Mainos

Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

  • 1 452 034
  • 7 238

Palisades

Jäsen
Omaan korvaan parhaalta kuulostaisi E-lipan muuttaminen kauttaaltaan anniskelualueeksi, eikä välttämättä mikään pakko poistaa istuimia. Pohjoispäätykin voisi olla jees, jos ei vaadi liian isoa remppaa. Myös C1 voisi toimia istumaolutkatsomona, mikäli joka toisen tai joka kolmannen istuimen tilalle tulisi pieni pöytä. Siinä on vain se mutta, että C1-liput maksaa 26,50e (kausari 610e), eli ainakin lippuhintojensa puolesta pitäisi olla tuottavimmasta päästä, mikä karsii haluja vähentää istuinten määrää. Joka tapauksessa, jos anniskelualue katsomoihin saataisiin, niin kannattaisin ajatusta, että samoilla suunnilla olisi sitten pieni nurkkaus livebändillekin. Perjantaina VMTK -orkesterin soitto pelin aikana loi hienosti tunnelmaa halliin ja sellaista soisi tapahtuvan useimminkin, vaikka joka viikonloppumatsissa.

Toisena juttuna, perjantain sisääntulo oli tyylikäs. Petro kuulutti jäälle Tampereen Tapparan ja ihmiset ympäri hallin antoivat kohteliaat pikkuaplodit ja kotijoukkueelle sen jälkeen suuremmat taputukset ja kannustushuudot. Näin se voisi olla useamminkin.
 
Rusty44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Perjantaina VMTK -orkesterin soitto pelin aikana loi hienosti tunnelmaa halliin ja sellaista soisi tapahtuvan useimminkin, vaikka joka viikonloppumatsissa.

Toisena juttuna, perjantain sisääntulo oli tyylikäs. Petro kuulutti jäälle Tampereen Tapparan ja ihmiset ympäri hallin antoivat kohteliaat pikkuaplodit ja kotijoukkueelle sen jälkeen suuremmat taputukset ja kannustushuudot. Näin se voisi olla useamminkin.
Soittoporukka oli itselleni ehdottomasti positiivinen yllätys ja hauska lisä, joskin heidän rallatus hieman peittyi Tappara-kannattajien rumpujen äänen alle, ainakin siihen katsomon osaan josta itse peliä seurasin.

Sisääntulo taas ei omaa silmää/korvaa miellyttänyt lainkaan. Sisääntulobiisi (joka saisi muuten mennä vaihtoon. Tosi väsynyt versio tällä kaudella kitarasooloineen ja ilman agrea tuovaa lauluosuutta. Ja oliko nyt edes sama kun yleensä?) olisi saanut soida kovemmalla ja Petro pysyä huomattavasti syrjemmällä.
Makuasioita tietenkin.

Vanhat kunnon HPK-huudatukset ennen peliä palasivat pitkän tauon jälkeen. Ei toimi vieläkään turpa kiinni oleville Hämeenlinnalaisille (eikä pidäkkään toimia) ja menee pahasti myötähäpeän puolelle.
 
fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Eilisessä ei harmita muu kuin pelin viimeiset 12 sekuntia.

Tuo VMTK soittokunta toi juuri pientä sopivaa kuplintaa yleisöön, jotta yleisö lähti hienosti mukaan taukomusiikin rytmiin kannustamaan.
Ei vain meinannut kuulua lainkaan toiseen päätyyn, tai sitten oli nesteellinen puudutus varsin sopivalla tasolla.
 
Ralph

Jäsen
Tosi väsynyt versio tällä kaudella kitarasooloineen ja ilman agrea tuovaa lauluosuutta. Ja oliko nyt edes sama kun yleensä?) olisi saanut soida kovemmalla ja Petro pysyä huomattavasti syrjemmällä.
Vieläkö se on Avenged Sevenfoldin Shepherd of Fire? Minun mielestäni vastustajan sisääntulon ei kuuluisi saada mitään huomioita kuuluttajalta. Vastustaja tulee milloin tulee ja saa vihellyksiä kotiyleisöltä.
 
Rusty44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vieläkö se on Avenged Sevenfoldin Shepherd of Fire?
On. Alkuperäisessä biisissä ei omasta mielestäni ole vikaa. Tämän kauden versiosta on otettu lauluosuus pois ja lisätty joku helvetin kitarasoolo, lopputulos on jotenkin erittäin vaisu ja tunteita herättämätön.

Saman asian ajaisi Vexi Salmen Oranssi Jää. Sekin tosin mielellään ilman laulua.
 
Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Oranssin laiskanpulskean henkilökunnan voisi laittaa vaihtoon. Onko niillä jokin kuka-toimii-hitaimmin-kilpailu siellä käynnissä? Muutenkin konsepti on melko hukassa.
 
Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Oranssin laiskanpulskean henkilökunnan voisi laittaa vaihtoon. Onko niillä jokin kuka-toimii-hitaimmin-kilpailu siellä käynnissä? Muutenkin konsepti on melko hukassa.

Oliko sulla nakki vinossa hodarissa vai oliko illalla muuten vaan huono mieli? Ei oikein auennut mikä harmittaa palvelussa.
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Ihan rehellisesti Kerho menettää "vitusti" rahaa, kun tuote ei liiku. Jos on paljon väkeä, niin ymmärtää, että ei heti saa tuotetta, mutta kyllä se tahti sellainen pitäisi olla, että ensimmäinen kierros on tarjoiltu kun erätaukoa on 10 minuttia takana. Nykyisellään siellä saa viikollakin 2900 katsojan matsissa odotella melkein kymmenen minuuttia, saati sitten esim. HIFK-matsissa, kun stobe on kädessä 14 minuutissa ja ekakierroslaisia vielä jonossa perässä. Ja tuo mökki vetää vielä melkein tonnin lisää parhaimmillaan.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Itseäni vituttaa eniten se, että siellä on neljä kassaa jotka käyttävät yhtä ja samaa korttipäätettä. Ei ihme, että palvelu tökkii kun 95% asiakkaista maksaa nykyään kortilla.

Tosin iso peukku niille jotka tuolla jaksavat käydä myymässä, kun käsittääkseni eivät enää saa kausariakaan ilmaiseksi, kun verottaja puuttui tähän sen jälkeen kun seurasta tuli OY.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Ihan rehellisesti Kerho menettää "vitusti" rahaa, kun tuote ei liiku.

Eikä liiku myöskään raha. Ainakin O'Ranssissa taitaa edelleen olla käytössä vain yksi korttipääte. Korjatkaa, jos on vääriä muistikuvia.

Kerholtahan voi ostaa tuotelippuja mm. kaljaa varten. Näitä voisi vähän mainostaa ja lauantaipeleissä voisi olla jokaisessa baarissa käytössä yksi jono vain näitä + käteismaksuja varten.
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itseäni vituttaa eniten se, että siellä on neljä kassaa jotka käyttävät yhtä ja samaa korttipäätettä. Ei ihme, että palvelu tökkii kun 95% asiakkaista maksaa nykyään kortilla.

Juuri näin. Tämä on se isoin ongelma. Oma jono pysähtyy, kun ensimmäisenä oleva asiakas ei pysty maksamaan ostoksiaan, koska maksupääte on juuri sillä hetkellä vieressä olevan jonon käytössä. Tätä olen aiemminkin ihmetellyt, että miksi tähän ei reagoida vaikka ongelma selkeästi on olemassa. Jos niitä korttipäätteitä ei voida hankkia enempää niin sitten ainakin selkeästi erikseen jonot niin korttimaksajille kuin käteisellekin. Juuri viikonloppupeleissähän tuo ongelma on pahimmillaan ja vaikka erätaukoa on näissä ihan aiheellisestikin pidennetty, niin eipä siinä silti hirveästi aikaa jää mikäli haluaa ehtiä ajoissa takaisin katsomoon ennen erän alkamista.
 
Janpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eikä liiku myöskään raha. Ainakin O'Ranssissa taitaa edelleen olla käytössä vain yksi korttipääte. Korjatkaa, jos on vääriä muistikuvia.

Kerholtahan voi ostaa tuotelippuja mm. kaljaa varten. Näitä voisi vähän mainostaa ja lauantaipeleissä voisi olla jokaisessa baarissa käytössä yksi jono vain näitä + käteismaksuja varten.
Tuoteliput vain heti myyntiin jokaiseen areenan kioskiin (vai estääkö alkoholilaki tämän?)
 
fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Tuoteliput vain heti myyntiin jokaiseen areenan kioskiin (vai estääkö alkoholilaki tämän?)
No eikös ennen peliä voisi olla hallin ovilla erilliset myyntipisteet tuotelipuille ja niihinkin kunnon varianssi esim. "bisse/siideri", "kahvi + pulla" "2 kahvia" "limu + lihis" etc.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
No eikös ennen peliä voisi olla hallin ovilla erilliset myyntipisteet tuotelipuille ja niihinkin kunnon varianssi esim. "bisse/siideri", "kahvi + pulla" "2 kahvia" "limu + lihis" etc.

Eiköhän se ois kuitenkin yksinkertaisinta ja nopeinta kun ihmiset käyttäisivät lähimaksua kortillaan? Muuten käy niin, että ”mulla ois tässä lihis + nakki -lippu, mutta haluisin vielä toisen nakin ja askin Mynthonia.” Erilliset myyntipisteet lipuille vaatisivat vain lisää henkilökuntaa ja ruuhkauttaisivat sisäänkäyntien seutuja. Ja kuka haluaa jonottaa yhden ostoskerran vuoksi useampaan kertaan?
 
fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Eiköhän se ois kuitenkin yksinkertaisinta ja nopeinta kun ihmiset käyttäisivät lähimaksua kortillaan? Muuten käy niin, että ”mulla ois tässä lihis + nakki -lippu, mutta haluisin vielä toisen nakin ja askin Mynthonia.” Erilliset myyntipisteet lipuille vaatisivat vain lisää henkilökuntaa ja ruuhkauttaisivat sisäänkäyntien seutuja. Ja kuka haluaa jonottaa yhden ostoskerran vuoksi useampaan kertaan?
Niin, ehkä tuo sitten olisi yksinkertaisinta vain sinne kaljapisteille missä on se 1 (yksi) maksupääte koko ravintolaa kohden josta ylempänä kirjoiteltu, ilmeisesti muilla pisteillä tämä toimii. Voisihan muissakin kiskoissa olla "pikakassat" joista vain ko lipuilla ostellaan. Taitaapi tämä mennä liian vaikeaksi.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Tähän tietysti kaikki puuttuu, mutta eikö tuollaista lipuketta voisi korvata käteisellä vai onko tämä niin uskomattoman vaikeaa? Toki helpompaa näin satunnaiskävijällä, kuin joka peliin hankkia käteistä, mutta itse aina otan valmiiksi tasarahan kun hallilla jotain ostan.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu

Ai että muka omilla toimilla pitäisi tilannetta sujuvoittaa? Mitä vielä? Mistä sitten valitettaisiin?

Että silleen...
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Kaikista parastahan olisi, että maksupäätteitä olisi sama määrä kuin kassoja. Tällöin lähimaksaminen olisi nopeampaa kuin käteisen käyttö. Järkevintähän olisi tehdä kaikki. Markkinoida "seteleitä" vaikka sitten niin, että käytää ostamassa pelien välissä Kerhoravintolasta, tämän lisäksi voisi hankkia lisää maksupäätteitä ja siltikin voisi vielä toteuttaa jossain ravintoloissa käteis- tai käteis-ja lähimaksu-tiskin. Pääasia, että jotakin kehitystä tapahtuisi. Myös jonotusta voisi miettiä, pitäisikö sitä ohjata jotenkin? Esimerkiksi lentokenttien turvatarkastuksista tutuilla nauhoilla? Siitä sitten tiskin alussa tilaus ja maksu ja toisesta päästä tilattu tuote mukaan ja sivummalle. Jotakin ainakin kannattaisi kokeilla. Aikanaan KA-Ku-Ti:ssa palveli käteispiste hodarikojun yhteydessä ja se homma toimi erittäin sujuvasti. Ainakin verrattuna viereiseen kolmen kassan ja yhden maksupäätteen häröpallotiskiin verrattuna.
 
SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Joka kassalle oma kiinteä lähimaksupääte. Samaan tyyliin kuin esim McDonalds-ravintoloissa on toteutettu.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Jos nyt ihan väkisin pitää näihin keksiä muita juttuja, niin näitähän on jo olemassa.
Tuollahan yksi palvelu mainostaakin itseään tällä palstalla, missä voi etukäteen tilata tavarat. Sen voi sitten yhdistää vaikka millä tavoin jo olemassa oleviin järjestelmiin, alussa maksaa vähän (kutsutaan investoinniksi) lopussa ei, vaan tuottaa perhanasti. Eli ei kun sovellus mihin saa kausikortin, missä on maksu hommat valmiina. Siinä vaan tilaa sen kaljan ja lihiksen erätauolle, maksu menee tililtä luurin sovelluksen kautta, kävelee tiskille ja hakee tuotteensa erätauolla pois. Aikaa menee tasan sen verran kuin sinulla kestää kävellä myyntipisteeseen jos olet ajoissa sen tuotteen tilannut ja se on ehditty sinulle valmiiksi tehdä.
 
Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Oliko sulla nakki vinossa hodarissa vai oliko illalla muuten vaan huono mieli? Ei oikein auennut mikä harmittaa palvelussa.
Haha. En ole nakkimiehiä. Ongelma taitaa olla siinä, että oranssissa on vain yksi maksupääte - ja siinä hitaassa tarjoilussa. Jonossa ihmiset arvioivat myynnin menetykseksi 30-50% - sekä siinä, että henkilökunnalta/talkoolaisilta(?) ei oikein tuo myyntikään suju - sekä vielä siitä, että erätauoilla ei valmistauduta myyntiin, eikä myyntiartikkelit ole valmiina jne.
 
Rusty44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pari vanhaa kunnon rokkibiisiä on tehnyt paluun peleihin, kiitos siitä, ne toimii aina.

Myös Tero Lehterä ihmetteli lehdistötilaisuuden jälkeen kultaan pukeutunutta miestä mikrofoni kädessä.
Petrolle nauraa omat ja nyt myös vastustajan valmentajat.
Olen ylpeä ottelujuontajastamme. Kiitos.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Pleijaripaikan karkaaminen ei ainakaan ole hidastanut kiekkokansaa. Kerhon sivujen mukaan yli 4000 lippua myyty Pelsut peliin.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Pleijaripaikan karkaaminen ei ainakaan ole hidastanut kiekkokansaa. Kerhon sivujen mukaan yli 4000 lippua myyty Pelsut peliin.
Olisikohan sponsoreilla mitään tekemistä asian kanssa? Tosin hyvä mikäli jengi hallille edelleen tiensä löytää, vaikka tilanne onkin mikä on.
Itekin oon pitkästä aikaa menossa Nordikselle Kerhon peliä katsomaan. Mukavahan noi Vesalainen ja Palve on vielä livenä nähdä Kerhon paidassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös