpäin ajaa.

Tottakai halutaan tätä ajatusta eteenpäin, mutta kuten NIB tuossa aikaisemmin totesi, että tätä aikanaan jonkin verran palloteltiin toimiston suunnalle, mutta siellä suunnalla ei innostuttu ajatuksesta ja muistaakseni yksi syy oli se, että kerho haluaa säilyttää mahdollisuuden myydä istumaan haluaville kausareita tuohon päätyyn ja toisekseen siitä joutuis vääntämään halliyhtiön(eli Hassisen) kanssa liikaa joten nyt ollaan nykysellä paikalla, mutta varmastikkin tulevaisuudessa ollaan tästä asiasta aktiivisia toimiston suunnalle.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Mitenkäs ois, jos G-kulman väki tulisi sikakatsomoon kylään joissakin peleissä?

Ainakin arkiotteluissa vähemmän yleisöä kiinnostavia joukkueita vastaan voisi toimia. Esim. KalPa-ottelussa olisi G-kulman porukat mahtuneet helposti sikakatsomoon ja siltikin olisi ollut väljää. Tyhjään G-kulmaan voisi sitten levittää vaikka jonkun lakanan, ettei näyttäisi pahalta. Ensi viikon SaiPa-ottelu voisi olla hyvä kokeilukohde?
 
Viimeksi muokattu:

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Mitenkäs ois, jos G-kulman väki tulisi sikakatsomoon kylään joissakin peleissä?

Mulla on idea. Mitenkäs ois, jos sikakatsomon väki tulis G-kulmaan kylään joissakin peleissä? Tarjoamme kahvin ja pullan.

Kulma kulmana, sikakatsomo sikakatsomona. Tietysti tunnelman kannalta olisi parasta, jos kaikki olisivat samassa paikassa ja itsekin olen sen kannalla, että eteläpäätyyn pitäisi saada yksi iso seisomakatsomo. En vain usko, että toteutuu ennen seuraavaa isompaa remonttia.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Mulla on idea. Mitenkäs ois, jos sikakatsomon väki tulis G-kulmaan kylään joissakin peleissä? Tarjoamme kahvin ja pullan.

Ei hullumpi tarjous. Taitaa olla hallin hinnoilla 4,50 e/katsoja (ellei kyseessä ole jokeritarjous tyyliin "jaettu sämpylä"). :) Itse tarkoitin sikakatsomolla yleisesti C5:sta. Mistäs voi lunastaa jos tulen/mme?
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Ei hullumpi tarjous. Taitaa olla hallin hinnoilla 4,50 e/katsoja (ellei kyseessä ole jokeritarjous tyyliin "jaettu sämpylä"). :) Itse tarkoitin sikakatsomolla yleisesti C5:sta. Mistäs voi lunastaa jos tulen/mme?

Yhteyttä voi ottaa spostilla tai yv:llä. :-)

Jos G-kulma haluttaisiin edes samaan päätyyn, niin todennäköisin vaihtoehto lienee D1-katsomon muokkaaminen seisomapaikoiksi. Paikaton fanikatsomo (vrt. Jokerit) D-päädyssä voisi myös toimia.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tottakai halutaan tätä ajatusta eteenpäin, mutta kuten NIB tuossa aikaisemmin totesi, että tätä aikanaan jonkin verran palloteltiin toimiston suunnalle, mutta siellä suunnalla ei innostuttu ajatuksesta ja muistaakseni yksi syy oli se, että kerho haluaa säilyttää mahdollisuuden myydä istumaan haluaville kausareita tuohon päätyyn ja toisekseen siitä joutuis vääntämään halliyhtiön(eli Hassisen) kanssa liikaa joten nyt ollaan nykysellä paikalla, mutta varmastikkin tulevaisuudessa ollaan tästä asiasta aktiivisia toimiston suunnalle.
Tämä ei nyt sinulle vaan tuosta vastauksestasi tulee mieleen että mitä helvettiä. Jos esim. D3 muutetaan seisomakatsomoksi niin jättääkö muka joku ostamatta kausarin koska ei pääse sinne vaikka vieressä olisi D2 tyhjänä?

Hassisesta en ota mitään kantaa sellanen sankari kyseessä, mutta esim toi ns. paikaton systeemihän ei edes olisi Hassisen heiniä, koska Hassinen ei voi päättää miten HPK sen "istuma"katsomon itse eteenpäin "vuokraa".

Ja siis ei todellakaan kenellekkään täällä juttelevalle osoitettuna, vaan ihan yleensä että miten kaukana voi ainakin allekirjoittaneen äly ja tän puuhastelun raja mennä. Joku esim. D3, niin siellä on varmaan se max 50 kausaria joista varmasti 95% olisi ihan tyytyväisiä D2 katsomossakin. Kyllä taitaa se isompi este olla se halun ja tahdon puute ymmärtää että eletään vuotta 2013 (kohta 2014), jolloin ne ysärin "HV te muut ja antakaa rahat meille" systeemit ei enää todellakaan toimi. Se on ihme että Espoossa ne tajus antaa kannattajille kunnon katsomon, ne tajus Hartwallilla, Raumalla jne. perskele ne jopa Lahdessa järkkäs ne idiootit (allekirjoittaneen mielipide katossakiipeilijöistä) aitiopaikoille ja Hämeenlinnassa sitä vaan mennään Hassisen koneella ja 50 kausikortin tahdittamana.

Edit. Kävin laskemassa 88 kausaria on D3 katsomossa. D2 ja hyvillä paikoilla on laskujeni mukaan ruilut 100 paikkaa jotka ei muuta katseluelämystä suuntaan eikä toiseen ja joille ei kausikorttia ole myyty. D2 katsomossa on itseasiassa vähemmän kausikortteja kuin D3, joten saman tien voisin varmaan sanoa että D2 seisomakatsomoksi ja ne vähäset noin 60 kausaria ensi kaudelle D3:een.
 
Viimeksi muokattu:

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nythän isoin ongelma on (ollut jo vuosia) se, että nykyisetkään seisomopaikat eivät täyty. C5:kin on tilaa vaikka maata koko pelin ajan jos niin haluaa. Ne pelit ovat enää muisto vain, joissa piti välillä jopa limittäin vierustoverin kanssa seistä, jotta ylipäätään mahtui siellä olemaan. Sitten, kun piti vielä käsillä yrittää kannustaa niin ahdasta oli. No, sopu tilaa antoi ja ai että, kun noita aikoja kaipaa!

Kun nyt ilmiselvästi on tarvetta isolle seisomakatsomolle niin ratkaisuhan on jo olemassa. Ja on aina ollut. C5:n mahtuu kyllä kulman pojat ja tytöt. Näin saadaan koottua yhteen kaikki innokkaimmat kannustajat ja hyvä tunnelma on taattu. Miksi muuten G-kulmaan ylipäätänsä fanikatsomo perustettiin. Missä siellä vaikuttava porukka aiemmin pelejä katseli? G-kulmahan on hyvällä paikalla ja sieltä ilmeisesti näkee pelin yhtä hyvin kuin D4:kin joka tuntuu olevan aina lähes täynnä. G-kulmaankin voisi sijoittaa istumapaikat takaisin, kun niistä (hyvistä) tuntuu pula olevan.

D-katsomoihin perustettava seisomapaikat ovat hyvä idea mutta mahtaako sinne porukkaa tulla, kun ei nykyisiäkään paikkoja tunnuta saavan täyteen. Olisi vähän nolonkin näköistä jos katsomo olisi puolityhjänä, kun ensin on kannattajat sitä johdolta vaatineet. Joten eiköhän lähdetä siitä, että ensin täytetään isoin seisomokatsomo kokonaisuudessaan ja aletaan vasta sitten miettimään isoa päätykatsomoa.
 
fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Se on ihme että Espoossa ne tajus antaa kannattajille kunnon katsomon, ne tajus Hartwallilla, Raumalla jne. perskele ne jopa Lahdessa järkkäs ne idiootit (allekirjoittaneen mielipide katossakiipeilijöistä) aitiopaikoille ja Hämeenlinnassa sitä vaan mennään Hassisen koneella ja 50 kausikortin tahdittamana.

Hämeenlinnassa Hassis Jorma vaan valitettavasti on hieman liikaa valtaa omaava heebo. Varmasti noinkin yksinkertaiset muutokset kuin viime viestien aikana on ehdoteltu, ovat aivan liian raskaita Jormalle jolloin hän joutuis lisätöihin. Kaikista huvittavinta on kyljessä oleva Metritiski Areena joka siis on täysin omistettu HPK Naisille. Voisikohan halliyhtiöllä käydä joku ehdottamassa että jos setä Jorma alkaisi huolehtimaan yksinomaan "mussukoidensa (c) Johtava" eli Naisten joukkueen hallista niin ei tulisi liikaa huolta, ja joku esimerkiksi tältä palstalta alkaisi toimimaan puoliksi HPK:n ja puoliksi halliyhtiön leivissä jotta hallin käyttöä saataisin parempaan suuntaan. Viimeisintä ei kannata ottaa tosissaan sillä ainakaan HPK:lla ei ole rahaa palkata ketään millekään osastolle.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Joten eiköhän lähdetä siitä, että ensin täytetään isoin seisomokatsomo kokonaisuudessaan ja aletaan vasta sitten miettimään isoa päätykatsomoa.

Kannattajat ovat nykyään hyvin tietoisia aihepiirin trendeistä ja kannattajakatsomoita halutaan nimenomaan päätyihin semmoisille paikoille, missä näyttävyyten pyrkivä kannattajatoiminta näkyy ja kuuluu.

En pysty tässä asiassa mitään todistusaineistoa lyömään tiskiin, mutta väitän uusien, "modernista kannattajakulttuurista" kiinnostuneiden naamojen mukaanhoukuttelemisen olevan helpompaa eteläpäätyyn rakennettavaan uuteen seisomakatsomoon kuin aitioiden alla piilossa olevaan ja hieman (omasta mielestäni perusteetta) sisäänpäinlämpiävässä maineessa olevaan C5:een.

Mielestäni molemmissa nykyisissä kannattajakatsomoissa tehdään erittäin hyvää työtä omalla tavallaan. Harmillista on se, että vaikka ääneenkannattavia kerhofaneja on hyvä määrä ei niitä kuitenkaan ole niin hyvää määrää, että kahteen hallin vastakkaisissa päädyissä olevaan katsomoon riittäisi suoranaista tungosta tai korvia huumaavaa kannustusta.

Siksi kannatan lämpimästi ideaa yhtenäisestä fanikatsomosta hallin eteläpäätyyn. Vaikkapa Hartwall Areenan ja Vaasan esimerkit osoittavat, että yhtenäiseen kannattajakatsomoon mahtuvat kyllä kaikki ääneenkannattamisesta kiinnostuneet: oli kyse sitten siitä perinteisemmästä tai modernimmasta tavasta kannustaa.

Lisään vielä, että ujolle suomalaiselle on aina helpompi tulla kannustamaan kovaan ääneen isoon, kuin pieneen porukkaan.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Kun nyt ilmiselvästi on tarvetta isolle seisomakatsomolle niin ratkaisuhan on jo olemassa. Ja on aina ollut. C5:n mahtuu kyllä kulman pojat ja tytöt. Näin saadaan koottua yhteen kaikki innokkaimmat kannustajat ja hyvä tunnelma on taattu. Miksi muuten G-kulmaan ylipäätänsä fanikatsomo perustettiin. Missä siellä vaikuttava porukka aiemmin pelejä katseli? G-kulmahan on hyvällä paikalla ja sieltä ilmeisesti näkee pelin yhtä hyvin kuin D4:kin joka tuntuu olevan aina lähes täynnä. G-kulmaankin voisi sijoittaa istumapaikat takaisin, kun niistä (hyvistä) tuntuu pula olevan.

Vaikkakin G-Kulma ja Sikakatsomo tekevätkin yhteistyötä niin meidän edustamat fanikulttuurityylit eroavat sen verran paljon toisistaan, että oli tarpeellista aikanaan perustaa G-Kulma sellaisille jotka haluavat hieman modernimpaa meininkiä. Sikakatsomo edustaa perinteitä ja ovat tärkeässä osassa Hämeenlinnalaista fanikulttuuria ja sen henkeä, mutta itselleni syy sille, että aikanaan Sikakatsomosta lähdin oli kyllästyminen siihen, että enemmän huudeltiin vastustajalle kuin kannatettiin omia ja se oli varmaan aika monelle meistä yksi päälimmäinen syy siihen miksi aikanaan lähdimme sieltä pelejä seuraamasta. Mutta nyt mennään näillä jaoilla ja toivotaan, että aikanaan G-Kulma pääse sinne eteläpäätyyn pelejä seuraamaan.
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Sen nyt vielä sanon, että "näillä mennään" ja "ehkä vielä joskus" mielipiteet ovat juuri niitä aineksia millä taataan se, ettei tuonne meidän Rinkulalle ikinä tulla saamaan kunnon kannattajakatsomoa eteläpäätyyn. Ei näiden päättävissä asemissa olevien jäärien kanssa. Kyllä sitä muutosta on vaadittava, eikä odotettava, että ehkä ne joskus tajuaa. Ei ne nimittäin tajua. Vai päättivätkö ne johdossa perustaa G-kulman, ilman että fanien puolelta minkäänlaista viestiä tuli sen tarpeellisuudesta? Kysyn vain, kun en tiedä.

BW heitti hyviä perusteluita sille, miksei tuota D3:n seisomakatsomoa voida torpata esim. kausikorttipaikkoihin vetoamalla. Eli ko. katsomossa olvat kausikorttipaikat eivät eroa mitenkään vieressä olevasta D2:sta, mitä nyt toteutuessaan olisivat kahden seisomakatsomon välissä ja saattaisivat intoutua tosissaan kannatamaan. Ja nykyiset myydyt paikat molemmissa sektioissa mahtuisivat tosiaan vain toiseen noista. Tuskin ensi kaudeksi mitään valtavaa piikkiä kausikorttien myyntiluvuissa noihin katsomoihin kuitenkaan tulee.

Helpompi se päädyn seisomakatsomo olisi täyttää kun nykyiset kaksi, monelle nimittäin on oikeasti korkea kynnys se, että G-kulma sijaitsee ns. väärässä päädyssä. Minua se ei henkilökohtaisesti haittaa, vaan pelini sieltä katselen, mutta mieluummin ne katsoisi sieltä D3:sta.

Melkoista hajatelmaa tuli, toivottavasti pointti ei ihan hukkunut.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Sen nyt vielä sanon, että "näillä mennään" ja "ehkä vielä joskus" mielipiteet ovat juuri niitä aineksia millä taataan se, ettei tuonne meidän Rinkulalle ikinä tulla saamaan kunnon kannattajakatsomoa eteläpäätyyn. Ei näiden päättävissä asemissa olevien jäärien kanssa. Kyllä sitä muutosta on vaadittava, eikä odotettava, että ehkä ne joskus tajuaa. Ei ne nimittäin tajua. Vai päättivätkö ne johdossa perustaa G-kulman, ilman että fanien puolelta minkäänlaista viestiä tuli sen tarpeellisuudesta? Kysyn vain, kun en tiedä.

Sitä en tiedä keneltä se alkuperäinen idea tuli kun itse hyppäsin hieman liikkuvaan junaan mukaan, mutta itse olen ollut siinä ymmärryksessä, että toimiston suunnalta tuli aikanaan kyselyä, että löytyisikö tälle projektille(G-Kulmalle) kehittäjiä/vetäjiä viemään hommaa eteenpäin. Ja eikä ne siellä toimistolla nyt mitään muumioita ole mitkä eivät puhetta ymmärrä. Itse koen asian niin, että kyse on enemmänkin byrokratiasta ja siitä kuinka paljon halliyhtiön kanssa joutuisi tappelemaan siitä jos katsomoita joutuis muokkaamaan varsinkin kun nyt on vielä tämä turvakaukalo tsydeemit framilla. Mutta kuten ylempänä totesin niin ollaan aktiivisina tämän asian kanssa ja koetetaan löytää fanitoimintaa kehittävä ratkaisu tähän asiaan. Ei me olla ainakaan luovutettu vielä eteläpäätyyn muuttamisen suhteen, mutta ei nämäkään sellaisia asioita ole jotka tapahtuvat sormia napsauttamalla vaan vaativat neuvottelua ja aikaa. Jos halli olisi seuran eli HPK:n omistuksessa kokonaan uskon ettei olisi mitään ongelmaa penkkien siirtelyssä, mutta kun ei ole niin joudutaan vääntämään enemmän halliyhtiön kanssa jolle uusien videokuutiota pyörittävien tietokeneidenkin hankita tuntuu olevan liian kallis homma.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös