Itsessä tuo leffa aiheutti enimmäkseen vitutusta. Suurimpana vitutuksen aiheena toki se, että Suomi on hyvinvointivaltio ja sen takia me työssä käyvät saadaan maksaa näiden helvetin narkkien ja juoppojen kamat, viinat, asunnot, oikeuskulut, vankilakulut tms.
Muutenkin oli kyllä niin luuserin oloista jengiä koko leffa täynnä. Etenkin se kaveri, joka kävi niitä neuloja ja kuppeja hakemassa apteekista oli surkeuden huipentuma. Ja puheet singosta sekä Poliisi auton räjäyttämisestä oli varsin koomista, vielä kun ymmärtäisi mitä pahaa Poliisi noille narkeille oli tehnyt.
Voi olla ettei itseltä ymmärrystä löydy sen takia ettei omassa lähipiirissä ole yhtään narkkia tai ns. sossualkoholistia.
Mutta päällimmäisenä jäi vain vitutus. Toki sinällään hienoa, että se kuvaaja on kuvannut ja jonkun kanssa saanut väsättyä tuollaisen leffan kasaan, jos se auttaisi joitakin pysymään poissa noista kuvioista. Vielä jos olisivat leffan loppuun lisänneet tiedon kuinka Janille lopulta kävi, niin viesti saattaisi mennä paremmin perille. No vaikea sanoa kuinka potentiaalisen narkin ajatuksen juoksu toimii.
Kamera on saatu ihan laillisesti lainaksi rovaniemeläiseltä videopajalta, eli ei ole pöllitty. Jostain kuin, että ohjaaja ja siis tämä Janin kaveri kertoi, että hän oli rahat Euroopan reissuun saanut muuten kuin varastamalla ja Western Union on reissun aikana laulanut. En sitten tiedä mikä siinä on koko totuus, jos kerta Roista on suht´ haipaikalla lähdetty.
Itse mietin elokuvan aikana täysin samaa, että mistäköhän se kamera oli pöllitty ja kuinka ne ei pahimmissa huumehöyryissä laittanu sitä rahaksi. Toinen mikä jäi mietityttämään on se, että kuinka tuolle itse kuvaajalle on käynyt? Vetää edelleen Rollossa kamaa vai päässyt kuiville?