Mainos

Reid Gardiner – ”puutarhuri”, joka tappaa talossa ja puutarhassa

  • 62 945
  • 327

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Todella ristiriitaiset fiilikset kaverista tähän mennessä. Tietysti sen kahden maalin illan missasin, mutta jotenkin tuntuu, että luistelunopeus ei ole nykypelin vaatimuksien tasolla ja samalla se laukaus ei ole luokkaa Kemell. Tällä hetkellä ulkomaalaisista selkeästi se, kellä parantamisen varaa löytyy eniten.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kaukana on puutarhuri vielä siitä mitä odotin. Välillä väläyttelee yksittäisissä tilanteissa, mutta jotenkin tulee tekemisen tasosta ja tyylistä mieleen yksi Jukureihin poistunut nuorempi herra. Laukauksessa ei ole ollut mitään erityistä. Keväällä JYP uutisoi:

"Gardiner omaa kykyä olla tehokas maalintekijä vahvan laukauksensa ansiosta ja hän pystyy kiekollisena tekemään peliä edistäviä ratkaisuja. Gardiner on osoittanut aikaisemmin urallansa, että hän pystyy olemaan tehokas tulosyksikön pelaaja ja sitä me odotamme häneltä myös JYPin paidassa” kommentoi Gardenerin sopimusuutista JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen".

Tämmöistä odotettiin, mutta vielä ei olla saatu. Puutarhurin kannalta toki hyvä, että JYPillä menee kovaa. Nyt ei ole tarvetta mihinkään panikkiin apinoiden kanssa. Toivotaan, että otteet vielä paranee.
 
chubster

Jäsen
Cristoffer ei loista, mutta on tasaisen hyvä suorittaja, hyvä hankinta.

sckotka (en osaa kirjoittaa nimeä), ei loista, mutta on hyvä lisä pakistoon, hyvä hankinta

Obrien, alakerran isäntä, kiekollisesti taitavampi kuin saattoi odottaa, pärjää jalalla ja fyysisesti ollut joka ”ylivoimainen” liigaan, loisto hankinta.

Brodecki, vahvaa pelaamista, taistelua ja maaleja, kuten christoffer, hyvä hankinta.

Gardiner, pelinopeus ei riitä, näyttää hitaammalta kuin on tästä johtuen ja aina olevinaan askeleen perässä. Laukaus pitäisi olla hyvä, mutta ei juurikaan pääse sitä käyttämään. Ei tuo juurikaan lisäarvoa joukkueelle, huti hankinta.

vieläkö annetaan aikaa vai joko saa todeta, ettei Gardinerilla oikein lähde?

minua turhauttaa kun on aina sen ratkaiseva stepin myöhässä, eikä tästä johtuen pärjää kaksi kamppailuissa. Ei tuo mielestäni mitään lisäarvoa joukkueeseen. Pyörii paljon pelin ulkopuolella. Varmasti tuohonkin rooliin joku junnu/mestishaku ajaisi saman asian ja voisi olla jopa kannattavampaa kuin yhden kauden ulkkarihaku.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde

Sanotaanko nyt näin että kun Lahtinen loistaa ja Lambert varmaan tekee pian paluun, niin kyllä Gardinerin päivät pelaavassa kokoonpanossa ovat ilman jotain mullistavaa luetut.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Sanotaanko nyt näin että kun Lahtinen loistaa ja Lambert varmaan tekee pian paluun, niin kyllä Gardinerin päivät pelaavassa kokoonpanossa ovat ilman jotain mullistavaa luetut.

Niin, voisi myös olla paikallaan lepuuttaa Heleniusta, rupee muistuttamaan liikaa Kanniselta tuo pelaaminen, on toki omiin kortti enemmän kuin Lambert, mutta voisi kokeilla nelosena Salmio - Helenius - Lahtinen ketjua ja laittaa kolmoseen Lambertin keskeen. Gardiner ei tokikaan kovin vaikuta tekemisessään, joten ehkä kuntopiiri permanentin ulkopuolella voisi tehdä terää. Sinänsä Lahtinen ei loista, vaan pörrää kuin Turkulainen vailla itselle toimivaa kenttää, mutta eväät siellä kyllä olis, kun vaan löytys.
 
Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
minua turhauttaa kun on aina sen ratkaiseva stepin myöhässä, eikä tästä johtuen pärjää kaksi kamppailuissa. Ei tuo mielestäni mitään lisäarvoa joukkueeseen.
Kaksinkamppailupelaamisen heikkous on ollut ylläri. Ovatko vuodet Saksassa päästäneet liian helpolla? Viimeisin JYPissä pelannut vastaavanlainen kapean kaukalon kasvatti oli Cory Quirk, joka oli kaukalossa kuin Asterix ilman taikajuomaryyppyä. Pelasi myös Saksassa ennen JYP-siirtoa.

Vertaisin Gardineria Niclas Luceniukseen. Liian hyvä Mestikseen, mutta taso ei näytä riittävän kärkiketjun tuloksentekijän rooliin, sillä vahvuudet eivät korvaa muiden ominaisuuksien puutteita. Ikävä kyllä suunta näyttää olevan näillä näytöillä sama kuin Quirkillä - Saksa.
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Kaukana on puutarhuri vielä siitä mitä odotin. Välillä väläyttelee yksittäisissä tilanteissa, mutta jotenkin tulee tekemisen tasosta ja tyylistä mieleen yksi Jukureihin poistunut nuorempi herra. Laukauksessa ei ole ollut mitään erityistä. Keväällä JYP uutisoi:

"Gardiner omaa kykyä olla tehokas maalintekijä vahvan laukauksensa ansiosta ja hän pystyy kiekollisena tekemään peliä edistäviä ratkaisuja. Gardiner on osoittanut aikaisemmin urallansa, että hän pystyy olemaan tehokas tulosyksikön pelaaja ja sitä me odotamme häneltä myös JYPin paidassa” kommentoi Gardenerin sopimusuutista JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen".

Tämmöistä odotettiin, mutta vielä ei olla saatu. Puutarhurin kannalta toki hyvä, että JYPillä menee kovaa. Nyt ei ole tarvetta mihinkään panikkiin apinoiden kanssa. Toivotaan, että otteet vielä paranee.

Liigan pelinopeus on ollut herralle auttamatta liian kova. Tuntuu olevan jatkuvasti jäljessä tilanteissa ja häviää sen takia kaksinkamppailut. Syötöt menee luistimiin tai jää taakse ja se johtuu siitä että ei kykene reagoimaan tilanteisiin tarpeeksi nopeasti. Puutteet tehopisteissä voisi antaa anteeksi jos kaverilla olisi muuta annettavaa joukkueelle, esim. alivoimapelissä, mutta kun kaksinkamppailupelaaminenkin on puutteellista niin tällä hetkellä vaikuttaa kyllä siltä että joulua ei Gardiner JYPissä kyllä näe.

Muut ulkomaalaishankinnat ovat täyttäneet paikkansa ihan hyvin, joten prosentti on ollut kuitenkin plussan puolella.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Gardinerille kauden 5 maali eli juuri nyt 20 maalin tahdissa. Ainakin on kokoajan parantanut peliänsä, pelissä kyllä paljon parannettavaam mutta näyttäisi ettei välttämättä tämäkään haku ihan hudiksi ole osoittautumassa.
 
moelsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ilman Kakkosen kakkosta, tilanne voisi ehkä olla vielä 3-2. Turhan paljon pelit nyt ratkeaa tällaisiin koomailuihin.

Edit:
Ja väärä ketju tietenkin, muutenkin jo vituttaa.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Erikoinen pelaaja on Gardiner. Hyökkäysalueella vaistot ovat kunnossa, osaa syöttää, laukoa, hakeutua maalipaikkoihin ja on yllättävän hyvä karvaaja. Työmoraali on kunnossa, mutta tasapaino, vääntövoima ja liike on yllättävänkin vajavaista. Erikoinen pelaaja perinteiseen JYP-sapluunaan, jossa ei selkeille hyökkäyspelin spesialisteille ole kummoisesti ollut sijaa. Ei tuollaisia luontaisia maalintekijöitä kuitenkaan ole ikinä liikaa ja en pitäisi ollenkaan mahdottomuutena, että jos Gardinerin optio käytetään ja saa alleen hyvät kesätreenit niin ensi kaudella meillä voi olla luistelu- ja kamppailuvoimaisempi Gardiner 2.0, joka on ihan selkeä vahvistus joukkueelle. Tietyllä tapaa Gardinerista tulee vähän Abid mieleen, jokseenkin fysiikat ja pelityylit ovat täysin erilaiset. Abid oli oikeastaan täysi turhake muilla osa-alueilla kun maalinteossa ja hyökkäysalueella ja samaa voisi sanoa Gardinerista, jokseenkin olen kyllä sitä mieltä että Gardiner on parantanut selkeästi alkukaudesta kokonaisvaltaista peliään. Mitäs muilla mietteitä?
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mitäs muilla mietteitä?

Köyhän miehen joukkueessa jossa on tyydyttävä kehnompaankin, voi olla jopa tuottelias hyökkäyspäähän, jos rinnalle on laittaa viisikko, joka puutteensa pystyy korvaamaan viisikkopelissä. Mieleen tulee tämä joskus aikoinaan JYPissä pyörinyt jenkki tai kanukki, nimi ei nyt mieleen osu, mutta joka olisi voinut olla maalinsylkijä laukauksensa puolesta, mutta jonka kyky joukkuepeliin liigassa ei riittänyt alkuunkaan. Toisaalta tämmöisten pohdinta on vähän turhaa, kun näyttää, että kyse ei ole eri pelaajien ominaisuuksista vaan joukkuepelaamisen lain alaisuuksista. Tuotat, jos muut tukee ja tuotat jos itse tuet, muuten et tuota.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Erikoinen pelaaja on Gardiner. Hyökkäysalueella vaistot ovat kunnossa, osaa syöttää, laukoa, hakeutua maalipaikkoihin ja on yllättävän hyvä karvaaja. Työmoraali on kunnossa, mutta tasapaino, vääntövoima ja liike on yllättävänkin vajavaista. Erikoinen pelaaja perinteiseen JYP-sapluunaan, jossa ei selkeille hyökkäyspelin spesialisteille ole kummoisesti ollut sijaa. Ei tuollaisia luontaisia maalintekijöitä kuitenkaan ole ikinä liikaa ja en pitäisi ollenkaan mahdottomuutena, että jos Gardinerin optio käytetään ja saa alleen hyvät kesätreenit niin ensi kaudella meillä voi olla luistelu- ja kamppailuvoimaisempi Gardiner 2.0, joka on ihan selkeä vahvistus joukkueelle. Tietyllä tapaa Gardinerista tulee vähän Abid mieleen, jokseenkin fysiikat ja pelityylit ovat täysin erilaiset. Abid oli oikeastaan täysi turhake muilla osa-alueilla kun maalinteossa ja hyökkäysalueella ja samaa voisi sanoa Gardinerista, jokseenkin olen kyllä sitä mieltä että Gardiner on parantanut selkeästi alkukaudesta kokonaisvaltaista peliään. Mitäs muilla mietteitä?
Pitkälti samaa mieltä. Mutta mikäli selostajalla oli faktat kohdillaan, ei Gardiner ole täysi turhake puolustuspäässäkään. Selostajan mukaan johtaa JYPin blokkaus-tilastoa.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Pitkälti samaa mieltä. Mutta mikäli selostajalla oli faktat kohdillaan, ei Gardiner ole täysi turhake puolustuspäässäkään. Selostajan mukaan johtaa JYPin blokkaus-tilastoa.

Onko selostajalla omat kirjanpidot vai mistä se noita tilastoja lukee? En siis ole nähnyt kun NHL:n tilastoissa blokattuja laukauksia.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei se siellä kentällä yksin ole. Tää christoffer nyt ainakin kuuluu johonkin muualle kuin liigaan ja toisella laidalla viilettää junnu Lambertti omiin eri varma mies, niin eiköhän sitä siinä.
Jännä silti, että vaikka kaverit vaihtuu, niin miinukset ei. Todettakoon, että on samalla koko Liigan maalipörssissä top-10 seitsemällä maalilla. Enpä muista, että itselle näin ristiriitaista hahmoa olisi joukkueessa ollut.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Jännä silti, että vaikka kaverit vaihtuu, niin miinukset ei. Todettakoon, että on samalla koko Liigan maalipörssissä top-10 seitsemällä maalilla. Enpä muista, että itselle näin ristiriitaista hahmoa olisi joukkueessa ollut.

Onhan noita aika ajoin liigassa pyörinyt. Tyypillinen maaliahne pörrääjä, jolle duunipaikka aukee, jos omia tehoja on tullut, kun sitä varten noita hommataan, ei puolustamaan. Siihen nähden on ollut jopa verrokkiryhmäänsä peilaten paremmasta päästä.
 
JJLehto

Tuolla Columbuksen suunnalla on yksi kaveri joka tuli heti mieleen, toki telakalla nyt. Mutta ei voi käyttää nimiä kun ei näitä kahta voi nyt samaan virkkeeseen laittaa, hyvä että edes samaan viitekehykseen
 
Harhasyöttö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat: HIFK ja Kiekko-Espoo
Gardiner on kyllä ollut ristiriitainen tapaus. On hyökkäyspäässä ollut kyllä työteliäs karvaa ja tekee töitä, mutta ollaan kumminkin pahasti miinuksella. Ei se siellä yskin kumminkaan kentällä ole, joten tossa voi olla mukana myös erittäin paljon huono tuuria ja puolustussuuntaan ei niin toimivia kenttiä. On nyt siinä 21 maalin vauhdissa, joten potentiaalia on selkeästi 30 maalin mieheksi.

Sitä oon ihmetellyt nyt kun Kemell on telakalla, että miksi Gardiner ei oo ykkös yv:ssä? Omaa kumminkin hyvän laukauksen ja one timer lähtee hyvin. Tois jotain vaarallisuutta tohon ylivoimaan kun siellä ois joku muu vetämässä one timereita kuin Turkulainen.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sitä oon ihmetellyt nyt kun Kemell on telakalla, että miksi Gardiner ei oo ykkös yv:ssä? Omaa kumminkin hyvän laukauksen ja one timer lähtee hyvin. Tois jotain vaarallisuutta tohon ylivoimaan kun siellä ois joku muu vetämässä one timereita kuin Turkulainen.
Ihan samaa hämmästelen itsekin. YV kuitenkin tuottaa suht hyvin vetopaikkoja tuohon Joken mestoille ja Gardiner on todistetusti ainakin yhden maalin noilta paikoilta one-timerilla sisään toimittanut.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Gardiner on kyllä ollut ristiriitainen tapaus. On hyökkäyspäässä ollut kyllä työteliäs karvaa ja tekee töitä, mutta ollaan kumminkin pahasti miinuksella. Ei se siellä yskin kumminkaan kentällä ole, joten tossa voi olla mukana myös erittäin paljon huono tuuria ja puolustussuuntaan ei niin toimivia kenttiä. On nyt siinä 21 maalin vauhdissa, joten potentiaalia on selkeästi 30 maalin mieheksi.

Sitä oon ihmetellyt nyt kun Kemell on telakalla, että miksi Gardiner ei oo ykkös yv:ssä? Omaa kumminkin hyvän laukauksen ja one timer lähtee hyvin. Tois jotain vaarallisuutta tohon ylivoimaan kun siellä ois joku muu vetämässä one timereita kuin Turkulainen.

Tämä on ihan helvetin hyvä kysymys. Herra kellä on todistetusti hyvä one timeri myös vähän huonommistakin syötöistä. Ja tuo slotti on se mistä herrasta saadaan eniten irti nyt kun Kemell on poissa.
 
laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Ihmettelen jo, etteivät aktiivisemmat palstan päivittäjät ole sanoneet tätä:
Juu ehkä käytetään se optio.

Pehmeä ehkä kulmissa, mutta jumalauta mikä veto. Getting better.

Taas maalipörssin kruunu näköpiirissä, vaikka sukelletaan seurana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös