Mainos

Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

  • 1 450 352
  • 7 225

Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Irtoliput näemmä tulleet myyntiin.

Äkkiä katsottuna aikalailla jokaiseen lippuun kahden euron korotus. Lisäksi Ilves lisätty Tapparan, HIFK:n ja Kärppien kanssa siihen porukkaan, josta saa maksaa vielä ylimääräisen kaksi euroa.
Ymmärrän täysin hyvin, että inflaatio laukkaa ja kustannukset nousevat jatkuvasti, mutta siltikään ei voi välttyä ajatukselta, että pienikin hinnankorotus (euroissa, prosenteissa lienee jossain välillä 5-15%) ei kyllä palvele muutenkin yltiöoptimistista katsojatavoitetta. Joukkue (=tuote) heikkenee paperilla suhteellisen selvästi -> korotetaan hintoja. Tavoiteltu katsojakeskiarvo on näillä hinnoilla harhaista toiveajattelua, joten lienee suhteellisen paljon kaiken näköistä kampanjaa tiedossa kauden aikana jotta kansaa saadaan lehtereille.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Sori häiriköinti vielä mutta onko tuo g-katsomo siis vierasjoukkueen fanikatsomo? Logiikalla ajateltuna on.

Edit. Näköjään onkin kerhon fanikatsomo. Onpa erikoisessa paikassa kun 2erää hyökkäätte toiseen päätyyn.
G katsomom kulma on siis juurikin vierasjoukkueen fanikatsomo. Kerhon fanikatsomo on D1
 

T.J.R

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Flyers
Niitä ei ole Kerhon viestintävastaava/sisällöntuottaja/harjoittelija/mikälie tainnut muistaa päivittää, ei ole tosiaan melkein kymmeneen vuoteen enää ollut noin.
Jotain yhteistä siis. Meidän sivujen mukaan Niko Hovinen syntynyt 1899.

Mutta kiitos tästä niin uskaltaa tuonne g-katsomoon siis itsensä ahdata. Hyvää liigakauden alkua itse kullekin!
 
Suosikkijoukkue
HPK
Ahaa. Teidän sivuilla sanotaan että G-kulma on HPK fan club.
Wanhaa tietoa näköjään, mutta karttan ovat sentään päivittäneet:


Toki voihan tuota vieraskatsomoa kutsua "HPK fan clubiksi", kun vieraskannattajat siellä muuttuvatkin kerhokannattajiksi yhdenkin näkemän pelin jälkeen ;)
 

Liitteet

  • Katsomokartta-1-849x600.jpg
    Katsomokartta-1-849x600.jpg
    78,3 KB · kertaa luettu: 112

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Irtoliput näemmä tulleet myyntiin.

Äkkiä katsottuna aikalailla jokaiseen lippuun kahden euron korotus. Lisäksi Ilves lisätty Tapparan, HIFK:n ja Kärppien kanssa siihen porukkaan, josta saa maksaa vielä ylimääräisen kaksi euroa.

Mielenosoituksena sit 7.10. SaiPa-peliin täysi tupa!

Eikä se nyt edes niin väärin olis. Rakas päävastustajamme voimasuhteissa.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Juu, ei olla voitettu niitä kuuteen edelliseen kotipeliin.

No joku tollanen mielikuva olikin, että on kyllä vituttanut usein SaiPan vierailujen jälkeen.

Kerho vois lanseerata yhdeksi maskotiksi Reva-Anssin, joka tulee hallille aina, kun on kana kynimättä päivän vastustajan kanssa.
 

HyttyOfficial

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerhon Pallo, Detroit Red Wings, Real Madrid
Ymmärrän täysin hyvin, että inflaatio laukkaa ja kustannukset nousevat jatkuvasti, mutta siltikään ei voi välttyä ajatukselta, että pienikin hinnankorotus (euroissa, prosenteissa lienee jossain välillä 5-15%) ei kyllä palvele muutenkin yltiöoptimistista katsojatavoitetta. Joukkue (=tuote) heikkenee paperilla suhteellisen selvästi -> korotetaan hintoja. Tavoiteltu katsojakeskiarvo on näillä hinnoilla harhaista toiveajattelua, joten lienee suhteellisen paljon kaiken näköistä kampanjaa tiedossa kauden aikana jotta kansaa saadaan lehtereille.
Toisaalta kampanjat uppoavat ihmisiin tehokkaammi vs. se, että liput olisivat normaalisti sen 2 € halvempia.

Niukkuus ja aikarajoitukset saavat ihmiset toimimaan. Vaikka se olisikin keinotekoista.
 

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Elomessuilta sai seisomakausarin alle satasella. Siinä oli jo sellainen tarjous, että omasta mielestäni oli jo liiankin halpa. Toisaalta tuolla hintaa voi ostaa kausarin moni harvoin käyvä vieraspaikkakuntalainenkin vaikka kannatuksen vuoksi. Sinänsä ihan faniystävällinen politiikka, että hallia pyritään täyttämään kausareilla - ja että hinnat ovat edullisempia aiemmin sitoutuville. Jostakin Kerhon on kuitenkin ne rahat kerättävä, joten ei kaikkia lippuja voi hinnoitella alelaariin.
 

Oranssia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho!

Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa

Mahtavaa.
Nyt on jo vähän sitä kuuluisaa tekemisen meininkiä.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
HPK-maskotti olisi kiva lisä perhepeleihin. Ja miksei muihinkin kotiotteluihin Petron paikalle.
Sitä Ritari-maskottia on toivottu jo 25 vuotta.

Mutta kun ei.
 
Sitä Ritari-maskottia on toivottu jo 25 vuotta.

Mutta kun ei.
Se vois olla, mutta toisaalta mä toivoisin, että siihen suunnitteluun osallistuisivat myös muut kuin toimiston hemmot. Lopputulos voi olla muuten Vimpelin Veto tai Tampereen Tappara.

Noilla ei myydä yhtään lippua.
 

Liitteet

  • Veto2.jpg
    Veto2.jpg
    24,4 KB · kertaa luettu: 114
  • Vaakon nakki.jpg
    Vaakon nakki.jpg
    25,5 KB · kertaa luettu: 111

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Se vois olla, mutta toisaalta mä toivoisin, että siihen suunnitteluun osallistuisivat myös muut kuin toimiston hemmot. Lopputulos voi olla muuten Vimpelin Veto tai Tampereen Tappara.

Noilla ei myydä yhtään lippua.
Eikö Tapsu Tampereelta saakaan rahahanoja auki? Mites joku naisoletettu Kerttu-niminen Dolly Parton nukke? Joku pumped-Kerttu...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös