Kuraattorit ovat hyvä esimerkki kouluelämän muutoksesta.
Kävin itse noin 900 oppilaan koulua, jonne tuli kuraattori, kun olin lukion ekalla.
Sain samassa koulussa opettajana toimineelta äidiltäni sisäpiirin tietoa. Kuraattorilla oli ensimmäisen vuoden aikana yksi asiakas, ihan perinteinen hulttio, joka teki kauppa- ja kioskimurtoja jääden toistuvasti kiinni.
Kuraattori ei enää palannut töihin ensimmäisen vuoden jälkeen, hermot kuulemma menivät töiden puutteen takia.
Kuten tiedämme, ajat ovat nyt aivan toiset.
Meillä on nyt lähes 900 oppilaan koulu, missä on yksi kuraattori ja yksi psykologi. Koululääkäri käy on paikalla joka toisena keskiviikkona. Terveydenhoitajia on kaksi. Kaikki ovat täystyöllistettyjä. Vantaan mittakaavassa meillä on nyt hyvä tilanne. Vuosi sitten jaoimme psykologin kahden muun koulun kanssa.
Mutta ajatuksenani oli kirjoittaa hieman siitä, mitä isojen kouluyksiköiden rakentaminen tekee. Tämä trendi nimittäin on suomenmaassa. Tuommoisissa liki tuhannen oppilaan kouluissa on henkilökuntaakin kaikki mukaan lukien jo lähemmäs sataa. Osa on vielä eri työnantajan palveluksessa. Tällaiset yksiköt on hyvin vaikeaa saada toimiviksi. Yhtenäistä toimintakulttuuria ei löydy, kun koulussa on luokkia 1 - 9 ja jossain vielä varhaiskasvatustakin.
Ajatus on kaiketi se, että kaikki kasvattavat yhdessä lapsia, siirtyminen luokka-asteelta toiselle tapahtuu helposti ja oppilailla on turvallinen olo jatkaa samoissa, tutuissa koulutiloissa. Osittain varmasti näin, mutta minulle on tullut sellainen olo, että kutos- ja seiskaluokan raja koulussa korostuu entistä enemmän, kun ollaan samoissa tiloissa. Seiskat ovat todella levottomia, kipuilevat identiteettinsä kanssa, käyttävät lisääntynyttä vapauttaan härskisti hyväksi. Ne, joilla on heikko kiinnityspinta kouluun, entistä useammin jäävät pois tunneilta ja alkavat parveilla koulun aluella ja ulkopuolella koulupäivän aikana.
Oppilaiden poissaolojen seuraamiseen tuli tänä vuonna lisää lainsäädäntöä. Lähinnä tässä on kyse datan keräämisestä ja raportoinnista eteenpäin, mutta myös haetaan selkeitä rajoja siihen, milloin koulun tulee olla poissaolojen takia yhteydessä koteihin. Nämä yhteydenotot harvemmin johtavat mihinkään. Tarvittaisiin sellaista henkilökuntaa hoitamaan asioita, joilla ei ole täysi työpäivä ensin koulussa oppilastyössä.
Jos koulun avulla jengiytymiseen halutaan vaikuttaa, pitäisi olla kunnolliset keinot ensinnäkin tunnistaa varhain, milloin oppilaan asiat alkavat mennä pieleen. Jos opettajat ja henkilökunta uupuvat tai vaihtuvat koko ajan, kukaan ei välttämättä huomaa. Oppilas pitää saada pidettyä koulussa, tarvittava tuki pitää löytyä ja sellainen aikuinen, jolla on riittävästi aikaa lapsen / nuoren kanssa.